Olen Skandian asiakas ja vakuutus on siiirtynyt tuohon OP-Pohjolan omistamaan Aurumiin.
Aion irtisanoa eläkevakuutussopimuksen koska en halua olla tuon Osuuspankin asiakas enkä Osuuspankin rahastoja vakuutukseen.
Nyt tuli paikalliselta Osuuspankilta kirje, jossa kertovat minulla olevan Skandian vakuutus! Siinä sanotaan, että "kaikista Skandian asiakkaista tulee OP-Pohjola ryhmän asiakkaita". Kirjeessä on osoitelähteenä Op-Pohjolan ja Aurumin asiakasrekisteri. Lupaavat palvella Skandia asioissa myös pankin konttorissa!
En käsittääkseni ole missään vaiheessa antanut Skandialle tai Aurumille lupaa jakaa luottamuksellisia henkilö tai raha-asia tai vakuutustietojani OP-Pohjolalle saatikka paikalliselle Osuuspankille, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä.
Aiemmin tulleessa kirjeessä jossa kerrottiin että voi irtisanoa vakuutuksen ei ollut myöskään mitään mainitaa siitä, että paikallinen Osuuspankki saa asiakastietoni.
Mikä viranomainen valvoo asiakassalaisuutta? Kehen olla yhteydessä?
Rikkoiko Skandia,Aurum ja OP-Pohjola vakuutus/pankkisalaisuutta?
2
1610
Vastaukset
- Bon Bon
ota yhteyttä tietosuojavaltuutettuun.
- R.Aarnijo
Ei tuossa mitän vuotoa ollut, kaupat tehtiin (muistaaksni) 31.8 ja seuraavana päivänä Aurum sijoitusvakuutus oylle myyty Skandian asiakasrekisteri myytiin Aurum henkivakuutus oylle. Eli siinä sinun asiakastietosi matkasivat kolmessa yhtiössä kahden päivän sisään ja koska OP omistaa Aurumin, se saa kaikki tiedot sieltä. Eihän Suomessa ole mitään pankkisalaisuutta, ryhmän sisällä saadaan lähetellä tietoa miten sattuu, henkiyhtiöstä vahinkoyhtiöön, pankkiin vaikkapa rahastoyhtiön kautta omaisuudenhoitoyhtiöön kierrättäen jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961