Roopesetä kuoli ja veljenpojat tappelee.

Roopesetä asui miltei arvottomassa mökissä yksinään vanhanapoikana. Hän sitten kuolla kupsahti, kuten meistä jokainen vuorollamme.
Aku, veljenpojista läheisin ja lähellä asunut tunsi roopesedän asiat parhaiten. Samoin, myös Hannuserkku, hehän olivat työskennelleet kaikki samalla margariinitehtaalla. Ikävän uutisen jälkeen käytännön asioitakin on aina pakko hoitaa. Aku järjesteli asioita, tutuin, kun sedälle oli ja samalta paikkakunnalta.
Perunkirjaan omaisuuden arvoksi määriteltiin 5000 euroa. Perunkirjoitus pidettiin. Aku maksoi Hannuserkulle sen jälkeen n. kolmasosan, kuten kuuluukin ja Hannu serkku on lunastettu ulos pesästä. (pimeästi maksettua osuutta ei tiedä muu, kuin ehkä paikallinen pankki). Touhoserkku nosti metelin. Hänen mielestään Roopesedän mökki olisi moninkertaisesti arvokkaampi. Touho ei suostu myymään osuuttaan Akulle, koska olettaa sen olevan arvokkaampi. Touho vaatii perunkirjassa olevaa omaisuusarvoa nostettavaksi, jotta myynnistä ei menisi turhaa veroa. Aku taas ei suostu myyntiin mitenkään. Aku haluaisi maksaa Touholle pimeästi, Kuten kaiketi Hannullekkin.
Eikös Touho saata arvioittaa pesän uudelleen?
Mitäs sitten tapahtuu? Mennekö myynnistä, mikä todennäköisesti tulee eteen turhaan myyntivoiton veroa, jos pesä perintöverotuksen osalta on aliarvostettu.
Entä, jos Aku jääräpäisyyttään maksaa tolkuttomasti ylihintaa touholle? Pimessä tai valoisassa?
Arvoton pesä ja armoton tappelu, jossa kaikki häviävät, paitsi Hannu?
27380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Aku on oletettavasti iänikuinen jäärä, joka luulee pystyvänsä huiputtamaan muita osakkaita. Hannu oli taas onnekkain ja viisain. Hannu sai sievoisen summan arvottomasta pesästä. Touho taas laittanee virallisen koneiston liikkeelle, luullessaan omaisuutta suuremmaksi, kuin mitä se on.
No, Touho ei ole aivan väärässä siinä, että perunkirjassa ei kaikki ole kohdallaan. Mutta kyllä Touho saisi enemmän mania, kun antaisi tuon Akun maksaa ylihintaa arvottomasta Roopen rähjästä.

Äänestä

Verottaja ei ole sidottu perukirjaan merkittyihin arvoihin, vaan verottajan kuuluu tehdä arvostus käyvän arvon mukaan. Muutenhan olisi aivan liian helppo aliarvostaa asunto, joka jää perillisen omaan käyttöön ja saa myydä sen parin vuoden päästä verovapaasti. Eihän tuossa tarvitse uutta perukirjaa tehdä, riittää kun puhuu verottajan kanssa asiasta. Jos mökki on aliarvostettu, niin kyllähän verottaja mielellään nostaa sen arvostuksen käypään arvoon.

Äänestä

Joopa, lyriikalla ja isännän otteilla mörskä ei Akulle hoidu. Liika isännöinti voi alistaa Touhon hakemaan käräjäoikeudelta pesänselvittäjän/-jakajan määräämistä tekemään toimitusjaon. Kulut otetaan päältä ennen jakoa, eli Aku maksaa myös Hannulta ostamansa osuutensa suhteella viuluista tuplasti hakijaan verrattuna. Se on sitten Touhon murheena jos pesästä loppuvat varat/omaisuus ennen jakopäätöstä.
Pesänjakajahan kuulee lain mukaan ainakin kerran osakkaita ja käytännössä ehkä niin kauan kuin rahakkaammilta duuneiltaan ehtii Akua ja Touhoa riitelyttää.

Touho voi toki arviotuttaa mörskän, mutta arvosta pitää päästä yhteisymmärrykseen.
Jos perintöveroja ei ole määrätty, niin toimittamalla täydennysperukirjan verottajalle saa mörskän arvon käyvälle tasolle, ettei myyjiltä mene luovutusvoittoveroa.
Näissä perintöosuuksien daavid/goljat suhdanteissa olisi alusta saakka goljattien oltava varovaisia otteissaan, että järkevään jakokirjaan saisi daavidin hyväksynnän.

Äänestä

Kannattaa huomioida, että jos kuolinpesä myy kiinteistön ennen kuin perintöverotusta on tehty, niin verottaja arvostaa kiinteistön myyntihintaa huolimatta siitä mitä perukirjaan on pantu....

Äänestä

Tokihan peritöverotus on tehty, koska se toimitetaan automaattisesti ensitilanteessa. Nuo muut jutut sitten vievät aikaa joskus vuosikymmeniäkin.

Äänestä

Mitä se Touho rupeaa touhottamaan sen jälkeen kun perunkirjoitus on jo tehty?
Eikös semmoiset kiinteistöjen arvon arvioinnit ja niiden kommentoinnit olisi pitänyt tehdä jo sitä ennen? Kuka kiinteistön arvon on arvioinut, kysyköön Touho arvioitsijalta että mitenkä tämmöisiin arvoihin on päädytty.

Äänestä
  • Myykää Touholle siihen hintaan, jonka hän arvioi sopivaksi. Näin te saatte enemmän rahaa ja Touho on tyytyväinen. Akun suunnitelmat jäädä mökkiin asumaan sitten tietysti vesittyvät, mutta ei kaikkea voi aina saada.

    Tai vielä parempi ehdotus. Järjestäkää huutokauppa Akun ja Touhon kesken. Näin mökki löytää kauppa-arvonsa. Jos otatte huutokauppaan ulkopuolisetkin, hinnasta tulee vieläkin reilumpi. Sitten kauppasumma jakoon ja suu messingille.

    Äänestä

Tarina kiinostaa, koska siinä on totta toinenpuoli. Heitänpä arvauksen. Touho asui muilla mailla vierahilla ja ei tuntenut koko roopesetää. Saadessaan tiedon perinnöstä, hän ehkä kuvitteli sen kovasti arvokkaaksikin. Perunkirjoitustilaisuudessa hän sai jotain tietoa perinnön määrästä. Hänen ainoa tietoonsa saatettu asia oli perunkirjoitukseen laadittu omaisuuden arvo. Touho kävi epäluuloiseksi. Miten ihmeessa huononkaan mökin arvo voisi olla noin alhainen.
Hän kävi katsomassa mökkiä. No eihän se palatsille vaikuttanut, mutta sittenkin. Ei se noin arvoton voi olla sentään. Siinä meni luottamus ja Touho sai raivarin. Hän arveli, että häntä huijjataan, onhan hän sentään laillinen perijä. Suutuspäissään Touho hankki pesänjakajan. Maksoi, mitä maksoi, mutta periaate on periaate.

Äänestä

Aku on päättänyt, että Touho on täyshullu, kun ei suostu pimeään maksuun. Akun rahvarat ovat laillisesti olemattomat, mutta periaate on periaate. Myyntiin ei laiteta.
Aku on valmis mihin tahansa, kunhan mörskää ei myydä. Ei Aku sitä asunnokseen tarvitse, mutta periaate on periaate. Aku keksii kyllä keinot, millä maksaa ylihintaa Touholle. Pikavipppikin käy hätätilanteessa.

Äänestä

Hupu, Tupu ja Lupu ovat nyt avainasemassa. Akusetä tyhjentelee veljenpoikiensa säästöpossuja, jotta saisi tahtonsa läpi. Hupulle luvataan perintöjä, Lupulle luvataan vaitiolo pikkuvirheistä. Hupulle luvataan kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, kunhan hän vain kustantaisi koko lystin. Hupulle tarjottaneen "ostettavaksi" hänen omaa omaisuuttaan. Hupu on kiltti hyväksikäytetty hölmö, joten homma on nax.

