Lopputulokseen pääsy.

Samaistun helposti tuntoihisi! Voi olls ettet tunne mielihyvää vaikka sulla on asiat 'hyvin' tarkoitan että monet haluavat tehdä itsarin kun ei ole perhettä tai työtä! Ei lohduta tämä. Tiedän. Siksi et ehkä tunne kun aivokemia on muuttunut?

Tämä on klisee mutta jonkun ja vaikka usemankin kanssa supportiivinen keskustelu, tunteiden purkaminen auttaa. Ja jos syöt, nukut ja liikut niin siinä on hyvä perusta. Unilääkkeistä ja rauhoittavista on hyötyä mutteivät ratkaise ongelmaa ainoastaan puuduttavat.

Itsekin sitä itsaria mietin olen käynyt ampumassakin että tietää miltä se sitten tuntuisi. Toivon et pääsisin itsekin tästä yli.

Meillä on kuin mustat lasit päässä joiden läpi kaunis maailma näyttää mustalta ja toivottomalta? Näin uskoisin.

Hei sinulle Aloittaja! Kauhean hyvin eritellä kuvasit oloasi ja eloasi.

Veti ihan mykäksi. Mitä Sinulle sanoisin?
Oletko itse tietoinen, millaiset asiat ehkäpä omassa lapsuus- ja nuoruustaustassasi ovat vaikuttaneet, että tunnet/koet näin.
Yhdyn ekana vastanneeseen, ehkäpä kuitenkin puhuminen - vielä - veisi eteenpäin. Ja, olleeko vikaa sinulla serotoniinitilanteessa.

Paljonkin tulee mieleeni sinulle, mutta itse just olen niin väsynyt, ettei ilmaisu luista. En millään uskoisi sinun olevan 'huono isä', kuten sanot, vain sinusta tuntuu nyt kaikki tuolta, ei lapsesta.

HALIT sinulle nyt ens alkuun.

Sinä rakas elämään väsynyt ihminen, ja perheen isä.Minäkin olin nuorena onneton, kiusattu ja jotenkin koin itseni luuseriksi. Aajallisesti kaiken menettäneenä: melkoinen omaisuus, aviero, konkurssi ja pienenellä paikkakunnalla vielä häpeä ja mainekkin. Olisin varmaan tehnyt itsemurhan, jos en olisi uskout että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Jossain vaiheessa jopa rukoilin, että anna Isä voimia ettei pääni sekoaisi ja tekisi silloin jotakin epätoivoista. Huoamsian olevani joap tahallisesti huolimaton: silitin rikkinäisellä silitysraudalla, olin liikenteessä huolimaton ym,.
Sinulla on jostakin syystä erittäin huono itsetunto. Olet varmaan ihan tavallinen, riitävän hyvä isä ja puoliso. Kyllä elämä on tyhjää jos siltä puuttuu tarkoitus. Vopi se olla joskus uskovaiseltakin hukassa, kun psyyke väsyy ja koetuksia on pilvin pimein.
Itselläni kun aikaa ja vuosia on kulunut, niin elämäni on ihan erilaista. Olen löytänyt Jumalasuhteesta ja uskosta sen kantavan voiman ja elämtarkoituksen. Kun ei ole omaa perhettä niin itse koen että tehtäväni on sitten yleismaailmallinen ja elän arkeani Jumalan ja lähimmäiseni hyväksi.
Ja kerran täällä ollaan. Loppujen lopuksi aikamme täällä on kuin tähdenlento iankaikkisuuteen verrattuna. Sinäkin olet (vaikka koet olevasi huono) todella ainutlaatuinen ihminen. Toista sinunalasta ei ole, ei vaikka sinulla olisi identtinen kaksoisveli.
Meitä ihmisiä on monella tavalla sairaita: on fyysisesti, psyykksiesti ja on vammaisia ja myös terveitä. Terveillä voi sitten olla erilasia koettelemuksia. Masennusenkin syy voi piileä myös lapsuudessa.
Katkeruus ja itsesääli ovat sitä aphinta myrkkyä. Ne eivät ainkaan helpota masennuksen hoidossa.
Kyllä armo on sinullakin joka päviä uusi. Myös eilinen voi kääntyä vielä voimavaraksi. Kun on vaikeaa, ymmärtää ainakin sitä lähimmäistä jolla on raskasta.
KIrjoittamien ja asioiden jakaminen jo kummasti helpottaa. Toivottavasi en ainakaan liasännyt kiviä elosi kiviseen rekeen.

Olen yhä ahdistunut.

Ei ole auttanut terapeutilla ja psykiatrilla käynnit.

Ainoa keino lopettaa kaikki omallakohdalla un suicidi.

Tämä palsta on täynnä itsetuhoista väkeä.

Kun ihminen on vakaasti päättänyt tehdä jotain itselleen, niin sille ei kukaan mitään voi.

ja tämä kaikki on vain ajan kysymys.