Menestyin hyvin sekä peruskoulussa että lukiossa. Kirjotukset meni keväällä nappiin ja pääsin yhdelle Aalto yliopiston korkeimmat pisteet vaativaativista linjoista. Lukioaikana, kirjotuksiin valmistautuessa ja pääsykokeisiin lukiessa tuntui siltä että tämä on mun juttu, opiskelu siis. Ei se tietenkään itseisarvo ollut, mutta voi sanoa että kaiken muun touhun oheella olin motivoitunut opiskelija.
Nyt kun on yliopisto-opinnot alkanut, niin motivaatio on kadonnut. Tuntuu että ei tämä ehkä kuitenkaan ole se mun juttu. Tietty nyt olen vasta alkumetreillä, mutta kuitenkin tuntuu siltä että haluaisin tehdä jotain muuta.
Akateemisesti koulutetusta perheestä kun olen lähtöisin niin olen ruvennut miettimään otanko opiskelut liian itsestäänselvyytenä, mitäs jos tekisikin jotain ihan muuta vähän aikaa. Millaisia kokemuksia muilla on siitä miten opiskelut on sitten lopulta lähtenyt käyntiin jos alussa tuntunut vastaavalta tai oletteko jättänyt opintija väliaikaisesti mutta täysin tietoisesti kesken?
Yliopistossa, mutta missä motivaatio?
9
2689
Vastaukset
- Ehdotin vain
Ilmeisesti olet opiskellun jo niin pitkään yhteen putkeen, että väsymys on yllättänyt. Mutta kyllä sinä siitä palaudut, kun aloitat alun hieman kevennetyllä opiskelulla. Jos tuntuu oikein pahalta, niin ilmoittaudu poissaolevaksi ja mene johonkin paskaduuniin, niin opiskelumotivaatio palautuu varsin pikaisesti.
- 13
En osaa sanoa kuinka paljon Aalto-yliopiston linjoilla on vapautta opiskella jotain aivan muuta sivuaineena, mutta monessa tiedekunnassa on akateemista vapautta opiskella melkein mitä vain. On melko mahdotonta tietää etukäteen, mitkä kaikki alat voisivat kiinnostaa. Vapaus tuo monesti motivaatiota paljon lisää.
- Lisbetti
Itse menin yliopistolle lukemaan ainetta, joka ei kiinnostanut. Lopulta löin vain päätä seinään opintojen kanssa, en yhtään tiennyt, mitä haluan lukea. Yo-opinnot mielestäni vaativat motivaatiota. Pidin välivuoden, tein töitä. Kun palasin takaisin, vaihdoin pääainetta. Se toimi itselleni ihan hyvin ja olen nyt tyytyväinen.
- Toinen Aaltolainen
Mahdotonta vastata tietämättä taustoja, mutta tässä joitakin syitä ja mahdollisuuksia, kaikki ihan omia kokemuksia tai tuttavista/kaveripiiristä ym. todettuja. Monikaan tuskin juuri alkuperäiseen kysyjään liittyy, mutta laitetaan jos vaikka joku muukin lukisi tätä:
1. Muutto vanhempien luota asumaan omilleen ja muu itsenäistymisprosessi
-> Motivaatio löytynyt opiskeluun esim. ekan vuoden biletyksen jälkeen tai välivuoden tai parin aikana tehdyssä itsetutkiskelussa.
2. Suorittajatyyppi esim. vanhempia miellyttääkseen
-> Oikeaa sisäistä motivaatiota ei välttämättä ole koskaan ollutkaan ja jos tähän liitetään 1. niin sen oman jutun löytämisessä voi mennä kauankin. Aika yleistä akateemisissa perheissä.
3. Väliaikainen sairaus tai muu elämänmuutos
-> Parisuhteen katkeaminen, heikko rahatilanne, kaveripiirin dramaattinen muutos ym. Myös sairaudet kuten lievä masennus ovat yleisiä elämänmuutosten yhteydessä ja vaikuttavat myös motivaatioon. Kun elämänmuutokseen tottuu ja/tai sen saa korjattua, motivaatiokin usein paranee. Tämäkin liittyy usein kohtaan 1.
4. Väärät odotukset opiskelusta/opiskelijan elämästä
-> Tottumiskysymys tavallaan tämäkin. Jos odotukset esim. pääaineen suhteen ovat olleet kovasti pielessä, niin aineen vaihtokin voi olla hyvä veto. Muista due diligence. Jos odotuksena on ollut elämän täydellinen muuttuminen kaikin puolin parempaan suuntaan esim. sosiaalisten suhteiden osalta, niin monelle edessä on karvas pettymys. Liittyy usein kohtaan 3.
