Oon tällainen 17v jätkä. Ihan hyvän näköinen omasta mielestäni ja hyvä kroppainen. Ikinä en vain ole seurustellut saatikka saanut keneltäkään. On mulla ollut aika monta sellaista yhden illan juttua jotka eivät ole sänkyyn asti edenneet. Pitäiskö mun olla rohkeampi muijien suhteen. Pelko saada bänät on vähän turhan suuri mulla luulisin. En viitsi oikein yrittää iskeä muijia.
Mikähän on?
jäbä
81374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tytöt ovat ihan yhtä epävarmoja itsestään tuon ikäisenä kuin sinäkin. Odotat varmaan että jos vain olet jonkun tytön seurassa hän lopulta tarjoaa pimppiä. Sillä tavalla on vähän huonot chanssit. Pitää olla sen verran rohkeutta ja itsevarmuutta että kun olet vähän lämmmitellyt naista mukavia juttelemalla, drinkeillä ja tanssittamalla niin ehdotat rohkeasti ja häpeilemättä että bileitä jatkettaisiin makuuhuoneen puolella. Ei kukaan tule säälistä antamaan, itsellä pitää olla pokkaa tehdä jotain asian eteen. Ei ole vaikeaa sen jälkeen kun tuon ymmärtää.
Itse en ole mikään adonis ja nyt jo reilusti yli kolmekymppinen. Olin nuorena ujo ja odottelin sopivaa. Löytyihän se lopulta , mutta olin jo 22 vuotias.
En suosittele, ole vaan rohkeampi!
Naiset haluavat varmasti nähdä timmin kroppasi.
22-vuotiaana poikuuden menettäminen ei ole myöhään.
Ymmärrän kantasi paremmin kuin hyvin. Ite oon nätti 18v tyttö mut enpä oo koskaan seurustellu.. enkä saanu. Mullaki pysyny vaan noissa muutamissa yhenillanjutuisssa. Aikasemmin ajattelin et emmä nyt sitä ihan minkää yhenillantutun kanssa halua tehdä, muttamutta.. Aika raksuttaa. Ei sillä etteikö niitä "kosijoita" riittäis ihan liiankin kanssa, mut ne jotka musta on kiinnostunu ni ei taas oikeen oo sytyttäny.. kai pitäis vaa "luovuttaa" ja hoitaa homma alta pois. Vaan jonkun kanssa.
Odota hyvä tyttö äläkä antaudu seksiin kenen kanssa tahansa. Prinssis saapuu varmasti.
Mun tyttöni oli jo 21 v. kun tapasin hänet.Hän oli erittäin kaunis, suosittu ja tavoiteltu, asui keskellä kaupunkia. Syntyperäinen kaupunkilainen, hyvä voimistelija, sekä taitoluistelija.
Sulhaskanditaatteja oli tarjolla pilvin pimein, enimmäkseen akateemisia. Mutta kukaan ei ollut oikein sytyttänyt.
Ihme ja kumma: kun minä tulin kuvioon, rakastuimme heti ensi silmäyksellä, vaikka en ole edes erityisen komea. Se jotenkin vaan synkkas, loksahti kohdalleen. Nämä on ihmeellisiä juttuja.
Muutaman tapaamiskerran jälkeen emme kertakaikkiaan voineet enää pidätellä. Rakastelu vei mukanaan kuin rajumyrsky. Hän oli neitsyt kun kukaan ei ennemmin ollut päässyt kuin korkeintaan kotiportille saatolle. Kun me makkarissa mentiin petille, se oli menos se. Siinä meni litimärästä pimpistä neitsytkalvokin ettemme edes kumpikaan huomanneet sen menoa. Se oli hän, joka työnsi pimppinsä kaluuni kertatyönnöllä.Minä olisin painanut varovaisemmin. Jälkeenpäin hän on sanonut, että häneltä meni aivan jalat alta kun tapasi minut. Näin ihmeellistä se on. Me mentiin pian naimisiin tuon tapahtuman jälkeen. Meillä menee edelleenkin tosihyvin. Samal viisiin.
Joten, - ei mitään hätää sinulla. Kyllä prinssisi jonain päivänä saapuu. Kun niin käy ja siltä tuntuu, - älä pidättele, vaan anna mennä vaan.
mitäs siinä varttoilet.Opettelet,ekat kerrat on mitä on.mut ei siinä hullusti käy.Rohkeesti vaan,aisa kohti taivasta ja sutinaks.
Serkkuni on mua viisi vuotta vanhempi. Hän näytti mulle miten naisia pitää kohdella(itsevarmasti, mutta hellästi). Olen kiitollinen tuosta opista. Jos sulla on joku vanhempi kaveri, jolla on ollut menestystä "naismaailmassa", pyydä häntä kertomaan ja opastamaan.