Taistelut Syyriassa näyttävät jatkuvan maailman tappiin asti koska venäjä ei hyväksy että ulkovallat puuttuvat Syyrian sisäisiin asioihin. Uutisista olemme saaneet lukea että maa olisi alkanut suunnitella kemiallisten aseiden käyttöä viimeisenä keinonaan.
Syyriahan vain puolustaa omaa maataan ja kyllä se saa käyttää myöskin kemiallisia aseitaan silloin jos ja kun maan poliittista järjestelmää sosialismia ollaan kyseenalaistamassa maailmalla. Täytyy muistaa että koivisto ja halonen ovat antaneen maan johtajalle korkeita kunniamerkkejä sosialismin säilyttämisestä.
Syyriahan vain puolustaa omaa maataan ja kyllä se saa käyttää myöskin kemiallisia aseitaan silloin jos ja kun maan poliittista järjestelmää sosialismia ollaan kyseenalaistamassa maailmalla. Täytyy muistaa että koivisto ja halonen ovat antaneen maan johtajalle korkeita kunniamerkkejä sosialismin säilyttämisestä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Syhyää mennä tukemaan kapinnaliset voittoon, miksi?
Eikö kapinallisiten pidä laskea aseet ja neuvotella?
"Uutisista olemme saaneet lukea että maa olisi alkanut suunnitella kemiallisten aseiden käyttöä viimeisenä keinonaan."
Ensimmäisen kysymyksen tulisi olla, että kuka tai mikä taho on ko. "uutisen" tietolähde ja minkälainen oma lehmä on ko. tietolähteellä ojassa. Jos Irakin sodan kähmintä- ja propagandakampanjasta mitään opittiin, niin ei pitäisi liian hanakasti nielaista koukkuineen päivineen tällaisten epämääräisten "opposition ahmed chalabien" ja "loikanneiden curveball-kenraalin" tarjoamaa "tietoa".
Vallanvaihdos Syyriassa tulee varmasti tapahtumaan. Mutta pinkit hippilasit täytyy kyllä laittaa silmille jos haluaa viimeiseen asti uskoa, että Syyrian "oppositio" koostuu liberaalesta demokraateista samalla kun kovan linjan islamistit syrjäyttävät nykyisen sekulaarin arabisosialismin ja al-Qaida kiittää.
Miksi ihmeessä mm USA haluaisi tukea hulluja, jotka kohta räjäyttämässä Usa suurlähetystöä?
Niin kitsoja ei ole!
Muslimi ei syökkään kiitollisena kädestä..
kannanotto. Oletko tosiaan puolustamassa kemiallisten aseiden käyttöä maan omia kansalaisia vastaan?
Mitä - mitä, missä, milloin?
Länsimaat aikovat toimittaa Syyriaan oppositiolle raskaita aseita. Syyrian ystävien kokous myls kehotti antamaan Syyrian kapinallisille sotilaallista tukea.
Länsimaat korostivat tällätavalla kantaansa, sanoi asiaintuntija Sergei Demidenko.
- Amerikkalaiset eivät sanoneet mitään uutta. Sekin kansainvälisen yhteisön osa, joka tavoittelee Bashar Assadin syrjäyttämistä, on aiemminkin tukenut Syyrian kapinallisia. Ne tulevat edelleenkin auttamaan kapinallisia kaikista diplomaattisista puheista huolimatta.
Orientalisti Jevgeni Satanovski uskoo, että se on loistava esimerkki USA:n kaksinaamaisuudesta.
USA:n tärkein tehtävä on Assadin syrjäyttäminen. Siksi se katsoo sormien läpi kapinallisten toimia ja yrittää heikentää hallituksen joukkoja ilmoittamalla niiden vastaisista pakotteista.
Siinä yhteydessä Venäjä korosti vielä kerran, että Syyrian kriisi on ratkaistava diplomaattisin keinoin ja puuttuminen maan tilanteeseen on sallimatonta. Venäjän varaulkoministeri Mihail Bogdanov otti kantaa Syyrian tilanteeseen tapaamisessa Syyrian Venäjän suurlähettiläs Riyad Haddadin kanssa. Haddad puolestaan kiitti Venäjää humanitaarisen avun toimittamisesta Syyrian siviiliväestölle. Venäjän hätätilaministeriön lentokone toimitti perjantain aamuna Damaskokseen lastenruokaa ja säilykkeitä. Yhteensä lentokone kuljetti Syyriaan 38 tonnia elintarvikkeita.
Kapinalliste ym muiden määrästä päätellen Bashar Assadin nauttii kansan ennemmistön kannatusta!
Ja on laillinen hallitsija ja presidentti!
Kapinalliset taas on usa-siionisti terroristeja!
Nyt Turkissa koulutetut ja aseistetut lähti hyökäämään.
Ei kansa kapinoi.