Jääkiekkoväkivalta

Tätä nyt on puitu taas viime aikoina runsaasti mutta haluan tuoda oman tyhjentävän mielipiteeni asiaan..
Väitän että jääkiekko on todella moraaliton laji. Syynä on lyöminen joka hiljaa hyväksytään SM-liigan ylimmässä vastuullisessa portaassa.
On selvää että lyöminen "kuuluu" lajiin ja on hyväksyttyä jos sitä kysytään esim toriparlamentilta, jos sitä kysytään niiltä ketä pelejä käy katsomassa, sosiaalisessa mediassa jne.. En nyt tarkoita että 100% hyväksyy mutta suurin osa. Olen jutellut ja kuullut monen lajia seuraavan ja harrastavan suorastaan ihannoivan tätä lyömistä. Jopa valmentajat ovat myöntäneet käskytyksiä tapahtuneen ja on pelaajia jotka tiedetään yleisesti ns tappelijoiksi jne. Eli on TÄYSIN selvää että tällä tasolla ajateltuna..siis käytännössä tappelut "kuuluvat" kiekkoon.

Moraalittoman ja iljettävän tältä kannalta lajista tekee siis se että nämä ylimmät SM-liigan vastuussa olevat tahot kertovat ettei lyöminen ole hyväksyttävää ja ettei kuuluisi lajiin. Miksi näin??

Noh, jos he myöntäisivät asian olevan näin niin lajihan olisi "virallisesti" moraaliton, eikö? Suomessa ei yleisen moraalitason mukaan lyöminen kuulu asioiden hoitamistavaksi. Miksi jääkiekkopelissä sitten lyödään vaikka se on säännöissä kielletty? Ja tätä sitten lapset ja nuoret katsovat ja saavat mallia. iljettävää.

Niin kauan kun lyöminen hiljaa sallitaan liigan omilla rangaistuksilla ja jäähyillä se on käytännössä hyväksyttyä. Kaikki lyömiset tulisi panna yleiseen syyteharkintaan ja antaa sanktioita epäurheilijamaisesta käytöksestä, ei väkivaltaisuudesta. Ymmärrättekö, kun väkivaltaisuudesta annetaan "sisäinen" rangaistus niin silloinhan lyöminen on hyväksyttyä! Yksinkertaista??

Yksi vaihtoehto olisi että pelit olisivat K-18 tapahtumia. Mutta se vaatisi taas sen että johdossa myönnettäisiin lyömisen kuuluvan lajiin. Eli ei taida onnistua..
Esim itselleni olisi melkolailla sama mitä pelaajat toisilleen tekevät jos pelit olisivat K-18 tapahtumia.

On surullista että eduskuntaa myöden perustetaan kerhoja jotka pohtivat miten lyöminen saataisiin lajista pois. HERÄTKÄÄ!!

Vielä ajateltavaa...olisiko jääkiekko hienompi laji jos pelaajat lopettaisivat pelaamisen tuomarin pillin vihellykseen...siis jos pelattaisiin sääntöjen mukaan ainakin siihen pillin vihellykseen asti. Jos oikein ajattelemalla ajattelee niin eikö näin olisi..??

Kommentoikaahan, voin jokaiselle perustellusti vastata miksi lyöminen ei kuulu lajiin tai ihmisyyteen ylipäätänsä..

-Kristian

56

1683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juha822222222

      hyviä ajatuksia mut mun on vaikea luopua ajatuksestani että jääkiekkotappelut kuuluu jääkiekkoon.
      asia on vaikea.
      En ihannoi väkivaltaa. PISTE.
      katson sen vain niin että tappelut ehkäisee pahimman väkivallan kaukalossa
      ja tappelu on kuitenkin myös väkivaltaa.
      Sitä ei siis periaatteessa saisi hyväksyä , eI EI EI
      mut asia on vaikea mulle koska mul on oma perustelu siihen.

      en kannata väkivaltaa ja oon rauhallinen mies joka ei oo koskaan syyllistynyt väkivaltaisuuksiin, ja toivottavasti jatkan hippimiehen linjalla.
      Silti katson tappeluita hmm...ristiriitaista.

      Hienoa lukea kommentointiasi ja me todella saisimme pohtia tarkemmin että kannattaako tappelut jäkiksessä koska ne aiheuttaa myös pään sisäisiä vammoja koska yksikin tosi kova nyrkinisku kalloon voi aiheuttaa aivovamman tai joku aivosolu tuhoutuu...

      jonain päivänä mä saatan olla vielä sitä mieltä että ei tappeluita

    • kasvatustakaukalossa

      Kerrankin joku fiksu, joka huomioi myös lapset. Lapselle ei pidä mitenkään viestittää, että toisen lyöminen on sallittua, hyväksyttävää, edes jääkiekossa.

    • hakkaaminen yes

      Esim. luiden murskaaminen UFC-vapaaottelu on hieno laji, kannattaa katsoa MTV3 plus. Nyrkkeily, jossa tulee jatkuvia aivotärähdyksiä ja tänä vuonna Venäjällä yksi nyrkkeilijä kuoli aivovammoihin, on siis OLYMPIA laji.

      Päähän hakkaamisessa on jotain todella hienoa ja se sopii mielestäni erinomaisesti jääkiekkoon.

      • %¤#/65rI/&RTI%E6d

        Hakkaisipa joku kaikkien sinunlaistesi päähän sen viimeisen kerran. Sen jälkeen maailma olisikin hyvä paikka.

    • hakkaaminen YES

      Onko koko Suomen urheiluliitto ja Olympia komitea väärässä kun lähettävät Olympialaisiin hakkaamaan päähän urheilijoita.

      Huom. kulttuuriministeri Arhinmäki myöntää nyrkkeilylle valtionapua.

      • Ei varmasti ole koko ko instanssiy väärässä.
        Syvin tarkoutus aloittajalla lienee olleen että jääkiekossa, jota mm markkinoidaan alaikäisille, hyväksytään väkivalta.

    • Nyt kannattaa pitää mielessä yksi puoli tässä asiassa..
      Monissa lajeissa itse tarkoitus on yrittää lyödä sitä vastustajaa esim päähän. Mutta mitäs sanoo jääkiekon säännöt?
      Ja onko näihin väkivaltalajeihin myynnissä perhelippuja, onko?
      Kaikki vaan ei kykene tai halua ymmärtää pointsia!!

      On ihan okey jos jonkun mielestä päähän hakkaaminen on okey...siitä vaan kehään ottamaan rehdisti matsia kyseisen lajin sääntöjen mukaan.esim sinä nimimerkki hakkaaminen yes. Eikö näin??

    • sanonpahan vaan

      Kulunut kiekkokausi oli loppujen lopuksi aika onnistunut, lukuun ottamatta tuomaristotoimintaa. Jääkiekkoon kuuluu kovat taklaukset, rähinät ja tappelut. Tahallista satuttamista (tottakai pelaaja tietää kun luistelee 40 km/h vauhdilla kaukalon laidan vieressä paikoillaan olevaa pienempää kaveria päin, että rumaa jälkeä siitä voi tulla) ja käskyttämistä satuttaa ja loukkaannuttaa muita pelaajia en hyväksy lainkaan. Jääkiekko on fyysinen laji, JOSSA TULEE USEIN LOUKKAANTUMISIA, ei mitään muodostelmaluistelua... Tuomaristo oli liian ankaralla linjalla ja jakoi pelikieltoja kuin huora jalkoväliään. Pelleilyähän tälläinen on..

    • lähinnä koomista

      Tässäpä ajatus: miksi tietyt ihmiset välittävät lyödäänkö kaukalossa vai ei? Jos he eivät itse välitä lätkästä niin miksi alkaa valittamaan? Miten se vaikuttaa sinun elämääsi?
      "Yhyy lapseni saavat huonoa esimerkkiä byääh", voti voti tässä ollaan nyt kuitenkin sata vuotta pelattu lätkää ja montako väkivaltaista tappelija/rähinöitsijä sukupolvea ollaan saatu?
      En minäkään ala meteliä pitää jos curlingissa pitää yhtäkkiä alkaa käyttää kypärää. Koska asia ei minua kiinnosta.

      • köyhänmuttatahattoman

        Curling taitaa olla hiukan marginaalisempi laji esim. lasten kasvatuksen ja koko yhteiskunnan kannalta kuin jääkiekko. Eikä kypärän käyttö tee monille pahaa. Joten kommenttisi on aika ideaton...

    • kiekkofani

      Rapakon takana on tapahtunut, että aivovamman jääkiekossa saanut pelaaja o tehnyt itsemurhan...
      Nakkikioskipahoinpitely on julkisen syytteen alainen menettely, mutta harvoin samanlainen pahoinpitely kiekkokaukalossa. Millä kohtaa Suomen laissa sanotaan, että tietyssä paikassa tapahtuva pahoinpitely ei ole rikos?

      • toinenkin

        Mutta ovatko ne tapaukset "samanlaiset", missä määrin ja milloin?

        Jääkiekkotappelut ovat mm. usein sovittuja, osallistujien yhteisestä suostumuksesta alkavia ja muutenkin tietyin ehdoin ja rajoituksin käytäviä sekä myös lopetettavia. Toisin kuin katupahoinpitelyt ehkä useinkaan.

        Ehkä tarkoitushakuisen yksinkertaistavat analogiat omien mielipiteiden korostamiseksi eivät nekään tästä aiheesta keskusteltaessa johda kovin hyviin tuloksiin? Aiheita olisi parempi lähestyä sinä mitä ne ovat.

      • mitensesittenmenee

        Mitens "kiekkofani" sitten suhtautuu tatamilla tai kehässä tapahtuvaan väkivaltaan? Kun ihan näiden kamppailulajien säännöissä on tarkoitus lyödä tai jopa potkia vastustajaa?

    • järkeäpäähän

      Miksi täysin eri asioita yritetään vertailla keskenään, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään? Nyrkkeilyssä on omat ongelmansa, jääkiekossa omansa ja nakkikioskin jonossa omansa. Ei niitä pidä vertailla keskenään vaan ratkaista jokaisen ongelmat erikseen.

      • jaalyömällävai

        Mitä tarkoitat? Järjellä ajatellen ihmisten hakkaaminen on lähtökohtaisesti ongelma ja esiintyy jossain muodossa jokaisessa noista mainituista yhteyksistä. Siten voi perustellusti olla hyvä pohtia sitä, mikä näitä tapauksia mahdollisesti erottaa, jos jossakin niistä hakkaaminen voidaan katsoa sallituksi ja jossain taas ei. Näin voidaan päästä näkemään, mitkä ovat edellytykset nyrkkihippojen hyväksymiselle erityisesti jääkiekkokaukalossa, jos niitä edellytyksiä on...

