S.O.S

Varmaan melkein jokanen suomalainen kärsii tästä ongelmasta. Eli haluaisin vinkkejä kuinka selvitä tästä tilanteesta.Mulla on velkaa vielä 2400 euroa, olen saanut maksettua muutamassa kuukaudessa puolet pois. Nyt kuitenkin olen siirtynyt opintojen pariin ja normaaleja kuukausi tuloja ei enää ole. Opintotuki kattaa nipin napin vuokran ja kuukauden ruoat, joten siitä ei säästöön jää. Olen myynyt kaiken tarpeettoman ja vähentänyt kuluttamista minimiin. Yksi iso laina olisi tottakai loistava vaihtoehto saisi sovittua maksusuunnitelmista ja niin pois yhden kanssa. En sellaista kuitenkaan saa ikäni ja työtilanteeni vuoksi eli se on pois suljettu. Positiivinen puoli jutussa on, että luottotietojani en vielä ole menettänyt. Päivä kerrallaan elän ja yritän saada laskut nollaan. Sen myös tiedän että itseäni en myymään, en siihen henkisesti pystyisi. Elikkä vinkkejä vinkkejä?
35697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Keikkatöitä? Velkasummahan on niin pieni, ettei sen maksamiseen kovin suurta ylijäämääkään tarvita. Paitsi tietysti, jos kyse on pikavipeistä. Muutama työpäivä kuukaudessa ei varmaan häiritse opintojakaan liiaksi.

Äänestä

Juu kyse on juurikin niistä pirulaisista pikavipeistä. Opin kovimman kautta niiden varjopuolet enkä niitä enää ikinä toivottavasti sorru ottamaan. Teen jo töitä viikonloppuisin, mutta tuloraja on 660 euroa. ja melkeen sen verran kertyykin palkkaa. Jos vipit ei kasvaisi korkoa ja maailma olisi vaaleanpunainen, ettei eräpäivällä olisi välia niin ongelmaa mulla ei olisi koska saan hyvin vielä tämän vuoden puolellakin ton summan kasaan. Hätä onkin akuutti. :)

Äänestä

"Varmaan melkein jokanen suomalainen kärsii tästä ongelmasta."

No ei todellakaan kärsi... Jos jokainen suomalainen kärsisi pikavippiongelmista niin tämä maa olisi huomattavasti pahemmassa jamassa kuin Kreikka.

Mutta vastaukseksi tuohon ongelmaan ei voi suositella muuta kuin työntekoa.

Äänestä
  • Kiitti vinkistä se on jo käytössä, viikonloput menee töitä tehdessä:)!

    Äänestä

  • Ap on aivan oikeassa. Jokainen suomalainen kärsii, kun muutama sataatuhatta pikavippaajaa töpeksii. Veronmaksajat kärsivät nahoissaan kohonneista toimeentulotukimenoista, vuokralaiset kärsivät kohonneesta vuokratasosta, yrittäjät maksamatta jäävistä tavaroista, lainanottajat korkeista marginaaleista jne. Ongelma heijastuu melkeen jokaseen, kuten ap ón viksusti huomannutkin.

    Äänestä

  • a.p.u.a. kirjoitti:

    Ap on aivan oikeassa. Jokainen suomalainen kärsii, kun muutama sataatuhatta pikavippaajaa töpeksii. Veronmaksajat kärsivät nahoissaan kohonneista toimeentulotukimenoista, vuokralaiset kärsivät kohonneesta vuokratasosta, yrittäjät maksamatta jäävistä tavaroista, lainanottajat korkeista marginaaleista jne. Ongelma heijastuu melkeen jokaseen, kuten ap ón viksusti huomannutkin.

    Jep näin on, itse tosin en saa valtiolta enempää kuin mitä normaali velatonkin opiskelija saisi. Vuokran maksan kunnialla ja tehnyt maksusuunnitelmia. Töitä teen niin paljon kuin saan tehdä. Koitan tosissaan selvitä tästä tilanteesta omin neuvoin. Ja loppu peleissä jokaisen ihmisen toiminta vaikuttaa ympärillä oleviin ihmisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin. Siksi toivonkin vinkkejä viisaammilta ja samasta tilanteesta selvinneiltä!:)

    Äänestä

  • a.p.u.a. kirjoitti:

    Ap on aivan oikeassa. Jokainen suomalainen kärsii, kun muutama sataatuhatta pikavippaajaa töpeksii. Veronmaksajat kärsivät nahoissaan kohonneista toimeentulotukimenoista, vuokralaiset kärsivät kohonneesta vuokratasosta, yrittäjät maksamatta jäävistä tavaroista, lainanottajat korkeista marginaaleista jne. Ongelma heijastuu melkeen jokaseen, kuten ap ón viksusti huomannutkin.

    voisi kertoa sadun muurahaisista ja heinäsirkoista...

