Mikähän on kun henkeä ahdistaa

Minulla ollut nyt pari viikkoa hengenahdistusta, tuntuu että joutuu yskäisemään tai vetämään oikein syvään henkeä. Tulee ulkonna liikunnan yhteydessä ja kestää sitten sisälle tultaessakin jonkun aikaa, jopa levossa. Aivan kun joku painaisi rinnassa välillä ja ei saa henkeä tarpeeksi. Välillä taas aivan ok. Yskiessä tulee jonkun verran limaa, muttei mitenkään paljon. Mietin sellaista, kun olen nyt lopettanut yötyön, jossa jouduin hengittelemään baari-ilmaa, ilmastointia ym, niin voiko johtua siitä että keuhkot puhdistuvat? En ole koskaan tupakoinut ja olen reilu 30 nainen. Eikä minulla ole astmaa todettu, allergioita sen sijaan on siitepölyt, heinät, ym.
3496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa pyytää keuhkopuhallustestit, koska sinulla on allergiataustan puolesta riski astmaan sairastumiseen.

Äänestä

Minulla on juuri samanlaista meneillään, lisäksi minulla on atooppinen iho puhjennut. Astmaa ei ole todettu ja allergioita ei ole. Syytä ei valitettavasti minullakaan ole löytynyt, mutta itse olen päätellyt, että oireeni saattavat johtua siitä että asuin pitkään homeasunnossa. Työpaikalla on myös luultavasti hometta, tässä kuussa vaihdan työpaikkaa niin saa nähdä.. Tai sitten minulla on vaan yksinkertaisesti astma, vaikka suvussa sitä ei ole enkä ole tupakoinut. Lääkärit vaan sanoi että astmaan viittaavaa on.. :D Onneksi oireeni ovat helpottuneet nyt kahden vuoden sisällä, mutta liikunnan harrastaminen on hankalaa. Salitreeniä ja kävelylenkkejä teen. Kyllä tästä selvitään :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suubiduu kirjoitti:

Minulla ollut nyt pari viikkoa hengenahdistusta, tuntuu että joutuu yskäisemään tai vetämään oikein syvään henkeä. Tulee ulkonna liikunnan yhteydessä ja kestää sitten sisälle tultaessakin jonkun aikaa, jopa levossa. Aivan kun joku painaisi rinnassa välillä ja ei saa henkeä tarpeeksi. Välillä taas aivan ok. Yskiessä tulee jonkun verran limaa, muttei mitenkään paljon. Mietin sellaista, kun olen nyt lopettanut yötyön, jossa jouduin hengittelemään baari-ilmaa, ilmastointia ym, niin voiko johtua siitä että keuhkot puhdistuvat? En ole koskaan tupakoinut ja olen reilu 30 nainen. Eikä minulla ole astmaa todettu, allergioita sen sijaan on siitepölyt, heinät, ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu