Onko kenellekään tullut vastaan mahdollisia 307:n tyyppivikoja tai pienempiä murheita, yllätyksiä?
307 tyyppivikoja?
146
53013
Vastaukset
- Mane
Vika on heti siinä kun siinä nokassa on Peugeotin logo. Koskee joka mallia.
- Paskoo
Toi on totta pösö ollu kaksi vuotta ja vuoden välein etupyöränlaakeri menee ja nyt menee merkki vaihtoon. Vika nokassa hitto toi on hyvä :)
- Kiusaaja
Ei kai se muiden vika oo jos oot paskaa ostanu, turha kiukutella.
- useampi milli pösöllä
Suksi vit...n
- puullapäähän
onko yleistä että diesel koeessa suikosuuttimet tihkuaa naftaa ,minun pösö on 307 farmari
- Anonyymi
Sanoo Toyota mies!
- liima
Lamppuja polttelee aika-ajoin
- FocusMies
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =) - Ken haluaa
FocusMies kirjoitti:

Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Uskoo ken haluaa. Minulla on vuoden vanha 307 wagon, ja ei ole ollut mistään valitettavaa. Ei edes yhtään lamppua palanut. Että se siitä
- 405
Ken haluaa kirjoitti:
Uskoo ken haluaa. Minulla on vuoden vanha 307 wagon, ja ei ole ollut mistään valitettavaa. Ei edes yhtään lamppua palanut. Että se siitä
Minulla on 405 1.6 vm-94, ajettu 397000, ja ei yhtäkään polttimoa ole edes tarvinnut vaihtaa. ja öljyt ja suodattimen ja hihnoja tietenkin vaihtelen 10000km välein.
- Suonikko
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Minä uskon noihin vikalistoihin. Olkoonpa Corolla miten myyty tahansa, siinäkin on ollut samoja vaivoja. Konkreetinen vika on ok, esim. laturi hajoaa ja se vaihdetaan, mutta jatkuvat satunnaiset temppuilut syövät miestä.
Corollassa sekoilee nk. ajotietokone, takajarrut laahaavat ja kiljuvat, ilmastointilaite on paineistettava joka huollossa, ym. kivaa. - aiankin uskon
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Juuri eroon päässeenä 307SW:stä, ei ole varmaankaan totuus kaukana tuosta tarinasta.
Mielenkiintoinen tuo radion sekoilu, sanoivat ettei muita tapauksia ole, väittivät sen johtuvan liian voimakkaista radiokentistä (siis kentänvoimakkuuksista), en ajanut lähelläkään mastoja. Eikä ne tietenkään saa edes vaikuttaa autoon ja jos niin tekee ei CE-merkin vaatimukset täyty = myyntikielto !!!
Pois mennyt pösö lisäksi vuosi vettä sateella, käsijarruvaijjeri jäässä talvella (sen toteaa idioottikin kun katsoo vaijeria auton alla, hieno ratkaisu ranskalaisilta, sopii kanariansaarille ehkä).
Ei lähtenyt kuumana käymään, kylmänä lähti mutta vaati juuri toin lämmityksen (saattaa tosin olla ominaisuus muissakin merkeissä).
Lamppuja paloi helvetisti, rutisi ja paukkui, jne jne jne.
307SW, 1.6, -02 oli auton tiedot. - Vielä tyytyväinen
aiankin uskon kirjoitti:
Juuri eroon päässeenä 307SW:stä, ei ole varmaankaan totuus kaukana tuosta tarinasta.
Mielenkiintoinen tuo radion sekoilu, sanoivat ettei muita tapauksia ole, väittivät sen johtuvan liian voimakkaista radiokentistä (siis kentänvoimakkuuksista), en ajanut lähelläkään mastoja. Eikä ne tietenkään saa edes vaikuttaa autoon ja jos niin tekee ei CE-merkin vaatimukset täyty = myyntikielto !!!
Pois mennyt pösö lisäksi vuosi vettä sateella, käsijarruvaijjeri jäässä talvella (sen toteaa idioottikin kun katsoo vaijeria auton alla, hieno ratkaisu ranskalaisilta, sopii kanariansaarille ehkä).
Ei lähtenyt kuumana käymään, kylmänä lähti mutta vaati juuri toin lämmityksen (saattaa tosin olla ominaisuus muissakin merkeissä).
Lamppuja paloi helvetisti, rutisi ja paukkui, jne jne jne.
307SW, 1.6, -02 oli auton tiedot.Itsellä 307 SW 1.6 2004 ja mittarissa 12tkm, eikä ilmennyt mainittavaa vikaa. Ei elämöintiä alustassa, ei polta lamppuja, radio OK. Itse ajelen pohjoisella Uudellamaalla, jossa jopa Ylen Ykkönen kuuluu ilman rätinöitä (toisaalta, kukapa sitä kuuntelee ;-) )
Alkutalvella huomatut etujarrujen vinkunat loppuivat kokonaan kun laittoivat takuuhuollossa kitinänestolevyt. Mittariston öljypompulat näyttävät ajoittain mitä sattuu, mutta mittatikku tuntuu olevan oikeassa. Pikkuvika, mutta tosin hieman ärsyttävä sellainen.
Kaikenkaikkiaan helvetin outoa on täällä paljon kirjoitellut viat: toisilla on vaikka mitä, mutta toisilla ei vaadita kuin kovaa ajoa. Sitten on pikkuvikoja, joita on lähes kaikilla (jarrujen kitinä, mittariston öljypompulat, kaukokäyttöavain).
307/Wagon/SW:n luulisi pohjautuvan niin pitkälle kuin mahdollista samoihin osiin ja onkin merkillistä, että toiset rassit oirehtii ja toiset ei. Ja kun näitä juttuja lukee samoihin aikoihin valmistetuista autoista, niin välttämättä vikojen esiintyminen ei johdu osien valmistuserien välisestä vaihtelusta. Mutta mistä sitten? - kyllä kummastelusi
Vielä tyytyväinen kirjoitti:
Itsellä 307 SW 1.6 2004 ja mittarissa 12tkm, eikä ilmennyt mainittavaa vikaa. Ei elämöintiä alustassa, ei polta lamppuja, radio OK. Itse ajelen pohjoisella Uudellamaalla, jossa jopa Ylen Ykkönen kuuluu ilman rätinöitä (toisaalta, kukapa sitä kuuntelee ;-) )
Alkutalvella huomatut etujarrujen vinkunat loppuivat kokonaan kun laittoivat takuuhuollossa kitinänestolevyt. Mittariston öljypompulat näyttävät ajoittain mitä sattuu, mutta mittatikku tuntuu olevan oikeassa. Pikkuvika, mutta tosin hieman ärsyttävä sellainen.
Kaikenkaikkiaan helvetin outoa on täällä paljon kirjoitellut viat: toisilla on vaikka mitä, mutta toisilla ei vaadita kuin kovaa ajoa. Sitten on pikkuvikoja, joita on lähes kaikilla (jarrujen kitinä, mittariston öljypompulat, kaukokäyttöavain).
307/Wagon/SW:n luulisi pohjautuvan niin pitkälle kuin mahdollista samoihin osiin ja onkin merkillistä, että toiset rassit oirehtii ja toiset ei. Ja kun näitä juttuja lukee samoihin aikoihin valmistetuista autoista, niin välttämättä vikojen esiintyminen ei johdu osien valmistuserien välisestä vaihtelusta. Mutta mistä sitten?,mutta 12 tkm:llä ei vielä varmaan ongelmia saakkaan olla. odotappas kun se siitä kasvaa...
...alkaa varmaan vituttaa jatkuvasti istua takuuhuoltamon kahvilassa, tietäen että työt on tekemättä, eikä sekään vielä mitään, mutta kun palkkakaan ei juokse. Vietin pösö-kahviossa vikojen takia kahdessa vuodessa n. 60 tuntia (sis. ajon korjaamon) työ aikaa jonka tein sitten takaisin iltasin ja viikonloppuisin.
Oli oikeen vitun hyvä ja luotettava auto joo..... - pösö kuski
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)ajettu ei ole ollut vielä paljon vikoja
- uskon en ole Usko.
Ken haluaa kirjoitti:
Uskoo ken haluaa. Minulla on vuoden vanha 307 wagon, ja ei ole ollut mistään valitettavaa. Ei edes yhtään lamppua palanut. Että se siitä
uskon, paljon riippuu kuskista, meillä ei ole "toisiin" merkkeihinkään tullut mitään vikoja,
nytkin on vitos-automme vm 2000 pärjännyt 108 000 km pelkälä öljynvaihdola ja moottoriöljyn suodattimen vaihdolla.
Lisäksi on kerran vaihdettu tulpat ja muutkin suodattimet.
ei tosiaan ole yhtään huolto-leimaa, kuten ei muissakaan autoissamme kautta aikojen, muutakin takuuajanta muutamissa. ei kaikissa.
jos on usein tallissa ja siististi ajaa, kyllä autot kestävät, eihän muualla Euroopassaan ole vikoja puoliakaan mitä useimmilla suomessa. - Mondeo -09
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)mutta voihan sitä huulta heittää ei tämä footikaan kovin hyvältä vaikuta. 10tkm ja etupää jo kolisee kuopissa ja räminää kuuluu jostain taka verhoilusta. Taidan takaisin siirtyä psa tuotteisiin.
- Izfox
Mondeo -09 kirjoitti:
mutta voihan sitä huulta heittää ei tämä footikaan kovin hyvältä vaikuta. 10tkm ja etupää jo kolisee kuopissa ja räminää kuuluu jostain taka verhoilusta. Taidan takaisin siirtyä psa tuotteisiin.
Niin no Ford on totaalinen pommi autoksi. Menivät siinä sivussa sitten vielä pilaamaan Mazdankin.
- Serkun serkku
Suonikko kirjoitti:
Minä uskon noihin vikalistoihin. Olkoonpa Corolla miten myyty tahansa, siinäkin on ollut samoja vaivoja. Konkreetinen vika on ok, esim. laturi hajoaa ja se vaihdetaan, mutta jatkuvat satunnaiset temppuilut syövät miestä.
Corollassa sekoilee nk. ajotietokone, takajarrut laahaavat ja kiljuvat, ilmastointilaite on paineistettava joka huollossa, ym. kivaa.No on tietysti. Toyotan maine viattomana autona perustuu siihen, että määräaikaishuolloissa tehdään "hiljaisia remontteja" niistä asiakkaalle mitään mainitsematta.
Serkkumies ajellut Avensiksella vuosia. Nyt on kolmas menossa. Syy siihen, että hän ajaa Toyotalla on se, että huolto pelaa aina, "kun tulee jotain pientä" laitettavaa??????
Siis kaikkien automerkkien huollot pelaavat ymmärtääkseni melko hyvin. Niin Toyotallakin ja sitten se "kun tulee jotain pientä" laitettavaa.
Serkkumiehen Aveen on takuuna korjattu ohjaustehostinta, taka-akselia ja automaattivaihteiston jäähdytintä ym. jotain pientä ja hän pitää sitä aivan luonnollisena, eikä siitä marise turuilla ja toreilla. - härski 11
pösö kuski kirjoitti:
ajettu ei ole ollut vielä paljon vikoja
itse olen ajanut jo 9500 tkm. ei mitään vikaa
- LAPIN MIES
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Kuuleppa nyt sie et autolla ajosta tiä mittään joten pidä turpaskii. se on semmonen asia että auton pittää ola pösö. jos ajat vuodessa seittemänkymmentä tuhatta vuodessa niin auton pittää kestää ja olla lähtö valmiina joka päivä. Mulla on pösö jolla on ajettu 2800000km suurinpinä vikoina on se että se jätti yhen kerran tie puoleen ko kytkin petti mutta muuta kertaa se ei ole sitä tehny. ja kyllä se riippuu auton pitäjästä jos on tuommonen peukalo perse niin ei ole ihme
- Paras Toyota
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Mistäs oot kopioinut mun Corollan vikalistan.
- Tyytyväinen

Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Tehojen häviö johtuu pakokaasun takaisinkierrätysventtiilin viasta, välillä se toimii, välillä ei. Sama vika on usien myös VW autoissa, ei ole pelkästään Peugeotin vika.
Minulla Peugeot 307 2,0 Hdi 136 hv automaatti, ajettu 280 tkm ja ainoa vika on ollut tuo pakokaasun takaisin kierrätysventtiili. - Samoja osia
Paras Toyota kirjoitti:
Mistäs oot kopioinut mun Corollan vikalistan.
Turkkilaiset tojot tehdään samoista osista kuin ranskan merkit.
- Lamppuvikaa on
Lamppuvikoja minullakin. Kärvähtää muutaman vuoden välein. Jarrupalat ei kestä kuin noin 100000 - 150000km.
- Ex-pösötin..
Ken haluaa kirjoitti:
Uskoo ken haluaa. Minulla on vuoden vanha 307 wagon, ja ei ole ollut mistään valitettavaa. Ei edes yhtään lamppua palanut. Että se siitä
Pösötin just niin kauan hyvä auto, kunnes alkaa ne viat tulla. Nyt kolmas vuosi auton kanssa, ja tämän kuluvan vuoden aikana nyt kolmas kerta ku seisoo liikkumattomana pihalla. Joka kerta tosin eri viat, mutta silti. Tonni jo palanu korjauksiin, nyt kolmatta kertaa ei muutaman kk sisällä raski korjauttaa, ku tulossa yli tonnin lasku... :/ Ensimmäinen ja viimenen kerta ku ostan ranskalaisen auton..
- renu, ja focusmies
Izfox kirjoitti:
Niin no Ford on totaalinen pommi autoksi. Menivät siinä sivussa sitten vielä pilaamaan Mazdankin.
valitettavasti pökötit on muiden raskiksen tapaan aina listoilla katastus tilastoisa yn tilastoissa häntäpäässä. eikö se kerro jottain?. kyllä nisu ford ja opel on keskitasossa focuskin jopa paremmalla puolella astran kanssa.
- pösöpena
FocusMies kirjoitti:
Joo,itselläni ja lähipiirissäni on kärsitty 307:sta...
Omassa Pösössäni löytyi ihmeellisiä vikoja joita ei löytynyt monien viikkojen auton korjaamolla seisonnan tuloksenakaan.... Talvella autolla ei voinut lähteä käynistämisen jälkeen liikkeelle, ennenkuin käytti autoa noin 10min. Muuten Pösö nyki, repi ja sammuili kiusallisesta.
Auto jätti tienpäälle kolme kertaa vajaan puolen vuoden aikana, eikä vikaa siihenkään löytynyt. Tehot vain yksinkertaisesti hävisivät.
Nämä tehojen häviämiset vaivasivat päivittäisessäkin ajossa ja aiheutti kiusallisia ja jopa vaarallisia tilanteita liikenteessä. Paikallisessa Pösö-liikkeessä vain sanottiin niiden kuuluvan asiaan!!
Polttimoita täytyy olla varastossa roppakaupalla, melkein joka viikko paloi jokin polttimo.
Radio sekoili aivan omalla tavallaan. Yht'äkiiä ääni saattoi nousta aivan täysille ja joskus radio oli aivan mykkä.
Takaluukku ei suostunut aukeilemaan silloin tällöin, kauko-ohjattu keskuslukitus yllätti aina joskus toiminnallaan....
Istuimien verhoilut repeilivät ja pehmusteen pursuilivat ulos itsestään...
Etupäästä kuului kolinaa ja natinaa joka kuulemma sekin kuuluu asiaan....
Takalasin lämppäri ei toiminut kun pari kertaa talvessaan.
Öljyä Pökötti söi varmaan huvikseen, sekin kuulemma kuuluu asiaan!! Öljymäärä mittari näytti ihan omia lukemiaan... Monitoiminäyttö kertoili omia tekstejään aina ajoittain...
Ja kaikkea en halua muistellakkaan... Ja vielä kaikista suurin vika: Jälleenmyyntiarvo tippuu roimasti, jopa merkkiliikkeessä!! Parin vuoden vanha auto oli menettänyt arvoonsa kolmanneksen uuden hinnasta.
Että tällaisia kokemuksia 307:sta. =)Olen ajanut 7 vuotta käytetyllä Peugeot 307 SW;llä ei mitään ongelmia normaalit kuluneet osat vaihdettu lähinnä jarrupuolella, auto erinomainen ajaa tilava pieni kulutus ja luotettava joka katsastus ohi ongelmitta autolla ajettu nyt 207 000, seuraavakin takuulla PÖSÖ!
- Anonyymi
LAPIN MIES kirjoitti:
Kuuleppa nyt sie et autolla ajosta tiä mittään joten pidä turpaskii. se on semmonen asia että auton pittää ola pösö. jos ajat vuodessa seittemänkymmentä tuhatta vuodessa niin auton pittää kestää ja olla lähtö valmiina joka päivä. Mulla on pösö jolla on ajettu 2800000km suurinpinä vikoina on se että se jätti yhen kerran tie puoleen ko kytkin petti mutta muuta kertaa se ei ole sitä tehny. ja kyllä se riippuu auton pitäjästä jos on tuommonen peukalo perse niin ei ole ihme
mulla on vm 2001 2.8 boxer ajettu 687500 huolto ajallaan iskarien yläpäiden laakerit vaidettu kytkin paketti ainut huomioitava vika ruostevauriot hyvä yksilö ollut on kyllä ollut paskojakin
- superduper
-jarrut vinkuu kylmänä/märkänä ilman vaimennusosia
-joillakin ei kuulemma lämpeä talvella
-huohotinputki voi jäätyä talvella
-joillakin kolinoita ripustuksista edestä tai takaa
Hyvin lisätietoa pösöistä tuolta:
http://www.nwps.ws/~lateksi/peugeot/index.php- miinus
Huohotinputki ongelma ei koske 307:aa.
- 405
miinus kirjoitti:
Huohotinputki ongelma ei koske 307:aa.
Ei sitä putkea kannata laittaa kun katsastukseen, paremmin huohottaa, ja ei tukehdu omiin käryihinsä.
- 307 SW
Itselläni on reilu 1,5-vuotias 307 SW, jossa on korjattu seuraavat jutut:
- käsijarruvaijeri vaihdettu, ongelmaa ei kaiketi saa täysin pois
- jarrujen kiljunta loppui kuin seinään vaimennuspalojen asennuksen jälkeen.
- turvavyön vastakappaleen muovikotelot molemmat vaihdettu takuun piikkiin edestä. Olivat haljenneet
- ripustusten kolina etupäässä loppui kun sinne vaihdettiin jotkin tukitangot (enmuistamitkä). Takuuhuolto, noin 45 min.
Nuo edelliset on korjattu kahdella huoltokäynnillä, joista jälkimmäinen pikahuollossa.
Seuraavista olen kuullut huhuja:
- vilkkuviiksen palautus. Viimeksi pikahuoltoreissulla oli työn vastaanottajan kanssa juttua tuosta ja hän sanoi, että siihen on keksitty jotain uusia/parempia osia joilla ongelma poistunee. Korjataan takuuhuoltona syksymmällä kun vien isompaan huoltoonkin.
- konehuoneesta kuuluva vinkaisu pikkuvaihteella lähdetäessä. Olen lukenut jonkun valittavan moisesta, olen nähnyt/kuullut liikenteessä parin 307:n vinkaisevan ja omastani kuulostellut samaa, kun olen parkkihallissa ajellut ikkuna auki.
Polttimoita ei ole mennyt juuri nimeksikään ja lämmitysongelmia ei ole ollut. Kaiken kaikkiaan olen ollut pirun tyytyväinen valintaani.
- Leo70
Ei ole ollut tämän kummempaa:
- jarruihin laitatin vaimenninlevyt estämään vinkumista
- virta-avaimesta loppui paristo - meni takuuseen
- keskuslukitus unohti kauko-ohjauksen noin kerran viikossa - pikahuolto poisti ongelman (tämä tapahtui auton ollessa uusi).
Olen ollut autooni erittäin tyytyväinen, muiden koslia merkistä riippumatta ei voi tietenkään kommentoida ;) - kohtaexpösökuski
Omalla ´04 mallisella wagonilla on nyt ajettu n. 10800km. Vikoja tähän mennessä:
- jumalaton narina alustasta kuopissa/töyssyissä (huolto neuvoi olemaan huomioimatta sitä, on kuulemma ominaisuus... :))
- bensatankkia ei saa täyteen, eli vaikka ajaa tankin km-mittarin mukaan todella tyhjäksi, niin bensaa ei mene kuin 36-39 litraa, jonka jälkeen katkaisee bensanmenon. Auton ohjelmisto päivitettiin tehtaalta, vika ei tosin korjaantunut...
- radion kuuluvuus todella huono, Helsingin keskustassa esim. ylex ja radio city pätkivät.
- monitoiminäyttö näyttelee aivan mitä sattuu, yleensä joka toisen starttauksen yhteydessä ei muka ole öljyä koneessa..
- samainen näyttö ilmoittelee välillä että "Oil pressure too low"... Olkoot jos on, kone siinä vaan tilttaa..
- Etujarrut täristävät pirusti, n. 130km/h vauhdissa jarrutettaessa ratti vispaa n. 2cm puolelta toiselle.
Auto on kerran käynyt huollossa, jossa siis tuo ohjelmisto päivitettiin ja muut viat sanottiin korjatuiksi, tosin mitään vikaa ei oltu korjattu... :)
Itse uskoin pösön olevan nykyään ihan ok auto, mutta ei ainaskaan tämä minun yksilöni ole. Tästä viisastuneena taidan valita seuraavaksi japanilaisen auton, vaikkakin pösön ajettavuus on huippuluokkaa.- ei pököttiä taaskaan
Mitä vittua tekee ajettavuudella jos kosla ei toimi!!!!!!! Kysyn vaan......
- Jussi
Minulla on 307 hdi Vagon
1 Uutena hehku tulpat eivät toimineet.
2 Lamppuja menee liikaa, lienee kai muidenkin ongelma.
3 Vilkun viiksi vaihdettu.
4 Turbon letku vaihdettu (tyyppivika 10 mm liian lyhyt.
5 Käsijarrun vaijerit vaihdettu
6 Kuskin penkki, täytteet murenevat.
7 Takapenkkien kiinnitykset huonot(natisevat)
8 Moottorista kuuluu kummaa nakutusta (kuin vanhasta Talbotista) - HDI
1) Hehkutulppa rikki uutena
2) Turbon letku 10 mm liian lyhyt kuulemma tyyppivika.
3) Vilkun viiksi rikki
4) Etupyörän laakeri
5) Käsijarrun vaijerit (jäätyvät) suunnitteluvirhe.
6) Takapenkkien selkänojat toinen puoli ei lukitu, toinen liian löysä.
7) Kuljettajan penkki täytemassa rikkoutuu.
8) Polttimoja palaa yhtenään.
9) Nyt kuuluu moottorista kummaa naputusta ?
10) Vaihdoin tänään autoni toiseen merkkiin. Minulla on huoltosopimus ko. autoon ONNEKSI) ja nyt sillä on ajettu 86000 km valittaen täytyy todeta, että myös keskuslukitus tökkii ja edellisissä (4 kpl) ei ole ollut yhtäpaljon yhteensäkään vikoja kuin tässä autossa (onkohan huonoa tuuria esim: maanantaui versio?)- Jellonaatori
Kun koranluita ja muita niveliä korjattiin kolmen vuoden jälkeen sekä venttiilinnostajat(?) vaihdettiin on auto pelannut sen jälkeen kohta 6 vuotta ilman vikoja. Nämä menivät jopa takuuseen, viakka takuu onkin vain 2 vuotta. HArmitta kun nyt olis halpoja kilsoja tiedossa, mutta uutta tekee mieli. Ja tietenkin Jellonaa :)
- kljkljfgkljfg
ajoin 200 tkm ilman suurempia, alussa oli mitkä meni takuuseen mutta sen jälkeen ie mitään, ko 2.0 hdi. sanoisn että hyvä auto ja matka-ajossa mielyttävä. Halpa ostaa ja pitää!! Vaihdoin nyt toiseen merkkiin "ns. laatu autoon" ja paskat.....
- Pösö ja VW
Suurin osa moittijoista on varmaan jotain alakoulu ikäisiä jotka ei tiedä autoista tuon taivaallista,ainakin kommentit on sellaisia! totuushan on että pösöllä ajaa siinä missä muillakin ja vielä mukavasti. Kaiken lisäksi käytettyjä saa todella edullisesti, ei varmaan sovi sellaiselle joka tarvitsee autosta jotain ky...n jatketta!!!
- GhostBuster
varsin paljon on sitten pösöjä, joissa vikoja on kahta kauheammin. Siinä se ero on esim. Toyotaan tai Hondaan. Kaverilla on pari vuotta vanha 307SW, eikä se ole kai viatonta kuukautta nähnyt. On jo hinattu korjaamolle keskikaupungin ostosreissultakin, kun startti sanoi poks. Ei vakuuttavaa muutama kymmenentuhatta km ajetulta autolta. Jos hyvän yksilön löytää, niin kyllä sillä sitten ajelee siinä kuin jollain muullakin. Mutta huonoja yksilöitä on hieman liikaa!
- Benkku.
Peugeot 307 on ainoa oikea Corollan kyykyttäjä, pesee corollat mennentullen joka suhteessa.
Ei noissa ole mitään kummempia tyyppivikoja, viat lähinnä kateellisten essonbaarimutustajien sanahelinää.- toyotacamry88
rupes sen verra vituttaan nää ranskalaisten puolustelijat että meni näppäimistö uusiks! paskoja ne on kaikki! mulla työn alla tällä hetkellä 307 1.4 -------------01 joka ei lähde käyntiin, valot ei toimi, pyyhkijät ikkunat tuuletin yms pimeenä. oon kaavioiden kaa mittaillu päivän tuloksetta. jos joku tietää missä vika nnnn vois kertoa. mutta kyllä totuus ranskalaaasista on että suomessa sokeet tekee harjoja ja ranskassa ne tekee autoja.
- Izfox
toyotacamry88 kirjoitti:

... Ja Turkissa Tojotia.
- Pökötti
Oon ajanut nyt kyseisellä autolla 90-135tkm tässä ajassa kärynnyt tuulettimen johtosarja, mikä oli varsin vittumaista talvella eikä vaihtokaan ilmaista, oli vaikeassa paikassa ko. johto. Lisäksi istuimen lämmitin ei toimi ainakaan kuskin puolella, sekä takaluukun kaasujousi purkautui -40 pakkasilla. Radio ei myöskään ole toiminut kunnolla varsinkaan pakkasilla. Siitä voi jokainen miettiä onko nämä viat paljon vai vähän, omasta mielestä auto toiminut kokonaisuudessaan melko hyvin.
- -06 307 SW 1.6
En aikoinaan meinannut uskoa, kun puhuttiin ranskalaisten autojen sähkövioista. No, nyt kahden Peugeotin jälkeen alan uskoa. Mittarissa nyt 70 000 ja rapiat, ja tässä kokemuksia:
- ajovalot palavat jatkuvasti, erityisesti sateella tuntuu menevän enemmän, ja tämän myöntävät mekaanikot merkkihuollossakin
- jarrut vinkuvat, jäävät toisinaan jumiin niin että täytyy huollossa käydä availemassa
- lämpöanturi meni rikki: lämpötilamittari koko ajan tapissa, ajotietokone huusi apua
- takaluukun kaasujousi päästi nesteet ulos ja molemmat vaihdettiin samalla kertaa
Kaikkein vaarallisin sähkövika oli kuitenkin ESP/ABS:n kanssa. Vika tuli satunnaisesti, sekin usein kostealla kelillä. Erityisesti erään korotetun suojatien töyssyn jälkeen ABS/ESP-varoitusvalot syttyivät, ja ajotietokone alkoi itkeä ettei saisi ajaa enää metriäkään.
Kun sitten erään tällaisen tapauksen jälkeen testailimme tyhjällä parkkipaikalla, mahtaisiko vikaa saada toistettua esim. hätäjarrutuksessa, niin saihan sen, ja auto sammutti itsensä! En tiedä oliko kyseessä ajotietokoneen tms. täydellinen sekoaminen, vai varotoimenpide. Onneksi tuli koettua tämä tyhjällä marketin parkkipaikalla, eikä tositilanteessa tien päällä.
Auto meni välittömästi huoltoon enkä suostunut ottamaan sitä takaisin ennen kuin kaikki mahdolliset jarrujärjestelmään liittyvät elektroniikat oli vaihdettu. Ja vaihdettiinhan ne.- sö
Meillä 307 farkku vm.2006, aj.96500km tällä hetkellä. Viat: kolme ajovalolamppua, parkkilamppuja takavaloista, pyyhkijän sulka kuskin puolelta, käsijarruvaijeri viime talvena alkoi jumittaa, vaihdettiin molemmat, kesärenkaita: takana toiset, edessä kolmannet, talvirenkaat: eturenkaista nastat pois, menee vaihtoon. Tässä viat, yksi parhaiten meillä toimineista autoista, ollut aitoja japseja, saksalaisia ym.
- vähän on vaihdettu
Ajovalot palavat jatkuvasti? No palaahan ne, kun on valoautomatiikka, jos et satu tietämään. Itsellä on pösö ollut neljä vuotta, eikä ensimmäistäkään ajovalo polttimoa vaihdettu. Ainoastaan kaksi parkkipolttimoa sekä reksiterikilven valo. Ei aikakaan xenoneja polttimoita ole yhtään vaihdettu .
- 143 000
1. Vilkun viiksi
2. Ajovalojen polttimet
3. Kolisee kuopissa etupäästä pirusti.
4. Vaihdekepistä katkeaa pultti konehuoneen puolelta ennen pitkää.
Ei muita ongelmia.
Nyt kun olen 5-vuotta ajellut ton löystyneen viiksen kanssa ja siirtänyt sitä niin tuli yllätyksenä että vaihto on arvoltaan n.450€! Eli vaihto siirtyy edelleen seuraavalle ostajalle joka ei vikaa tunne.
Kannattaa se tarkistaa aina!- 250000
-Vilkun viiksi yleinen vika.
-Kolina etupäässä johtuu löystyneistä "koiranluista". Osa maksaa muutaman kympin...
Omassa pösössä ei ole ollut mitään ongelmia ajovalojen polttimojen kanssa. - kkkkkkkkkkkk
250000 kirjoitti:
-Vilkun viiksi yleinen vika.
-Kolina etupäässä johtuu löystyneistä "koiranluista". Osa maksaa muutaman kympin...
Omassa pösössä ei ole ollut mitään ongelmia ajovalojen polttimojen kanssa.Kummasti näyttäisi viat keskittyvän tuohon 307SW 1.6 moottoriseen. Vai liekö vaan myydyin malli. tiiä häntä.
- Komsikomsa
Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista.- SS
voikin olla niin huonoja autoja! Itselläni/vaimolla on ollut vuodesta -84 lähtien 24 autoa. Autot ovat olleet ennen kaikkea eurooppalaisia 18 (saksalaisia 6, ranskalaisia 8, ruotsalaisia 3, espanjalaisia 1). Japanilaista alkuperää on ollut neljä autoa ja amerikkalaisia kaksi. Yhteenvetona voisi todeta, "perstuntumana", että olen yleensä auton ostanut 1-2 vuoden ikäisenä ja pitänyt 1-3 vuotta. Vuosittainen ajokilometrimäärä autoilla on yhteensä ollut ka 110 000 km. Täysin susia ei tekniikaltaan ole ollut yksikään, mutta lähes susi oli Seat Ibiza "system porcshe" -SXI. Se oli mahdoton ajettava soralla ja ruostui sisältä. Sen jälk. GSI-Kadett, muuten hyvä auto mutta jostain syystä takapyörät jäätyivät kovalla pakkasella ja auto ruostui lokasuojistaan. Suhteellisen tehokas Sierra oli erittäin tarkka rengastuksen suhteen, mutta muuten hyvä. Sen jälkeen ei yhdessäkään autossa ole ollut toistuvia pieniä vikoja. Vuosituhannen vaihteen Golffin ja Passatin lukot vaihdettiin takuuaikana ja sen jälkeen jäätymisongelma poistui. Avensis on kutsuttu muutaman kerran "huoltoon" ja Primeran jakopään ketju jouduttiin vaihtamaan "löystymisen" takia. Viimeiseksi primera-malliksi jäänyt oli mielestäni ajoltaan ja ergonomialtaan huonompi kuin sitä edeltävä malli. Japseista en pitänyt, koska lähes 2-metrisenä en löytänyt minulle sopivia säätöjä istuimista (Avensiksen istuinosan lyhyys ja Primeran ristiselänsäätö), mutta sehän ei ollut autojen vika. Pösöjä on ollut 306,405,406 ja 407. 405:n taka-akselissa oli jotain häikkää, mutta muissa ei ole ollut mitään. Sitikoista Xantioissa ei ollut yhtään mitään ja ensimmäisen mallisarjan C5:n ovien säilytyslokeroiden kannet löystyivät niin, että saattoivat ajoittain aueta, mutta nekin vaihdettiin takuuseen. Saab 9-5 oli hiukan laadukkaampi kuin ensimm. 9-3, mutta viattomia molemmat samoin kuin V70. Mukavin ja varmasti turvallisin auto (testasin autoa hirven kanssa, auto ja hirvi meni lunastukseen, ihmisille ei käynyt kuinkaan) oli pitkä vm (-04)-05 Voyager, jonka vaihdoin nykyiseen -08 V70-malliin. Vaimolla on nyt vm-09 C5 ja mielummin ajelen sillä kuin Volvolla. Volvon kulutus valmistajan ilmoittamaan on yläkantissa. Yhdessäkään autossa ei 2000-luvulla ole ollut sähkö- tai ruosteongelmia. Ainoastaan merkkihuoltojen kalleus on ongelma. Volkkarit ja Audit ovat "boikotissa" Autotalo-laakkosen asiakaspalveluasenteen takia. Mersuilla ja Bemareilla en voi "jatkejuttujen" takia ajella ja Skodissa on minun silmissäni (muistan n. 4-kymppisenä vielä hyvin 70-luvun itäautot) vielä "ryssän" leima vaikka autot ovat varmasti hyviä. Tämä ranskalaisten autojen vikaherkkyys on monella "korvien välissä" ja sukua tälle meikäläisen Skoda-skeidalle.
vuotta - rullari100
SS kirjoitti:

vuottajokaisen uuden auton pitää kestää 200 000 km ilman suuria remppoja, jos sä ajat 10000 ja kehut että ei mitään vikaa niin mites 10 vuoden päästä?
Jos ostan käytetyn auton ei pösö tulisi ekana mieleen! - 110 000
rullari100 kirjoitti:
jokaisen uuden auton pitää kestää 200 000 km ilman suuria remppoja, jos sä ajat 10000 ja kehut että ei mitään vikaa niin mites 10 vuoden päästä?
Jos ostan käytetyn auton ei pösö tulisi ekana mieleen!psst, satatonnii lisää..
- vielä pökötisti...
Tyyppivioista en tiedä, mutta oma kokemus -05 Wagon 1.6 bensiini. Nyt 83 000 ajettu
Takuuaikana laitettu
- "sähköiseen" kaasupolkimen tunnistimeen liittyvä vika(auto jäi tielle) jokin osa uusittiin.
-etuovien keskuslukitus
-käsijarru vaijjeri (talvella jäässä koko ajan, uusi toiminut 100%:sti jo 5 vuotta)
-pyörän laakeri
-jäähdytin (syylari)
Takuuajan jälkeen
-vakaajatanko raidetangon pää
-ajovalopesimen moottori
-jälleen jäähdytin, vuoto jälleen samassa kohtaa pohjan vasemmassa alareunanssa, eli jonkin moinen osan heikkous ilmeisesti kyseessä.
-takaluukun kaasujouset (kuoleentu ihan täysin, oli pakko uusia)
-lämmityslaitteen kenno (eli noitten jäähdytysnesteiden kanssa ollut enemmänkin laittoa)
Sitten noita, mitä voinee laittaa normaalin kulumisen piikkiin kai
-keski ja takapakoputki uusittu (mielestäni merkillisen lyhytikäisiä)
-jarrupalat
-Normaalit huolto-ohjelman mukaiset huollot tehty (jakopää yms...) huolloissa lisäksi tekevät jotain jarrujen herkistelyä, kun tuppaavat ruveta vinkuilemaan aina huoltojen välissä, ennen uutta huoltoa.
406:sen jälkeen laatuun kyllä pettynyt tämän 307:n osalta, vaikka muuten ominaisuudet ja tilat tyydyttäneet kyllä meidän perheen tarpeet.
Kaupat tehty uudesta autosta ja odotellaan...
308 farkku jäi nyt kyllä harkinnastakin kokonaan pois. Ei voi kyllä hyväksyä peugeotin laatua, kun vielä tietää, että auto on erittäin hyvin pidetty ja itseasiassa koriltaankaan ei juuri uutta häpeä. Kyseessä ei ole kuitenkaan uuden mallin ensimmäiset autot, vaan vuosimallia -05. Eikö toi 307 tullut markkinoille -02 vai oliko se jopa -01....
Nyt auto muuten ihan kunnossa, mutta vasen takapolttimo palaa tämän tästä, eikä ajovalopolttimotkaan kovin pitkäikäisiä ole... - Komsikomsa
Päivitystä:
307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia.
3.6. "Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - mm
Keskiarvon paremmalla puolella minusta 307 on parinymmenen auton kokemuksella. Meillä 307 1,6sw bensa aj. 140 T. Viat/huonoa;
-alapallonivelet uusittu
-polttimoita menee tuplasti muihin autoihin verraten, eipä kyllä kalliita ja onpahan oppinut vaihdon
-vilkun viiksi vippaa palautuksella toisen puolen vinkkarin päälle (kumpparilla korjattu toistaiseksi :) )
-aika hitaasti lämpiää talvella nyky termostaatilla
-kytkin "veikeä"
-puhaltimen 2 nopeus meni
Plussaa;
mukava ajaa
hiljainen
tilava
huoltoväli pitkä
ei ruostu
Noiden minun vikojeni puolesta meillä ei ainakaan merkki vaihdu. Oma ranking parhaimmasta surkeimpaan omistamieni autojen vikojen osalta; 323, Focus, 307, 406, V40, 626, Primera, Escort, Civic, Golf, 316, Ascona, Vectra - Peugeot 307 HDI 2,0
Eipä ole vuoden 2001 307 HDI Pösössäni ollut isompia vikoja. Jarrulevyt ja palat vaihdatin jakopään remontin yhteydessä ja tietenkin kaikki nesteet. Nehän nyt on kuluvia osia. Polttimoita nyt menee kaikissa autoissa samalla tavalla. Ite ostelen näitä ns. long life hehkuja, kestävät n. vuoden about 50 000km. Mittariin on kertynyt pian 600 000km eikä ole isommin tarttenut remonttia tehdä. Ainoastaan noi pakolliset jakopäät ja kuluvat osaset. Olen ollut kaikin puolin tyytyväinen. Tai no ehkä talvella pari kertaa on pitänyt tarkistaa tikusta öljyt, kun on ollut yli 30 astetta pakkasta eikä mittariston näyttö ole oikein pelannut. Ikinä ei Pösö ole tielle jättänyt. Ehkäpä syytänkin autojen omistajia näistä vioista, kyllä säännöllisellä huollolla on suuri merkitys autojen kestävyyteen ja sillä miten niitä käytetään.
- Komsikomsa
Tyyppivikana isot, monipuoliset tilat, hyvä ajettavuus.
Murheet pieniä.
Omassa facelift-mallissa ei edelleenkään ongelmia. Ei tullut öljyryöppyä pakkaskeleillä (ja niiitähän on riittänyt), sähköt pelaa, ei pauku eikä kolise.- pösö on maanvaiva
Tyyppiviat lyhyesti = hdi: vauhtipyörä kytkin vaihteisto hajosi 130tkm ajettuna, moottori särkyi 150tkm ajettuna: hihnaston rulla petti, käsijarru aina jumissa, sähkövikoja kokoajan, tankki meni ruttuun..kuskin penkiin selkänoja retkahti..: 60kiloinen kuski:liian lihava heikolle pösön mekaniikalle ja sitä alustan kolinaa riitti...
- retkahdus
pösö on maanvaiva kirjoitti:
Tyyppiviat lyhyesti = hdi: vauhtipyörä kytkin vaihteisto hajosi 130tkm ajettuna, moottori särkyi 150tkm ajettuna: hihnaston rulla petti, käsijarru aina jumissa, sähkövikoja kokoajan, tankki meni ruttuun..kuskin penkiin selkänoja retkahti..: 60kiloinen kuski:liian lihava heikolle pösön mekaniikalle ja sitä alustan kolinaa riitti...
Ei se penkki ole tarkoitettu punnerukseen missä jaloilla työnnetään lattiasta niin että saa perseen penkistä ylös, että saa lompakon kaivettua takataskusta. Näin kävi faijalle aikanaan mersun penkin kanssa, kun piti sitä lompuukia kaivaa takataskusta, niin retkahtihan se.
- Pelaa kuin Pösö
Peugeot 307 2.0 Hdi Wadon, ajettu 250 tkm, ei muita vikoja kuin normaaleja jarrupalojen vaihtoja, lampun vaihtoja normaalein välein, normihuollot ja ajoa, ajoa ja ajoa....
- rene artois taas
Lue tm testi: järkyttävää!!!: eihän sillä päässy koko testiä ajettua ku koko ajan vikoja koko ajan: lukekaa! todellista fra laatua: täyttä paskaa kuin maginot linja!!!: pitkään ja hartaasti tehtiin mut täys susi: kuin arevan voimala joka muutaman vuoden myöhäs..: toivottavasti ei ikinä valmistu: siinä ei isoa tsunamia tarvi ku ranskisten räpellys hajoaa kuin pösö sitikka ja renu
- Kaikennäköst
Meillä 200tkm ajettu -05 2.0 SW. 170tkm kohdilla vaihdettiin koko pakoputkisto sekä ilmastoinnin putket ja lauhdutin(850€). Lisäksi mennyt takalaakerit molemmilta puolilta (ne saakelin käsijarruvaijerit!!). Muuten auto on pelannut hyvin ja nielee kilometrejä toisen perään. Seuraavaksi remppaan menee öljypohja, joka tosin menee omaan piikkiin...
- 3nolla7
Käsijarru jäässä talvella(mitenköhän käy 508 sähköihmeen)
Pyöränlaakerit
Antipollution faulttia
Takaluukun avaus kytkin
Koiranluut
Polttimoita kilokaupalla - riberyy
Joo täs ny on ollu pösöö vuodesta 2002 ja eka oli 206 Hdi ja toimi ku junanvessa paras auto mitä mulla on ollut....
No tästä vakuutuneena ostin 307 viis vuotta sit ja niin mitäs vikaa siinä ei oo viä ollut...
moottori vaihdettu, kytkinvaihdettu, alapallonivelet kolmeen kertaan sama koiranluille.
Vittu että on mahtavaa ku pääsen siitä eroon tällä viikkolla - Nykyinen nipponisti
Totta turiset sama täällä
- pesöööö
1,6 wagon vm -05, 75000 ajettu ,normaalit huollot,muutama polttimo palanut.Muuten positiivinen yllätys japsien jälkeen.Hyvä ajaa,talvella lämmin..
- Perunavaras
Kaikkihan autot hajoilevat jollei niitä huolla. Ja nämä ihmiset jotka haukkuvat pösöjä / muita merkkejä niin ei varmaankaan ole huoltanut autoja. Itselläni ollut 4pösä ja missä ei ole ollut mitään ylimääräistä vikaa, kulivia osia vaihdettu 300tkm jälken (KALLISTUKSEN VAKAAJAT, ALAPALLONIVEL, PARI POLTTIMOA) Avensiskin on ollut ja siihen vaihdettiin 150tkm kohdalla kampiakseli tulikoneesta läpi vaikka öljyä ollut riittävästi 3xvasen etupyörän laakeri.
Tällähetkellä 2autona on 406 2,0 bensa ajettu 432tkm ei vikoja tähänkään mennessä itse ajanut n.150tkm. Hyviä ajettavia ja luotettavia autoja.- 432tkm....hohohooooo
Tohon et usko itekkään::::::::::::::::::::::::.....................
- huonoista huonoin
malliksi muutama vika 307 04 130km.pakoputki,vaihelaatikon tiiviste,jarrut,käsijarrun vaijerit,etu pyörän laakerit,raidetangon päät,koiranluut,polttimoita repullinen........................
- Komsikomsa
Vuosi ja 20tkm takana, ei mitään ongelmaa tai vikaa.
- Varaosamyyjä
Omassa 307 2.0 hdi -02 flekti ei pyöri, siksi herjaa moottorin lämpötilaa, etenkin kesäsin. Tosin näin talven kynnyksellä sillä nyt ei muutenkaan tee mitään.
Termostaatin venttiili puskee jäähdytinnesteet pihalle puolen vuoden välein. Edessä yläpään laakerit tuuppaa menemään aika usein, mutta ne ei paljoa maksa. Laturi vaihdettu vasta ja oli aluperäinen ja autollahan ei ole rullattu kuin 322 000 km, akkukin vaihdettiin viime talvena, alkuperäinen sekin.
Suurinosa vioista mitä on tullut vastaan on kyllä ihan kulutuskamaa muutenkin, oli mikä auto tahansa. Mutta kannattaa tietty kattoo mitä sinne auton alle laittelee, laittaako sitä halpaa paskaa vai sitä mikä maksaa pikkusen enemmän, sillä on aika iso merkityksensä. Turha narista siitä jos pistää halpoja osia ja joutuu ostamaan uudet puolen vuoden päästä uudelleen. Ja nyt en tarkoita, että merkkiliikkeestä pitäis alkuperäisä ostaa, vaan varaosaliikkeet myyvät ihan samaa tavaraa, kate on vain pikkusen eri.. - Komsikomsa
Alkaa olla kohta puolitoista vuotta ajoa takana, 30tkm. Ei ongelmia.
13.11.2010
"307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia."
3.6.2010
"Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - pesöö
307sw vm2005 bensa 1,6 aj.86000.Hyvin toiminut.huollot öljynvaihtoja,jakopäänhihna vaihd.elin normi jutut.
- vaike akatsastaa
ei me ekatstukseta läpi ( bensa ) kun on päästöjä. ( 1,6 bensa ).
Milloin se tuli uudempi bensamootori ? Meneekö se läpi päästöistä paremmin ?- ropleemaa merci
uudempi vvt- kone menee läpi. Mutta se vanha ( joka on hiton hyvä kestävä moottori) on ongelma mallit 2001 alkaen kun se ei men läpi siitä 2001 alkaen vaadittavasta lisämittauksesta.
- 307:n
Dieselkonetta ei saa paskaksi.
- leo 307
Ainoa varsinainen tyyppivika on farmarin takaluukun ja puskurin liian pieni väli, joka johtaa siihen että maalipinta rikkoutuu helposti talviaikaan. Seurauksena tietysti ruostetta ja automaalaamossa käynti.
Siihen tyyppivikaan ei taida olla oikein pätevää korjauskonstia? Ainakaan merkkihuollossa eivät osaa tehdä mitään.
Vaan taitaapa olla monen muunkin merkin farmariautojen ongelma. - Neuvoja täss
Kyllä sillä hyvin pärjää kun ei talvella aja(ei kestä) ja tarosalla pitää
jauhesammutinta, jos alkaa mistä savuta niin suhauttaa ettei koko auto pala.- leo 307
Savua tulee vain pakoputkesta. Ei kannata suhautella.
- viimeinen pösö
307 mallia 2003, ajettu 91.000 km.
Vikoja:
- Pakoputki puhki
- Takaiskunvaimentajat vuotivat
- Molemmat alapallonivelet väljät
- Molemmat koiranluut väljät
- Molemmat istuinlämmittimet hajalla
- Lampunpesurit rikki
- Takaluukun lukko reistaa
- Äänimerkki ei toimi kunnolla (ratin kytkin reistailee)
Ja lisäksi tietysti kuluvat osat, nesteet, suodattimet, hihnat, lamput jne. Merkkihuollossa on käytetty.
Muuten ollut ihan hyvä... - jakke
- Lamppuja syö
- Kytkin meni 120tkm, korjaaja sano että monta on tällästä vaihdellut.
- Lukot reistailee
- Alustan ja ohjauksen osaa menee jonkin verran.
siinäpä ne tärkeimmät. - kuulikko??
Kertokaas mulle yksi automerkki joka on TÄYSIN viaton?
- KUULIN URPOOOO??????
Ei kai sellaista olekkaan mutta joku raja se on vioillakin SEETANAN URPOT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- jakke
Eipä taida viattomia olla.. mutta tän ketjun aihe taitaakin olla 307:n viat, joten vaikka täällä sen vikoja ruoditaankin niin ei se sitä meinaa, että se ihan sysipaska auto on. Skodat on ihan luotettavia, sitten on noita uudempia Mazdoja 3 ja 6-sarjaa. Ei volkkarit ja auditkaan huonompia vaihtoehtoja ole.
- Pösötti307
1994 ostin S-sarjan Mersun, maksoi 1.7 milj.markkaa. 1998 siintä " maatuivat" sähköjohdot jonka johdosta kaksi pyttyä pimeeksi nippu muita vikoja. Eli paska auto. Ostin tilalle Nissan Maximan 1998 3 koneella kaikilla herkuilla. Ajettiin sillä vuoteen 2007 ilman mitään ongelmia. Menin ostamaan halvalla Pösö 307 automaatilla kaikilla roinalla. Ensimmäisen kuukauden aikana auto oli käytössä tasan kaksi päivää, muuten pajalla. Vahingosta viisastuneena siirryin takaisin Nissaniin ja Muranoon kaikilla mausteilla. Pelittää edelleen ilman onelmia.
- JANI PETTERI
Joopa joo ostitpa joooo ja opettelit kirjottaan apukoulussa vai..?
- stidilä
mulla ei oo ollut mitään problemaa mun kahen 307 kanssa kun oon käyttäny ne huollossa ei kä millään savolaisella herra jakoavaintaskussa kahvia veijon essonbaarissa,mut en tajuu miks ette osta jotain muuta merkkiä vai onko hillot syöty pikku kaksioon.
- Maailman huonoimmat
Kokemuksena voin sanoa. koko auto on yhtä tyyppivikaa...
- äkkiäeroonpösööstä
juuri näin. saatanan tuomiopäivän 307 hdi. Sais ampua kyseisen merkin maata kiertävälle radalle.
- Komsikomsa
Termostaatti vaihtoon ensi viikolla, lähivalon poltin ja kaksi kappaletta takavalojen polttimoita vaihdettu talvella. Ei muuta tällä kertaa.
18.10.2011
"Alkaa olla kohta puolitoista vuotta ajoa takana, 30tkm. Ei ongelmia."
13.11.2010
"307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia."
3.6.2010
"Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - pökötin
Kyllä se on kokonaisuutena IHAN PASKA!!!!!!!!!!
