Miten käypi?

Talletin aikoinaan Sammon varatilille pienen summan. Silloin korko oli 12kk. euroborista vähennettynä 0,8 %. Nyt kun samainen euribor on enää 0,75 % niin mahdankohan joutua maksun puolelle?
4123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yleensä tilisopimuksessa on määritelty jokin minimikorko, esimerkiksi 0.15 %. En ole vielä kuullut suomalaisesta tilistä, jossa se voisi mennä miinukselle.

Äänestä

Minulla on myös Sampopankin Varatili. Tammikuussa 2011 havahduin siihen että korko oli aivan järjettömän pieni, jotain 0,4 %, Soitin sitten pankkiin ja suostuivat nostamaan niin että koroksi tuli 1,5 %. Keväällä 2012 sain kirjeen jossa kerrottin että pankki on päättänyt puolittaa koron joten se on kesäkuusta lähtien 0,75 %. Soitin taas pankkiin ja yritin saada hilattua edes vähän ylemmäksi, mutta ei onnistunut; eivät suostuneet joustamaan yhtään (olisin tyytynyt yhteen prosenttiin) Siirsin sitten rahat keski-eurooppalaiseen pankkiin joka tarjosi 2 % käyttötilille (1 % sekä toiset 1 % jos raha on tilillä vähintään vuoden).

Joten pankkiin soittamalla voisit ehkä saada tuota korkoasi vähän ylemmäs, luultavasti johonkin 0,4 prosenttiin. Maksumieheksi et tietenkään joudu.

Äänestä
  • En viitsi soitella, täytyy maksaa isommat maksut siltä tililtä. Sieltähän voi pari kertaa vuodessa nostaa ilman pankin perimää "korkoa" Täytyy harkita myös siirtoa johonkin toiseen pankkiin. Korkoahan ei paljon mistään pankista nykyään saa, enemmän kohta menee pankin "palvelumaksuihin".

    Äänestä

Kreikasta saa kuulema aika hyvää korkoa varoille tänä päivänä. Niin se vaan ottaa ja antaa, nyt on velallisen onnellista aikaa, säästäjän taasen ei.

Itse kävin asioimassa pankissa samasta syystä, huonosta tilin korosta. Päädyin sitten muihin säästöratkaisuihin, koska ei pankit tänä päivänä niitä korkoja tunnu mieluusti hilaavan ylöspäin.. jonka kyllä ymmärrän täysin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koroton! kirjoitti:

Talletin aikoinaan Sammon varatilille pienen summan. Silloin korko oli 12kk. euroborista vähennettynä 0,8 %. Nyt kun samainen euribor on enää 0,75 % niin mahdankohan joutua maksun puolelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu