Lapsella poikkeava eeg, kokemuksia ja tukea kaivataan

Äiti paniikissa

Lapsellani todettiin juuri poikkeava eeg (piikkejä toisella puolella), ja olemme menossa jatkotutkimuksiin. Kuulemma kyseessä on epileptinen häiriö, mutta mitään muuta ei vielä puhelimessa kerrottu. Olen aivan lamaantunut ja hädissäni, kun en yhtään tiedä, mistä on kyse. Lapsi ihan tavallinen eskarilainen, jota käytin lääkärissä päänsäryn, karsastuksen ja näkemisasioiden vuoksi. Mihin tässä pitää varautua? Lääkäriaika on vasta parin viikon kuluttua, joten kaipaan jotain kokemustietoa edes sitä aikaa odotellessa.

1

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marsu32

      Epilepsia on sairaus, joka kyllä pelottaa monia, niin myös minua kun siihen aikuisiällä sairastuin. Lääkkeillä onneksi usein saadaan oireet hallintaan, aikaa se tosin voi viedä, sillä ensimmäinen lääke ei välttämättä ole toimiva. Toisaalta, jos itse ette ole huomanneet lapsessanne poikkeavaa voihan olla, että huolesi on turha ja epileptinen häiriö on ohimenevä lapsen kasvaessa. Hyvä olisi jos saisi sairaalassa pysyvän hoitajan kenen voisi ottaa yhteyttä jos ongelmia tai kysymyksiä tulee mieleen. Jaksamista sinulle ja lapselle ja kerrohan miten kävi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11922
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9040
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      117
      4959
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4188
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      38
      4157
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3933
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      72
      3811
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3593
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3551
    Aihe