- Komsikomsa
110tkm, b-huolto eli öljynvaihto termarin vaihdon yhteydessä, ei mitään sanomista katsastusmiehellä ja matka jatkuu edelleen huoletta.
25.5.2012
"Termostaatti vaihtoon ensi viikolla, lähivalon poltin ja kaksi kappaletta takavalojen polttimoita vaihdettu talvella. Ei muuta tällä kertaa."
18.10.2011
"Alkaa olla kohta puolitoista vuotta ajoa takana, 30tkm. Ei ongelmia."
13.11.2010
"307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia."
3.6.2010
"Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - 307sw -04 140tkm
- pyörälaakerit etu vasen vaihdettu
- käsijarrun vaijerit vaihdettu
- kuskin istuinlämmitin ei toimi
- pakoputki vaihdettu kerran
- sisälämmittimen säätönappi vaihdettu
Olen ollut tyytyväinen autoon. Kokonaisuudessaan edullinen.
Tällä ajan vielä 100tkm ja sitten vaihdan uudempaan. - leon2.0
Kohta 2v ajanut 307 2.0 SW 2006 100 000km.
Ainoa ongelma myös takaluukun alareuna kun maali keväällä irtoaa. Ensimmäisenä vuotena maalautin koko luukun mutta nyt pelkästään käynyt alareunan maali- ja lakkapuikolla läpi.
Muuta ei ole tarvinnut tehdä kuin ajaa vaan! - onhan noita
Muut viat jo ollu, mutta puskurit eikä konepelti ruostu.
- Komsikomsa
Talvi tulee pian ja Pösö kulkee huoletta.
Takana 116tkm. Tylsäähän tämä on, mitään ei tapahdu vaikka auton olisi pitänyt S24:n asiantuntijoiden mukaan palaakin poroiksi jo useampaan kertaan.
Jokohan sitä viimasuojan laittaisi talveksi keulille?
26.6.2012
"110tkm, b-huolto eli öljynvaihto termarin vaihdon yhteydessä, ei mitään sanomista katsastusmiehellä ja matka jatkuu edelleen huoletta."
25.5.2012
"Termostaatti vaihtoon ensi viikolla, lähivalon poltin ja kaksi kappaletta takavalojen polttimoita vaihdettu talvella. Ei muuta tällä kertaa."
18.10.2011
"Alkaa olla kohta puolitoista vuotta ajoa takana, 30tkm. Ei ongelmia."
13.11.2010
"307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia."
3.6.2010
"Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - exä-pösömies
Katalysaattori irtos,kytkin/paineasetelma hajos,vikakoodeja..katalytic conversator fault,airbag fault,antipollution fault, takaluukun mikrokytkin,moottori syö öljyä,tyhjäkäynti pätkii,pohjapanssari irtosi kiihdytyksessä sataankahteenkymppiin,vie liikaa polttoainetta,lasikaton tiivisteet falskaa vettä sisään,kaikkien valojen polttimot pimeenä alvariinsa. Siinä oli vasta muutama vika mitä minulla oli entisessä 104 tkm ajetussa kaksilitraisessa sw 307 pösössä. Ajatellaan sen uuden omistajan fiiliksiä,joka maksoi siitä uutena 28 tonnia.. kuitteja oli huoltokirjan mukana melkoinen nivaska. Itse ajattelin vaan että ompahan ainakin huollettu,heh,heh. olimpas tyhmä ihminen.
- exä-avensismies
Katalysaattori irtos,kytkin/paineasetelma hajos,vikakoodeja..katalytic conversator fault,airbag fault,antipollution fault, takaluukun mikrokytkin,moottori syö öljyä,tyhjäkäynti pätkii,pohjapanssari irtosi kiihdytyksessä sataankahteenkymppiin,vie liikaa polttoainetta,lasikaton tiivisteet falskaa vettä sisään,kaikkien valojen polttimot pimeenä alvariinsa. Siinä oli vasta muutama vika mitä minulla oli entisessä 104 tkm ajetussa kaksilitraisessa sw AVENSIKSESSA. Ajatellaan sen uuden omistajan fiiliksiä,joka maksoi siitä uutena 28 tonnia.. kuitteja oli huoltokirjan mukana melkoinen nivaska. Itse ajattelin vaan että ompahan ainakin huollettu,heh,heh. olimpas tyhmä ihminen.
- UGEOOTTI
No sulla riittää vitseissä omistat varmaan peugeotin ... Missä ei oo ollu mitään vikoja 50000000 KM:n!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Per5
Kyllä se suurin vika on siinä Ratin ja selkänojan välissä, joka autossa on omat huonot ja hyvät puolensa. Kaikissa autoissa joissa on kaikenlaisia hienouksia ja automatiikkaa rakennettu tulee ongelmia näissä pohjosen oloissa, kunpa vielä saisi perus tekniikalla olevan auton.
- Ainakin näitä...
Ostin uutena (-07) 307SW:n. Polttimoita on palanaut alusta asti joka nurkasta mennen tullen.
Jarrujen johtosarjavika. Johdot vaihdettu kolme kertaa. Sen tiesi siitä, kun ESP ja ABS meni pois päältä.
Varapyörän hissimekanismi vaihdettu. Ongelmat alkoivat jo kahden vuoden jälkeen. Vaijerissa on muovikuoret jotka rikkoutuvat rengasta nostettaessa. Tämän jälkeen suolavesi talvella hoitelee loput.
Jarrulevyt kaput niin edessä kuin takanakin 90 000km. Mielestäni aika aikaisin.
Nyt uusi 3008 tilattu. Saa nähdä mitä uusi auto tuo tullessaan.... Ei ainakaan varapyörän hissimekanismi petä, kun ei ole vararengasta.- EN ymmärrä??????
Mikä siinä on että pitää paskaa tilata vuodesta toiseen?? Eikö voi kerrasta uskoa jos on kerran erehtynyt vai onko tämäkin sairaus niin kuin saabismi??????Kyllä tää on kummallista vikoja ja tielle jäämisiä riittää vaikka muille jakaa ja silti edellisestä kun on eroon päästy haetaan jo seuraavaa murheen kryyniä???
- Rautaa ja muovia
"Mikä siinä on että pitää ****** tilata vuodesta toiseen?? Eikö voi kerrasta uskoa jos on kerran erehtynyt vai onko tämäkin sairaus niin kuin saabismi??????Kyllä tää on kummallista vikoja ja tielle jäämisiä riittää vaikka muille jakaa ja silti edellisestä kun on eroon päästy haetaan jo seuraavaa murheen kryyniä??? "
Mikä 307SW hintaluokan auto on kestävämpi? Lamppuja näyttää olevan pimeänä autossa kuin autossa. Jarrulevyjä valmistaa muutama valmistaja ympäri maailmaa, joten tuskin yksin pösön vika. - Komsikomsa
Viimasuoja keulilla, uudet talvirenkaat ja lokilämppärin etujohto uusittu viime kevään aamuisen unohduksen jäljiltä. 118tkm.
Lämmintä tulee kabiiniin eikä palavia Peugeoteja näy missään.
Polttimoita ei ole tarvinnut vaihtaa toukokuun tiedotteen jälkeen edelleenkään mihinkään auton nurkkaan. Onko Pösössä vika kun polttimot kestävät?
No, herra Murphy pitänee huolen siitä että polttimon vaihto koettaa sitten kun pakkasmittari näyttää -30 astetta tai tuuli pohjoisesta on 20 metriä per sekunti eikä autotalli ole käytettävissä.
Takajarrut pitäisi ehkä käydä "herkistelemässä".
TÛV:n raporteista huolimatta auto tuntuu toimivan yhtä hyvin kuin aiemmin omistetut japanilaiset.
9.10.2012
"Talvi tulee pian ja Pösö kulkee huoletta.
Takana 116tkm. Tylsäähän tämä on, mitään ei tapahdu vaikka auton olisi pitänyt S24:n asiantuntijoiden mukaan palaakin poroiksi jo useampaan kertaan.
Jokohan sitä viimasuojan laittaisi talveksi keulille?"
26.6.2012
"110tkm, b-huolto eli öljynvaihto termarin vaihdon yhteydessä, ei mitään sanomista katsastusmiehellä ja matka jatkuu edelleen huoletta."
25.5.2012
"Termostaatti vaihtoon ensi viikolla, lähivalon poltin ja kaksi kappaletta takavalojen polttimoita vaihdettu talvella. Ei muuta tällä kertaa."
18.10.2011
"Alkaa olla kohta puolitoista vuotta ajoa takana, 30tkm. Ei ongelmia."
13.11.2010
"307:n mittarissa 83tkm, ei ongelmia. Ei polttimon vaihtoja, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä.
Lämpöä riitti alkutalven -15 asteessa niin että uskon riittävän myös -30 asteen pakkasella, penkinlämmittimetkin toimivat edelleen. Auto ei ole palanut eikä jättänyt tien varteen. Takalasin pyyhkijän sulan olen vaihtanut ja ilmastoinnin putsautin alkusyksystä, nämä kulut yhteensä 70 euroa. Polttoaineen kulutus n. 7,3l/100 km seka-ajossa, pääosin taajama-alueella, matka-ajossa n. 5,7-6l/100 km.
Ainakaan facelift-mallissa ei tunnu olevan ongelmia."
3.6.2010
"Ostettiin tuttavalta juuri 307SW vm 2007, ajettu vähän yli 70000. Bensakone 1.6. Aiemmalla omistajalla ei ole ollut mitään ongelmia auton kanssa, ei sähkövikoja, ei kolinoita, ei jäätymisiä. Polttimoita ollaan vaihdettu aika lailla samaan tahtiin, meillä aiempi oli japanilainen auto. Toimiva peli siis.
Joka merkistä löytyy niitä maanantaiyksilöitä enkä ole laisinkaan varma siitä, että juuri ranskalaisista niitä löytyisi eniten - eiköhän ne suurimmat ongelmat ole tuolla Saksanmaalla ja viattomimmat löytyvät Japanissa tehdyistä autoista. " - Komsikomsa
APUA!
Olisi pitänyt uskoa tämän palstan autoilun suuria asiantuntijoita ja pitää näppinsä erossa Peugeotista.
Kaksi ja puoli vuotta takana ja nyt se POMMI laukesi: rekisterikilven poltin on nyt PALANUT!
Täysi SUSI tämä ranskatar. Kyllä lähtee heti VAIHTOON tämmöisten jatkuvien sähkövikojen vuoksi!
Tilalle aito meksikolais- tai espanjalaisvalmisteinen saksalainen tai turkkilainen japanilainen vai olisiko sitten ranskalais- tai englantilaisvalmisteinen japanilainen parempi vai laittaisiko slovakialaisen korealaisen tahi belgialaisen ruotsalaisen?
Elävässä elämässä ei Peugeotissa tietystikään mitään kummempia ongelmia, rekisterikilven polttimo vaihdetaan, bensaa tankkiin ja matka jatkuu. Terveisiä ja kiitokset Sochauxiin. - vaaleablondi1
Hei, miten Peugeot 307 sw lentokonepöydät toimii?
Mulla jämähti pöytä tarjoiluasentoon, enkä uskalla voimilla vääntää sitä alas.
t.Yx blondi - esanssia1
Moron,
Mulla on ollut -03 307 66kW HDi kohta 6 -vuotta ja olen ajanut sillä kilometrit 130 tkm - 290tkm. Autossa ei ole pahemmin ollut mitään erikoisia vikoja. Vaihdettuja tällä ajalla:
-Jakopään kamat ajoillaan
-Normaali öljynvaihdot
-Normaalit pakkasnesteiden ja jarrunesteiden vaihdot
-Koiranluut kahteen kertaan
-Hantin ajovalonkorkeudensäätömoottori
-Hantin takaoven lukkopesä
-Etuiskareiden kääntölaakerit
-Kuskin etupyöränlaakeri
-Hehkut @ 210tkm
-Akku
-Takaiskarit ja jouset
-Juuri vaihdettiin laturi ja hihnankiristinpyörä, kun tuo laturi oli vinkunut jo pidemmän aikaa. Olisi varmaan mennyt vielä kauan, mutta ylimääräinen ääni ärsytti
-Kytkimen painelaakeri vaihdettiin juuri. Tässä dieselissä tuo kestää näemmä 300tkm
Eli en kyllä kovin huonoksi autoksi haukkuisi, kun nuokin varaosat ovat kovin halpoja ja auto on erittäin pienikulutuksinen.
Ikinä ei ole jättänyt tienpäälle ja käynnistymättäkin jätti ainoastaan kerran 20 -pakkaselle, kun vanha akku oli ihan loppu.- yttee
Peugeotia parempaa eikä luotettavampaa autoa ei ole eikä tule.
- Oi Vatipää
yttee kirjoitti:
Peugeotia parempaa eikä luotettavampaa autoa ei ole eikä tule.
Ei kaikki inkkarit sulla kanootissa??
- onni aina
Oi Vatipää kirjoitti:
Ei kaikki inkkarit sulla kanootissa??
Peugeotia parempaa eikä luotettavampaa autoa ei ole eikä tule, usko nyt vesipää.
- en merkki uskollinen
Ennen oli mersu talossa ja hyvä peli oli VM.89 . Nyt 2 kpl peugeot 306 1.9 d ja 2.0 hdi 307 jolla ajettu 413000 ja 306 ajettu 383000 eikä koneessa mitään sanomista. ainut vika 307 et vuotaa toi vetarin stefa hiukan.
- 7 paikkenn pitää oll
http://www.autotalli.com/vaihtoauto/33035989/Peugeot/307/2005/Helsinki?pos=19&page=1
ompa mahtava!!! vai oisko tojo 7p parempi - työmatkaa palj/vuos
7 paikkenn pitää oll kirjoitti:
http://www.autotalli.com/vaihtoauto/33035989/Peugeot/307/2005/Helsinki?pos=19&page=1
ompa mahtava!!! vai oisko tojo 7p parempi206 1,9 diesel vm. 2000 - ajettu 260000 ja risat., nyt remontin jälkeen on alkanut nykimään pienillä vaihteilla ilkeesti, mutta matka-ajo sujuu. Hyvät ajo-ominaisuudet on Peugeotissa.
- 307 HDI
HDI 1,6diesel menee eikä meinaa. Suurin vääntö 1850 rpm= nelosella 68 km/h säätimessä ja vitosella 88. Kulutus 4,2 l/100
Niitä tyyppivikoja:
- Takaluukku ja jäävalli puskurilla. Kyllä. Pitäisi viitsiä skrabata ennen luukun avaamista
- Lähivaloja menee: kyllä
- Vilkun viiksi sekoilee ajoittain vaikkuttaen mittareiden valaistukaseen
- Käsijarru toiminut hyvin. Ei pidä pysäköidä jarru päällä, arvelen vian syyksi
- Herjasi "antipollution system faulty". Tämä sen jälkeen kun katsastusmies huudatti konetta ihan järjettömästi testerissä ("Oli vähän tukkoinen, on taidettu ajella rauhallisesti?") Vika katosi kausihuollossa ja olen nyt sitten ihan sympatiasta vedättänyt kolmosella vähän pitempään.
- Alapallonivel menee vaihtoon ( 168.000 km)
Ostin pösöni 90000 km ajettuna. Korjauksiin mennyt n. 500 euroa eikä ole tielle jättänyt. Parkkipaikalle kyllä kerran: viimasuojaa on pakko käyttää ettei välijäähdytin jäädy. Lukee manuaalissa.
Olen ajanut 309, 405 ja 307 Peugeotilla ja mitään mysteerivikoja ei ole ollut. - spude
ABS/ESP vika valo helottaa satunnaiseti. Ei lähde käyntiin ilman kaasun pohjassa pitämistä (oli kesä,talvi,kylmä tai kuuma) Polttimoita palaa,radio toimii ei toimi. Puolapaketti uusittu 2 kertaa.Kuskin puolen etu vilkku lakkaa toimimasta ajoittain. Kattoluukku vuotaa vettä sisään,etu penkit märät. Penkin lämmittimet ei toimi. Montuissa alusta kolahtelee. Sähköt sekoilee kostealla kelillä.
307 farkku 1.6 bensa -02 ajettu 150 tkm.
Sanoin muijalle jo ostaessa että tosta ei päästä ikinä eroon ja tulee vaan huolia ja murheita.
Vastaus kuulu että mikäs se sun opeli sit on???
No nyt on mieli muuttunu,ja pitäs päästä siitä eroon,mut eihän kukaan tollasta halua.- huoltoa
Oletpa huoltanut huonosti autoasi. Oletko kuullut että kaikki autot tarvii muutakin kuin pelkää ajoa?
- Helmut K.
Minulla oli 307-06 uudesta vajaat 7- vuotta 87000tkm, koiranluu ainoa yksittäinen vaihdettu komponentti.
Muutama polttimo eteen ja taakse, ei sähkövikoja ym. ellei sitten lasketa akun vaihtoa viaksi. - Komsikomsa
Nyt varmaan ilmeni sellainen tyyppivika.
Lähivalon polttimo paloi. Niitä näyttää menevän kerran vuodessa. - Peugetorian
Peugeot 307 tyyppiviat:
Lähivalojen polttimo sammuu odottamatta. - "laatupeli"
Pösön kaikki viat ovat tyyppivikoja joita harvemmin esiintyy kunnon autoissa !
- Seb. Löe.
Millainen on 'kunnon' auto....merkki ym?
- jappeliini
307:aa huonompaa autoa ei ole edes tehty...
- joriva5
Onko kellään kokemuksia 307sw:n 2.0 vm 2005 öljyvuodosta kytkinkopan ja moottorin välistä. Tefa vaihdettu kaks kertaa mut vuotaa silti. Onko vika huohotin järjestelmässä?
- HelppoRikkoa
Ei taida huohotinjärjestelmä olla mitenkään kytköksissä kytkinkoppaan.
Jos se kampiakselin akselitiiviste on jo kahdesti vaihdettu, ja jos tekijänä on sama henkilö, lienee aika vaihtaa asentajaa.
Tuo akselitiivisteen asennus nyt sinällään ei ole vaikea asia, kunhan muistaa muutaman perusasian
-vanhaa tiivistettä poistaessa ei naarmuta tiivistyspintaa
-uusi tiiviste tulee asennettaessa suoraan ja oikealle syvyydelle
-uuden tiivisteen huulen rikkominen on yllättävän helppoa, se olisi siis suojattava asennuksen ajaksi
Jos siis asentaja repii vanhan tiivisteen ruuvimeisselillä pois ja samalla naarmuttaa tiivistyspinnan, seurauksena on mahdollisesti vuotoa
Tai, jos asentaja vioittaa uuden tiivisteen huulen vetämällä sen kuivana ja suojaamattomana akselia pitkin asennuspaikalle, seurauksena on todennäköisesti vuotoa.
Epäilen että sieltä "stefasta" se varmaankin vuotaa, mutta asentaja ei nyt ole osannut asiaansa. - joriva5
Tiivisteet on vaihdettu asianmukaisesti ammattiasentajan toimesta, mutta nyt herää kysymys et miksi kone tekee liikaa painetta kampikammioon jotta ko tiivisteet eivät pidä ja autossahan on bensakone, ei diisseli.
- MitenHavaittu
joriva5 kirjoitti:
Tiivisteet on vaihdettu asianmukaisesti ammattiasentajan toimesta, mutta nyt herää kysymys et miksi kone tekee liikaa painetta kampikammioon jotta ko tiivisteet eivät pidä ja autossahan on bensakone, ei diisseli.
Onko tuo paineen olemassaolo miten todettu?
- reijoroosberi
Penkinlämmittimen viat.
- Ranskaonviinimaa
307 SW vm. 2006 - huollettu säännöllisesti joko merkkiliikkeessä tai nk. brandiketjussa
Ei mitään isompia vikoja ensimmäiseen 120.000:een, ehkä yksi joko yksilövika tai
konstruktiovirhe:
Vaihdettu 3. pakoputkea ja syy siihenon se, että varsin
Painava takana olevan äänenvaimennin ei ole tuettu kunnolla eli puuttuu painopisteen kannalta sopiva kiinnike. Raskas pönttö "väsyttää" etupuolensa päädyn / putken kiinnityskohdan. Pohjapellissä tukipisteelle näyttäisi olevan suunniteltu paikka, mutta voi olla että sitä tarkoituksellisesti käytetä.
Takaluukun alareunan maalauksessa pieniä irtoamia ja näyttää sekin olevan konstruktiovirheestä tiiviste, välys tms. kysymys,
Polttimoita palanutenemmän kuin perheen muissa autoissa, ja kyseessä lienee
hiukan korkeampi latausjännite.
Seuraavan 100.000 km:n aikana normaalia kuluvaa osaa vaihdettu,pyyhkimen sulkia , jarrulevyt, palat, iskarit, niveliä ja normaaleja öljyt, suodattimet jne -huoltoja.
Kytkinremontti suurin huolto-ohjelmasta poikkeava, mutta sekin on selvä että
kuluu, on vaan ajan kysymys ja käyttötapakysymys. Kytkinremontin jälkeen
konetilan alapuolinen muovinen suojalevy katosi -> likaa konetilan ja
sisälokasuoja putosi moottoritiellä rengasta vasten, onneksi olin mökille menossa ja
vähän teippiä matkassa, tuo on ainoa kerta kun tien sivuun olen Peugeotin kanssa
joutunut - hetkeksi. Syy siis siinä, että kalliin remontin jälkeen huolimattomasti
takaisin paikalleen asennettu kuoriosia "pari ruuvia sinne tänne tyyliin"
Suurimman virheen tein kun vein Auton sopivasti työmatkojen varrella sijaitsevaan ketjuhuoltoon ja vein sinne myös perheen toisen auton.
Tarkastutin yhden huollon jälkeen, piti vaihtaa tulpat, öljyt, suodattimet ja yksi polttimo. Ehkä öljyt oli vaihdettu, sitä ei päältä päin nähnyt, mutta tulppia ei,
ei ilmansuodatinta (kaikki, myös tekemättömät työt oli kyllä laskutettu) eli huoltoliike suoraan huijasi minua.
Seurava huijaustarina toistui minulla kahdessa eri autossa ja kuulin ao. liikkeen toiseltakin asiakkaalta:
"Jaa niin joo, se takalampun polttimo .. me vaihdettiin se, mutta siellä on nyt jotain
muuta vikaa, pitää varata uusi aika autosähköasentajalle, milloin teille sopisi"
Vastasin - "Ei nyt kalenteri mukana, mutta soitan sitten",
Menin ja ostin polttimon ja vaihdoin itse ja hyvin toimi.
Täsmälleen sama toistui sekä Peugeotin että Volvo V70:sen kanssa identtisesti ja taisi olla sama henkilöä tiskin takana kun autoa noudin. Pisnesmies - P:llä.
Vaihdoin luonnollisesti huoltopaikkaa - enkä ole yhteenkään tuon ketjun huoltoliikkeeseen autoja huoltoon vienyt ja tuon liikkeen yks ketjubrandi on ikuisesti tahrattu mielessäni - ehkä vain yhden ketjuun liittyneen ennen omistajavaihdosta joskus aiemmin, jopa arvostetun Vantaalaisyrityksen tai mahdollisest jopa vain yhden 'pisnesmiehen' takia.
Lukekaapa joskus kriittisesti postiluukusta tupsahtava autohuollon mainos
jossa näennäiseen tarjoushintaan (kaukana todellisista kustannuksista) tarjotaan
perushuoltoa ja kerrotaan mihin ao. huoltoliike on erikoistunut. Kääntäen se kertoo mitä he tekevät ja silloin voi lähteä siitä että eivät osaa tai halua muita asioita tehdä, kuin erittäin kannattavaa ja simppeliä perushuoltoa.
Ilmanvaihdon puhallin lakkasi 2 nopeudella toimimasta, korjauksen jälkeen toimi vaihtelevasti, mutta kun vika toistui, niin kolmas huoltoliike löysi palovaarallisesti
tehdyn johtoasennuksen. Tuon jälkeen toimi noin 6 kk ja nyt toimii niin, että käynnistysvaihessa kun laittaa virran päälle, niin kuin säädin on maksimissa (4) niin
sen jälkeen voi pudottaa ja puhallin toimii.
AIka monta eri automerkkiä perheessä on ollut vuosien varrella, mutta eniten odottamatonta ylimääräistä vaivaa ovat tuottaneet merkit Peugeot ja Fiat.- SamaHomma
Samalla tavalla se pakoputki on kulutustavaraa 406:ssa. Hajoaa juuri samasta paikasta kuin tuo mainittu.
Kolme vuotta kestää tuo sauma tarvikeäänenvaimentajassa, en tiedä olisiko elinkaari pidempi jos käyttäisi alkuperäistä osaa tai tekisi tuolle tarvikosalle jonkinlaisen suojaavaan maalauksen.
- tenuako
307:ssa ei tule pikkupakkasellakaan pissapojasta vettä vaikka käytät -20 asteen kestävää pesuseosta. Onko kukaan keksinyt tähän ratkaisua? Ilmeisesti suuttimen reiät ovat niin pienet että tukkeutuu vähäisestäkin vesipisarasta ja jäätyy välittömästi umpeen.
- Fokkari___
1.6 L bensiini-307 vuosimalli 2004 (155.000 km):
* Käynnistysmoottori hajosi
* Kytkin vaihdettu (edellinen omistaja rikkonut)...306:en meni vaihtoon myös 150.000 km kohdalla
* Takajousi katkennut
* Koiranluut
* Takajarrulevyt (laakerit sisäänrakennettu)
* Käsijarruvaijeri
* Polttimot (erityisesti takana) vaihdettava pari kertaa vuodessa
* Moottorin lämpötilaanturi vaihdettu
* Raidetangon pää
* Keskuslukitus toimii joskus (306:ssa sama vika)
* Hälyttää anti pollution faultista ainakin kerran viikossa. Kuulemma kaasupoljin joka antaa poikkeavia lukemia. Korjaamo sitä mieltä että ei kannata korjata ennen kuin hajoaa täysin (n 400 € osa työt). Jää joskus safe-modiin kun vika ilmenee (maksiminopeus vähäksi aikaa n 100 km/h). Kerran sammunut ajossa tämän ongelman takia, käynnistyi kuitenkin heti uudestaan.- mitääääg
" Kuulemma kaasupoljin joka antaa poikkeavia lukemia."
Uusi potikka eurolla? - Kokenu
Kyllähän täällä amatööri ja saksmannien kyrvän jälkeisen omistajat puhuu. Huom mesessä ei nykyään ainakaan maksa muu kuin merkki SUOMEKSI SANOTTUNA PASKA AUTO........ volkkari ja Audi ei oo koskaan osannu autoa tehäkkään vaikka muka Lapissa testataan ja pitäisivät olla lämpimiä ja hyviä autoja ja VITUT SANON MINÄ..... mitään muuta korkea tasosta nuissa ei ole ko hinta...... Olen omistanu kaikki nuo kyrvän käyneet ja menettänyt niitten kans rahat ja yö unet. 2 pöpö menossa ja nyt 307 1,6 hDI alla JA mittarissa 380tkm eikä moitittavaa ja en ole menettänyt rahoja enkä enkä yö unia ja tulee olemaan peugeot alla jatkossaki..... itse ajan ammatikseni 100tkm vuodessa eli juuri sen minkä uudet meset,volkkari ja Audi kestävät. Naapuri laitto uuden mesen ja toimi hienosti kesällä ja talvella kulki hienosti hinurin kyydissä. Pittää olla todellakin aika tollo ettei näistä saa ilman tähti keulaa ja neuvoksi heillä syökää viagraa niin tullee lompakollekki halvemmaksi ja ei tule daamillekkaan pettymystä kun hyppää uuden hienon me sen kyytiin ko huomaa illalla kamarissa ettei tällä hypyllä ole mitään muuta hienoa kun ylihinnoteltu rutinohvi.
- Sammahäär
No totta helvetissä mesen merkki maksaa koska se opastaa sut lähimmälle korjaamolle..... Itse myös ajelin jonkin aikaa Mersu 320cdi 2010 mallia TÄYS PASKA enkä kyllä mitenkään erityisemmin kehu laatua satikka ajettavuutta mitä tuon hintaluokan autosta pitäs löytyä. Juppien ja impotenttien lelu sanon minäki.....
- erkkiHavu
Vaihdoin Mossen tähän pösöön ja on kyllä hyvä auto.
- Ranskanrauta
Citikka 1.8 zx. Pensa 450000km mittaris ei suurempia vikoja vähän öljyää moottoria, edelleen käytössä. Citikka xsara 2.0 hdi 500000km etupyörän laakerit muutaman kerran vaihdettiin, oli halvat, normi kulutusosien vaihtoa. Vaihdoin Peugeot 307 1.6 hdi nyt 322000km polttoaineen paineentunnistin vaihdettu, nyt toisen kerran joku sähkövika ja noin vähä ajettu. Xsara meni samalla viikolla uuteen kotiin ja on edelleen jatkuvas käytös. Että semmosia ne Ranskalaiset on, että löytyykö ajotavasta jotain. Ja viat nykyään autoissa merkkiin katsomatta on yleisiä ja sähköpuolella, jopa vääriä vikailmoituksia. Olen päättänyt pysyä Hdi moottoreissa.
- Anonyymi
Onko pakko suhtautua negatiivisesti ja heitellä hölmöyttään ilmaisevia kommentteja hyvää tarkoittaville keskustelu palstoille. Olen huomannut että parhaat neuvot saa osaavalta ammattihenkilöltä tai rehdiltä keskustelu palstojen käyttäjiltä.
- Anonyymi
Ostin viime syksynä 307 farkku 2004 vm noin 5 kk pelasi suht. hyvin, mutta viime loppiaisena tultiin omaan parkkiin kaikki ok. mutta seuraavana iltana piti lähteä liikkeelle, tartti ja kuului outo rahiseva ääni. Ei käynnistynyt ja moottori vikavalo, sekä Stop merkki. Kun hinattiin huoltoon sieltä tuli tuomio: Moottorin alapuolinen laakeri,
ja koko moottorin vaihto ! ? Voiko tämä olla totta ? Kiitos jos jollakin on vastaus mikä
tämän aiheutti ? Mittatikku aina tarkistettu ja oli puolivälissä. - Anonyymi
peugeut 307sw vm2005 1,6 pensa, Laturi lataa liikaa jo toinen laturi sama vika
- Anonyymi
Jos vika ei olekaan laturissa...
- Anonyymi
Jos tekee syntiä niin joutuu ajamaan pösöllä
- Anonyymi
peugeot 307 1.6 ajettu nyt 300 tkm.
ei isoja vikoja "vielä" joten antaa mennä vaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758