    Äänestä

Meneekö opintolaina jo elämiseen, tai onko sen saamisessa jokin este? Jos vastaus molempiin on ei, se kannattaa hyödyntää. Korko on hyvin pieni (vs pikavippien hyvin suuri) eikä sitä koko summaa, vastoin yleistä käsitystä tarvitse, käyttää. Opintolaina ei ehdi hirveästi korkoa kasvamaan, varsinkin jos senkin maksaa pois heti kun se on kohtuullista.

Äänestä

Elintavoillakin on merkitystä, siis kaikki pois paitsi vuokra, sähkö ja kaurapuuro.

Äänestä

No hyvänen aika, tee enemmän töitä ja hoida asia pois päiväjärjestyksestä. Opintotuessa on VUOSITULORAJAT! Monet tekevät TÖITÄ ja elävät palkalla vaikka opiskelevatkin. Hae vähemmän opintotukea ja tee enemmän töitä ja ongelma ratkaistu. Opintotuki on niin pieni, että kuukauden tai kahden tuet aikanaan maksaa helposti takaisin kelalle jos tulorajat täyttyy. Kelalla on rajana, että 200 saa tienata yli tulorajan vuodessa, ennenkuin edes perivät takaisin. Jos vielä haet yhden kuukauden tukea vähemmän vuodessa niin tulorajat nousevat todella paljon.

Mutta tieysti jos täytyy saada maksimaaliset tuet vaikka pienetkin ja sen tähden ei halua tehdä töitä ja maksaa velkojaan niin se on tietysti oma valintasi. Sitten ei varmaan ole muuta vaihtoehtoa kuin huutaa täällä SOS.

Äänestä

"Töitä teen niin paljon kuin saan tehdä"

Kuka sinua kieltää tekemästä töitä? ...älä vaan sano, että menetät tuet jos teet enemmän töitä koska silloin se joka kieltää sinua tekemästä töitä olet sinä itse!

Kerrot tänne omat tulot ja vuokransuuruuden. Sekä 2400 euron lainan maksusuunnitelman niin voidaan ehkä oikeasti auttaa.

Yhtä juttua ihmettelen:Eli jos sulla on lainaa ollut 4800 niin miksi siitä piti maksaa 1100 eur /kk? mikä ihmeen könttä takaisinmaksu sulla on? 4800eur lainaa ja 200eur/kk takaisinmaksua niin 2200 eurolla oisit maksellut 11 kuukautta lainaa ilman ongelmia (= 11 kuukautta aikaa hankkia lisää rahaa lopun lainan maksuun). Nyt heitit kaikki kerralla sisään ja oot yhden kuukauden jälkeen kusessa.

Äänestä
  • Olen jo maininnut tekeväni töitä ja opintotuen ohessa saa tienata 660 euroa kuukaudessa ja vuodessa noin 12000 euroa. Itse olen tänä vuonna tienannut jo yli10 000 euroa en tarkkaa summaa osaa sanoa. Velkaa on noin 2400, mutta se ei ole yhdessä paikassa eli sen sitä joutuu kuukaudessa maksamaan melkosesti koska ne on yhden kuukauden maksuajalla otettuja. Vuokra on 370 euroa 20 euroa vesi. Viime kuussa jouduin maksamaan vuokravakuuden kämpästä eli tuplaten toi summa ja vielä kuukauden vuokra päälle. Tienaan vielä kahden kuukauden ajan 400-600 euroa kun teen viikonloppu vuoroja. Maksusuunnitelmia on useita kun lainat eri paikoista nyt ovat. En niitä kaikkia tänne ala latelemaan. Tässä ois nyt tätä infoa.

    Äänestä

Olet oikeutettu valtion takaamaan edulliseen opintolainaan. Muutenkin edellytys sossulle mikäli et kesätöitä saa....

Äänestä

Yritä nyt vaan saada lisää töitä ja maksa velkoja pois. EI OLE mitään kuukausitulorajaa opintotuessa! Se on vain esimerkki tuo 660 euroa/kk. Lisäksi ennen opintoja ansaittuja tuloja EI OTETA huomioon vuositulorajan laskennassa. Mutta kuen kirjoitin aiemmin, tee nyt vain töitä ja maksa velat.

Äänestä

""Varmaan melkein jokanen suomalainen kärsii tästä ongelmasta.!"!"

No eiköhän suurin osa sentään hoida raha asiansa oikein. Mutta siinä olet oikeassa että turhan moni raha asioitaan hallitsematon ihminen saa ongelmia nykyisten helppojen luottojen ansiota...

Äänestä

Vastaus on jo täällä tullut. Opintolaina, jolla maksat velat pois kolmessa kuukaudessa. Korko kohtuullinen ja takaisinmaksu alkaa vasta pidemmän ajan kuluttua. Toki hakuun ja käsittelyyn menee aikansa ja vaatii myös sen, että todella opiskelet paikassa, joka on ns.valtion hyväksymä...reikienergiakouluttaja ei lainaa saa....

Äänestä

Oon niin väsynyt, tiedän virheistä joutuu maksamaan. En vain uskonu, että ikinä joudun tähän tilanteeseen. Pikavippejä todellakaan en ole ottanu uusia heinäkuun jälkeen. Perintäkirjeitä tulee vaan postista eikä ole rahaa millä maksaa. Kirjoitan näitä tänne lähinnä siksi, että ei ole ketään kenen kanssa asiasta puhua. Negatiiviset ja alentavatkin kommentit tuntuu joltain kun muuta ei ole. Alan vajota itsesääliin ja itse näen sen todella huolestuttavana piirteenä. Ennen en säälinyt ketään omista virheistä, nyt säälin itseäni. Paha saa näköjään palkkansa.

Äänestä

Eli oletko selvittänyt opintolainan ottamisen vai et? Sillä on valtion takaus, että jotta se pitäisi irrota pankista kuin pankista.

... olettaen siis että opiskelet jotain ammattia oikeasti, etkä "reikienergiakouluttajaksi", kuten aiempi kirjoittaja jo kyseli.

Äänestä

Etkö saisi pankista luottokorttia? Vaikka 2000euron luottorajalla? Sillä maksaisi jo suurimman osan pois ja sitten lyhentelisi pikkuhiljaa luottokorttilaskua! Oletko kysynyt tätä pankista?

Äänestä
  • Pankit eivät tänä päivänä enää rahoita noiden pikavippifirmojen toimintaa. Eli jos menet pankkiin ja sanot että haluat luottoa vippien maksamiseen voi olla aikasta varma että sitä ei heru. Pankit haluavat nämä pikavippikeisarit pois markkinoilta, sekä eihän heillä ole mitään takuita siitä etteikö henkilö mene heti ottamaan lisää niitä vippejä kun vanhat on maksettu pois. He toimivat vastuullisesti, koska näkevät asiakkaan tilikäyttäytymisen ja ei ole vastuullista lainata sellaiselle henkilölle joka elää yli varojen.

    Äänestä

En ole pahemmin elellyt enää yli varojeni, säästän joka ikisen pennin mikä tulee ja maksan laskuja. Ongelma on se, että laskut ovat kasantuneet enkä kerralla niitä saa pois. Opintolainan sain, koska luottotiedot on kunnossa ja käytin sen myös näihin velkojen lyhentämiseen (kaiken 1500€). Lainat vaan tuppaavat kasvamaan korkoa... Olen harkinnut pankkiin yhteyden ottamista olen vain kovin pessimistinen sitä kohtaan, koska en itsekään usko pankkien olevan hyväntahdon laitoksia ja lainaavan minulle rahaa, vaikka itse tiedänkin pystyväni maksamaan sen takaisin.
Yksi iso laina todella pelastaisi minut ja tiedän pysytyväni maksamaan sen takaisin. Olen oppinut virheistäni. Olenkin yrittänyt selvitellä mistä tuollaisen lainan saisi ja kaikille tiedoksi todella teen töitä rahojeni eteen ikinä en mitään helpolla ole saanut!

Äänestä
  • "En ole pahemmin elellyt enää yli varojeni, säästän joka ikisen pennin mikä tulee ja maksan laskuja."
    Kyllä vain olet. Jos joudut ottamaan useita lainoja elämiseen ja et pyty niitä maksamaan, olet elänmyt yli varojesi. Olet käyttänyt rahasi sellaiseen, mihin sinulla ei olsisi ollut varaa.

    "Yksi iso laina todella pelastaisi minut ja tiedän pysytyväni maksamaan sen takaisin."
    Ei pelasta. Lainan maksu uudella lainalla ei pelasta sinua. Kulutuksen pienentäminen tuloja vastaavaksi on oikea ratkaisu.

    "Olen oppinut virheistäni."
    Et ole. Yrität vain siirtää ongelmaa hieman eteenpäin.

    "Olenkin yrittänyt selvitellä mistä tuollaisen lainan saisi ja kaikille tiedoksi todella teen töitä rahojeni eteen ikinä en mitään helpolla ole saanut!"
    Tee entistä enemmän töitä kasvattaaksesi tulojasi, jos menojen leikkaaminen ei sinulta onnistu. Olet saanut lainaa liian helpolla ja tulos näkyy jo.

    Äänestä

  • Etkö vieläkään ole selvittänyt sitä opintolaina asiaa mistä jo kirjoiteltu moneen kertaan. Ainoa järkevä apu tilanteessasi. Taidat vain olla aikaansaamaton ja kärvistelet itsesäälissä vaikka selkeitä neuvoja tullut...

    Äänestä

Aattelin kommentoida jotain positiivista vaihteeksi. Niitä varten ketä ovat ajautuneet samaan tilanteeseen. Olin tänään yhteydessä omaan pankkiini ja sain apua. Sovittiin tapaaminen pankissa ja pankin työntekijä oli kannustava ja uskoi, että tästä selvitään. Hän otti myös asian heti hoitaakseen. Tuli heti itsellekkin voimia, kun joku ketä on alan ammattilainen oikeasti uskoo tilanteen järjestyvän ja on valmis auttamaan. Vihdoinkin alan ehkä saada yöni nukuttua, niinkuin hänkin sanoi. Pyysi valtuudet laskuihin ym. ja neuvoi mitä pitää tehdä ennen tapaamista.!:)

Äänestä

""vinkkejä kuinka selvitä tästä tilanteesta""

Hyvä aloitus eläämääsi kun olet valmistunut. Ei luottotietoja ja mahdollisuuksia helposti omaan kämppään. No sen aiheutit jo ennen opiskeluja joten ei mikään yllätys sinulle....

Äänestä

Luottotiedot ovat tallessa niinkuin olen sanonut. Yli varjoen elämisessä tarkoitin viime aikoja kun olen yrittänyt selvitä tilanteesta. Varakas ole hyvä ja kerro miten selviän monen tuhannen euron lainoista kerralla ellen ottamalla yhtä isompaa lainaa ja maksamalla sen pois!?
On hienoa huomata millaisia ihmisiä suomalaiset loppupeleissä ovat. Minusta ette juuri mitään tiedä, mutta silti tuomitsette heti. Itsehän ette yhtään virhettä varmasti ole eläissänne tehneet.
Tässä vaiheessa kun kommentointini on herättänyt näinkin paljon vastakommentointia haluaisin kertoa teille jotain. Olen vähän vetänyt teitä höplästä. Opiskelen Helsingin yliopiston taloustieteen laitosta ja olen tehnyt tutkimusta suomalaisten suhtautumisesta velkaantuneisiin nuoriin. Tilanne ei siis ole tosi minun kohdallani. Olen kuitenkin soveltanut juttuuni tuttavani tilannetta, jonka tiedän olevan kunnon nuori hän vain sattui tekemään virheen. Suomi24 väki olette kyllä hienosti näyttänyt oman kantanne, olen jutellut aiheesta myös muilla keskustelupalstoilla, tulos melko sama. Isot pisteet teille, jotka jaksatte tsempata täällä muita. :)

Äänestä
  • "On hienoa huomata millaisia ihmisiä suomalaiset loppupeleissä ovat. Minusta ette juuri mitään tiedä, mutta silti tuomitsette heti. Itsehän ette yhtään virhettä varmasti ole eläissänne tehneet.
    ...
    Olen vähän vetänyt teitä höplästä. Opiskelen Helsingin yliopiston taloustieteen laitosta ja olen tehnyt tutkimusta suomalaisten suhtautumisesta velkaantuneisiin nuoriin. Tilanne ei siis ole tosi minun kohdallani."

    Voi Sviddu!!!

    Ja tällasten rrrunkkareitten pitäis pitää suomea pystyssä sitten kun me aikuiset (ehkä) päästään eläkkeelle.

    Jos sää itse kuset housuihis, niin millä vitulla se meidän kommentoijien vika on?
    Me olemme omat virheemme tehneet tai jättäneet tekemättä.
    Mutta jos virheitä on tehty, niistä on otettu opiksi ja 'kaurapuuroa' syöty.

    PS. On se harmi, kun nykyisin yliopiston opiskelijoiden suomenkielen taso on tuollainen. :(

    Äänestä

  • Mistä lähtien tutkimukset ovat perustuneet vedätyksiin? Milloin tutkittavia on saanut johdatella? Joko opiskelun taso on romahtanut tai "paljastuksesi" onkin vedätys.

    Äänestä

Anteeks mutta miten olen johdatellut teitä kommentteihinne, esitin täysin realistisen tilanteen mikä voi sattua monelle? Esitin faktoja te teitte johtopäätöksen. Vedätystä tai ei te uskoitte sen ja reagoitte omalla tavallanne. Omat tapanne ovat teidän häpeänne. En usko että olisin saanut todellista vastausta, jos olisin heti aluksi kertonut tekeväni tutkimusta.

Äänestä
  • Eihän siinä sinänsä ole mitään moraalista ongelmaa (ellei joillekin aiheutuvaa mielipahaa huijauksen uskomisesta sellaiseksi luota), mutta ihmettelen itse sen tarpeellisuutta. Tämä foorumi kun on täynnä vastaavia tialnteita ja reaktioita nihin. olivat oikeita tai ei, niihin yleensä sellaisina suhtaudutaan. Pelkästään niistä syntyneiden keskutelujen lukeminen olisi varmasti vienyt pitkälle. Tutkimuksellisesti tällä tuskin on niihin verrattuna mitään lisäarvoa, varsinkaan kun et sen paremmin voi tietää ketkä vastaajat ovat ja millä motivaatiolla he vastaavat. Se mikä näyttää "Suomen kansan" mielipiteeltä voi olla yksi trolli.

    Äänestä

  • Onkos tämä teidän peruskoulun ala-asteen joku ryhmätyö kenties? Monennellako luokalla jo oot? Ihanaa, että te lapset noin varhain jo alatte perehtymään talousasioihin.

    Äänestä

  • Ny sinulla menee jo todellisuus ja kuvitelmat sekaisin.
    Realismi ei ole häpeä.
    Ethän sinä edes osaa tehdä tutkimusta.

    Äänestä

Kommentointinne on suorastaan ihailtavaa.

Äänestä

Sinä olet nolo trolli :P Kysy opelta mitä se tarkoittaa ja Hanki Oma Elämä™.

Mut sitten asiaan.
Puhut paskaa, olit ihan oikeasti rahaa vailla.
Tuon "tutkimuksen" keksit sitten vasta, kun huomasit ettet lainaa saa vaikka kuinka ruikutat =)
OIkein tuplaluuseri siis lolz :D

P.S. anna mennä ulosottoon vaan, se on sulle lopulta paras vaihtoehto =)

Äänestä

hah, ei hele:D rofl :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PinteessäOpiskelija kirjoitti:

Varmaan melkein jokanen suomalainen kärsii tästä ongelmasta. Eli haluaisin vinkkejä kuinka selvitä tästä tilanteesta.Mulla on velkaa vielä 2400 euroa, olen saanut maksettua muutamassa kuukaudessa puolet pois. Nyt kuitenkin olen siirtynyt opintojen pariin ja normaaleja kuukausi tuloja ei enää ole. Opintotuki kattaa nipin napin vuokran ja kuukauden ruoat, joten siitä ei säästöön jää. Olen myynyt kaiken tarpeettoman ja vähentänyt kuluttamista minimiin. Yksi iso laina olisi tottakai loistava vaihtoehto saisi sovittua maksusuunnitelmista ja niin pois yhden kanssa. En sellaista kuitenkaan saa ikäni ja työtilanteeni vuoksi eli se on pois suljettu. Positiivinen puoli jutussa on, että luottotietojani en vielä ole menettänyt. Päivä kerrallaan elän ja yritän saada laskut nollaan. Sen myös tiedän että itseäni en myymään, en siihen henkisesti pystyisi. Elikkä vinkkejä vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu