PS ongelma

PS-puolueen ihmiset haukkuvat kaikki maan rakoon, puolueen puheenjohtaja itse ensimmäisenä louskuttamassa. Mutta annas olla, kun piikki osuu heidän omalle kohdalle niin ollaan kuuluttamassa, että "vähän kunnioitusta"... Miten kukaan voi kunnioittaa ihmisiä, joilla ei itsellään ole mitään häpyä?

Joskus minäkin olen ollut niin tyhmä, että ajattelin, että sivistys ja koulutus tuo jonkunlaiset käytöstavat, mutta eipä päde ainakaan PS-puolueen puheenjohtajan kohdalla. Ikävää.
25110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

PS on jo niin last season... Kuka viittii äänestää väkeä joka koostuu loikkareista. Miten puolue, joka koostuu loikkareista oikealta vasemmalle ja osa vielä siitä välistä ne, jotka eivät ole koskaa olleetkaan kiinnostuneita politiikasta, miten semmoinen voi ikinä toimia. No, onhan se nähty, että ei toimi!

Äänestä

Soini kehuu usein olevansa maisterisjätkä. Miksi hän ei silti osaa lukea eikä kirjoittaa?

Äänestä
  • Vai on ne stubbin kaverit täällä "vaalityötä" tekemässä? Tässä näyte Soinin kirjoittamisesta. Antakaa ihmiset itse päättää osaako kirjoittaa. Minun mielestäni osaa, ja varsin hyvin. Sisältökin on parempaa kuin maanpetturipuolueiden puolivalheita "Auvoisesta Euvostoliitosta".

    Soinin Blogista:
    - - - --- - - -
    Ääliöiden Eurooppa

    "EU-propaganda ei pidä lomaa. Moraaliton ja epäreilu peli Euroopassa jatkuu ja syvenee. On syntymässä ääliöiden Eurooppa.

    YLE:n pääuutiset olivat moskovalaisella mallilla. Ei edes teeskennelty tasapuolisuutta.

    Kantani on: Yhtäkään veronmaksajaa ei pitäsi pakottaa pelastamaan pankkeja tai valtionvelkakirjoihin sijoittanutta riskisijoittajaa, kun nämä ovat epäonnistuneet. Tällainen tuhoaa kilpailun ja estää pääomien luonnollisen virtaamisen parhaimpiin innovatiivisiin työpaikkojen luojiin, pk-yrityksiin, joilla on potentaalia kasvaa.

    Sama kansainväliseen käyttöön: No taxpayer anywhere should be forced into bailing out banks/bondholder risk once it is failed. This is destroying competition and the natural flow of capital to the highest quality private sector innovative job creators, small and medium size business that can grow."

    --- - - - ---

    Loan heittäjille, lopettakaa jo, olette nolanneet itsenne jo tarpeeksi maanpettureita ylistämällä ja puolustamalla.

    Äänestä

Varmaan saanut maisterinpaperit jostain kirjeopiston kurssilta :)

Äänestä

onhan se hyvä että nykyään juopoille ja idiooteillekin on oma puolue :D

Äänestä

Demutollona ongelmasi on älyn puute. Ole hiljaa, kun puuttuu ymmärys. Pysy tollodemusivulla surkeine avauksinesi..

Äänestä
  • sinäkö itse kirjoitat kokemuksesta? :D

    Äänestä

  • jаnne kirjoitti:

    sinäkö itse kirjoitat kokemuksesta? :D

    Sinun kokemukset. Ota nyt apukoulu tosissasi, pääset paremmin sossujonoon!

    Äänestä

  • apukoulujanne. kirjoitti:

    Sinun kokemukset. Ota nyt apukoulu tosissasi, pääset paremmin sossujonoon!

    tä? en käy apukoulua niinku sinä :D

    Äänestä

Mistä tietää, että janne on hyvä kirjoittaja? Koska soiniWätys yrittää varastaa jannenkin nimimerkin. ;D

Äänestä
  • heh :D

    Äänestä

Totta, mitkä on semmosen puolueen arvot ja ihanteet johon on kasattu porukkaa kokkareista demareihin????

Äänestä

Soini ei hätkähtänyt puoluetoverin ylipainohuomautuksista, mutta sairaana olo on sairaana oloa, eikä sillä ole syytä ilakoida kenenkään. Olipa puoluetausta mikä tahansa. JA TODEN TOTTA!!! Minä äänestän persuja!!! Minkä takia? Siksi että nykypolitiikka tarvitsee "rähinöitsijöitä" jotka sanovat suorat sanat elitistiselle politiikan kärjelle. Toinen syy on se, että sinunlaisiasi persuvastustaja fanaatikkoja harmittaa jokainen perussuomalaisille menevä ääni!