5. Omat kyvyt asettuvat perspektiiviin/kokevat inflaation
-> Peruskoulussa ja lukiossa moni on suorituksiltaan aina paras tai lähelle, mutta sitten samat ihmiset vähän alastakin riippuen huomaavat yliopistoon tultuaan, että vähintään yhtä fiksuja ja motivoituneita ihmisiä tulee vastaan koko ajan. Monelle tämä on hyväkin asia, mutta joillekin taas kova pala joka vaatii totuttelua. Yliopistossa tulee lahjakkaille opiskelijoille muutenkin usein se ensimmäinen "seinä"vastaan, eli kaikkea ei välttämättä tajua ainakaan heti vaikka kuinka opiskelisi. Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu, joillekin lisää motivaatiota, joitakin taas lannistaa.
6. Taustalla oleva vakava muu syy, esim. vakava hoitamaton sairaus/persoonallisuuden häiriö/neurologiset poikkeamat
-> Tätä ei välttämättä moni tule heti ajatelleeksi, mutta tällaisia tapauksia löytyy paljonkin pelkästään jo siitä syystä, että peruskoulu ja lukio vaatimustason alhaisuudessaan eivätkä välttämättä edes pääsykokeetkaan tuo näitä vielä esiin. Sitten kun itsenäistymisen aikana ja muiden luoman struktuurin vähentyessä ei enää pystytäkään pärjäämään, kompensointi ei välttämättä enää onnistukaan ja oireilu lisääntyy ja motivaatio opiskeluunkin laskee. Tällaisen syyn vakavuus ja korjattavuus sitten määrittelevät sen, voidaanko motivaatio ja opiskelukyky kuinka hyvin palauttaa vai meneekö elämä jopa kokonaan uusiksi. Tämä kohta tuskin on kovin todennäköinen eikä syytä tästä kannata välttämättä ensiksi etsiä. Mikäli motivaatiota ei vielä vuosienkaan jälkeen kuitenkaan tunnu löytyvän, tämäkin kannattaa ottaa huomioon. Nimim. kokemusta on.
- Sama täällä.
Onhan se ollut raskas vuosi kun ensin lukio on pitänyt saada loppuun, yo-kirjoitukset, sitten pääsykokeet, siihen päälle kaikki kova urheileminen, haave tyttöystävästä ja hänen etsiminen, jokapäiväinen kiire... Ei tahdo 3 kuukauden kesäloma riittää mihinkään, kun pitäisi alkaa painaa kovia suorituksia yliopistossa, vieläpä muuttaen unirytmiä useita tunteja iltalukion ja kesän jäljiltä. Minulla on vielä moniin muihin opiskelijoihin nähden se etu, ettei tarvitse käydä työssä kun saa olla vanhempien elätettävänä, ei tarvitse bilettää tai ryypätä (kun ei kiinnosta...), olla kavereiden kanssa (kun niitä ei ole...), rahasta ei ole puutetta, vanhemmat ovat akateemisia, älyä on ja tehtävät lukiossakin hoituivat ilman suurempaa stressiä, on vapaa-aikaa, mahdollisuus pelailla koneella, lepäillä, urheilla... Mutta nyt motivaatio on tipotiessään. Tuntuu kuin olisin mennyt yliopistoon vain statuksen takia ja kun paikan sain, tunnen nyt suurta ylpeyttä saadessani olla osittain kunniakansalainen. Ehkäpä se motivaatio sieltä tulee...
- Teekkarirenttu
Hyviä pointteja edellisiltä. Suoraan lukiosta tullessa saattaa olla niin kyllästynyt opiskeluun, ettei aluksi välttämättä nappaa. Omassa tapauksessani opiskelin TKK:lla suoraan lukion jälkeen ensimmäisen syksyn, jonka jälkeen vietin vuoden armeijassa. Se jos mikä nosti opiskelumotivaatiota.
Yliopisto-opiskelu on kuitenkin hyvin erilaista lukioon verrattuna. Joillain kursseilla pidetään opiskelijaa kädestä vähän liikaakin, mutta osalla professoreista ei ole mitään intoa hoitaa opetustehtäviään. Saattaa olla aika shokki, kun tajuaa, että maan parhaaksi mainostettu opetus onkin jotain aivan muuta. Jos henkilökunnasta ei ole apua, kannattaa laskea niitä laskareita porukalla, kyllä ne ennen pitkää aukeavat.
Jossain vaiheessa (siinä 3. vuonna) oma motivaatio alkoi lässähtää, kun tuli vastaan kursseja, jotka voi lukea ryhmään "pakollinen paha". Onneksi tulin valinneeksi sivuaineen toiselta osastolta, mikä toimi henkireikänä, kun oman koulutusohjelman pakkopullakurssit tympäisivät.
Motivaatiota nostavat varmasti myös oman alan kesätyöt, kun huomaa, miten opittuja taitoja sovelletaan käytännössä. Vuosi opiskelijavaihdossa tai harjoittelu ulkomailla voi myös auttaa jaksamisessa. Tsemppiä! - Maisterisnainen
Kannatan myös paskaduunia tai armeijaa, mikäli kuuluu kuvioon. Omien opiskelukuvioiden perusteella useimmat välivuoden pitäneet valmistuivat hieman nopeammin kuin suoraan lukiosta tulleet eli ei se välivuosi hidastanut opintoja.
Tuttuja kokemuksia teillä tyypit, tiedän noi tunteet! Kevennetty opiskelu kuten tuolla jo ehdotettiin voi tuoda lisää niitä voimavaroja, hidaskin eteneminen on kuitenkin etenemistä. Mieti mitä haluat esimerkiksi lähivuosina elämältäsi ja voiko nykyisten opiskeluiden jatkaminen edistää sitä. Jos ei, mikä voisi? Onko mielessäsi toista alaa tai työtä, jota voisit sen sijaan tehdä? Välivuosi on ihan mahdollinen vaihtoehto, ajatusten saaminen vähäksi aikaa täydellisesti johonkin uusille urille tekee hyvää.
Jos taas sitten tuntuu pahalta ja pitkään alakuloiselta eikä oikein meinaa ilostua yhtään mistään, kannattaa hakeutua mielenterveyspuolelle juttelemaan asiasta, se oikeesti helpottaa. Tosi monilla opiskelijoilla on jonkin asteisia ongelmia motivaation, stressin ja jaksamisen kanssa, joten yksin et ole. Voit sieltä myös kysellä olisiko siellä jotakin ryhmätoimintaa, jossa voisi tavata muita samassa tilanteessa olevia ja saada näin myös perspektiiviä omaan keissiin. Liian moni jää painimaan ihan yksin ahdistuksen ja väsymyksen tunteiden kanssa...- yo223232
Itselläni kanssa motivaatio kohta täysin hukassa. Juuri tuo mitä teekkarinrenttu mainitsi, se opetuksen taso on välillä vaan jotain niin surkeaa. Lisäksi odotin opiskelun olevan vähän sosiaalisempaa, olen ollut pitkälti ilman kavereita täällä yliopistossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei voitaisi vaan puhua asiat selväksi?
Minulla on ollut niin kova ikävä sinua, etten oikein edes löydä sanoja kuvaamaan sitä. Tuntuu kuin jokainen hetki ilman491516Sunnuntai terveiset kaivatulle
Maa on vielä valkoinen vaikka vappu lähestyy, otetaan pitkästä aikaa pyhä terveiset kaivatullesi tähän ketjuun !!761345Olen päivä päivältä vain varmempi siitä että rakastan sinua
Onhan se tällä tuntemisen asteella jokseenkin outoa, mutta olen outo ja tunne on tunne. 😊871006- 18997
- 86936
Ai miehillä ei ole varaa maksaa
Treffejä naiselle johon on ihastunut? Ihanko totta dusty miehet? Tekosyy. Haluatko laittaa 50/50 kaikki kulut parisuhtee187876Olet mielessäni
viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. Ihastuin sinuun enkä voi tunteilleni mitään. Jos uskaltaisin, tunnustaisin s20831- 82811
Verovähennysten poisto syö veronkevennykset pieni- ja keskituloisilta
Kokoomuslaiset ja perussuomalaiset kansanedustajat jakavat kilvan postauksia, jossa kerrotaan miten kaikkien työssäkäyvi98811Kaipaan seuraasi niin
monella eri tavalla ja tasolla. En tiedä mitä tapahtui, mutta niin vain kävi että ihastuin sinuun.17740