En enää tiedä mitä tehdä. Olen niin yksinäinen kuin olla voi. Kaikki alkoi 10 vuotta sitten kun muutin toisesta maasta Suomeen. Ihmettelin, miksi ihmiset ovat täällä niin erilaisia. Tottakai olin ujompi ja hiljaisempi kun en osannut suomen kieltä.Nyt tuntuu, että tämä vaihe ei lopu ikinä.
Olen nyt melkein 25 vuotias nainen, ja mitä vanhemmaks tulen, sitä yksinäisempi olen. Olen huomannut ja vihdoinkin alan hyväksyy sen, ettei mun seurassa viihdytä. Kymmenen vuoden ajan, olen aina ollut se, joka soittaa muille ja kysyy kuulumisia. Kun olin alaikäinen, luulin, että syy oli se että olin nuori enkä välttämättä päässyt baareihin ym. Kun täytin 20 lähdin ulkomaille., kun luulin, että vain Suomessa ihmiset eivät tykkää musta kun olen eri maasta. Asuin monessa eri maassa, reissasin, yritin hankkia uusia kavereita, mutta turhaan. Olen monta kertaa alottanut elämän ns alusta, olen muuttanut paikasta toiseen, muuttanut elämäntapoja, muuttanut asennetta, käynyt psykiatrila, huomenna meen hypnotisoijalle. Mikään ei auta. Ketään ei kiinnosta, mitä mulle kuulu. Kukaan ei soita mulle, että tehtäiskö jotain. Viikonloppuisin puhelin ei tee ääntäkään. Joka puolella keskusteluissa sanotaan, että rohkeesti vaan mukaan ja hanki uusi harrastus mutta paskat. Ei toi auta. Tyrkytän itteni aina mukaan, saan kavereita kanssani baarin ainoastaan jos lupaan tarjota. Jopa omat sukulaiset. Olen seurustellut monta kertaa ja kaikki on loppunut siihen että mua on joko petetty, tai jätetty ilman mitään syytä. En ole mitenkään ujo ihminen, nautin hyvästä seurasta. Ns kaverit aina puhuvat, mitä meijän pitäisi tehä, muttei ikinä noin käy. Aina heillä on joku este. Olen niin turhautunut, heti kun joku tutustuu muhun, parin kerran tapaamisen jälkeen he lopettavat yhteydenpidon. En tuu ikinä saamaan kavereita, elämänkumppanista puhumattakaan. En ymmärrä, onko ketään toista kellä on samanlainen kohtalo? Olen kysynyt kavereilta miks näin, ja he sanoivat " kun oot tollanen ja teet tollai". Olenko oikeesti niin epämiellyttävä ihminen olemalla oma itseni" ? Sitten taas sanotaan, että ne ihmiset ketä teeskentelevät ovat epänormaaleja. Mitä tekisin? Olen aivan loppu ja tarvitsen apua..
Olen nyt melkein 25 vuotias nainen, ja mitä vanhemmaks tulen, sitä yksinäisempi olen. Olen huomannut ja vihdoinkin alan hyväksyy sen, ettei mun seurassa viihdytä. Kymmenen vuoden ajan, olen aina ollut se, joka soittaa muille ja kysyy kuulumisia. Kun olin alaikäinen, luulin, että syy oli se että olin nuori enkä välttämättä päässyt baareihin ym. Kun täytin 20 lähdin ulkomaille., kun luulin, että vain Suomessa ihmiset eivät tykkää musta kun olen eri maasta. Asuin monessa eri maassa, reissasin, yritin hankkia uusia kavereita, mutta turhaan. Olen monta kertaa alottanut elämän ns alusta, olen muuttanut paikasta toiseen, muuttanut elämäntapoja, muuttanut asennetta, käynyt psykiatrila, huomenna meen hypnotisoijalle. Mikään ei auta. Ketään ei kiinnosta, mitä mulle kuulu. Kukaan ei soita mulle, että tehtäiskö jotain. Viikonloppuisin puhelin ei tee ääntäkään. Joka puolella keskusteluissa sanotaan, että rohkeesti vaan mukaan ja hanki uusi harrastus mutta paskat. Ei toi auta. Tyrkytän itteni aina mukaan, saan kavereita kanssani baarin ainoastaan jos lupaan tarjota. Jopa omat sukulaiset. Olen seurustellut monta kertaa ja kaikki on loppunut siihen että mua on joko petetty, tai jätetty ilman mitään syytä. En ole mitenkään ujo ihminen, nautin hyvästä seurasta. Ns kaverit aina puhuvat, mitä meijän pitäisi tehä, muttei ikinä noin käy. Aina heillä on joku este. Olen niin turhautunut, heti kun joku tutustuu muhun, parin kerran tapaamisen jälkeen he lopettavat yhteydenpidon. En tuu ikinä saamaan kavereita, elämänkumppanista puhumattakaan. En ymmärrä, onko ketään toista kellä on samanlainen kohtalo? Olen kysynyt kavereilta miks näin, ja he sanoivat " kun oot tollanen ja teet tollai". Olenko oikeesti niin epämiellyttävä ihminen olemalla oma itseni" ? Sitten taas sanotaan, että ne ihmiset ketä teeskentelevät ovat epänormaaleja. Mitä tekisin? Olen aivan loppu ja tarvitsen apua..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ex-kihlatustani 27-vuotiaana ja nyt olen 44-vuotias. Aika on mennyt yllättävän nopeasti. En usko, että löydän enää ketään sopivaa elämänkumppania, enkä toisaalta haluakaan. Ihmiset ovat itsekkäitä, omahyväisiä, pettävät, käyttävät hyväksi, puhuvat sinusta pahaa ilman syytä jne. Myös ns. kristityt tekevät niin, en luota 100% mihinkään muuhun, kuin Jumalaan. Rukous antaa voimaa. Elämä on parasta yksin, ilman muiden rajoitteita. Itse en alkaisi väkisin muuttaa muita muuksi, mitä he ovat, miksi muiden pitäisi muuttaa minut?
Sinun pitää vain jatkaa uusiin ihmisiin tutustumista kunnes löydät ne timantit ja jättää mädät omenat taaksesi. Etsi ihmisiä joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla.
olen yksinäinen