Narsismia on käytännössä mahdotonta diagnosoida. Siihen ei riitä vuosikymmenienkään psykiatrinen työkokemus. Ainoastaan psykiatrian erikoislääkäri Hannu Lauerma on onnistunut diagnosoimaan aidon narsistin ja siinäkin hän on onnistunut vain yhden kerran.
Mahdoton diagnosoida
turhaa työtä
26270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Helppoahan tuo diagnosointi tuntuu olevan. Palstalla olen nähnyt diagnoosin jos toisenkin ja vieläpä ihan tuntemattomien kesken ;D
Fyysiset tekijät voidaan diagnosoida, loppu on tulkintoja ja arvauksia.
Fyysiset tekijät? Ai niin kuin käyttääkö narsku raybaneja ja onko rytmitajua? :DD
Fyysiset tekijät = aivojen toimintaan liittyvät tekijät
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10890159
http://areena.yle.fi/tv/1621042
Kyllä niitä on jonkun verran, jotka ovat "saanneet" diagnoosin.
Siis käytännössähän se on hyvinkin helppoa!
Ihan oikeasti, lääkärit kysyvät tänä päivänä potilailtaan mikä heitä vaivaa ja mitä lääkettä kirjoitetaan reseptiin. Ihmiset ovat todella tietäväisiä ja hereillä asioista, että lääkäreillä, psykiatrit mukaan lukien, ei ole eikä voikaan olla sitä tietoa käytettävissään, mitä jokaisen henkilökohtaiseen elämään on kuulunut ja kuuluu. Ihminen itse on oman elämänsä paras asiantuntija, jos on tarpeeksi valveilla.
Narsistin lähellä oleva on pakotettu jossain vaiheessa heräämään, kun alkaa tuntua niin pahalta, että on jo tehtävä jotain. Alkaa tiedon hankita, havahtuminen, oppiminen, tiedostaminen.. lopulta läheisen ihmisen mielensairaus on jo helppo diagnosoida.
Narsisteja me kaikki ollaan enemmän (häiriöllistä) ja vähemmän (häiritsemätöntä). Meidän länsimainen yhteiskuntamme perustuu narsismiin, olemme sen ideologian aivopesun ohjailemia. Kilpailu, vertailu, itsensä ylentäminen, toisen hyväksikäyttö oman edun tavoitteluun.. siihen tämä kaikki kaupallistuneessa kilpailuyhteiskunnassa perustuu. Narsistista.
Mitä hyötyä siintä on uhrille jos narsisti pystytään diagnosoimaan? Joutuuko pahantekijä vastuuseen teoistaan? Koko oikeuslaitos on mätä kun selvästi jollain tavalla mielenvikaiset tyypit tekevät mitä tahtovat, näennäisesti nuo tyypit toimivat lakipykälien mukaan. Heitä ei saa kiinni mistään "näytön puutteessa" vaikka läheiset ihmiset kärsivät, kokevat vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Ovatko lain laatijat kenties itse "narsisteja" kun normaali oikeustaju, oikeudenmukaisuus ei merkitse useinkaan yhtään mitään? Luetaan vain pykäliä ja momentteja ja todetaan että kas: narsisti toimi lain mukaan, ei auta muu kuin kärsi ja syytä itseäsi uhri. Sinussahan se vika itseasiassa on kun uskoit tuota tyyppiä. Onko tämä toimintapa ja ajatusmalli todellakin oikein?
Lakipykälien ja sääntöjen lukemisen ymmärrän, mutta en sitä, että ne tulkitaan ketkujen eduksi.
Tietyllä tavalla häiriintyneet tekevät mitä tahtovat. Heitä uskoo oikeuslaitos, muut viranomaiset, lääkärit, esimiehet,.. Ja häröilijän uhriksi joutunut on vähintään turhasta valittava ja väärässä, usein suorastaan pahantahtoinen valehtelija, joka kateuttaan haluaa tuhota hienon ja menestyvän narsuparan.