Äänestä
  • Äänestät siis saadaksesi aikaan anarkiaa, sillä jos itsellä ei ole esittää vaihtoehtoja ja pääsee valtaan pelkällä protestoinnilla, seurauksena on totaalikaaos.

    Ei vastuullinen päätöksenteko ole tuulenhaistamista ja pelkkää mekaanista kannatuksen haalimista omalle puolueelleen niin kuin Soinin johtamassa "puolueessa" on käytäntö. Eniten persujen valtaan noususta kärsisivät ne, jotka nykyisinkin ovat heikoimmassa asemassa.

    Demokratia ei ole tarkoitettu tällaista pelleilyä varten, mutta ilmeisesti tämäkin pitää taas kerran opetella kantapään kautta.

    Äänestä

  • Naivismin mestarit kirjoitti:

    Äänestät siis saadaksesi aikaan anarkiaa, sillä jos itsellä ei ole esittää vaihtoehtoja ja pääsee valtaan pelkällä protestoinnilla, seurauksena on totaalikaaos.

    Ei vastuullinen päätöksenteko ole tuulenhaistamista ja pelkkää mekaanista kannatuksen haalimista omalle puolueelleen niin kuin Soinin johtamassa "puolueessa" on käytäntö. Eniten persujen valtaan noususta kärsisivät ne, jotka nykyisinkin ovat heikoimmassa asemassa.

    Demokratia ei ole tarkoitettu tällaista pelleilyä varten, mutta ilmeisesti tämäkin pitää taas kerran opetella kantapään kautta.

    Nykymeno se anarkiaa on, sillä lait eivät päde enää EU:ssa eikä kotisuomessakaan. Viranomaiset ovat mm. kaapanneet lastensuojelun rahantekobisnekseksi, ihan ylintä viranomaista myöten. Siksi laki on sorvattu niin että kunnat saavat rahaa "lastensuojeluun" VAIN jos ottavat lapset huostaan, pois vanhemmiltaan. Tästä lasten asettamisesta RIISTAKSI sekä perheiden rikkominen tulonlähteeksi rahanhimoisille paikallisviranomaisille on kirjoitettu useastikin, tässä yksi kannanotto:

    http://kaisaruokamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/100034-kuntien-lastensuojelukerroin-rahoittaa-raakaa-lapsikauppaa

    Emme elä demokratiassa, tämä on jo Bolsheviikkimaista Shakaalitaloutta, joka tasolla.

    Äänestä

  • Naivismin mestarit kirjoitti:

    Äänestät siis saadaksesi aikaan anarkiaa, sillä jos itsellä ei ole esittää vaihtoehtoja ja pääsee valtaan pelkällä protestoinnilla, seurauksena on totaalikaaos.

    Ei vastuullinen päätöksenteko ole tuulenhaistamista ja pelkkää mekaanista kannatuksen haalimista omalle puolueelleen niin kuin Soinin johtamassa "puolueessa" on käytäntö. Eniten persujen valtaan noususta kärsisivät ne, jotka nykyisinkin ovat heikoimmassa asemassa.

    Demokratia ei ole tarkoitettu tällaista pelleilyä varten, mutta ilmeisesti tämäkin pitää taas kerran opetella kantapään kautta.

    Kunnassani pyörii raju kok kesk osa sdp hyvävelikerho. Asukkaiden etu jää rahallisen ahneuden jalkoihin. Päätetään isoista rakennushankkeista jonka sitten oma rakennusliike tekee. Tai tiehankkeista päätetään ja oma firma sen kohta urakoi. Tällaista hyvävelikerhotoimintaa vastustan. Ainoa puolue joka uskaltaa kantaa vastuun korruption kitkemisestä on PS. Se aiheuttaa "rähinää". Pelleilyksi tämä nykydemokratia on mennytkin, siinä olet oikeassa. Mutta demokratiaan ja vaaliäänestämiseen kuuluu se, että kansalaiset äänestävät niinkuin parhaaksi näkevät. Tilanne on se että nykydemokratiapelleily on tullut päätökseen ja nyt suuri osa äänestäjistä haluaa muutosta ja "rähinää". Näin toimii demokratia. Halutessaan kansa voi äänestää häiriköitä. Itse tutkiskelen paljon blogeja, seuraan talousuutisia, katselen eduskunnan istuntoja, luen oman kuntani päätöksiä netistä. Pelkkä mielijohde ei ole syy perussuomalaisten äänestämiseen, mutta ripaus suolaa päätökselleni on myös se, että persuvihaajat saavat lokaa naamalleen ÄHÄ!!

    Äänestä

Populismi toimii just näin. Älä kysy vääriä (siis oikeita) asioita. Tai oot tyhmä ja et osaa kunnioittaa. Ajattelulla ei mitään tekemista populistisen ajattelun kanssa.

Äänestä
  • Kortit ensin pöytään ja etsi jotain järkevää ja tarjoa ensin oma tollodemu näkemyksesi, luuseri!

    Äänestä

  • Sittenhän sinä osaat vastata siihen että minkä ihmeen takia kotimaan köyhien varat annetaan kasinopelirahaksi niille jotka rikastuvat sitä enemmän mitä huonommin valtioilla menee?

    Nimittäin, globalistipankkiirit saavat miljardeja korkotuloja VAIN jos valtion luottoluokitus saadaan alas, ja ihmiset tekevät itsemurhia kun heidän leipärahansa liikkuvat globaalissa vedonlyöntikarkeloissa.

    Vastaa tähän ennenkuin alat puhua sivuseikoista?

    Äänestä

>>Toinen syy on se, että sinunlaisiasi persuvastustaja fanaatikkoja harmittaa jokainen perussuomalaisille menevä ääni!

Äänestä
  • Meilläpäin kaksi demaria loikkasi kokoomukseen, Yksi loikkasi persuista kristillisiin. Kankaaniemi loikkasi kristillisistä persuihin uuraisilla. Mieto loikki ennen lopullista päätöstä puolueesta toiseen. Loikkia on puolueesta toiseen, periaatteista luovutaan, valtaa halutaan. Loikkareita on joka puolueessa, niin ketä sitten äänestät. Ja itse äänestän ketä haluan. Toivon itsekin että perussuomalaiset joutuisivat vastuuta kantamaan ja näkisi mihin heistä silloin on. Voi olla että seuraavan kerran äänestän jotain muuta. mene ja tiedä...

    Äänestä

  • "Loikkarien puolue" on tyypillistä Lenin-retoriikkaa. Mitä vikaa on siinä että ihmiset ajattelevat, sekä näkevät asioita, ja alkavat toimia sen mukaisesti? Sinulle tietysti sopisi vaalikarja joka määkii ajattelematta, ja syö kiltisti kansainvälisten kasinopelureiden tarjoamaa korkovelkaruhoa?

    Äänestä

Nyt persut joutuvat vastuuseen kautta maan. YESS!

Äänestä
  • Ja mistähän ne persut joutuisivat vastuuseen? Edellisten tompeloiden, kuten sinun puolueen edustajien, töppäyksist? No, ainakin olet rehellinen tässä asiassa?

    Äänestä

  • Kysyä voi.. kirjoitti:

    Ja mistähän ne persut joutuisivat vastuuseen? Edellisten tompeloiden, kuten sinun puolueen edustajien, töppäyksist? No, ainakin olet rehellinen tässä asiassa?

    Tottakai osa pettyneistä äänestäjistä haluaa äänestämisellään vain protestoida. Mutta minkälaisen vaihtoehdon voivat oikeasti tarjota Hakkaraisen metodilla kapakkajonoista ehdokkaaksi haalitut henkilöt? Ei se, että itse kärsii syrjäytymisestä ja alkoholismista välttämättä pätevöitä ratkomaan näitä ongelmia.

    Sitä paitsi Soinin jättäytyminen hallituksesta jättimäisen vaalivoiton jälkeen kertoo, millä asenteella persut ovat mukana politiikassa. Ikävä kyllä kunnissa vastaava katsomoon pakeneminen ei ole mahdollista, vaan vastuuta on oikeasti kannettava, vaikka sitten vain olemalla järkähtämättä "muuta mieltä kuin vanhat puolueet". Kieltäytyminen yhteistyöstä ja kompromissien halveksiminen vääristävät demokratiaa, mutta tällaisen käyttäytymisen hyödyttömyys paljastuu osalle äänestäjistä vasta viiveellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PS, never! kirjoitti:

PS-puolueen ihmiset haukkuvat kaikki maan rakoon, puolueen puheenjohtaja itse ensimmäisenä louskuttamassa. Mutta annas olla, kun piikki osuu heidän omalle kohdalle niin ollaan kuuluttamassa, että "vähän kunnioitusta"... Miten kukaan voi kunnioittaa ihmisiä, joilla ei itsellään ole mitään häpyä?

Joskus minäkin olen ollut niin tyhmä, että ajattelin, että sivistys ja koulutus tuo jonkunlaiset käytöstavat, mutta eipä päde ainakaan PS-puolueen puheenjohtajan kohdalla. Ikävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu