uskomattoman hyvä juttu.
WgiWgiWgi
WgiWgiWgi
2589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
.... hörhöt vastaavat tekemisistään ja tekemättä jättämisistään raastuvassa marraskuussa.
Asiakkaani soitti minulle ja pyysi saada lupaa tulla esittelemään verkostoideansa, joka oli kuulemma vertaansa vailla:
Hän tiesi, että olimme olleet jo 6 vuotta mukana verkostossa joka toi puolet leivästämme neljän tunnin päivittäisellä työllä.
Vastustin, mutta annoin kuitenkin luvan tulla, sanoen,että he voivat harjoitella rekrytointia, mutta en kuitenkaan lähtisi mukaan.
Kaverit tulivat ja asiakas ajoi samaa autoa jolla oli ajanut myös kaksi vuotta aiemmin, eikä se ollut kummoinen: Vanha Sierra.
Sponsorinsa kantoi salkkumikroa ja kummatkin vaikuttivat niin myyntimiehiltä, että meinasin sittenkin panna oven säppiin.
Avasin kuitenkin.
Vaatteet olivat siistimmät asiakkallani kuin sponsorillaan ja sponsorin maailmassa myyntimiehet olivat ilmeisen lipeviä ja halukkaita miellyttämään.
Istuimme keittiön pöytään ja sponsorin ilmeestä näin, että nyt oli tultu huusholliin, jossa rahan päälle ymmärretään muutenkin kuin pajatsoon pantavaksi.
Vaimoni ei edes viitsinyt tulla ulos työhuoneesta tuijottamaan tylsää nettiruutua.
Seurasin esittelyn ja olivathan ne verkostot mahtavia.
Varsinkin tulot, jotka kuuluani vain lojaalisuus entiseen asiakkaaseeni esti minua kysymästä, miksi auto ei ollut vaihtunut ja miksi talo oli edelleen kesken, miksi sponsorin t-paita oli likainen ja halpahallista ostettu, vaikka tulot olivat olleet monta kuukautta jo 30.000mk/kk. Tämän sijasta kerroin, että minusta olisi mukava, jos voisin ansaita rahani terveys- ja hyvinvointibisneksessä kuten ennenkin, koska se oli tärkeätä työtä eikä asiakkaillemme ollut siitä muuta kuin etua.
Nämä kaverit eivät ymmärtäneet lainkaan näkökantaani vaan selittivät että pelitoiminta kasvaa, koska peliorjia tulee koko ajan lisää.
Samalla siihen liitettäsiiin mahdollisuuksia erilaisiin sijoitustoimintoihin, joilla ei oliskaan mitään todellista tuottavaa pohjaa jne.
Kerroin, että minä ja kymmenet kollegani olimme kymmenen vuotta aiemmin uskoneet sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ei enää tehtäisi työtä vaan sijoiteltaisiin rahaa - parhaassa tapauksessa rahaa, jota ei edes itsellä ollut - ja pianhan yhteiskuntamme oli kuin olikin muuttunut kuvitelmiemme kaltaiseksi.
- Ainoastaan siinä mielessä, että töitä ei tarvinnut tehdä eikä rahaakaan tarvinnut sijoituksiinsa omistaa, koska kumpaakaan ei ollut.
Kuvasin siis nuorille miehille vuoden -92 -96 lamaa.
Kaverit katsoivat minua kuin H. Moilaset ja jatkoivat, koska uskoivat minun kuitenkin olevan vain ahne, olinhan myyntialalla.
Päätin neuvottelun kertomukseen, että en missään tapauksessa haluaisi lapseni sanovan koulussa minun olevan peliverkoston tekijä tai ymmärtävän minun jopa hyötyvän tyhmän ihmisen huonoista tavoista.
Halusin kouluttaa lapseni ja olla heille esimerkiksi.
Näillä kevereilla ei ollut tuollaisia huolia.
Heille oli selvää ainoastaan raha.
Kun tuo ei selkeästi mennyt perille, selitin, että yritin kohteliaasti sanoa, että minusta olisi mukavaa tehdä työtä, jossa asiakkaani kiittävät minua terveydestään ostamalla tuotteitani uudelleen ja uudelleen ja lasteni tietävän tämän.
Kun tuokin selitys ei mennyt perille, oli pakko sanoa asia kuten se todellisuudessa oli:
En haluaisi lasteni tietävän minun olevan naimisissa hyvin ansaitsevan huoran kanssa, oman ammattini ollessa huumekauppias ja asikkaitteni läheisen yläasteen oppilaita.
Tämän verran arvostan tuota verkostoa.