        Toki muitakin tarkasteluja on hyvä tehdä, mutta kyllähän tuon nyt luulisi olevan myös ihan järkeenkäypää jokaiselle, joka vaivautuu aihetta ajattelemaan.

      • järkeäpäähän
        jaalyömällävai kirjoitti:

        No en todellakaan ymmärrä jos nyrkkeilykehässä tapahtuvaa lyömistä ruvetaan vertaamaan nakkikioskin jonossa tapahtuvaan lyömiseen. Eikös nyrkkeilyssä ole tarkoitus saada osumia vastustajaan? Ja jokainen menee kehään ihan omasta tahdostaan. Sitten jos nyrkkeilyssä rikotaan sääntöjä niin se on nyrkkeilyn ongelma ja tulee myös ratkaista lajin sisällä. Mitä jääkiekkoon tulee niin ihan sama asia kuin nyrkkeilyssä niin ongelmat jos niitä on ne pitää ratkaista lajin sisällä niin kuin ne tehdäänkin. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Ilveksen pelaaja joka sai vasta 9 ottelun pelikiellon ja sen lisäksi reilun 15000 euron sakon. Sitten nakkikioskin nujakat selvitetään poliisin välityksellä, eli yleensä lyöjä saa pienen sakon, mutta ei näitä pidä rinnastaa keskenään.

      • jaalyömällävai

        Ei urheilu ole mikään oma saarensa erillään muusta elämästä. Kaikkea muuta; urheilu on esimerkiksi fanitusta, elämän esikuvia ja nuoruuden harrastamista. Siten sen ongelmatkaan eivät ole erillään elämästä yleensä. Olisi mahdollisesti eri asia, jos jääkiekkoa pelattaisiin avaruuskennossa ilman yleisöä. Tai ei ehkä sittenkään...

        Tuossa kommentissasihan juuri aloit selittää, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri kontekstien tappeluilla on ja mitä sen pohjalta pitäisi päätellä. Hyvä. ;)

        Älä provosoidu liikaa nimimerkistäni, se oli vähän huonosti valittu. Luullakseni sinulla oli alunperin jokin ihan hyvä pointti, sitä voisi vain avata vähän lisää...

        Ei urheilu mikään eri linnake tietenkään ole, mutta jokaisella lajilla on omat sääntönsä eikö jalkapallon, jääkiekon ja vaikkapa koripallon sääntöjä tai rangaistuksia pidä vertailla keskenään. Tai jos ajat autolla kännissä niin siihen sovelletaan tieliikennelakia ja jos ajat veneellä kännissä ja jäät kiinni niin siihen ei sovelleta tieliikennelakia etkä esimerkiksi menetä autokorttia koska niitä rikkomuksia ei vertailla keskenään. Näin sen pitää mennäkkin. Ja en todellakaan puolustele mitään väkivaltaa, vaan jokainen hoitakoon omat ongelmansa.

      • jaalyömällävai

        Urheilussa esiintyvä väkivalta ei todellakaan ole mikään pelkkä "lajien sisäinen", lajirajoihin asettuva sääntökysymys. Jos väkivaltaa ja sen perusteita urheilussa ja jääkiekossa halutaan yhtään miettiä, niin niitä on itsestään selvästi tarkasteltava myös yleisinä moraalisina ja oikeudellisina kysymyksinä, ei vain teknisinä sääntökysymyksinä tms. lajien sisään rajoittuvina sopimuksina.

        Yleisten moraalisten tarkastelujen kieltäminen taas edustaa juuri sitä selittelyä, jossa ei haluta edes myöntää ongelmien olemassaoloa ja pyrkiä tekemään niille jotakin vaan yritetään ennemmin lakaista epäkohdat maton alle ja jatkaa samaan malliin kuin ennenkin.

        vaan kun ei ole olemassa mitään "yleisiä moraalisia sääntöjä tai lakeja" minkä mukaan jossain lajissa tai missään muuallakaan voitaisiin tuomita rikkeen tehneitä urheilijoita tai ihmisiä. Kyllä se vaan niin on ja pitääkin olla että jokainen laji vastaa omista ongelmistaan ja ne pitää pystyä ratkaisemaan lajin sisällä. Kiekkoliiga on mielestäni onnistunut tässä ihan hyvin kun katsoo viimeaikaisia sanktioita ja sakkoja mitä sääntöjä rikkoneet pelaajat ovat saaneet.

      • jaalyömällävai

        On olemassa enemmän ja vähemmän yleisesti sitova ja tunnustettu moraali, joka taas toimii mm. kaikkia velvoittavien lakien perustana. Ei mikään julkinen tai eristäytyneempikään yhteisö voi nykyaikana toimia näistä irtautuen ja kokonaan itse omat sääntönsä ja lakinsa määrittäen. Vähiten sellainen, joka samalla vaikuttaa näkyvästi yhteiskunnassa ja etsii siltä erittäin laajaa tukea ja huomiota, ts. toimii jo valmiiksi vahvoissa vaikutussuhteissa omien "sisäisten" toimijapiiriensä ulkopuolelle.

        Ensisijaisesti asioista vastaavat tietysti lajin toimijat, ja sääntörikkeitä käsitellään lajin sisällä. Moraaliset kysymykset eivät kuitenkaan rajoitu tähän, kuten ei myöskään oikeudellinen vastuu silloin, jos/kun tapahtumat yltävät sen tasoille asti. Toivoa sopii, että Liigan kurinpito toimisi tiukasti ja johdonmukaisesti törkeyksiä ehkäisten jatkossa - viime aikoina ei kyllä tosiasiassa ihan voi sanoa tässä onnistutun, vaikka nyt muutama pitkä pelikielto juuri jaettiin.

        Tuon moraalisen kysymyksen nahinoinnista ja tappeluista, kaukaloväkivallasta jääkiekko lajina joutuu joka tapauksessa kohtaamaan. Ja kun sitä joka tapauksessa käsitellään, niin voisi yrittää lähestyä lajin käytäntöjen ja perinteiden kautta aidosti ymmärtäen sekä sitten nykyajan ja -yhteiskunnan moraalisiin odotuksiin ja kysymyksiin mahdollisuuksien mukaan vastauksia etsien.

        Moraaliko määrittää kaikki lait tai säännöt mitä yhteiskunnassa on? Hommahan urheilussa menee niin että jokaisella lajilla on omat sääntönsä ja niitä rikkovat saavat siitä asianmukaiset sanktiot. (ilmeisesti moraaliin perustuvat, koska näin väität) Jos joku kokee kärsineensä vääryyttä jossain lajissa tehtyyn päätökseen niin hän voi hakea muutosta vaikkapa urheilun oikeusturvalautakunnalta. Ja toki jos joku kokee vielä senkin jälkeen kokeneensa ns "oikeusmurhan" hän voi hakea asioilleen oikeutta sitten alioikeudesta. Mielestäni tämä on ihan selvä kaavio ja luulisi täyttävän moraalinvartioidenkin toiveet. Se että asioita sotketaan keskenään johtaa yleensä siihen että homma lähtee lapasesta ja se ei todellakaan johda mihinkään.

      • jaalyömällävai

        Ei moraali mitään tyhjentävästi määritä, mutta se luonnehtii kaikkea inhimillistä toimintaa. Tuossa sinun kuviossasi sille ei tosin näytä jäävän mitään sijaa; vain urheilun kurinpito ja oikeuslaitos määrittelevät oikeaa ja väärää, ei ihmisen moraali?

        Lait ja oikeus perustuvat moraaliin, eikä se minun väittämisestäni ole kiinni vaan ihan inhimillisestä olemassaolosta. Vai eikö sinulla ole mitään käsitystä oikeasta ja väärästä, riippumatta lain ja lajien kirjoitetuista säännöistä? Jos ei, niin olet luultavasti ns. "vähemmistössä".

    • järkeäpäähän

      Kiekkoliiga toimi taas niin kuin kunnon lajin kuuluukin toimia eli kun kaukalossa tapahtuu väkivaltaa tai muita rikkeitä niin ne kuuluvat lajin piiriin ja lajin sisällä tulee myös rangaistukset. Nyt Tps maalivahti sai seitsemän pelin pelikiekkon ja tuntuvat sakot päälle!

      • jaalyömällävai

        Valitettavasti tämä "järkeilysi" ei nyt poista sitä seikkaa, että kaukalo ei ole vain lajin sisällä vaan kaukalo ja laji ovat myös yhteiskunnan sisällä. Kaukalossa kuten muuallakin tapahtuva väkivalta on myös yhteiskunnassa tapahtuvaa väkivaltaa, vieläpä jonkinlaista esikuvallista käyttäytymistä. Liigan horjuvan kurinpidon päätösten esittely ei tästä seuraaviin ongelmiin vastaa yhtään millään tavalla.

        No kaikkihan mitä maailmassa tapahtuu tapahtuu yhteiskunnan sisällä. Joopa joo.
        Kerroppa mielipiteesi sitten vasta Suomessa järjestetystä nyrkkeilyillasta jossa mm yksi nainen hakkasi toista naista nyrkillä päähän ja saman teki mies toista miestä vastaan otellessaan kehässä? Pitäisikö sitten mielestäsi heitä vastaan nostaa jokin syyte kun he ottelivat kehässä joka sijaitsi myös tämän yhteiskunnan sisällä? Ja kaiken lisäksi myös nyrkkeilijät ovat esikuvia nuorille nyrkkeilijöille.

      • ughvaan
        jaalyömällävai kirjoitti:

        Valitettavasti tämä "järkeilysi" ei nyt poista sitä seikkaa, että kaukalo ei ole vain lajin sisällä vaan kaukalo ja laji ovat myös yhteiskunnan sisällä. Kaukalossa kuten muuallakin tapahtuva väkivalta on myös yhteiskunnassa tapahtuvaa väkivaltaa, vieläpä jonkinlaista esikuvallista käyttäytymistä. Liigan horjuvan kurinpidon päätösten esittely ei tästä seuraaviin ongelmiin vastaa yhtään millään tavalla.

        Höpö höpö juttuja nämä yhteiskunnan sisällä höpinät. Ihan yhtä höpö höpö juttuja on myös nämä liigan "horjuva" kurinpito ei tastä seuraaviin ongelmiin vastaa millään tavalla. Ei ole vielä keksitty missään sitä millä tästä seuraaviin ongelmiin olisi aina valmiiksi ratkaisu tai jos olisi niin tässä yhteiskunnassa ei olisi ollut mitään ongelmia enää pitkiin aikoihin.

      • jaalyömällävai

        Kaikki, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, tapahtuu sen sisällä (loogista) ja on yhteisöllisen moraalin ja lakien alaista. Sitten on myös muita kontekstuaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten tapahtumia arvioidaan (esim. nyrkkeilymatsin iskut vs. perhepahoinpitelyn iskut).

        Ratkaisu väkivaltaongelmiin ei takuulla ole ainakaan niiden kieltely ja silleen jättäminen.

        Liigan kurinpidon horjuminen on fakta, jonka suunnilleen kaikki lajin tapahtumista vähänkin paremmin perillä olevat tuntevat. Joten turhaan höpöttelet siitäkään. Ugh vaan.

      • jaalyömällävai

        ...Eikä se kurinpito siis vastaa moraalisiin ongelmiin, eikä kanna yhteiskunnan tuomiovaltaa (joka kuuluu tuomioistuimille), vaan käsittelee yksinomaan lajin sääntörikkeitä omien lakiensa mukaan. Tietty.

      • ughvaan
        jaalyömällävai kirjoitti:

        Kaikki, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, tapahtuu sen sisällä (loogista) ja on yhteisöllisen moraalin ja lakien alaista. Sitten on myös muita kontekstuaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten tapahtumia arvioidaan (esim. nyrkkeilymatsin iskut vs. perhepahoinpitelyn iskut).

        Ratkaisu väkivaltaongelmiin ei takuulla ole ainakaan niiden kieltely ja silleen jättäminen.

        Liigan kurinpidon horjuminen on fakta, jonka suunnilleen kaikki lajin tapahtumista vähänkin paremmin perillä olevat tuntevat. Joten turhaan höpöttelet siitäkään. Ugh vaan.

        Ihan uteliaisuuttani kyselen millä mittarilla mittaat liigan kurinpidon horjuvuutta?
        Silläkö jos joku toimittaja omana mielipiteenään kirjoittaa että liigan kurinpito horjuu? "Ratkaisu väkivaltaongelmiin ei ole ainakaan niiden kieltely ja silleen jättäminen" Onko liiga kieltänyt ja jättänyt rankaisematta pelaajia väkivaltaisista otteista? No ei ole. Mitä sen kurinpidon olisi pitänyt tehdä toisin? Mielestäni määrännyt jopa kohtuuttoman kovia sakkoja sekä estänyt ihmisiä harjoittamasta ammattiaan ja sitä kautta myös vaikeuttaa kyseisten ihmisten mahdollisuuksia jatkossa harjoittaa ammattia kun uusien sopimusten teko voi vaikeutua. Ne jotka todella ymmärtää niin tietää että nuo rangaistukset on todella kovia. Ja olen samaa mieltä kuin joku kirjoittaja että eri tuomioita ei pitäisi vertailla keskenään, mutta vertaanpa kuitenkin. Kuinkahan monesti nakkikioskin tappelusta saa yhtä kovia tuomioita kuin viimeaikaiset kiekkotuomiot? Milloin olet kuullut että nakkikioskin jonossa tapellutta tavan duunaria rangaistaan siten että häneltä estetään mahdollisuus tehdä töitä ja saada palkkaa? Tuomiovaltaa tässä yhteiskunnassa käyttää tuomioistuimet ja kuinka horjuvaa vai kenties moraalitonta se Suomessa onkaan kun se ei estä sitä että taas ensi viikonloppuna nakkikioskin jonossa tapellaan.

      • jaalyömällävai

        Katupahoinpitelyt pitäisi siis jättää kiskanpitäjän tuomittaviksi omilla pihoillaan, jos sitä huvittaa, koska tuomioistuimetkaan eivät ole Kaikkitietäviä aina, vai?

        Sanoessani, että ratkaisu väkivaltaongelmiin ei ole ainakaan niiden kieltely ja silleen jättäminen, en puhunut ylipäätään Liigan kurinpidosta, vaan siitä yleisestä moraalista, ja oikeudesta.

        Liigan kurinpito taas nyt vain on ollut suhteellisen horjuvaa; ei siksi, että joku työnsä tekevä toimittajakin huomasi asian, vaan koska päätösten kohdalla ei ylipäätään yhtään tiedä, mitä on tulossa, ne horjuvat liikaa ja tuntuvat määräytyvän välillä yleisen keskustelun yms. ulkoisten tekijöiden mukaan. Myöskään historia ei ole vakuuttava, vaan lähinnä painolasti, jota pitäisi onnistua korjaamaan. Esim. NHL:n kurinpito toimii selvästi vakuuttavammin. Kaikki tietävät, jotka lajia seuraavat... Toivottavasti Liigassa ollaan hyvällä tiellä nyt, sitä tietysti toivotaan.

        Mutta olivat Liigan tuomiot mitä hyvänsä, ne eivät riitä yksinään vastaamaan väkivaltakysymyksiin. Kyse on myös sellaisista asioista kuin lasten kasvatus, väkivaltaviihde jne. Ne eivät ole mitään edustussarjan kurinpidon hoitamia asioita. Kurinpito hoitaa pelin rikkeitä lajin sääntöjen mukaan, väkivaltakysymys taas on laajempi.

        Liigan kurinpito horjuvaa kun ei tiedä mitä tulee? No kyllä se tietenkin niinkin on koska jokainen tapaus on erilainen ja niistä tulee erilaisia tuomioita. Sitten mitä Nhl:n kurinpitoon verrataan niin siinä olen samaa mieltä että sen tuomiot ovat paljon ennalta arvattavampia. Tämä johtuu tietenkin siitä että siellä päätökset perustuvat enemmän rahaan kuin rikkeisiin. Käytännössä se tarkoittaa sitä että liigalle tärkeät pelaajat ei koskaan saa yhtä isoja tuomioita kuin rivipelaajat. Sitten on tietenkin toinen asia onko se oikeudenmukaista.

    • Monilla

      Pelaajilla on mennyt puurot ja vellit sekaisin,eivätkä enään erota, ollaanko jääkiekkoa pelaamassa vai vapaaottelussa? Taidot kun loppuvat astuu väkivalta mukaan kuvioihin. Valmentajien pitäisi kertoa pelaajille,tämä ei ole nykkeilyä eikä painia. Itse en enään käy katsomassa jääkiekkoa,koska en ole kiinnostunut väkivallasta.

    • heppumoraalinvartijana

      Mielenkiintoista on palstan väittely ja ketjun alkuperäisen jäsenen väittämä että jääkiekko on moraaliton laji. Onko tai voiko jollain lajilla tässä tapauksessa jääkiekolla olla moraalia vai onko se moraali jääkiekkoa pelaavien moraalia? Voiko mikään toiminta olla moraalitonta kun se moraali ohjaa meitä kaikissa toiminnassamme? Mitä se oikea moraali sitten on? Olen tavannut paljon hyvin erilaisia ihmisiä joilla jokaisella varmasti moraali löytyy, mutta se on vain kovin erilainen. Eikös jokainen meistä jonkunlaisen moraalin mukaan toimi vai miten se menee? Kuka määrittää minkälainen moraali sopii parhaiten jääkiekkoon? Lestaatiolainen poika voi pelata jääkiekkoa vaikka hänen moraali varmaan on hieman erilainen kuin vaikkapa ev. luterilaisen niin sanotun valtaväestön moraali. Kumman moraali on oikeaa moraalia? Onko tämä moraali myös demokraattinen asia eli enemmistö on oikeassa? Miten tämä nyt menee???

      • jaalyömällävai

        Sen takia moraalista keskustellaan, että tuonkaltaisiin tärkeisiin kysymyksiin ja varsinkin niiden käytännön sovelluksiin saataisiin viisaita ja kestäviä vastauksia (ja koska vastaukset eivät ole ulkoa käsin valmiiksi annettuja kaikille yksimielisesti hyväksyttäviksi).

        Moraali ei ohjaa ihmisiä väistämättömän pakon vaan velvoitteen tai päämäärän tavoin - mahdollisuus toimia eri tilanteissa eri tavoin on silloin mahdollisuutta toimia myös oikein tai väärin moraalisesti.

    • ex-pelaaja

      Nyky jääkiekko on sairaiden ihmisten sairas laji

      • näinhänseyleensämenee

        Joo ja muuttui sairaaksi juuri silloin kun huomasit että et enää mahdu porukkaan ja päätit lopettaa.......,

    • Näinonmarjat

      Jos haluan nähdä toimintaa ja väkivaltaviihdettä, katson jonkun toimintaelokuvan. Jääkiekko on kovin keinotekoista. Ukot pukevat polvijousut ja luistimet, jää jäädytetään. Sitten mennään keinojäälle mailat käsissä ja mätkitään mustaa kiekkoa. Ja välillä erehdytään luulemaan toista pelaajaa kiekoksi. Lopuksi verrataan touhua talvisotaan.

      • väkivaltavideo

        Juuri näin! Ihme kitinää siitä jos joku vähän tönäsee toista niin sitten on maailmankirjat sekaisin ja lapset saa huonoa esimerkkiä. Ja se on hyvin pieni osa nykynuorista jotka pyörii tuolla kenttien laidalla kun ne nykynuoret istuu sohvalla ja surffailee netissä katsoen väkivaltavideoita.

      • eipäätäpensaaseen

        Ehkä muu väkivaltaviihde ja urheilu/lätkä voivat myös joskus antaa yhdessä samaa mallia? Monet harrastavat molempia... Kyllähän lätkä on Suomessa suosittu harrastus, ja vielä suositumpaa penkkiurheiluna. Ei nämä nyt tietysti mitään maailman suurimpia ongelmia sinänsä ehkä ole, mutta omanlaisiaan toisinaan kuitenkin.

    • vaarijo

      Kylläpäs taas on väkivaltakeskustelu noussut tapetille. Onko jääkiekko mennyt väkivaltaisempaan suuntaan? Nyt lyhyellä ajalla on toki sattunut pahojakin ylilyöntejä, mutta kun katsomme vähän isommassa kuvassa niin jääkiekko on siistiytynyt ja mennyt paljon eteenpäin niin vastustajan kunnioittamisen kuin myös kurinpidon suhteen. Itse olen pelannut ja ollut lajissa mukana jo 1970 luvulta alkaen ja 70 ja 80 luvulla näitä tahallisia vastustajan vahingoittamisia sattui paljon enemmän kuin nykyään, eli suunta on ihan oikea. Silloin vain ei ollut nettiä eikä median kiinnostus ollut samanlaista kuin nyt niin asiat jäi suurimmaksi osaksi piiloon.

      • Näinonmarjat

        Pointti on kai se että yhteiskunta on muuttunut nopeammin kuin jääkiekko. Väkivaltaa ei enää ihannoida samalla tavalla kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Ehkä olisi jo aika sanoa jyrkkä ei lätkän väkivallalle ja kitkeä tappelut ja törkeydet kokonaan pois.

      • vaarijo

        Yhteiskunta ja jääkiekkokin on muuttunut paljon vuosikymmenissä, mutta ei 70 - 80 luvullakaan väkivaltaa kylläkään ihannoitu, mutta silloin pelattiin hieman eri säännöillä ja oli tilanteita joissa järjestämällä pienen tappelun sai joukkue siitä suhteellisen ison edun ja toisaalta silloin peli ei taktiikoiden ja myöskään harjoittelun suhteen ollut samalla tasolla kuin nyt ja se johti monesti sitten siihen että vastustajan parhaita pelaajia koetettiin saada pelistä pois hieman kyseenalaisin keinoin. Varmaan tappelujen suhteen ollaan menossa siihen suuntaan että ne vähenevät vieläkin, mutta sitten näitä hieman kyseenalaisia taklauksia onkin jo hieman vaikeampi kitkeä pois, koska jääkiekkoon kuulu tunne ja siihen kun lisätään se että hikipäässä mennään täysillä niin joskus vaan ikävän näköisiä taklauksia tulee vaikka ei haluttaisiinkaan.

      • jaalyömällävai

        Tekijöitä ja niiden muutoksia on monenlaisia: Nykyaikana väkivaltaisuuksia aiempaan nähden lisäävät yhtäältä voimistunut Pohjois-Amerikan esimerkki (tappelut) ja toisaalta lajin suunnattomasti lisääntynyt nopeus ja fyysisyys (rumat taklaukset). Myös kulttuurissa, mentaliteetissa on sellaisiakin puolia, jotka pikemmin lisäävät vahingoittamisylilyöntejä kuin vähentävät niitä aiempaan nähden. Vastustajan kunnioitus ei välttämättä ole samanlaista kuin ennen... Lisäksi tekijöillä on sitten synergiavaikutukset niin, että koko ajan nopeutuva peli on omiaan voimistamaan kaikkia haitallisia juonteita. Jälki vastuuttomista tempuista on helposti yhä pahempaa, kun vauhtia on enemmän...

      • vaarjijo

        jaalyömällävai olet ilmeisesti hieman nuorempaa sukupolvea, mutta sinällään tärkeistä asioista kirjoitat. Jos verrataan taas 70 - 80 lukujen Pohjois-Amerikan kiekkoa josta tieto tuli lähinnä ainoastaan sanomalehdistä ja urheiluruuduista niin aika paljon siellä tapahtuvia asioita jäi tietenkin piiloon, mutta toki jo silloin oli yleisesti tiedossa että siihen aikaan Pohjois-Amerikassa pelejä monesti mainostettiin tappeluilla ja oli paljon ihmisiä jotka menivät halliin vain katsoakseen tappeluja, eikä sekään harvinaista ollut että hävityn pelin jälkeen valmentaja saattoi kommentoida peliä siten että peli hävittiin, mutta onneksi kaikki tappelut voitettiin. No niistä ajoista kiekkoilu Pohjois-Amerikassakin on toki siistiytynyt onneksi paljon. Suomessa taas ei koskaan ole ollut vastaavaa kulttuuria kuin 70 - 80 luvulla Pohjois-Amerikassa, eli ei täällä ole pelejä markkinoitu tappeluilla yms, mutta toki siihen aikaan vastustajan kunnioittaminen oli paljon heikommalla tasolla myös Suomessa. Sitä on turha kiistää, mutta onneksi sekin on mennyt nykyään parempaan suuntaan, vaikka välillä isojakin ylilyöntejä tapahtuu. Sitten jos puhutaan väkivallasta niin se tietenkin pitää saada minimiin kiekossa, mutta kuten itsekin kirjoitit nykyään vauhti on kasvanut huimasti, mikä johtuu tietenkin pelaajien kehittymisestä, koska nykyään se on heille liigassa ammatti ja varusteiden, varsinkin luistinten huimasta kehityksestä. Nyt kun vauhti on niin kovaa että moni puhdas ja lajiin kuuluva taklaus saattaa aiheuttaa loukkaantumisen, niin valitettavan monesti ruvetaan puhumaan väkivallasta jos pelaaja loukkaantuu vaikka taklaus oli sääntöjen mukainen. Ymmärrän tämän siinä mielessä että niin sanotun maallikon on välillä erittäin vaikea erottaa sääntöjen mukainen tai sääntöjen vastainen taklaus toisistaan ja vielä vaikeampaa on monesti erottaa se tekikö pelaaja jotain vilppiä tahallaan vai oliko kyseessä puhdas vahinko. Tämä johtuu juuri siitä vauhdista ja kun tiedetään että reagointiaikaa on vähän niin välillä valitettavasti sattuu sitten näitä ikäviä loukkaantumisia.