Omat kokemukseni luonnehäiriöisistä ovat onneksi verrattain suppeat, mutta niiden keskellä eläessäni koin melkoisen kriisin. En voinut millään käsittää, että minua syytettiin vääryyksistä, joiden kohteena olin.
Niinhän se juuri menee. Minulla on häiriintynyt ex-anoppi ja ex-vaimo. Tämän ovat viimein "tunnustaneet" niin poliisi kuin lastensuojeluviranomaisetkin, mutta ei voi tehdä mitän kuin ottaa kiltisti vastaan perättömät rikosilmoitukset ja lastensuojeluilmoitukset. Ainut "apu" minulle on että "koita kestää ja pysy rauhallisena". No minä olen kestänyt kohta kolme vuotta...Nyt on hieman rauhallisempaa muiden syytösten osalta kun menossa on omaisuuden ositus ja vastapuolen odotukset ja vaatimukset tähtitieteellisiä. Olen läpikäynyt terapiat, minua on nöyryytetty ja kohdeltu kuin rikollista poliisikuulusteluineen ja oikeudenkäynteineen. Jaksan vielä taistella mutta eihän tämä voi olla oikein. Ei tälläistä pitäisi edes tapahtua.
Kerrankin samoissa saappaissa kulkevia. Olemme kaksi haudan partaalla roikkuvaa kuoleman sairasta vanhusta. Mieheni takasi koko eläntyöllämme ansaitun maatilan tyttären taloremonttiin,voi sitä liirum laarua mitä luvattiin,vuoden päästä on valmis ,sitten nimi poistuu. Kun rupesimme asiaa perkaamaan,yhteys katkaistiin tyystin,puhelimeen eivastattu ,julkaisu kelvottomia tekstiviestejä tuli. menimme käymään, emmehän me korvessa eläneet tienneet että sinne olisi turvamiesten kanssa mentävä. Turpiin ei ole elinaikana tullut ,mutta nyt tuli. Ne hakivat lähestymiskiellon .Saivat ,voi sitä valheen määrää ja täydestä meni .Joka paperissa ,uskottavasti .Kun uskottavasti valehtelee se on oikein. Ei meinannut ettei kumpikaan kunnolla kävelemään pääse, voidaan kuulema mafia soittaa.Jää ruuneperi toiseksi.
Tuo on melkein identtinen oman kokemukseni kanssa!
(puolisosi äiti oli varmaan kanssa yksinhuoltaja?)
Minulle itselle oli pahinta pidätys lasten nähden ja lähestymiskielto lapsiin (en edes kehtaa laittaa, mistä minua silloin syytettiin) Minusta oli täysin käsittämätöntä kuinka sokeita sosiaali ihmiset ja poliisi ovat. Tosin puolisoni osasi manipuloida kenet vain.
Itseä auttoi terapia ja vertaistuki sekä se, että ymmärsin lopulta etten ollut tekemisissä aikuisen ihmisen kanssa, vaan pikkulapsen (tarkoitan sekä entistä puolisoani, että hänen äitiään).
Muutama lohdutuksen sana sinulle:
- hänen ja hänen äitinsä välit menevät poikki heti kun heillä ei ole enää yhteistä vihollista
- hänellä menee välit sisaruksiinsa perinnönjaon yhteydessä
- Se mielenmaailma missä hän elää on pahempi kuin, mitä mikään vankila voisi tarjota
- hän on itse itsensä pahin vihollinen ja vanhetessaa hänen tyytymättömyys vain kasvaa. hänellä tulee olemaan sellainen loppuelämä, että voit ajatella "karman" toteutuvan
- hän tulee loppuelämänsä hakemaan kaikilta äitinsä huomiota, jota ei koskaan saannut. hänen elämänsä on tosi karseaa vaikka eläisi palatsissa.
Oikeassa olet...ex-puolison äiti oli yksinhuoltaja. Isä kuoli nuorena vakavaan sairauteen kotiinsa. Tätä ei varmaan saisi edes sanoa ääneen, mutta ex-puolisollani jä hänen äidillään oli kuulemma kiistaa isän kuolinsyystä...Tämä nainen kun "hoiti" kuolemaisillaan olevaa miestään kotona. Avioliiton aikana nainen oli kohdellut miestään kuin eläintä. Mies oli ollut kiltti ja hiljainen, ihan kuin minä. Olen kertonut poliisista alkaen viranomaisille tämänkin ,mutta niin se vain oli että kertomuksilleni lähinnä hymyiltiin. Tiedän ex-puolison sukulaisten, anopin useamman avio- tai avopuolison ja jopa ex-vaimon oman kertomuksen perusteella että anoppi on oikeasti paha, melko varmasti sairas. Omaa mielenterveyttäni olen myös epäillyt jossain vaiheessa kun kaikki tuntui kääntyvän päälaelleen eli minä olin se sairas narsisti, hullu ja väkivaltainen, ensin anopin ja sittemmin myös vaimon mielestä.
Olen nyt päässyt jaloilleni melko hyvin ja ymmärrän myös että joku muu tässä on minua sairaampi, mutta viranomaisten toimintaa ja suhtautumista en jaksa aina ymmärtää. Miksi asioista ei oteta heti selvää? Olen kai siinä mielessä itsekin sitten narsisti kun hiljaa mielessäni toivon että jonain päivänä kaikki se paha, minun ja muiden mustamaalaus, henkiset ja taloudelliset kärsimykset tulisi julki ja tekijät joutuisivat vastuuseen. En vaan hyväksy epäoikeudenmukaisuutta. Kiitos lohduttavista sanoista. Itsehän ne ihmiset kyllä itselleen ovat pahin kärsimys ja rangaistus.
En usko peroonallisuushäiriöihin. Ne eivät mielestäni ole sairauksia, eikä niiden hoito ole tarpeellista, ellei henkilö itse sitä toivo. En vain voi mitään sille, että tunnen suurta vastenmielisyyttä persoonallisuuden muokkausta kohtaan. Ja tämä pätee mielestäni myös "narsisteihin".
Ja taas meni ohi aiheen. Huoh.
Ei niihin tarvitse uskoa - ne ovat lihaa ja verta ... ja ne paiskovat lautasia ja kännyköitä. :D
Lautasten ja kännyköiden paiskinta ei ole mikään merkki persoonallisuushäiriöstä ja sinänsä persoonallisuushäiriöt eivät paiski lautasia ja kännyköitä, vaan ne ihmiset.
Suomalainen suppusuisuus ja hiljaisen hymistelyn ihannointi on "persoonallisuushäiriöistä" pahin, koska sellaisen persoonallisuuden omaava ihminen näkee kaikki hivenenkin eläväisemmät tapaukset heti häiriintyneinä, noloina, mokailevina ja paheksuttavina (muutaman määritelmän mainitakseni). Eli siitä vinkkelistä katsahdettuna maapallolla kävelee osapuilleen abouttierrallaan sen 6,8 miljardia häiriöistä..
Kyllä minun mielestäni jokin häiriö ihmisellä on jos lautaset, kännykät tai muu irtain tavara lentelee. Itse lisäisin listaan ikkunoiden rikkomisen ja ovien paiskomisen, omasta kokemuksesta puhun. Jokainen menettää malttinsa joskus eikä sitä pidä sotkea persoonallisuushäiriöön, mutta jos käytös on toistuvaa ja siihen liittyy muita oireita niin turha minun mielestäni on kaunistella asiaa millään "eläväisyydellä".
Kyllä se nyt vaan on niin, että lautasen paiskaaminen seinään ei tee kenestäkään persoonallisuushäiriöistä. Eikä kännykän.
Jos näkökulmaa laajentaa toistuvaan käytökseen ja kyvytömyyteen olla koskaan asiallisesti keskustellen tekemisissä jonkun toisen kanssa, asia on taas eri.
Muutenhan lasillisen viiniä nautiskeleva ihminen on automaattisesti alkoholisti... samalla logiikalla. Ja kuten kaikki tiedämme, asia ei ihan niin ole :)
*turha sitä pilkkua on oikeesti viilailla, kun se on valmiiksi jo pieni*
Ahh, ja jokin häiriö.. Aina on jokin häiriö - ihan aina. Ei ole ihmisessä häiriötöntä hetkeä. Jos on, on sitten jo muuta häiriötä..
"mutta jos käytös on toistuvaa ja siihen liittyy muita oireita niin turha minun mielestäni on kaunistella asiaa millään "eläväisyydellä".
Ai, tämä on ihan ylivetojuttu. Ensimmäisen kerran ymmärrän, että minua ei siis kiusattu henkihieveriin vuonna papu, kun raivostuin ja hajotin "vähän paikkoja". Minulla ei ollutkaan liki ylitsepääsemättömän vaikeaa kumppania, minun elämäntilanteessani, työssäni, ei ollut mitään vikaa. Oli vain oma valinta missä elin. Olin kuvitellut suotta, että piti maksaa asuntolainat (yksin, kumppani ei tykännyt). Rahaa ei jäänyt mihinkään ylimääräiseen valintaan.
Aina kun olen kuullut, että joku on hajoittanut jotain, olen ajatellut, että häntä pitäisi kuunnella. Todellisuudessa hänellä on jotain tärkeää asiaa, mutta kukaan ei kuuntele...
Mutta se onkin vain "häiriö". Ei siis kuunnella edelleenkään. Hyvin menee.
Häiriöhän se on mielenterveydessä, jos mieli voi pahoin. Ulospäin se näkyy häiriintyneenä käytöksenä, esim. huomioinhakuisuutena (huomatkaa / kuunnelkaa)raivoten ja tavaroita heitellen.
Sitä on turha selitellä ja puolustella. Miksei voi vain myöntää, että on (ollut) häiriintynyt ja häiriökäytöksinen.
Mielensä hallintaa ja mielenrauhaa voi opetella, ja juuri ympäristön paine voi olla hyvää harjoituskenttää sen opettelulle. Netissä on hyviä neuvoja myös vasta-alkajille.
Neljäkymmentä vuotta narsistin vallan alla, ja kiitos niistä vuosista!, opettivat sellaista malttia, että nyt sitä vaan mennään hymyssä suin, vaikka mitä sattuisi ympärillä tapahtumaan!
Sinua kuunnellaan ja kuullaan :)
Hali ja voimia!
Olen samaa mieltä kanssasi. "Häiriö" on hieno tapa sivuuttaa ihminen, olla näkemättä, kuulematta, ymmärtämättä, suomatta hetkeäkään ja suomatta hitustakaan ymmärrystä.
Se on häiriössä. Kännykän tai lautasen seinään paiskaaminen kertoo minulle tunnetason oikosulusta. Ylikuormituksesta ja kyvyttömyydestä päästä yli turhautumisen tunteesta jolla usein on ihan konkreettinen alkuperä.
Häiriön ja erityisesti persoonallisuushäiriön, katsoisin enemmänkin sinnepäin kallellaan olevaksi, että sitä kuormittavaa ja turhautumista aiheuttavaa tekijää ei niin selvästi ole, vaan se tilttailu on muusta syystä johtuvaa.
Siksi mielestäni lautasen seinään nakkailu ja heittely ei kerro yhtään enempää persoonallisuushäiriöstä kuin kesäisen kärpäsen lentokaan kasteisen kukkaniityn yllä..
Käytettäköön omituisesta käytöksestä mitä nimitystä tahansa niin pahoja ihmisiä on. Itsekin kirjoitin että jokainen menettää malttinsa joskus, toistuvastikin, kun riittävästi kiusataan. Edelleen olen sitä mieltä että asioita kaunistellaan ja selitellään parhain päin. Tämä yhteiskunta ymmärtää aivan liian pitkälle todellista pahuutta.
"Tämä yhteiskunta ymmärtää aivan liian pitkälle todellista pahuutta. "
Yhteiskunta? Jaa, riippuu siitä mistä on kyse. Itse olen rikkonut vain omia tavaroitani. Omassa kodissa, jota maksoin yksin. Se toinen, joka ei halunnut pankkien velkaorjaksi taisi käyttää myös sanaa yhteiskunta tosi usein. Ei sentään hakenut yhteiskuntaa avuksi, kun rikoin omiani.
No, lähetin sen sittemmin nauttimaan yhteiskunnan almuista, kun ei halunnut omaa elämäänsä edes kustantaa. En halunnut sitä pitää nurkissa loisimassa.
"Tämä yhteiskunta ymmärtää aivan liian pitkälle todellista pahuutta. "
Mitä on todellinen pahuus? Narsismia?
En itse ajattelisi narsisteja pahoina, koska heiltä puuttuu se tarkoituksellinen halu tuottaa tuhoa ja satuttaa. He pikemminkin tekevät sitä, koska se on heidän kannaltaan on kätevää. Eli enemmänkin he tekevät sitä itsensä vuoksi, välinpitämättömästi. Todelliseen "pahuuteen" kuuluu ainakin minun mielestäni se halu ja nälkä saada muut kärsimään. Eli itsellä ei ole niin väliä, kunhan muihin sattuu. Ja se taas ei ole narsismia.
Narsistit eivät useinkaan vihaa "uhrejaan". He näkevät heidät itsensä alapuolella, toisin kuin joku, joka vaikkapa vihaa ihmisiä ja haluaa kostaa ihmiskunnalle kokemansa kohtelun. Hän katsoo muita samalta tasolta, mutta syrjästä.
Ja sitten tietenkin voisi alkaa vielä pohtimaan että onko tuokaan pahuutta? Ja jos on, niin tuollaista kohtaan ei mielestäni kyllä olla kovinkaan ymmärtäväisiä...
Ok. Olen väärässä. Ei ole pahuutta kun minua syytetään sellaisesta mitä en ole koskaan tehnyt: en ole uhannut tappaa ketään, en ole elänyt toisen varoilla, en ole pahoinpidellyt lapsia. Monet poliisikuulustelut, korvausvaatimukset, lautasten paiskominen, ikkunoiden rikkominen, käsiksi käyminen minuun ja lapsiin ja sen päälle valehteleminen viranomaisille niin uskottavasti että olen itse joutunut syytteeseen ,eivät ole pahuutta vaan ihmisen turhautumista tai jotain muuta? Eli vika on minussa kun koen kokemani pahuudeksi. Eikös se teidän mielestä ole jo aihe nostaa vähintäänkin kunnianloukkaussyyte minua vastaan kun edes väitän edellä kertomani perusteella ihmisen olevan paha? Minusta tuntuu että täällä esiintyy kaikenmaailman "asiantuntijoita" joilla ei itsellään ole mitään kokemusta uhriksi joutumisesta. Se että uhrissakin on ehkä jotain vialla, esim. itse olen liian kiltti, ehkä läheisriippuvainen, huonon itsetunnon omaava, ei oikeuta toista nöyryyttämään ja kaltoin kohtelemaan.
Kai nyt teet asialle jotakin muutakin kuin saivartelet täällä kuinka sinua ei ymmärretä??
Ja vastaisuudessa välttele kuspäitä, jotka tekevät elämästäsi helvetin esikartanon..
Sinänsä keskustelu hyyvyydestä ja pahuudesta.. njoo..
Narsistilla itse asiassa on kaikki oikeus tehdä mitä ikinä huvittaa. Kuten kaikilla muillakin. Lakiakin voi rikkoa, mutta seuraukset siitä sitten saa (ehkä) kantaa. Silti kenellä tahansa on oikeus kävellä päin punaisia, tai tehdä toisten elämästä kurjaa.
Ja uhriksi en ole ikinä joutunut. Katson asiaa aivan toisesta suunnasta.. Asiantuntijoitahan on monenlaisia. :)
Tämä siis vastauksena tähän,
"Se että uhrissakin on ehkä jotain vialla, esim. itse olen liian kiltti, ehkä läheisriippuvainen, huonon itsetunnon omaava, ei oikeuta toista nöyryyttämään ja kaltoin kohtelemaan."