Minulla alkoivat omituiset kurkkutuntemukset ja nielemisvaikeudet jo kesällä 2011. Vaivaa tutkittiin 9 eri lääkärin toimesta. Suurin osa leimasi luulosairaaksi, kaksi teetätti kokeita. Kilpirauhanen kuvattiin ja kaula ultrattiin, mitään poikkeavaa ei löytynyt. Otettiin myös veri-arvot ja 7kertaa kilpirauhaskokeet mutta mitään ei löytynyt mikä selittäisi vaivani. Minulle teetettiin myös paljon kokeita närästyksen tutkimiseen. Minua siis ei ole närästänyt, mutta lääkäri oletti että vaivani johtuisivat närästyksestä joka ärsyttäisi kurkunpäätä ja saisi aikaan kurkkuvaivani. Näin ei siis myöskään ollut.
Tutkimukseni lopetettiin keväällä 2012, jonka jälkeen vaivani ovat vielä pahentuneet.
2kk aikana on ilmennyt esim sellaista että en pysty syömään leipää enään kunnolla, vaan leipä jää ikäänkuin kurkkuun (kaulan kesivaiheille) jumiin tehden todella puristavan tunteen kaulalla ja kun juon ison lasin vettä, alkaa leipäpala laskemaan kurkusta sellasella inhottavalla paineen tunteella alas.
Lisäksi kurkkuni tuntuu jatkuvasti limakalvoilta turvonnelta/paisuneelta ja kun nielaisen omaa sylkeä tuntuu kuin se josku jäisi kurkkuun jumittamaan ja kurkku olisi kuroutunut umpeen ikäänkuin olisi enää pienen pieni aukko siellä. Nielaistessa kurkku myös tuntuu ns. paksulta, on sellanen "paksuuden" tunne kurkussa, muutoin en osaa oikein selittää sitä.
Lääkärit väittävät luulosairaaksi minua, joten en oikein usko että he ottaisivat nytkään todesta minua etenkin kun tietävät sen että ramppasin jo vuoden samasta vaivasta lääkärissä ja mitään ei löytynyt.
Voikohan kyseessä olla oikeasti jotain vakavempaa? En oikein usko toisaalta, että ikäiselläni nuorella naisella voisi olla syöpää mutta toisaalta... mistä oireeni voivat oikein johtua? Allergioitakaan minulla ei ole eikä tämä 100% varmasti ole kilpirauhasperäistä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
>voisi olla syöpää
Vuodessa syöpä olisi jo tod.näk. tehnyt selvää jälkeä. Eli ei siis ole syöpää, vaan jotain muuta.
Itse tunnen pari kaveria, jolla tämä sama ongelma. Se on heillä psyykkinen vaiva. Itseasiassa aika yleinen sellainen. Se paksuuden tunne tulee herkästi, jos sitä kokoajan vahtoo.
Mietin, että jos kokeilisit vältellä viljoja jonnin aikaa, sokereita ja ehkä maitotuotteita. Mulle tulee palan tunne, kurkkukipua ja kröhimistä, limaa enemmän kun käytän viljatuotteita, mistä lie johtunee.