Oon masentunut, ja haluaisin siihen apua. Kysyin siksi äidiltä, että voisinko mennä jonnekkin lääkärille tai terveyskeskukseen tämän takia. No se sano, että tää muka kuuluu teini-ikään. En usko sitä, koska oon vähän pienempänäkin ollut tällainen.
Äiti on myös masentunut, ja se tarvii siihen lääkkeitä.
Mutta miten saisin äidin tajuavan, että olen oikeasti masentunut.
Oon tosi usein meinannu tehä itsarin ja harkinnu viiltelyy. Itsarii en kuitenkaan uskalla tehä oikeasti, se on jo liian iso juttu menettää tää kaikki. Nytkin tuntuu siltä, kuin olisin juuri jäänyt rekan alle ja kaikki sisälmykset lensivät ulos, niin ontolta tuntuu. Mahassa on sellainen tosi kova jännityksen tunne, josta en varmaan ikinä pääse eroon. Nytkin nyyhkytän tässä, koska koulussa pelottaa niin hirveästi, että kiusataan. Tänäänkin puhuttiin selän takana, eikä mulla ole oikein kavereita.
Oon uus tuol koulus.
Mutta miten todistan äidille, että olen oikeasti masentunut?
En vain kestä ajatusta, että tämän kanssa pitäisi elää. Äiti vain sanoo, että ajan myötä tämä katoaa. Nytkin kyyneleet pyrkii silmiin, kun tiedän, että kukaan ei välitä musta. Voimat ei riitä elämiseen tai mihinkään muuhun, ei edes ulosmenoon.
Apua?
Olen tosi valtavan kiitollinen vastaajille, tarvitsisin nimittäin pian apua, ettei tämä masennus siis pääse pahenemaan entisestään.
Äiti on myös masentunut, ja se tarvii siihen lääkkeitä.
Mutta miten saisin äidin tajuavan, että olen oikeasti masentunut.
Oon tosi usein meinannu tehä itsarin ja harkinnu viiltelyy. Itsarii en kuitenkaan uskalla tehä oikeasti, se on jo liian iso juttu menettää tää kaikki. Nytkin tuntuu siltä, kuin olisin juuri jäänyt rekan alle ja kaikki sisälmykset lensivät ulos, niin ontolta tuntuu. Mahassa on sellainen tosi kova jännityksen tunne, josta en varmaan ikinä pääse eroon. Nytkin nyyhkytän tässä, koska koulussa pelottaa niin hirveästi, että kiusataan. Tänäänkin puhuttiin selän takana, eikä mulla ole oikein kavereita.
Oon uus tuol koulus.
Mutta miten todistan äidille, että olen oikeasti masentunut?
En vain kestä ajatusta, että tämän kanssa pitäisi elää. Äiti vain sanoo, että ajan myötä tämä katoaa. Nytkin kyyneleet pyrkii silmiin, kun tiedän, että kukaan ei välitä musta. Voimat ei riitä elämiseen tai mihinkään muuhun, ei edes ulosmenoon.
Apua?
Olen tosi valtavan kiitollinen vastaajille, tarvitsisin nimittäin pian apua, ettei tämä masennus siis pääse pahenemaan entisestään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hei podet aika vaikeaa masennusta ja siihen sun täytyy saada apua! varaa aika koulun terveydenhoitajalle tai kuraattroriin-tai oman terveyskeskuslääkärin vastaanottoon.soita itse,jos äitisi ei ole kiinnostunut tukemaan avuntarvettasi-sun äitisi ei ole vastuuntuntoinen koska ei lotkauta korviaan! hänen velvollisuus on huoltajana huolehtia hyvinvoinnistasi.tee nyt niin että soitat ja otat yhteyttä itse edellä mainittuihin paikkoihin ja menet yksin puhumaan! lastensuojelu olisi aika kiinnostunut äitisi välinpitämättömyydestä kokemaasi kriisiin.ole nyt fiksu ja ota itse yhteyttä ja menent varaamalle ajallesi puhumaan.tai soita sosiaalitoimiston sosoiaalityöntekijälle tai lastensuojeluun ja kerrot että podet vakavaa masennusta etkä äitisi ole halukas auttamaan asiaasi! he neuvovat! älä jää nyt yksin ,sillä aikaa ei ole. koska äitisi on haluton auttamaan-varaa siis itse aika ja itsehän sun pitää mennä sinne puumaankin,kahdeskesken-ei äitisi saa tulla kuuntelemaan-äitisi taitaa pelätä että tulee harmia jos oirehdit kotonsasi masennusta jostain syystä ja ne syyt täytyy alkaa nyt selvitämäään ja hyvä kun ymmärrät parastasi.taidat olla kypsempi kun äitisi.tsemppiä neiti.ilmoitahan miten asia etenee-älä pelkää lapsi!
hei rohkea nuori.äitisi sairaus saattaa olla perinnöllistä,eikä mitään ikään liittyvää! sulla on suuria muutoksia,uusi koulu,yksinäisyys,orpo olo.tarvitset aikuisen tukea.ota yhteys terveyskeskukseen tai kouluterveydenhuoltoon,sillä kerrot totuudet,tilanteesi,äitisi masennuslääkitykset ym tärkeät seikat .äitisi sairau saattaa tehdä hänestä aloitekyvyttömän ja ehkä häpeää ja vähättelee.mene jo huomenna asiat hoitelemaan.sinä itse sen tiedät miten voit,ei äitisi tai toinen henkilö ,ja vähättelyt ei nyt hyödytä ketään.tsemppiä!
Et oo ainoo kuka on masentunu eikä vanhemmat auta...
Mä viiltelen, ja itken melkei 24/7 eikä kukaa välitä... Oon sanonu äitille että voisko se soittaa vaikka kuraattorille ja varata sieltä ajan muttakun ei... Ei niitä vaan kiinnosta
Menet sanomaan asiasta koulukuraattorille, asia etenee koulun terveydenhoitajalle jos siellä osataan tehdä diagnoosi masennuksesta niin asiasta ilmoitetaan äidillesi. Tai sitten lausunto tehdään ylemmällä taholla ja pakkohan äitisi on koulutettua ihmistä -jolla on valtuudet tehdä diagnoosi psyykkisistä ongelmista- uskoa.
Eli menet ihan itse vaan välitunnilla sanomaan kuraattorille, sitten asia lähtee rullaamaan eteenpäin.
Kaverini sai vakavan masennuksen muutama vuosi sitten ja kävin hänen kanssaan kouluterveydenhoitajan luona puhumassa ja hän pääsi kallonkutistajalle heti seuraavana päivänä. Jos et uskalla mennä itese ota kaveri mukaan siitä voi olla apua, kun ei tarvitse olla yksin ja miettiä mitä toi aikoo mulle tehä.
En uskalla mennä terkkarille/kuraattorille. Oon uus tääl koulus, ja kaverit ei oo niin luottavaisii viellä, että niille viittisin kertoo tästä. Enkä kestä ajatusta, että luokkalaiset saisivat tietää, että käyn kuraattorilla. Tai et oon masentunut.
Mutta voiko olla mahdollista, että tuo surkea olo johtuu vain murrosiästä?
Äiti sanoo, että siitäpä juuri. Nytkin vähän surullinen mieli. Ei niin surullinen onneksi kuin eilen. Koulussa esitin iloista, vaikka olis tehny mieli vaan olla hiljaa ja istua siinä murehtimassa. Tämä masennus häiritsee myös keskittymiskykyäni.
Pelkään myös tosi paljon, että olen huomion keskipisteenä tai että mua kiusataan.
Onneks mua ei kiusata usein.
Vaikka nuo ongelmat olisimsitä murrosikää niin se on ihan hyvä syy mennä juttelemaan kuraattorin kannssa. Ihan sitä varten nuo työntekijät ovat siellä teitä nuoria varten. Ei asioiden tarvitse olla aina edes hirveän vakavia peikkojaetteikö voisi käytä jutustelemassa. Ymmärtääskeni sen voi tehdä ihan salaisesti ja sinä et ole tilivelvollinen raportoimaan siitä kaikille. Riittää kun ilmoitat luokanvalvojalle että on pätevä syy olla poissa paikalta.
Jonkun mielestä äitisi laiminlyö sinua, mutta jos hän on itse masentunut ja väsynyt niin hän jaksa paneutua sinun tilanteeseen. Myös omaan perheenjäseneen tottuu ja voi olla että et hänen mielstään ole masentut. Äiti ei varmaan enää muista mitä on olla sinunikäinen.
Oman aikansa vie tuo soputunut uuteen kouluun. Outous ja tunne että ei kuulu porukkaan on alussa luonnollista, mutta siitäkin on hyvä puhua. Toivottavasti saat tästä kirjoittelusta tääällä apua.