Kaipaan ahdistavaa masennusta. Sellaista, joka tuntuu niin tuskalliselta ja saa elämän vaikuttamaan niin toivottomalta, että tekisi välittömästi mieli hypätä junan alle, jos sattuisi radan läheisyydessä kävelemään.
Mutta en ole kokenut sellaista vuosikausiin. Mitä lähempänä 30-vuotispäiväni ovat, sitä vähemmän minua enää ahdistaa. Sen sijaan tilalla on vain eräänlainen totuttu tympeys, keskiankea masennus. Osaako kukaan samaistua? Uskon että nuorempana - jolloin olin ahdistuneempi ja itsemurhafiiliksinen - se johtui siitä että elämässä oli ehkä myös pieni pilkahdus toivoa. Ajattelin tuolloin, että koska en kuitenkaan täysin ikäloppu vielä ollut, voisi elämäni vielä muuttua, ja tuo näennäinen ristiriita sai tunteet enemmän pintaan. Ikäänkuin viimeinen pinkaisu kohti junaa joka vaikutti jättävän. Tai hukkuvan epätoivoinen yritys pysyä pinnalla.
Sitten se juna kuitenkin lähti, ilman minua, ja hukuin jonnekin. Mitä elämältä voisi enää odottaa, mitä saada siitä irti? Kun mikään ei oikein tunnu miltään. En ole tarpeeksi ahdistunut tappaakseni itseäni, mutten myöskään lainkaan kiinnostunut jatkamaan tätä tarpomista millään tavalla. :(
Mutta en ole kokenut sellaista vuosikausiin. Mitä lähempänä 30-vuotispäiväni ovat, sitä vähemmän minua enää ahdistaa. Sen sijaan tilalla on vain eräänlainen totuttu tympeys, keskiankea masennus. Osaako kukaan samaistua? Uskon että nuorempana - jolloin olin ahdistuneempi ja itsemurhafiiliksinen - se johtui siitä että elämässä oli ehkä myös pieni pilkahdus toivoa. Ajattelin tuolloin, että koska en kuitenkaan täysin ikäloppu vielä ollut, voisi elämäni vielä muuttua, ja tuo näennäinen ristiriita sai tunteet enemmän pintaan. Ikäänkuin viimeinen pinkaisu kohti junaa joka vaikutti jättävän. Tai hukkuvan epätoivoinen yritys pysyä pinnalla.
Sitten se juna kuitenkin lähti, ilman minua, ja hukuin jonnekin. Mitä elämältä voisi enää odottaa, mitä saada siitä irti? Kun mikään ei oikein tunnu miltään. En ole tarpeeksi ahdistunut tappaakseni itseäni, mutten myöskään lainkaan kiinnostunut jatkamaan tätä tarpomista millään tavalla. :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
Syötkö lääkkeitä vielä? Ne vievät tunteet, ne paremmatkin.
Et ehkä ihan muista tunnetta kun haluaa junan alle????
En syö lääkkeitä. Joskus nuorempana kokeilin useampaakin merkkiä, mutta niistä ei ollut mitään iloa tai apua. Kaikista tuli ainoastaan enemmän tai vähemmän väsynyt ja jämähtänyt olo...
Kyllä minä muistan millainen se tunne on. Kun tavallaan se tulee silloin tällöin edelleen. Mutta on totta, että sitä tunnetta enemmän kaipaan sellaista elämäntilannetta, jossa olisi sitä ns. toivoa, mikä tunteen laukaisee...
Haet toivoa, ehkä jonkinlaista tarkoitusta itsellesi. Kaipaat Elämää (joka tuntuu mielekkäältä)? Jotain tämän suuntaista ehkä?
Et välttämättä toivo depistä siis takaisin!
Tänäpäivänä ihmiset kokevat päämäärättömyyttä, juurettomuutta, etsivät itseään.. vaikkei olisikaan depistä?
Itseltäni puuttuu juuri tuo 'tarkoitus'/mielekäs elämä. minulla oli sellainen ja sitten menetin sen ilman syytä muuta kuin et shit happens.
En tiedä oliko näistä ajatuksistani mitään apua..
Minulle kerran sanottiin, että eräs tapa selvitä elämässä - erityisesti suruista ja ongelmista - olisi myöntyä siihen että "shit happens", eli että on asioita joille ei voi mitään. Kenellekään kun ei kuulemma luvata oikeudenmukaista elämää. En tiedä meneekö se ihan noinkaan tosin, hyvin moni kun tuntuu elävän ihan mukavaa elämää kuitenkin, ei heille ole mitään pahaa tapahtunut...
Niinkuin ei ole minullekaan, oikeastaan. Se "vain" että päämäärä ja inspiraatio puuttuu täysin. Ennen oli kivempaa, kun oli edes se masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Nykyään ei ole sitäkään, vaan ainoastaan tympeää harmautta, sitä keskiankeaa masennusta.
No sinulla se elämä vielä löytämättä ja elämättä. Pelkäätkö että paranemisen myötä vastuu itsetäsi kasvaa ja et voi enää olla sairaan roolissa?
Tuo on tavallaan ihan osuva tulkinta - ja vähän helppokin tulkinta, siksi "auttavat tahot" ovat sitä minulle joskus tarjonneet. En tiedä miltä "vastuullisen" roolin pitäisi tuntua? Monella on vastuuta töissä, sen tiedän - ja minä en tiedä, siis omakohtaisesti, koska olen ollut pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä ja muutenkin syrjäytynyt. Olen kuitenkin kuvitellut että ihmiset, jotka ovat saaneet koulutuksen johonkin - tai joille muuten vain on kertynyt kokemusta ihan vaan tekemällä tehden - ovat itsevarmoja, he tietävät, että pystyvät.
Paranemiseen en sinällään enää usko, eli se toivo puuttuu, joka joskus oli. Enemmän kait haluaisin tietää, onko kukaan koskaan keksinyt mitään ratkaisua päämäärättömyyteen? Siis jotain muuta, kuin se, että "shit vain happens".
Itselläni sellainen oli. Työ joka oli elämäntapa ja tyydytti monella tapaa. Menetin kyvyn tehdä sitä.
Jäin henkiin, ikävä kyllä, ja etsin uutta tarkoitusta, toivoa, syytä.. jotta tässä olisi mitään pointtia. Tässä elämässä.
Monille tarkoitus on löytynyt uskonnosta, perheestä (lapsia jne.), uudesta ammatista.. Muiden auttaminen voisi myös olla tällainen.
Täs vain omia havaintojani ja ajatuksia ns päämäärättömyyden tilalle. Itse olen vielä syvissä vesissä mutta kun joskus toivottavasti en ole niin ajattelin jotain tuon tyyppisiä lähteä tsekkailemaan.
T.Sister F
"Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." (Joh. 10:10)
"Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi." (Joh. 15:11)
"Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen." (Joh. 16:24)
"Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään." (Joh. 17:13)
Me ollaan Suomessa jotenki varmaan vähän hukattu tämä, että kristillisen uskon pitäisi merkitä suurta iloa... niin, jopa täydellistä. Ajatellaan, että usko on vain jotain ankeaa. No, Jeesus varmasti tiesi parhaiten mistä kristillisessä uskossa on kysymys... minusta täydellinen ilo kuulostaa ehdottomasti tavoittelemisen arvoiselta asialta. :)
Itse mietin zen buddhalaisuutta, meditaatiota ym. tuon uskonnollisen pohdiskeluni suhteen. Mutta amen to that joka tapauksessa :-).