Äänestä

Kaiketi se Aku etsii sitä Roopen ensimäistä onnenlanttia? Roope potkas tyhjää ja vain rikastumisen himo elää. Tuossa rikastumishaaveessa meni sitten koko elämä, niin Roopelta, kuin Akultakin.
Tuon sairaan haaveen olisi loputtava, että hupu, tupu ja lupu voisivat elää normaalia elämää Roopeista ja Akuista välittämättä.
Ahneus on sairaus, joka tappaa uhrinsa. Valitettavasti myös läheisensä ja kaikki.

Äänestä

Pyrstöaukinen Aku haluaa Roopen linnan eikä halua maksaa paljon. Hänellä näyttäisi lopultakin olevan mahdollisuus omaan taloon ja siitä hän ei luovu. Kun vain saisi tuon Touhon ostettua ulos. Se vain ei tahdo uskoa, että talo on arvoton.

No, Touho asuu muualla, eikä halua itse mökkiä. Aku on paikkakuntalainen ja on jo kauan silmät kiiluen katsellut Roopen kuihtumista ja edessään häämöttävää kiinteistönomistajuutta - ja mihin hintaan! Ja Hannun kanssahan asia sujuikin suunnitelmien mukaan, mutta Touho on saanut siellä kaukana kaikenlaisia vaikutteita, eikä siihen pysty selvä puhe. Melkein pari tonnia olisi saanut selvää rahaa, jos olisi vain ottanut. Mutta huutokaupasta se vaan jankuttaa ja pesänselvittäjästä ja tekee itse tarjouksia mökistä. Yrittää sabotoida Akun monen vuoden valmiit suunnitelmat. Olisi pysynyt siellä kaukomailla. Ei häntä ole ennenkään tarvittu.

Äänestä
  • No tuo oli paras tiivistelmä. Vaikka asia sinällään saattaa olla vakavakin? Niin totuus hurtilla huumorilla höstettynä antaa asiallista näkökullmaa. Pyrstöaukinen Aku... voi mikä oivallus. En kyllä parempaa kuvausta olisi keksinyt unissanikaan.
    No, jatkanapa hiukan. Aku on pyrstöaukinen, mutta Aku kaivaa kuitenkin taskustaan hupun, tupun ja lupun perintörahoja pimeästi , kun on pesänhoitaja. Valitettavasti ankat eivät käytä housuja, niin eihän housuttomilla ankoilla ole housuntaskujakaan.
    Eikös tuo housuttomien ankkojen ongelma tuhonnut 25-vuotta sitten suomen nuorison?

    Äänestä

Ylläripylläri,
Mortti ja Vertti Roope sedän lehtolapset saavatkin kaiken.

Äänestä

Jos arvaisitte miten paljon laittomuuksia tehdään perintöjen jaoissa niin pyörtyisitte. Suomessa ne rikokset on yleisiä salaisuuksia ja sormienläpi katsottuja asioita! Tältä kantilta katsottuna 75 % kansasta on rikollisia! Heti kun joku lähipiiristä kuolee, ihmiset säntää jäämistön kimppuun ja paperit revitään käsistä, että niitä pääsee itse muuntelemaan tai hävittämään. Oli pesän osakas tai ei niin vahvalla tahdolla sellaiseksi tulee kun ottaa kylmästi. Jos joku osakas haluaa järkeillä tai noudattaa lakia, se katsotaan heikkoudeksi ja heti vaan polkemaan se jalkoihin.

Ahneet paskiaiset!

Äänestä

Mutta se testamentti. Mitä siinä silloin rynimään,
ahneet paskiaisetkaan.

Äänestä

Siinähän se vika onkin, kun Roope ei tehnyt testamenttiä. Mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan, jos visukinttu olisi tehnyt testamentin vaikkapa noitaliitolle.
Onhan Akulla vielä yksi mahdollisuus hihassaan. Hänhän voi varmistaa, että palovakuutus on kunnossa. Sitten Milla mgialta tilataan keitos. Sitten maaagisilla voimilla palatsi palaa taivaan tuuliin. Akuhan saa vakuutusrahoista 2/3 osaa ja touholle jää poltettu maapläntti. Mistähän arvosta Roope lienee vakuutti kartanonsa.

Äänestä
  • Totanoin. Aku saisi vakuutusrahoista tuon 2/3_ osan. Mutta sitten siitäkin menisi tuo iso vero.
    Akun olisi viisainta myydä tuo mörskä Touhon kanssa yhdessä. Lakimiehen palkkaaminen vie kaiken ja pahimmassa tapuksessa molemmille koituu vain törkeästi kuluja.

    Äänestä

  • pakkomielteet pois. kirjoitti:

    Totanoin. Aku saisi vakuutusrahoista tuon 2/3_ osan. Mutta sitten siitäkin menisi tuo iso vero.
    Akun olisi viisainta myydä tuo mörskä Touhon kanssa yhdessä. Lakimiehen palkkaaminen vie kaiken ja pahimmassa tapuksessa molemmille koituu vain törkeästi kuluja.

    Mutta kun Aku haluaa sen talon itselleen. Sehän tässä on kaiken ydin. Haluaa sen halvalla. Myykö sen sitten itse, jää nähtäväksi. Tuskin viidellä tonnilla myisi. Voihan Touho tarjota siitä kuutta tonnia, "to call his bluff".

    Äänestä

Testamentin toinen kappale löytyikin yllättävästä paikasta. Iineksen pikkupöksyjen seasta löytyi ruttuinen paperi. Roope oli tehnyt testamentin, jossa hän oli määrännyt omaisuutensa nuorisosäätölle. Se oli kaiketi kopio ja alkuperäinenkin on jossain. Jännitystarina. Kuinkahan päättunee?

Äänestä

Kerronpa tarinan ahneesta leskestä.
Jäämistöön kuuluin mökki (yhteisomistus lesken kanssa) johon leskellä testamentilla hallintaoikeus.
Mökin arvo 25000€ mutta leski kikkaili puolet tontista vuokralle määrittelemättömäksi ajaksi ja ilmaiseksi (vuokrasopimus tupsahti n. 1 vuosi perunkirjoituksen jälkeen ja kas niin sopivasti että liian pieni tontti rakennusluvan saamiseksi ja oudolta näyttävä vainajan allekirjoitus).
Lisäksi mökin lopullisessa arvioinnissa lesken hallintaoikeus realisoitiin, eli mökin arvoksi määriteltiin jakokirjaan 10 000€ josta ½ oli lesken.
Pesän osuuden arvoksi saatiin siis kikkailulla 12 500€ sijasta 5000€
Nyt leski sitten ehdottaa että hän ostaa tuon pesän osuuden itselle tuolla 5000€ summalla.
Leskellä ikää 65 mutta reipas alkoholin käyttö yhdistettynä muutenkin epäterveisiin elintottumuksiin niin oletettu elinikä ei ole kauhea joten kannattenee odotella että hallintaoikeus raukeaa.

Äänestä
  • Jos allekirjoitus näyttää väärennetyltä, tutkituttakaa se asiantuntijalla. Väärentäminen on rikos. Juoppo leski voi päästä täysihoitoon valtion laitokseen.

    Äänestä

  • fdhfd h kirjoitti:

    Jos allekirjoitus näyttää väärennetyltä, tutkituttakaa se asiantuntijalla. Väärentäminen on rikos. Juoppo leski voi päästä täysihoitoon valtion laitokseen.

    Rikospoliisien mielstä näyttö ei riitä varsinkin kun vuokraajat (nimelliset sellaiset) vakuuttavat että sopimus ja niemet ovat oikeat.

    Mutta tällaisia papereita tehtaillaan jälkikäteen peittämään valheita.

