Vihreiden pakkoruotsikanta

Eivätkö valistuneet, koulutetut vanhemmat muka osaa valita lastensa kanssa kieliopintoja - osaavat nimittäin kaikkialla muualla.

Vapaampi kielivalinta toimii loistavasti esimerkiksi Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Missään maailmassa ei ole vastaavaa pientä pakollista vähemmistökieltä, joka ei ole maan enemmistön esivanhempien kieli. Miksei siis jo Suomessakin ole vapaampaa kielivalintaa. Ahvenanmaalla pakkosuomen poistuessa englannin oheen on valittavissa saksaa, ranskaa, espanjaa, venäjää - tai suomea. Tästä hyötyvät kaikki.

Pakon poistuessa kaikilta tasoilta syntyy säästöjä, vaikkeivät ne ole mikään pääasia:
- saadaan laaja kielivaranto vanhan pakkoruotsin hinnalla,
- erityisopetus voidaan kohdentaa tehokkaammin, kun ei enää tarvitse raahata erityislapsia ja maahanmuuttajia ruotsintuntien läpi,
- yliopistojen kielikeskukset voivat nykyisillä varoilla keskittyä muihin kieliin kuin ruotsiin,
- on taas varaa kouluttaa laajasti eri kielien opettajia ja heille löytyy töitä.

Pääasia on tietysti erilaisten oppilaiden ja perheiden koulutuksen rikastuminen:
- ei enää painosteta kaikkia lukemaan kolmea vierasta kieltä, kahdellakin kielellä saa jo itselleen omanlaisen kieliprofiilin (tähän on oikeus muidenkin maiden kielienemmistöjen lapsilla),
- erilaisin taustoin ja kytköksin varustetut perheet voivat antaa lastensa kieliopinnoille enemmän tukea, kun kielet voi valita omista lähtökohdista,
- maahanmuuttajat voivat keskittyä paremmin heille oleellisiin taitoihin, kun pakkoruotsi ei ole kivenä kuormassa,
- oppilaat, joilla on ongelmia kielten kanssa, voivat niin ikään keskittyä paremmin vaikkapa äidinkieleen.

Nyt puolueelta selkeät argumentit pakollisen ruotsin puolesta tai pakko pois!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

argumentteja, kiitos

Äänestä

argumentteja, kiitos

Äänestä

Argumentti, ole hyvä

Äänestä

Eikö siis palstaa seuraa yksikään puolueen linjan kannattaja, joka voisi avittaa perustelujen löytymisessä?

Eikö perusteluita todellakaan ole?

Edes huonoja argumentteja, kiitos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


argumentit kiitos! kirjoitti:

Eivätkö valistuneet, koulutetut vanhemmat muka osaa valita lastensa kanssa kieliopintoja - osaavat nimittäin kaikkialla muualla.

Vapaampi kielivalinta toimii loistavasti esimerkiksi Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Missään maailmassa ei ole vastaavaa pientä pakollista vähemmistökieltä, joka ei ole maan enemmistön esivanhempien kieli. Miksei siis jo Suomessakin ole vapaampaa kielivalintaa. Ahvenanmaalla pakkosuomen poistuessa englannin oheen on valittavissa saksaa, ranskaa, espanjaa, venäjää - tai suomea. Tästä hyötyvät kaikki.

Pakon poistuessa kaikilta tasoilta syntyy säästöjä, vaikkeivät ne ole mikään pääasia:
- saadaan laaja kielivaranto vanhan pakkoruotsin hinnalla,
- erityisopetus voidaan kohdentaa tehokkaammin, kun ei enää tarvitse raahata erityislapsia ja maahanmuuttajia ruotsintuntien läpi,
- yliopistojen kielikeskukset voivat nykyisillä varoilla keskittyä muihin kieliin kuin ruotsiin,
- on taas varaa kouluttaa laajasti eri kielien opettajia ja heille löytyy töitä.

Pääasia on tietysti erilaisten oppilaiden ja perheiden koulutuksen rikastuminen:
- ei enää painosteta kaikkia lukemaan kolmea vierasta kieltä, kahdellakin kielellä saa jo itselleen omanlaisen kieliprofiilin (tähän on oikeus muidenkin maiden kielienemmistöjen lapsilla),
- erilaisin taustoin ja kytköksin varustetut perheet voivat antaa lastensa kieliopinnoille enemmän tukea, kun kielet voi valita omista lähtökohdista,
- maahanmuuttajat voivat keskittyä paremmin heille oleellisiin taitoihin, kun pakkoruotsi ei ole kivenä kuormassa,
- oppilaat, joilla on ongelmia kielten kanssa, voivat niin ikään keskittyä paremmin vaikkapa äidinkieleen.

Nyt puolueelta selkeät argumentit pakollisen ruotsin puolesta tai pakko pois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu