Kaakkurin suunnalla koulutarkastuksia tekee (lääkäriksikin) harvinaisen sosiaalisesti rampautunut ihminen:
7-vuotiaan koulutarkastusta tehtäessä lääkäri alkoi ensiksi moittia mukana olevaa vanhempaa siitä, ettei hän ollut ottattanut lapselle rokotusta vesirokkoon. Perheen nuoremmalle lapselle oli tullut vesirokko ja sama tauti oli nyt odotettavissa myös 7-vuotiaalle. Oireita vesirokosta tai muustakaan taudista ei vielä kuitenkaan kuitenkaan ollut. Ko. lääkärin mukaan kaikki lääkärit rokottavat lapsensa ja mitä koulutetumpia vanhemmat ovat, sitä varmemmin kaikki mahdolliset rokotukset otetaan. Tässä tapauksessa molemmat vanhemmat omaavat korkeakoulututkinnot - jos sillä on asian kanssa yhtään mitään tekemistä.
Lääkäri jatkoi tarinaansa kertomalla lapsen kuulle, kuinka on kuullut lapsista, jotka juoksevat kiljuen ympäri asuntoa, koska heitä kutittaa vesirokossa niin paljon. Tämän jälkeen hän pääsi asiaan ja kääntyi lapsen puoleen todeten (tämä ei tietenkään ole sanatarkka versio, mutta ajatus on täysin sama):
"Et sinä siihen kuole, mutta tautia ei voi enää estää. Ei voi enää estää myöskään sitä, jos rakkula tulehtuu ja sitten joudutaan ottamaan iso pala lihasta (lääkäri näyttää käsillään n. 10cmx10cm palaa). Lapset joutuvat sitten olemaan kirurgisella vuodeosastolla viikon. Lääkäri vielä toistaa poisto-esimerkin uudelleen.
Tämän jälkeen lapsi nousee ylös, toteaa voivansa huonosti ja pyörtyy lääkärin syliin.
Infantiili epilogi:
Eihän lääkäreitä saa kuitenkaan moittia, he ovat poikkeuksetta vaatimattomia ja epäitsekkäitä hyväntekijöitä. Suhteeton palkkaus lääkäripulantakia, kollegoiden virheitä peittelevä hyväveli-verkosto ja lääkäriliiton mielivaltainen sanelupolitiikka esim. lääkärikoulutuksen suhteen on vain katkerian köyhällistön panettelua. Hippokrateen vala on antiikista, Bemarin citymaasturi on vuodelta 2012.
Häiriintynyt lastenlääkäri (?)
11
2254
Vastaukset
- lekurit lekurit
Suomen lääkäreistä on 90% ammattitaidottomia paskoja ja pitävät ihtiään ylijumalina. Ihan yhtä paska lekuritaso suomes on ku peruskoulujen opettajien taso, varsinkin yläasteella.
Onneks sairaanhoitajat yleesä kohtelee potilaita empaattisemmin ja pitää niit potilaina, eikä esineinä. On sielki vittumaisia hoitsuja välis vastaan tullu, mut kuiteski... Mul alko kkaa tuo sairastelu jo lapsena parin sairauden kaa ja suurin osa lääkäreistä oli ihan kauheita ja mul o vieläki sairaala- ja lääkärikammo ja oon sentään jo aikuinen ollut muutamia vuosia.
Yksityisellä kävisin jos ois rahaa. Mut nää parhaat tavallisen puolen lääkärit on yleensä erikoislääkäreitä, tai ittel o niist parempi kokemus, ku tavan terveyskeskuslekureista. - aaaaaaaasdsd
No miksi et ollut vienyt lapsia rokotettaviksi asiaankuuluvalla tavalla?
- hhkiohuvfeuie
Suomalaiset yliopistokoulutetut mulkerot luulee että ihmisyys on kirjoista imettyä nippelitietoa.
- Kynarios
Tarkoitatko siis lääkäriä? Ei kai aiemmassa viestissä ihmisyydestä taidettu puhua. En malta "akateemisena mulkerona" olla toteamatta, että juurihan em. lääkärin tapaus osoitti, kuinka akateemisuus ei takaa välttämättä edes alkeellisinta sivistystä. Toki myönnän myös oman sivistymättömyyteni ja totean, ettei omaan lähipiiriini kuulu yhtään ei-akateemista. En myöskään voisi kuvitella eläväni parisuhteessa matalasti koulutetun saati kouluttautumattoman ihmisen kanssa. Kyse ei toki ole ihmisarvosta - mitä se edes pohjimmiltaan on? Ihmisarvo on aikaan ja paikkaan sidottu häilyvä käsite. Itse en ole koskaan onnistunut löytämään yhteistä kieltä ei-akateemisen taustan omaavan henkilön kanssa. Anteeksi off-topic.
- Ei vesirokkorokotust
Liika rokottaminen on pahasta lapsen terveydelle.
- aaaaaaaasdsd
Magneettimediastako luit? Heh heh...
- Meikä vaan
Enpä silti jättäis polio piikkiä antamatta!! On niitäkin hulluja jotka ei rokota ollenkaan.. Sitten ihmetellään ku laps kuolee käsiin ku sai kukkamullasta jäykkäkourstuksen.. Ne piikit mitkä kaikille kuuluu pitäis ottaa niinkun suositellaan mutta muut voi ottaa vaan jos oikeasti tarvii.. (esim hepatiitit jos menee ulkomaille) Influenssa rokotus on huuhaata!!
Käyttäkää nyt hyvät ihimiset järkeä, pittääkö tääki tulla oulusta asti teille selevittämmään??
- että silleen
No olipa typerä lääkäri. En kai minäkään ole lapselleni mitään vesirokkorokotusta ottanut. En taida tietää ketään joka sellasen ois saanut. Kaikki rokotukset olen lapselleni ottanut mitä neuvolassa on annettu, mutta vesirokkopiikki ei niihin kuulu.
- Uusi oululainen
No olipa harvinaisen ääliö "lääkäriksi". Olen muutaman ammattitaitoisen lääkärin tavannut, niitä tosin on harvassa.
Mutta tietäiskö joku Oulusta pätevää allergialääkäriä. Hesassa on käytettty Liisa Kuikolla, sinne on nyt hieman liian pitkä matka, kun Oulussa ollaan pääsääntöisesti.
Eskariin pitäisi saada ruokarajoitteista todistus, se ei ole mikään helpponakki, ollaan kasvissyöjiä ja eettiset ja uskonnolliset jutut vielä lisukkeena. aikaisemmin kyllä onnistunut. (ei olla lessuja!). - Ei mitään järkeä.
Kyllähän näitä "ihmetohtoreita" löytyy muualtakin, ainakin pienen poikani (6v) kohdalla eräskin naislääkäri kehoitti "hiplaamaan" lapsen nappulaa, koska esinahan kireys aiheutti ongelmia (?). No, hiplaamatta jäi, kun halusimme toisen lääkärin mielipide asiasta.
Toinen tapaus oli, kun äiti vei teini-ikäistä tytärtään lääkäriin pahan kurkkukivun ja kuumeen takia. No, kurkku ei niinkään lääkäriä kiinnostanut, yläosan vaatetuksen poistokehoituksen jälkeen keuhkojen kuuntelu ja sitten mieslääkärin pyyntö tutkia myös rinnat, mutta arvatenkin tutkimatta jäi. - jussivaanhei
Eiköhän se kuitenkin ole niin päin että se 90% on asiallisia ja se 10% on sosiaalisesti kyvyttömiä. Ihan niin kuin kaikissa muissakin ammateissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1522545Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131101Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849