Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Johan

Sainpahan elämäni orkut. En uskonut että semmoisia onkaan.

Olen aina hieman kadehtinut vaimoani koska hän saa aivan tajuttomia sarjaorkkuja jotka kestää ja kestää. Omat orkkuni ovat olleet ihan hyviä semmoisia parin kolmen sekunnin ruiskauksia.

Eilen kyllä muuttui hieman mittasuhteet. Olen hieman arkaillut enkä ole päästänyt vaimoani sormeilemaan peppuani aikaisemmin. No eilen päästin ja voi vittu mitkä orkut tuli. Ne kesti ja kesti ja kesti, ja lastia lensi. En tajua miksi en aikaisemmin ole antanut lupaa.

Homma alkoi tavan esileikit naimiset kunnes vaimo oli saanut tarpeeksi. Sen jälkeen vaimo otti suihin ja varovasti lämmitteli ja rasvaili reikääni kunnes laitto sormen sisään ja alkoi hyväilemän eturauhastani. Juuri kun olin tulemaisillani hän lopetti ja jatkoi taas muutaman sekunnin päästä ja lopetti jne. kunnes en kestänyt enään. Tulin ja huusin niin rajusti että jopa pelästyin hieman.

Naimisissa ollaan oltu jo 7 vuotta ja jo alusta asti hän on ehdotellut mutta olen aina kieltäytynyt.
0419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lähti kirjoitti:

Sainpahan elämäni orkut. En uskonut että semmoisia onkaan.

Olen aina hieman kadehtinut vaimoani koska hän saa aivan tajuttomia sarjaorkkuja jotka kestää ja kestää. Omat orkkuni ovat olleet ihan hyviä semmoisia parin kolmen sekunnin ruiskauksia.

Eilen kyllä muuttui hieman mittasuhteet. Olen hieman arkaillut enkä ole päästänyt vaimoani sormeilemaan peppuani aikaisemmin. No eilen päästin ja voi vittu mitkä orkut tuli. Ne kesti ja kesti ja kesti, ja lastia lensi. En tajua miksi en aikaisemmin ole antanut lupaa.

Homma alkoi tavan esileikit naimiset kunnes vaimo oli saanut tarpeeksi. Sen jälkeen vaimo otti suihin ja varovasti lämmitteli ja rasvaili reikääni kunnes laitto sormen sisään ja alkoi hyväilemän eturauhastani. Juuri kun olin tulemaisillani hän lopetti ja jatkoi taas muutaman sekunnin päästä ja lopetti jne. kunnes en kestänyt enään. Tulin ja huusin niin rajusti että jopa pelästyin hieman.

Naimisissa ollaan oltu jo 7 vuotta ja jo alusta asti hän on ehdotellut mutta olen aina kieltäytynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu