Miksi tämä yksinäisyys keskustelu on mielenterveys palstalla?
Eikö suomalainen perusluonne ole aina ollut hieman omissa oloissaan viihtyvä, syrjäänvetäytyvä, ei niin sosiaalinen luonne?
Ärsyttää että yksin viihtyvä henkilö leimataan mielenterveys ongelmaiseksi, vaikka haluaa olla vain rauhassa ja viihtyy siinä olotilassa.
Netissä on lukematon määrä kirjoituksia kuinka yksinäisyys on suuri ongelma ja kuinka se aiheuttaa mielenterveysongelmia. Kyllä minä ainakin tykkään istua yksin ongella ja miettiä maailman menoa.
Eikö suomalainen perusluonne ole aina ollut hieman omissa oloissaan viihtyvä, syrjäänvetäytyvä, ei niin sosiaalinen luonne?
Ärsyttää että yksin viihtyvä henkilö leimataan mielenterveys ongelmaiseksi, vaikka haluaa olla vain rauhassa ja viihtyy siinä olotilassa.
Netissä on lukematon määrä kirjoituksia kuinka yksinäisyys on suuri ongelma ja kuinka se aiheuttaa mielenterveysongelmia. Kyllä minä ainakin tykkään istua yksin ongella ja miettiä maailman menoa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
joo siis tottakai. se on hyväksi olla omissa oloissaan sillontällön. itsekin tykkään istua yksin ongella ja tehdä vaikka mitä ilman kenenkään läsnäoloa. mutta liika on liikaa. (nyt kun on tullut pari vuotta oltua oikeasti ihan yksin.....)
Etkö huolisi sinne ongelle naista, joka osaisi olla onkiessanne hiljaa ja joka tykkäisi itsekkin onkia?
Mies, eikö vastakkainen sukupuoli kiinnosta?
No ainahan naisseura kelpaisi, mutta ei ole sopivaa tullut kohdalle. Epäsopivia on tullut sitäkin enemmän.
Moi mies!
Täällä myös nainen joka nauttii omasta rauhasta.
Voiko sinulta kysyä missä päin Suomea asut?
Sinunlaisia miehiä vaikeaa löytää tässä sosiaalisen median ja "aina olla tavoitettavissa"-asenteiden maailmassa.
En mä ainakaan leimaa ketään yhtikääs miksikään. Osa yksinäisistä viihtyy omissa oloissaan, mutta itse kuulun siihen porukkaan, joka ei kestä tätä. Todellakin yksinäisyys kuuluu tänne mielenterveyspalstalle!
En kyllä yksinäisyyttä vetäisi suomalaisten perusluonteeseen. Ujoja ollaan joo, mut yksinäisyys ja ujous ovat eri asia.
Tämä ei ole mielenterveyspalstalla vaan "Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys"-palstalla. Oletko sitä mieltä, ettei yksinäisyys liity henkiseen hyvinvointiin?
No sitä sinä voit miettiä vaikkapa minun näkökulmasta. Viimeksi olin naisen kanssa vuonna 1998. Viimeinen ystäväni muutti seurustelukumppaninsa luokse monen tunnin junamatkan päähän vuonna 2000. Sen jälkeen minä olen ollut yksin. Kaverit ovat olleet pelkkää juttuseuraa Internetin ihmeellisessä maailmassa. Sukulaisistani olen tavannut joitakin kerran tai kahdesti vuodessa. Äidiltäni saan puhelun kerran kahdessa kuukaudessa, isältäni kortin kerran vuodessa. Äitini luokse en ole tervetullut käymään hänen miesystävänsä uskonnon vuoksi. Isä ei ole edes pyytänyt. Tällaista se on ollut minulla 18-vuotiaasta saakka, josta tuli kuluneeksi kesällä 12 vuotta. Niin, ja ongella olen käynyt viimeksi 8-10-vuotiaana, kun isäni ei ollut vielä häipynyt maisemista.
Meinaatko sä sitte että sulla ei mene huonosto? No, vaikkei menis, niin monella menis sun asemassa.
Suomessa on monia yksinäisiä joille yksinäisyys on jo mielenterveydellinen ongelma.
En meinaa. Minulla yksinäisyys on aiheuttanut itsetunnon romahtamisen ja pitkittyessään ahdistuneisuutta siitä että olen yksin. Jos katsot tarkemmin niin huomaat, että edellinen viestini oli vastaus ketjun aloittajalle.
Mie nyt vasta hokasin että mulla ei ole ihmisiä joiden kans viettää vapaa-ajalla aikaa. Toisaalta mistä siihen riittäisi aika tai energia, arkipäivät menee duunissa, sielä tulee tätä sosiaalista kanssa käymistä ihan riittämiseen. Ei tulis mieleekään töitten jälkeen lähtee sosialisoimaan "ystävien" kanssa. Viikonloput on mukava sitten nukkua ja harrastella omia juttuja. En pidä itseäni yksinäisenä, vaikka varmasti monien silmässä olen. Viihdyn itseni kanssa. En tiedä sitten jos olisi työttömänä ja ei olisi minkaanlaisia sosiaalia kontaktekja.
Niin tehän voisitte vaikka siityä Home palstalle, kun olette jo niin kauan ollut yksin että homehdutte jo.
Huom! Tämä löytyy myös Suhteet/Tunteet otsakkeen alapalstana! Ylläpito on pirullisesti ripotellut näitä aihealueita ;)
Itsekin kuulun ihmisryhmään, joka tykkää enemmän olla yksin kuin muiden seurassa. On ihanaa, kun ei ole ihmisiä häiritsemässä. Saa tehdä mitä huvittaa, oman aikataulunsa mukaan. Muiden kanssa joutuu aina säätämään. Ainut säätökaveri jota kaipaan välillä on elinkumppani, seurustelukumppani. Sen verran kokemusta seurustelusta, että rasittavaa sekin tuppaa olemaan. Silloinkin tarvitsee ottaa paljon omaa aikaa, muuten pää hajoaa.
1/10 ajasta muiden kanssa, loppu yksin, on suunnilleen hyvä sekoitussuhde.
Iän myötä olen tullut entistä herkemmäksi ärsykkeiden suhteen. Melu häiritsee, nuorison kälätys, vauvojen piinaava jatkuva huuto, autojen kirskuvat jarrut, suuret ihmislaumat jne. Sitä tulee kärttyiselle päälle. Hieman huvittuneena olen huomannut muuttuvani "mäkämummoksi" joka rakastaa hiljaisuutta ja kiireettömyyttä, yksin oloa. Moni ei sitä ymmärrä tämän ikäiseltä, alle 30v. Näin voi joskus käydä.
Jos ei kaipaa ketään, ei ole ongelmaa. Sinkustakin usein luullaan, että se on onneton ja haku päällä, vaikka sinkkuus voi olla täysin vapaaehtoinen valinta.
Jos todella kärsii ystävän/elämänkumppanin puutteesta, silloin siitä voi kehkeytyä vakavakin mielenterveysongelma. Hyvä, jos sinä et kärsi.
niinikö
Onkiminenkin onkin yhden miehen puuhaa.