Kertokaa kiltit kokeneemmat siitä suhteen pahamaineisesta arkipäiväistymisestä. Minun ensimmäinen parisuhteeni on nyt saavuttanut sen vaiheen, ja epäilys on kova että onko tämä enää normaalia vai onko suhteeni kokonaan väljähtynyt.
Muista keskusteluista olen saanut sen kuvan, että vaikka se arkipäiväistyminen laimentaa rakkauden huumaa, niin sen tilalle pitäisi saada jotain parempaa, eli jonkinlaisen tyynen varmuuden suhteen kestävyydestä. Meille tuollaista ei ole ainakaan vielä tullut, vaan sen sijaan jatkuva epäilys suhteen tulevaisuudesta ja sen myötä voimistuvat riidat aiheesta.
Meiltä ei kumma kyllä ole "rakastan sua" -lauseet, halailut ja kädestä pitämiset kadonneet mihinkään. Mutta molemmilla on oman pään sisällä epävarmuutta. Riidoissa molemmat usein sanookin, että en olekaan varma rakastanko. Yksi syy on se, että me ollaan niin kovin erilaisia. Jos oltaisiin enemmän samanmielisiä, niin ehkä olis helpompi keskustella molempia kiinnostavista asioista. Musta tuntuu että mies ei usein ymmärrä minua. Hän tulee perheestä jossa ei keskustella mistään, vaan ollaan aina vain omissa oloissaan. Mua se taas ahdistaa, että esim. ruokaa laittaessa ollaan vaan hiljaa. Ehkä tämä ei ole sitä mitä haluan elämältä? Mieheni on kyllä kunnollinen ja uskollinen. Meillä on yhdessä mukavaa, mutta mitään pariskunnan välistä "omaa maagista maailmaa" meillä ei ole. Esimerkiksi omilla vanhemmillani sellainen tuntuu olevan.
Jos joku on ollut samassa tilanteessa ja epäillyt näin voimakkaasti suhdettaan, niin kertokaa johtiko tilanne eroon vai voiko tästä vielä parantua! En haluaisi erota, mutta pelottaa sekin että vanhana kadun sitä että tähän jäin.
Normaali arkipäiväistyminen vai eron paikka?
7
1083
Vastaukset
- 9+16
Lisäyksenä vielä että olen alkanut pelätä, että mitä jos ensimmäinen vakava suhde ei voi koskaan toimia. Luulisi että pitäisi olla paljon kokemuksia, että voi varmasti sanoa mitä haluaa?
Aloittaja- 2+8
hei sister,mulla on ihan sama tilanne nyt. Olin 17-vuotias kun ryhdyin tähän ensimmäiseen vakavaan suhteeseen ja nyt muutama vuosi takana.Nyt kun pitäisi siirtyä ja tehdä päätöksiä elämässä (opiskelupaikka, isompaan kämppään jne) niin joutuu pohtiin, onko suhteella ees tulevaisuutta, koska kihloihin en halua,ei todellakaan lapsia tässä vaiheessa, rahatilanteet ihan eri. Puhumattakaan noista henkisistä puolista, tilanteesi kuulostaa ihan samalta kuin minun.meilläkin rakkautta ja hellyyttä osoitetaan entiseen tapaan, mutta riidat pahentuneet. Mitään vakavaa tai suurta ei ole suhteessa tapahtunut, ei väkivaltaa,pettämistä,epäluottamusta,väärinkäsityksiä..kaikki on päällisin puolin tosi hyvin,ei pitäisi valittaa, mut kyllä sen vaistoaa kun ei kaikki oo ihan kohdallaan.
Sori,mä en osaa neuvoa tässä,oon kaikkein huonoin siinä. Lohduttavaa huomata,että jollain muullakin on sama. - 9+16
2+8 kirjoitti:
hei sister,mulla on ihan sama tilanne nyt. Olin 17-vuotias kun ryhdyin tähän ensimmäiseen vakavaan suhteeseen ja nyt muutama vuosi takana.Nyt kun pitäisi siirtyä ja tehdä päätöksiä elämässä (opiskelupaikka, isompaan kämppään jne) niin joutuu pohtiin, onko suhteella ees tulevaisuutta, koska kihloihin en halua,ei todellakaan lapsia tässä vaiheessa, rahatilanteet ihan eri. Puhumattakaan noista henkisistä puolista, tilanteesi kuulostaa ihan samalta kuin minun.meilläkin rakkautta ja hellyyttä osoitetaan entiseen tapaan, mutta riidat pahentuneet. Mitään vakavaa tai suurta ei ole suhteessa tapahtunut, ei väkivaltaa,pettämistä,epäluottamusta,väärinkäsityksiä..kaikki on päällisin puolin tosi hyvin,ei pitäisi valittaa, mut kyllä sen vaistoaa kun ei kaikki oo ihan kohdallaan.
Sori,mä en osaa neuvoa tässä,oon kaikkein huonoin siinä. Lohduttavaa huomata,että jollain muullakin on sama.Vau, meillä taitaa olla ihan identtiset tilanteet. "Kiva" kuulla että meitä on enemmänkin :) Nyt puuttuu vaan joku joka katsoisi kristallipalloon ja kertoisi voiko tässä nykyisessä suhteessa tulla onnelliseksi... Musta tuntuu, että jos emme asuisi jo yhdessä, en haluaisi enää yhteen edes muuttaa. Jotenkin nyt kaipaisin omaa tilaa ja uusia mahdollisuuksia, mutta en näin helpolla aio hyvästä miehestä luopuakaan.
- mflefwj
Usein puhutaan että parisuhteessa rakastumisvaiheesta seuraa itsenäistymisvaihe, jossa otetaan ns todellista mittaa suhteesta. Silloin on enemmän riitoja, ja aika näyttää selvitäänkö niistä ja onko toisesta lopulliseksi kumppaniksi. Ikään kuin molemmat (tai vain toinen) mittailisi suhdetta, että onko tämä nyt sitä mitä todella halutaan. Kun tästä selviää alkaa ns rakkausvaihe, josta ilmeisesti puhuitkin "arkipäiväistymisellä", ja kyllä silloinkin joillakin on vielä sitä pusuttelua, halittelua jne. On hyvin parisuhdekohtaista että mitä se huuman loppuminen käytännössä tarkoittaa. Teoriassa taitaa olla kyse siitä että näkee toisen ihmisenä muiden joukossa, eikä enää ihannoi "liiallisesti", niin kuin suhteen alussa helposti tekee.
Kauan olette seurustelleet? Minun mielestä olette juuri tuossa vaiheessa, kun katsellaan tosissaan onko toisesta tähän. Jos tuosta pääsette yli, niin muista että noita vaiheita tulee aina uudestaan pitkässä suhteessa. Seuraava kriisi voi olla tietyn ajan yhdessäolon jälkeen, avioliittoon mentäessä, ensimmäisen lapsen syntyessä. Voi myös tulla henkilökohtaisia kriisejä, joiden luulee johtuvan parisuhteesta, vaikka oikeasti käykin läpi omaa henkilökohtaista kriisiä. Niin ja toki kaikki ei ole näin yleistettyä ja mustavalkoista, mutta siinä jotain yleistä mistä olen lukenut, ja itsekkin omassa ja tuttujen suhteissa huomannut.- 9+16
Kirjoitat tosi viisaasti! Ja olet varmasti oikeassa. Olemme olleet yhdessä parisen vuotta (suhteen alkuhetki ei ole kovin selkeä...), ja tämä kriisi alkoi puolisen vuotta sitten.
Kunpa tää kriisi menisi jo ohi!! Olen väsynyt epäilyksiin ja riitoihin. Kamalaa ajatella että niitä tulisi säännöllisin väliajoin koko loppuelämän ajan, olin sitten kenen kanssa tahansa... Toisaalta tuntuu että kriisiajan voisi jotenkin levollisesti hyväksyä, jos olisi kuitenkin pinnan alla se syvä tunne siitä, että olen kuitenkin elämäni miehen kanssa. Nyt sitä ei ole. Se pelottaa ehdottomasti enemmän kuin kaikki riidat ja pahat sanat koskaan. Meillä on mukavaa yhdessä kun emme riitele, mutta sitä tunnetta "siitä oikeasta" ei ole silloinkaan :(
- 9+16
Eikö kenelläkään ole kertoa omaa tarinaansa :(
Sanotaan, että elämässä on ensirakkaus, se rakkaus, jonka kanssa hankitaan lapset, ja sitten se kypsä rakkaus, jossa ollaan jo omia itsejämme. Ei toi ihan kovin kaukana totuudesta ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ootko nainen noin mustis musta
Onhan se toki imartelevaa kun olet kaunis ja kaikkea muutakin, mutta ehkä vähän kummallista, kun ei varsinaisesti olla t897259- 353841
- 453440
Kauan säkin jaksoit
Minun perässä juosta. Kunnes pahoitit mielen. Kuinka monta anteeksipyyntöä olet vailla? 🧐402572- 2092453
- 412382
- 1232276
Miksi kaipaat
Ja olet elämässäni vielä kaiken tämän jälkeen? Eikö kaikki ole jo selvää välillämme?292179Mietin tässä T....
Oletko jo kesälomalla.?Keli on ihanaa, ja sinä nautit veneilystä.... Edelleen käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua..241898- 411864