    Äänestä

Hannu ja touho eivät ole sukua roopelle, joten he eivät tule perimään roopea, ellei roope tee testamenttia jossa heille jätetään jotain. Roopella on kaksi siskoa, aku on siskon poika ja tupu hupu ja lupu on akun siskon poikia. Hannu on akun isän siskon poika ja mummoankka on isän äiti. En tietä minkänlainen lainsäädäntö yhtysvalloissa on, mutta jos noutatetaan suomen lainsäädäntöä ja oletetaan ettei roopella ole testamenttia, niin roopen omaisuus menee hänen siskoilleen. Jos oletetaan että roopen siskot kuolee ennen veljeään, niin silloin hänen omaisuudestaan puolet menee akulle ja toinen puoli akun siskolle. Roope on tunnetusti tarkka rahoistaan, joten on totennäköistä että hän on tehnyt testamentin. Testamentti olisi semmoinen että valtaosa rahoista menisi tupulle hupulle ja tupulle. Aku saisi anteeksi velkansa ja saisi itselleen kiinteistön jossa nyt asuu.

Äänestä

hannu toope ja aku ovat serkkuja nimenomaan isän puolelta. elukkaopin ja biolokian puolella se on tietysti epätodennäköistä, mutta kukas noitten housuttomien ankkojen touhuista tietää??
aku ei asu roopen palatsissa, haluaa sen vain omistukseensa. testamenttia ei ollut ja roopesetä on ankkojen taivaassa. touhoserkku palkkasi lakimiehen, joten pyrstöaukisella akulla on kiperät paikat.

Äänestä

Kaikki ovat nyt kuitenkin unohtanee karhukoplan, silläkin on sana sanottavana.

Mitä mieltä asiasta on Hansu?

Myös Tupu, Hupu ja Lupu voivat olla erimieltä

Äänestä

Hansu on ulkomailla, eikä tiedä asiasta mitään. Roope lähetti hänet liikematkalle, kun huomasi, että roopen itsensä kavaltamat rahat olisivat tulleet päivänvaloon. Karhukoplan konnat ovat kyllä yrittäneet saaliinjaolle, mutta se on nykyään hankalaa. Niillä on jalkapannat ja valvontakameratkin vartioivat.
Tupu, Hupu ja Lupu ovat kotiarestissa. Aku sai heidät kiinni laiskuudesta. Kyllä Akulla hyvin menee, pian hän on haltia ja veljenpojatkin saadaan taas ruotuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullua touhua? kirjoitti:

Roopesetä asui miltei arvottomassa mökissä yksinään vanhanapoikana. Hän sitten kuolla kupsahti, kuten meistä jokainen vuorollamme.
Aku, veljenpojista läheisin ja lähellä asunut tunsi roopesedän asiat parhaiten. Samoin, myös Hannuserkku, hehän olivat työskennelleet kaikki samalla margariinitehtaalla. Ikävän uutisen jälkeen käytännön asioitakin on aina pakko hoitaa. Aku järjesteli asioita, tutuin, kun sedälle oli ja samalta paikkakunnalta.
Perunkirjaan omaisuuden arvoksi määriteltiin 5000 euroa. Perunkirjoitus pidettiin. Aku maksoi Hannuserkulle sen jälkeen n. kolmasosan, kuten kuuluukin ja Hannu serkku on lunastettu ulos pesästä. (pimeästi maksettua osuutta ei tiedä muu, kuin ehkä paikallinen pankki). Touhoserkku nosti metelin. Hänen mielestään Roopesedän mökki olisi moninkertaisesti arvokkaampi. Touho ei suostu myymään osuuttaan Akulle, koska olettaa sen olevan arvokkaampi. Touho vaatii perunkirjassa olevaa omaisuusarvoa nostettavaksi, jotta myynnistä ei menisi turhaa veroa. Aku taas ei suostu myyntiin mitenkään. Aku haluaisi maksaa Touholle pimeästi, Kuten kaiketi Hannullekkin.
Eikös Touho saata arvioittaa pesän uudelleen?
Mitäs sitten tapahtuu? Mennekö myynnistä, mikä todennäköisesti tulee eteen turhaan myyntivoiton veroa, jos pesä perintöverotuksen osalta on aliarvostettu.
Entä, jos Aku jääräpäisyyttään maksaa tolkuttomasti ylihintaa touholle? Pimessä tai valoisassa?
Arvoton pesä ja armoton tappelu, jossa kaikki häviävät, paitsi Hannu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu