Jäämistö roinaa

Arvo

Sain käsiini äitin muutossa palvelutaloon ison kaapillisen postimerkkejä ehkä 10 kiloja. En oikein ole halukas säilyttämään niitä koska ne vievät kovasti tilaa kellarikomerossani. Äitini on säilyttänyt niitä kyseisessä kaapissa lukittuna lapsuudestani asti.

Minne ne pitäisi myydä ja mitenkä. Kaikki on enimmäkseen vanhaa. Kerätty ennen sotia.

Äitini mainitsi muistikuvien mukaan merkit keränneen sukulaisensa kertoneen, että sellaiset soikion muotoiset merkit ovat kuulema arvokkaita. (äitini on jo vanha ja sairas ihminen ja muistikin...) Merkkiparina kuulema kerrostalo asunnon arvo???. Ne ovat "kirjekuorilla" ja niitä ei saa perimätiedon mukaan irroittaa. Ne olivat mielestäni laitettu selvästi erilleen. Hieman parempaan laatikkoon fylliä ja läpinäkyviin leivinpaperisiin pusseihin.

Suuria hintoja oli myös, mutta varmasti ennen -63 rahauudistusta. Selailin myös kirjoja ja samoja merkkejä löytyi myös yhdestä kirjasta.

Kirjoja on useampiakin ja lisäksi kaiken näköisiä merkkejä on pusseissa. Lisäksi on paljon ns. uusia merkkejä kokonaisina arkkeina, kirjeitä, kortteja, tarvikkeita ym.

Äitini on säilyttänyt näitä, koska ei uskalla myydä kun pelkää tulla huijatuksi. Onhan se niin että kun myy käytettyä tavaraa esim. kirjoja niin ei niitä kukaan osta. Näissä postimerkeissäkin tuntuu olevan sama tilanne kuin lätkäkorteissa. Myyjä pyytää paljon, mutta ei halua ostaa mitään.

Uteliaana odotan arviointi vastauksia.

Arvokas kyhäelmä tai vie paperinkeräys laatikkoon

PS. Mikäli joku asiantuntija Vantaan läheisyydestä lukee tämän ja haluaisi pullakavi palkalla tulla arvioimaan niin voisi jättää yhteystiedot.

En kyllä välttämättä myy heti ensimmäiselle tarjoajalle.

15

3483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Filatelisti

      Tarkoitat varmaan ovaalimerkkejä 5kop ja 10kop merkkejä. Niillä on vain tunnearvoa. Painokset ovat niin suuret ja markkinat täynnä, koska ihmiset ovat säilöneet niitä niin paljon.

      Eivät ne kuorella ole niin arvokkaita. Nykyinen keräily tyyli on kerätä enemmä merkkejä. Parempi säilöä kansioissa. Voihan ne vaikka leikata kuorilta irti (älä leikkaa merkkejä).

      Onhan se mahdolisuus, että joitain n. 100eur arvoisiakin löytyy joukosta.

      • Aloittelija

        Olen niin alussa keräilyssä, että olisin kiinnostunut ostamaan ainakin osan merkeistä.

        Laita yhteystietosi pikaisesti.


      • Lasse
        Aloittelija kirjoitti:

        Olen niin alussa keräilyssä, että olisin kiinnostunut ostamaan ainakin osan merkeistä.

        Laita yhteystietosi pikaisesti.

        Älä vaan mene leikkaamaan mitään! Joku kerää kortteja, joissa pitää olla merkit mukana, joku kerää postileimoja. Kirjastosta löytyy tietoa, jos vaan jaksaa selata. Samoin postimerkkikerhoista.


      • Filatelisti 40 v

        oot sä hölömö!!!! minkäläinen filatelisti lie???
        ei missään nimessä saa leikata merkkiä kuoresta irti
        aina löytyy leimattua leikettä, mutta ei kirjessä niin paljoa, kaikki leimat näkyy vast ottaja jne...
        ja ei 1856 -jälkeen tuo postin kantokaan ole ollut niin helppoa
        onhan näitä kaikenlaisia filatelistia olemassa jotka kehuvat olevansa Filatelisteja, mutta eihän ne muuta osaakaan kuin vain itseänsä kehua...


      • Filatelisti 40 v

        että viela mikä on paljon ????
        5 kop sinistä on painettu 138 000 kpl.
        ja pienet helmet 70 000 kpl.
        ja sitä mikä on kirjeissä voi vain arvailla, ei ole markkinoilla tunkua!!!
        ja nämä painosmäärät suomenkin mittapuun mukaan on pienet!!!!
        kun nykyään painetaan miljoona ja siitä ylöspäin...
        että silleen
        "mene kouluun"


    • Keräilijä

      Ei noilla kuvaamillasimerkeillä ja kokoelmilla olekuin keräilyarvoaja tunnearvoa.

      Huhut hintataoista kuvaamillesimerkeille on liioiteiltuja ja virhellisiä käsityksiä.

      Heikki

    • Olli

      Sulla voi olla hyvä satsi ovaali lähetyksiä.

      Voin tulla katsomaan jos annat yhteystiedot.

    • merkki

      ettei vaan edelliset vastaajat pelais omaan pussiin kyllä ne merkit on melko arvokkaita veikkaisin tuhansia että silleen

      • jopelo

        samaa mieltä edellisen kanssa. Kuvailustasi päätellen mukana on arvokkaitakin merkkejä, ja nuo väheksyvät arviot tuntuvat yrittävän pelata omaan pussiin ja höynäyttää sinua.

        Älä leiko mitään, älä myy mitään ennenkuin olet käyttänyt luotettavalla arvioijalla. Ota yhteys johonkin postimerkkiliikkeeseen tai lähimpään kerhoon, siellä neuvovat miten toimia.


      • Arvo
        jopelo kirjoitti:

        samaa mieltä edellisen kanssa. Kuvailustasi päätellen mukana on arvokkaitakin merkkejä, ja nuo väheksyvät arviot tuntuvat yrittävän pelata omaan pussiin ja höynäyttää sinua.

        Älä leiko mitään, älä myy mitään ennenkuin olet käyttänyt luotettavalla arvioijalla. Ota yhteys johonkin postimerkkiliikkeeseen tai lähimpään kerhoon, siellä neuvovat miten toimia.

        Ei ne roinaa ollut.

        Mielestäni sain hyvin 1000eur.
        Eräältä Stadilaiselta kauppiaalta.

        Malagassa käyty ja loput juotu.

        Johan sen nimikin sanoo.
        Arvon merkeillä oli arvoa.

        T Arvo


      • Filatelisti 40 v
        Arvo kirjoitti:

        Ei ne roinaa ollut.

        Mielestäni sain hyvin 1000eur.
        Eräältä Stadilaiselta kauppiaalta.

        Malagassa käyty ja loput juotu.

        Johan sen nimikin sanoo.
        Arvon merkeillä oli arvoa.

        T Arvo

        hyvä että olet tyytyväinen saamasi hintaan...
        muutta palatakseni vielä ovaali merkkheihin
        esim. 5 kop.soikio merkki 1856 jos on päikköpari 50.000 e ja samoissa liikkuu 10 kop soikio
        ja nämä on leikkeenä. sitä mitä ne on kirjeessä sitä voi vain arvailla
        ja halvimmat soikiot on siellä 50-100e ja huom nyt puhuin yhdestä merkistä jos niitä on "tuhansia" huh huh....
        1000 e on halpa hinta näin ihan näkemätä.


      • Neitonen84
        Arvo kirjoitti:

        Ei ne roinaa ollut.

        Mielestäni sain hyvin 1000eur.
        Eräältä Stadilaiselta kauppiaalta.

        Malagassa käyty ja loput juotu.

        Johan sen nimikin sanoo.
        Arvon merkeillä oli arvoa.

        T Arvo

        Sua on nyt kustu linssiin...niistä olisit voinut saada tuhansia euroja...soikiomerkeillä päikköparina on arvoa tosi paljon varsinkin jos ne oli hyvä kuntoisia.
        Olisin maksanut niistä paljon enemmän kuin tuhat euroa...
        Sä menetit varmaan n. 10 000 €.
        Kannattais ottaa paremmin selville!


    • hämmästynyt

      ..olisit varmaankin voinut tehdä melkein maailmanympäri matkan ja kaikkea muuta kivaa..
      olitko liian hätäinen kuin myit heti ??

      • keräilijä

        olisin halukas ostamaan, jos et ole vielä myynyt. kuinka paljon pyydät jos ostan vaikka 20 merkkiä ?


      • super filatelisti

        Päivää,.. Kyllä valitettavasti näin on. Nuo soikio merkit on jo niin vanhoja ettei niillä enään ole juuri laisinkaan arvoa. Tuo painosmäärä jo kertoo niiden liiallisen määrän suomen postimerkkien kerääjä markkinoilla. Useat ihmiset ovat laittaneet merkit ja aika päivää roskiin pois kellarista homehtumasta. Mummonne ei siis ollut aivan ajan tasalla näiden merkkien suhteen.

        Me historian arkistoijina otamme vastaan kuitenkin mielellämme vanhaa materiaalia, ja niitä tutkittuamme julkaisemme tiedot alan postimerkki-lehdissä, esim. missä kirjeet ovat kulkeneet, päiväykset ym. aivan vain siis tiedon kannalta. Ja siksi voisin tulla käymään siellä teillä päin ja voisimme keskustella jos pientä korvausta vastaan myisitte kuoret meidän tutkimus-käyttöömme. Jopa 50,- euron korvaus voisi tulla kyseen.

        Ottakaa pikaisesti yhteyttä tämän viestin luettuanne, täällä foorumissa on kaikenlaista epäselvää tietoa josta ei kannata sinänsä välittää vaan keskustella suoraan alan asiantuntijan kanssa.



        ****************************
        Numismaatikko E.G.Grönholm
        Fredrikintie 34
        00140 Helsinki 14
        puh. 044-78229 89 89
        ****************************


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      811
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      646
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      629
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe