Keskusta näyttää ottavan kunnallisvaaleissa käyttöön pelotteluaseen. Soini, itsevaltias, Soinin nyrkki, herraviha, kyvyttömyys yhteistyöhön, populismi ja kannattajien määrän lisääntyminen aiheuttavat siis paniikkia keskustalaisille.
Laitilassa vaikuttaa kolme PS kaupungin valtuutettua (8 %), mutta hallituksessa ei yhtään. Kuinkahan on mahdollista, että nämä kolme aktiivista voivat tehtailla kaikki Laitilan valitukset ja vieläpä aivan turhaan. Laitilassa on keskustaenemmistöinen valtuusto ja hallitus. Minkälaisia viranomaisia ja päättäjiä siellä oikein toimii, jos valituskierre on jatkuvaa.
Ent. Uudenkaupungin johtaja Koski valitti myös läksiäispuheessaan valittajista.
Liperissä julkaistaan aivan omaa lehteä netissä (www.liperinuutiset.fi) sen vuoksi ettei paikallislehti julkaise puolueetonta tekstiä.
Loimaalla tilanne ei ole yhtään sen parempi kuin ed. olevissa esimerkeissä ja valittajia riittää.
Vaikuttaa siltä, että kaupunkilaisilta/äänestäjiltä halutaan ottaa pois oikeus saada oikeaa tietoa ja osallistua päätöksentekoon. Valituksien ja huomautuksien tarkoituksena on hakea oikeutta. Ei päättäjillä pitäisi olla ongelmia, jos päätökset ovat oikeita ja perusteltuja.
Suosittelen kuitenkin tuleville ehdokkaille rehellisyyttä vaalilupauksissa ja tuoreita ehdotuksia kaupungin parantamiseksi.
Kaupunginvaltuuston kahvikekkerit täytyisi saada myös videoitua. Silloin näkisi sen vaikuttamisen todellisuuden. Hgin valtuustopaikoista luopuvat kansanedustajat perustelivat päätöstään sillä, ettei valtuustossa pääse vaikuttamaan. Vain hallituksen jäsen voi vaikuttaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
No valittaahan voi vaikka päätös oltaisiin tehty täysin oikein ja lain mukaisesti. Nämä valitukset monesti vain pitkittävät hankkeiden toteutusta teettävät ylimääräistä työtä. Harvoin ne koituvat kuntalaisten parhaaksi, valitukset on ainut keino torpata enemmistö päätökset.
Valitukset tehdään myös lain mukaisesti. Usein ne kyllä pitkittää päätöksentekoa. Kuitenkin tosiasia on että valittajia löytyy kyllä kaikista puolueista ja puolueiden ulkopuolelta. Kun tuollaisen pienen PerSu -puolueen syyksi laitetaan kaikki kunnallishallinnon virheet, valitukset ja torppaukset - se on jo hiukan liikaa. Vaalien tarkoitus on mittauttaa puolueiden luottamus ja saada aikaan tarvittaessa muutosta. Jos päätöksenteko on tehty täysin oikein ja lain mukaisesti, niin mikä hätä valtuutetuilla on!
Mitä tarkoitat? Missä tällaiset aseet on otettu käyttöön?
Loimaan Lehti 11.9. Lukijoilta palsta, jossa Timo Kaunisto kirjoittaa, että Soini haluaa sinut.
Muuten lehdessä oli mielestäni hyvä pääkirjoitus kuntien itsenäistymistarpeesta. Siinä kyseenalaistettiin itsenäisenä pysyminen, jos kunta ei pysty kattamaan verotuloillaan kulujaan. Loimaalla ei verotulot kata edes palkkakuluja, mutta hallinto vain paisuu.
Keskustapuolueen Timo Kaunisto on tosiaan jo painanut paniikkinappulaa (LL 15.9). Perussuomalaisilta vaaditaan vaaliteemoja jo ennen ehdokkaiden julkistamista. Syytteitä satelee edelleen eduskuntavaaliteemoista, europäätöksistä, vastuunpakoilusta, näkökantojen puuttumisesta, riitelyn halusta, yhteistyökyvyttömyydestä. Pitkä on perussuomalaisten syntilista mutta hyviä kuntavaaliteemoja ei vain kirjoituksesta löydy. Haluaako ja salliiko keskustapuolue tuollaista loan heittoa? Siinä tapauksessa esiin tulevat varmasti myös keskustan politiikkojen virheet; lautakasaselvitykset, lahjusasiat, taulukaupat, Nuorisosäätiön oikeudenkäynnit jne. Vaalityö näyttää suunnan puolueelle!
Voi odotin niin kovin vaalipaneelia Alastarolla, jossa Keskustan Kaunisto ja Persujen Ketonen olisivat päässeet vauhtiin. Olisi nähty, kumman ammattitaitoa Loimaan valtuusto tarvitsee. Mutta harmi, että Ketonen ei "päässyt" paikalle.