huonommuuden tunne

Koita jaksaa :). Samassa jamassa olen. Mielessä on käynyt usein sama mihin tekstisi lopussa viittaat.
Olen päättänyt, että ennen kuin lähden, jos lähden, myyn kaiken maallisen ja menen maailmaa kiertämään joksikin aikaa.

Muuten sama tilanne, mutta nyt myös ystävät hylänneet. Kukaan ei jaksa minua, kun olen niin huono! Yritän pyytää sitä huonouttani anteeksi, yritän kysyä ihmisiltä mikä minussa ärsyttää ja miten minun pitäisi muuttua, ettei ne hylkäis mua - ja kaikki tuo em. ärsyttää niitä niin, että he ei tahdo olla mun kans tekemisissä. Ymmärrän heitä, en siis syytä ketään mistään. En itsekään haluaisi olla kaltaiseni kanssa missään tekemisissä.

Haluaisin luopua kaikesta, nostaa sen repun selkään ja mennä jonnekin... pois... kadota maailman tuuliin. (Se, että "katoais maailmalle" ois ehkä parempi vaihtoehto vanhoille vanhemmilleni kuin tyttären itsemurha?). Haluaisin jonnekin missä kukaan ei ymmärrä mitä puhun, etten voi suututtaa heitä. Jos vaan saisin kuulua johonkin omana itsenäni ilman, että minut hylätään vääränlaisena... Voisin olla vaikka näkymätön ja puhumaton, mutta kunhan saisin olla muiden kanssa...

Ettekös te kaikki vois lähteä täältä yhdessä? Toteuttaisitte tarkoin suunnitellut tekonne vaikka yhteisymmärryksessä viranomaisten kanssa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hurmaava_joukkoitsemurha_(elokuva)

Olen 23-vuotias mies eikä mulla ole ollut yhtään ainutta suhdetta eikä minusta sellaiseen taida ollakkaan. Haluaisin kuolla pois kun ei tästä elämästä muutenkaan mitään tule. Yhtä tuskaa vuodesta toiseen ja tätä samaa olis edessä vaikka kuinka kauan. Ei jaksaisi enää yhtään.

Vai pitääkö tässä odottaa että sekoan lopullisesti ja joudun johonkin laitokseen tai vankilaan?