Yhtä asiaa en vain pysty ymmärtämään.Miksi joka puolella aina vauhkotaan siitä mihin paikkaan on vaikea päästä sisään.Monta prosenttia pääsee?!?!?Onpas fiksuja tyyppejä kun vain noin monta pääsee?!Sehän on aivan yhdentekevää!Sillä ei ole mitään väliä.Vaikka jonkin opiskelupaikan saa helposti,itse opiskelu voi olla todella haastavaa ja pois pääsy on hyvin vaikeaa.Sitäpaitsi jos joku esim haluaa Tkk:lle lukemaan puunjalostusta niin ei häntä pidä arvostella siitä,että "no eihän toi ole mitään,koska sinne on niin helppo päästä".Suomessa pääsyn vaikeus näyttää olevan itseisarvo.Itse opiskelu jää taka-alalle(valmistumisajat vain pitenevät ja pitenevät)Itse opiskelen Ruotsissa. Täälläkin tiettyihin paikkoihin on hyvin vaikea päästä sekä todistus että koekiintiön kautta.Mutta ei täällä vauhkota siitä niin paljon.
Vaikka Teatterikorkeakouluun on tilastollisesti vaikea päästä ei se tee niistä sisäänpäässeistä yhtään sen fiksumpia kuin Tkk:lle tietyille linjoille päässeet.
Vaikka Teatterikorkeakouluun on tilastollisesti vaikea päästä ei se tee niistä sisäänpäässeistä yhtään sen fiksumpia kuin Tkk:lle tietyille linjoille päässeet.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Erittäin hyvä toteamus. Yleisestikin tilastollisesti vaikeat jutut eivät välttämättä ole sen alan lahjakkuuksille erityisen vaikeita. Itselleni esimerkiksi teatterikorkeakouluun pääseminen olisi takuulla aivan mahdotonta, ei pelkästään vaikeaa. Sen sijaan aikanaan omalle alalle pääsin melkein sisään kävelemällä, vaikka prosentuaalisesti sisään pääsee varsin vähän kansaa. Ehkäpä sovelluin tälle suunnalle. Siispä näissä asioissa tilastotiede ei ehkä sittenkään kerro koko totuutta.
Sinänsä muuten mielenkiintoista että noita hakutilastoja ei käytetä koulutuspolitiikan kehittämiseen vaan vastaan tulee "reaali"politiikka, siis talous.
Eli koulutuspaikkoja ei lisätä sellaisille aloille joille on oikeasti eniten halukkaita hakijoita - juuri esim. taidealat. Sen sijaan esim. insinööri- ja kauppatieteissä aloituspaikkoja on varsin paljon hakijoihin nähden, koska ko. alat ovat mukamas talouspolitiikankin kannalta tärkeitä.
Kun tilastoja kuitenkin yleisesti käytetään poliittisessa päätöksenteossa niin miksi sitten ei rehellisesti tässäkin asiassa? Tietenkin perinteinen vastaperustelu on se, että taidealat jne. eivät ole TUOTTAVIA. Tässä kuitenkin mennään siihen, että ko. perustelun pohjana/taustalla on jo valmiina talousajattelu, joten perustelu ei tässä mielessä ole millään tavalla objektiivinen.
Pinoisena idealistina nimittäin ajattelen että maailma voisi muuttua huomattavasti mukavammaksi, mikäli insinööritieteellinen (elämän)asenne ja talouspolitiikan valta poliittisessa päätöksenteossa murenisi.
Sitten varmaan kansantulo hankittaisiinkin näyttelemällä, laulamalla, soittamalla, maalaamalla jne. toinen toisillemme, vai kuinka? Voisi maailma olla todella toisenlainen, jos suurin osa kansasta tuottaisi työkseen taidetta ja elämyksiä!
Ymmärrän kyllä, miksi niin moni haluaa opiskelemaan taideaineita; pääse toteuttamaan itseään ja on niin kivaa... Mutta onko oikein että taideaineiden opiskelupaikat maksetaan verorahoista, joita kuitenkin maksavat sellaisetkin ihmiset jotka joutuvat tekemään vähemmän houkuttelevia töitä. Siksi toisekseen, mitä järkeä olis kouluttaa älyttömän paljon vaikkapa taidehistorioitsijoita, kun ei sellaisia Suomessa muutamaa kappaletta enempää tarvita yhtään mihinkään. Eikö siis voitaisi ajatella, että näitä taideaineita jokainen voi harrastaa oman halunsa mukaan ihan vapaasti, ja työ olisi sitten jotain muuta.
Ehkäpä tässä nyt oma teekkarinmieleni vain ei osaa suhtautua oikein, mutta luulen, että taidealojen suuri hakijoiden määrä liittyy siihen, ettei jakseta lukea matikkaa ynnä muuta tylsää luonnontiedettä vaan ajatellaan, miten kiva olisi tehdä satukirjoja lapsille vesivärikuvituksella. Kun omaa taiteellista lahjakkuutta vielä on niin hankala objektiivisesti arvioida, monikin voi pitää itseään suurena taiteilijana.
Lopuksi täytyy vielä ihmetellä, olitkohan ihan tosissasi. Viestin ylinaiivi sävy voisi tietysti viitata provoiluunkin...
Miten niin ylinaivi sävy? HÖH. Kyllä minä ihan tosissani tuon tekstini näpyttelin, joskin tietysti pienoisella asenteella varustettuna - kerroin kuitenki viestini lopussa olevani idealisti (ainakin tässä asiassa).
Minusta ihmisiin on iskostettu liikaa se, että talous ja ns. "tuottava työ" (jolle löytynee kyllä monia, jopa ristiriitaisi määritteitä) määrittävät sitä miten maailma toimii. Minä siis kyseenalaistin näitä taustalla olevia ideologisia ja siten poliittiseen päätöksen tekoon vaikuttavia asenteita liittämällä ne nyt tässä yhteydessä korkeakoulupolitiikkaan.
Sinun viestistäsi huokuu varsin vähättelevä sävy taideaineita kohtaan ja kuvaat ne lähes leikkinä suhteessa insinööritieteisiin.
Taiteen objektiivisuudesta sen verran, että on olemassa taideinsituutio (museot, galleria, apurahasäätiöt, korkeakoulut jne.) mikä periaatteessa määrittää taiteelle ja sen arvostelulle kriteereitä/määritteitä, jolloin subjektiivinen usko omaan "taiteilijapersoonallisuuteen" ei pitkälle riitä. Totta kyllä että nämä muuttuvat, mutta eiväthän eksaktit tieteetkään usein takaa "iättömiä" totuuksia.
Olen tavannut useita opiskelijoita joille matematiikka on taidetta. Teekkarin mieli kuvaa luonnontieteitä tylsiksi työkaluiksi.
Matematiikka on välttämätöntä tekniikan ymmärtämisessä, mutta se on vaikeaa. Tekniikka on vaikeaa, mutta ymmärrettävää.
Mitä taide on? Taidetta ei voi teekkarin mieli ymmärtää, joten se on turhaa, tai jos ei turhaa niin ainakaan se ei tuota rahaa.
Kuka hyväksyy ajatuksen, että jos taiteilijan mieli ei ymmärrä tekniikkaa, niin tekniikka on turhaa?
Kautta historian on tapahtumien kulku ollut sellainen, että on tarvittu tilanne, jossa koko ihmisyhteisön kaikki aika ei ole mennyt pelkkään jokapäiväisen toimeentulon hankkimiseen, jotta tieteet ja taiteet, yleensä kulttuuri, on pystynyt kehittymään. Näin talous, joka mahdollistaa yhteisön hyvinvoinnin, on selvästi kulttuurin perusta.
Myönnän kyllä, että minuakin ärsyttää nykyinen talouden ylikorostus, mm. jokapäiväiset uutislähetysten pörssi- ja valuuttakurssihartaudet, mutta taloudellinen toiminta ja siihen liittyvä tekninen kehitys mahdollistaa nykyäänkin tieteen ja taiteen. Senkin myönnän, että taloudessa on menty suoranaiseen riistoon, oli sitten kyse Kiina-ilmiöstä tai luonnon resurssien käyttämisestä, ja pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen. Tosin tässä katastrofissa kärsivät taide ja tiede ensimmäisinä eikä tuleville arkeologeille taida jäädä ajastamme kovin kummia kulttuurimuistomerkkejä ihailtavaksi.
Minä hyväksyn. Jos taiteilia voi olla käyttämättä, mitään tekniikan huippusaavutuksia niin silloin hänelle tekniikka tosiaan on turhaa. Tällaisia ehdokkaita tuskin on aivan jonoksi asti.
Teekkarit varmaan voivat elää hyvin ilman taiteen huippusaavutuksia. Joo ja suomalainen talojen arkkitehtuuri ei ole taiteen huippusaavutuksia.
Arkkitehtuuri on lähinnä sitä mitä voi ymmärtää jokapäiväisenä taiteena. Tästä voisi myös oikeasti nauttia, jos ei arkkitehdit suunnittelisi niin rumia taloja. Sitten arkkitehdit vielä kiroavat taiteilija piireissään, että kun kansa ei ymmärä tätä heidän hienoa taidettaan.
Hyvä, että otat tämän esiin. Mielestäni ko. tilastot ovat melko harhaanjohtavia, sillä niissä ei huomioida lainkaan sitä opiskelija-ainesta, joka kuhunkin tiedekuntaan hakee. Esim. lääketieteelliseen ei näytä olevan prosentuaalisesti kovinkaan vaikea päästä, vaikka todellisuudessa hakija-aines on melko "laadukasta".
"Vaikka Teatterikorkeakouluun on tilastollisesti vaikea päästä ei se tee niistä sisäänpäässeistä yhtään sen fiksumpia kuin Tkk:lle tietyille linjoille päässeet." Fiksuus on melko laaja ja monitulkintainen käsite, mutta jos fiksuudeksi määritellään älyllinen lahjakkuus perinteisessä mielessä, uskon monen teekkarin päihittävän näyttelijäopiskelijat esim. älykkyystesteissä. Mutta älykkydenhän voi siis tulkita monella eri tavalla..:)
Olen joskus ihmetellyt joitakin tapaamiani tyyppejä, kun he perustelivat opiskelualan valintaansa: "En mä oikeastaan olisi sinne halunnut, mutta kun sinne oli niin vaikea päästä, niin täytyi koettaa ja satuin pääsemään." Pääsykoetta pidetään näin vain jonkinlaisena eliittiin kuulumisen testinä, kiinnosti ala sitten lainkaan.
Käsitykseni mukaan jokainen ylioppilaskirjoitukset kohtalaisestikaan läpäissyt pystyy suorittamaan minkä tahansa yliopistotutkinnon - poisluettuna taideaineet, mikäli vain todella haluaa. Tutkintoon tarvittava työmäärä tietysti yksilökohtaisesti vaihtelee. Sisäänpääsytutkinnot mittaavat näin yleensä vain vallitsevan motivaation suuruutta.
Lähinnä sisäänpääsyn hetkellä tuntuu hienolta, jos on päässyt ns. vaikeaan paikkaan. Mutta kun opinnot alkavat, niin luulot karisevat. Saa kai nyt vähän olla itsestään ylpeä?
Pöh huomio pitäisi siirtää opintomenestykseen. Jokaisesta valmistuneesta pitäisi todistuksessa lukea, että valmistui vuosiluokastaan niin monentena ja valmistumis hetken arvosanat koko koulun tilastossa oikeuttavan seuraavaan sijaan.
Lääkiksessähän ne ei anna edes arvosanoja, ettei kukaan vaan yrittäisi liikaa. Hyväksytty/hylätty vaikuttaa opiskelijoiden ahkeruuteen pelkästään negativiisesti...
Nykyinen pääsykokeiden kumartaminen aiheuttaa sen, että paljon fiksuja ihmisiä menee lukemaan teoreettista filosifiaa ja tai jotain muuta haihatusta, koska sinne on vaikea päästä ja sitten hengataan yliopistossa vuosikausia, kun veto loppuikin pääsykokeeseen.
ainakin Kuopion lääkiksessä kurssit arvostellaan ihan normaalilla arvosteluasteikolla (ei siis hyväksytty/hylätty -periaatteella).