      • jaalyömällävai

        Joo, totta on, että myös puhtaat taklaukset ja muut sääntöjen mukaiset tilanteet aiheuttavat kasvavan vauhdin myötä välillä pahaa jälkeä, mikä ei tietysti ole ensisijaisesti pelaajien teoista aiheutuvaa. Sinänsä puhtaat taklaukset nyt on suhteellisen helppo kuitenkin törkyilyistä ja ylilyönneistä erottaa, jos on lajiin jonkun verran perehtynyt - toki tilannekohtaisia juttuja usein, ja joskus rajat häilyviä, tulkinnanvaraisia. Ja ainakin ns. valistuneen yleisön joukossa kaikkein törkemmistäkin tempuista tuntuu aina löytyvän lähes vastakkaisia näkemyksiä. ;)

        Pohjois-Amerikassa tappelut ovat paljon juurtuneemmin olleet ylipäätään tunnusomainen osa lajia kuin eurooppalaisessa jääkiekossa; nämä vaikutteet voimistuvat nykyään, koska NHL on lajin selvä johtotähti ja sieltä otetaan mallia kaikkialla muuallakin enemmän kuin koskaan ennen.

        Noissa vastustajan kunnioittamisen kehityksissä on mielestäni kyllä monia puolia. Olisin itse sitä mieltä, että tietynlainen yleisempi häikäilemättömyyden ja itsekeskeisyyden korostuminen ajassa ja kulttuurissa näkyy osaltaan myös mm. jääkiekossa pelinä ja lajikulttuurina. Toisaalta varmasti monissa asioissa kehitys on mennyt myös parempaan suuntaan, kuten toit esiin.

        Olen itse seurannut jääkiekkoa aktuaalisesti 80-luvun lopulta asti, ja onhan se sinäkin aikana suuresti muuttunut - niin kuin maailma muutenkin. Ajatuksia herättäviä kuvia kehityksistä välitti muuten hiljattain yllättävän hieno Red Army -dokumentti, ehkä monet keskustelijat ovat nähneet sen.

      • jaalyömällävai

        ... Lisätään vielä, että on toki perää tuossakin, että välillä ja joidenkin toimesta jääkiekon haaveritapauksia kauhistellaan harhaanjohtavasti ja epäoikeudenmukaisestikin, vaikka ne olisivat ensi kädessä vahingoista / huonosta onnesta / pelin nopeudesta aiheutuvia. Samoin suhteellisuudentaju on usein keskusteluista hukassa, kun yhtäällä kauhistellaan tarkoitushakuisesti kaikkia pieniä maalinedusnahinointejakin ja toisaalla ehkä väheksytään täysin törkeiden otteiden vahingollisuutta ja rangaistavuutta.

      • Niinsevainon

        Samoin se on kaikkialla yhteiskunnassa. Jääkiekko on koko ajan valokeilassa, joten kaikki siihen liittyvä kiinnostaa ihmisiä ja siten mediaa. Media puolestaan tyypillisesti kärjistää kaikkea. Jääkiekon tulee vain mukautua asiaan.

      • jaalyömällävai

        Samalla kun ns. mukaudutaan ja osallistutaan yhteiskuntaan, on myös aivan hyvä korjata tahattomia ja tahallisia virhekäsityksiä, joita lajiin liittyvistä asioista levitellään. En näkisi, että tätä edes tekevät lähinnä perinteiset mediat, vaan ennemmin asialla ovat eri tavoin asenteelliset keskustelijat yleisössä tai koko lajin kritisoijien tahoilla.

      • jaalyömällävai

        ...No, toki media antaa virikkeitä tähän ja ohjailee mielipiteitä ja keskustelua, kuten kaikissa asioissa. Mutta vastuu asioiden ymmärtämisestä on myös yleisöllä. Toisaalta media antaa tai antaisi kyllä myös äänen ja puheenvuoron lajia edustaville tahoille asioiden selventämiseen laajoille yleisöille, kun tai jos tätä halutaan tehdä.

      • Niinsevainon

        Toisaalta on ihan hyvä sekin että media ei enää kohtele jääkiekkoa silkkihansikkain. Aikaisemmin jääkiekon ongelmat on julkisuudessa lakaistu maton alle kaikessa hiljausuudessa.

    • älytöntätodella

      Jääkiekko on mennyt ihan pelleilyksi näiden "kovat jätkät" mainostappeluiden takia, sponsorit ilmeisesti vaatii tätä. On olemassa paljon enemmän kontakktilajeja kuten rugby, mutta tapellaanko niissä sen jälkeen kun tilanne on ohi? Ei.
      Kun tappeluita koko ajan näytetään ja tuomarit seisovat vieressä (sen mainostajan vaatimuksesta) niin poloiset aloittelijat todella luulevat että tappelu kuuluu asiaan. Tehdyillä tappeluilla ei saada sitä kiekkoa maaliin.

      • nimiäkehiin

        Voisitko nimetä ne sponsorit jotka vaativat tappeluja? Osattaisiin kiertää sellaisten sponsorien tuotteet. Kaikki sponsorit ei varmasti halua tappeluja.

    • Anonyymi

      Aina kun näen jäähyn syynä "väkivaltaisuus", nauran sille ja ajattelen, että se on "valtaisa väkivaltaisuus"! Ne sanat sointuvat niin hyvin yhteen. Jääkiekko on tunteita herättävä vauhdikas laji ja konfliktit kuuluvat siihen!

      Valtaisa väkivaltaisuus, mahtavaa!

      • Anonyymi

        No joo. Taklauspeli on hauskaa. Kuuluu peliin, kuten kaverin kunnioitus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe