WGI:hin

Tapahtui 3 vuotta sitten:
Asiakkaani soitti minulle ja pyysi saada lupaa tulla esittelemään verkostoideansa, joka oli kuulemma vertaansa vailla:
Hän tiesi, että olimme olleet jo 6 vuotta mukana verkostossa joka toi puolet leivästämme neljän tunnin päivittäisellä työllä.
Vastustin, mutta annoin kuitenkin luvan tulla, sanoen,että he voivat harjoitella rekrytointia, mutta en kuitenkaan lähtisi mukaan.
Kaverit tulivat ja asiakas ajoi samaa autoa jolla oli ajanut myös kaksi vuotta aiemmin, eikä se ollut kummoinen: Vanha Sierra.
Sponsorinsa kantoi salkkumikroa ja kummatkin vaikuttivat niin myyntimiehiltä, että meinasin sittenkin panna oven säppiin.
Avasin kuitenkin.
Vaatteet olivat siistimmät asiakkallani kuin sponsorillaan ja sponsorin maailmassa myyntimiehet olivat ilmeisen lipeviä ja halukkaita miellyttämään.
Istuimme keittiön pöytään ja sponsorin ilmeestä näin, että nyt oli tultu huusholliin, jossa rahan päälle ymmärretään muutenkin kuin pajatsoon pantavaksi.
Vaimoni ei edes viitsinyt tulla ulos työhuoneesta tuijottamaan tylsää nettiruutua.
Seurasin esittelyn ja olivathan ne verkostot mahtavia.
Varsinkin tulot, jotka kuuluani vain lojaalisuus entiseen asiakkaaseeni esti minua kysymästä, miksi auto ei ollut vaihtunut ja miksi talo oli edelleen kesken, miksi sponsorin t-paita oli likainen ja halpahallista ostettu, vaikka tulot olivat olleet monta kuukautta jo 30.000mk/kk. Tämän sijasta kerroin, että minusta olisi mukava, jos voisin ansaita rahani terveys- ja hyvinvointibisneksessä kuten ennenkin, koska se oli tärkeätä työtä eikä asiakkaillemme ollut siitä muuta kuin etua.
Nämä kaverit eivät ymmärtäneet lainkaan näkökantaani vaan selittivät että pelitoiminta kasvaa, koska peliorjia tulee koko ajan lisää.
Samalla siihen liitettäsiiin mahdollisuuksia erilaisiin sijoitustoimintoihin, joilla ei oliskaan mitään todellista tuottavaa pohjaa jne.
Kerroin, että minä ja kymmenet kollegani olimme kymmenen vuotta aiemmin uskoneet sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ei enää tehtäisi työtä vaan sijoiteltaisiin rahaa - parhaassa tapauksessa rahaa, jota ei edes itsellä ollut - ja pianhan yhteiskuntamme oli kuin olikin muuttunut kuvitelmiemme kaltaiseksi.
- Ainoastaan siinä mielessä, että töitä ei tarvinnut tehdä eikä rahaakaan tarvinnut sijoituksiinsa omistaa, koska kumpaakaan ei ollut.
Kuvasin siis nuorille miehille vuoden -92 -96 lamaa.
Kaverit katsoivat minua kuin H. Moilaset ja jatkoivat, koska uskoivat minun kuitenkin olevan vain ahne, olinhan myyntialalla.
Päätin neuvottelun kertomukseen, että en missään tapauksessa haluaisi lapseni sanovan koulussa minun olevan peliverkoston tekijä tai ymmärtävän minun jopa hyötyvän tyhmän ihmisen huonoista tavoista.
Halusin kouluttaa lapseni ja olla heille esimerkiksi.
Näillä kevereilla ei ollut tuollaisia huolia.
Heille oli selvää ainoastaan raha.
Kun tuo ei selkeästi mennyt perille, selitin, että yritin kohteliaasti sanoa, että minusta olisi mukavaa tehdä työtä, jossa asiakkaani kiittävät minua terveydestään ostamalla tuotteitani uudelleen ja uudelleen ja lasteni tietävän tämän.
Kun tuokin selitys ei mennyt perille, oli pakko sanoa asia kuten se todellisuudessa oli:
En haluaisi lasteni tietävän minun olevan naimisissa hyvin ansaitsevan huoran kanssa, oman ammattini ollessa huumekauppias ja asikkaitteni läheisen yläasteen oppilaita.
Tämän verran arvostan tuota verkostoa.
61493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ainoa asia, mikä jäi vaivaamaan oli tuo 3 vuotta sitten.... Onko WGI jo 3 vuotias? Ennen WGI:tä oli WGG, joten olisitko ollut jo niinkin alussa joutumassa/pääsemässä mukaan? Edes Pekkanetin ID WGI:ssä ei ole 3 vuotta vanha ja se on 16 tuhatta ja rapiat päälle.

Äänestä
  • on koko tarina. Niin paljon on asiavirheitä tarinassa. Tietty jos joku saa kiksejä tarinoiden keksimisestä niin mikäs siinä. Varokoon vaan, ettei kompastu omaan näppäryyteen. Siinä voi käydä huonosti.

    Äänestä

  • x x x kirjoitti:

    on koko tarina. Niin paljon on asiavirheitä tarinassa. Tietty jos joku saa kiksejä tarinoiden keksimisestä niin mikäs siinä. Varokoon vaan, ettei kompastu omaan näppäryyteen. Siinä voi käydä huonosti.

    Mitä ihmettä!?
    Sinähän sälli olet:
    Panet kotini tapahtumat ihan uuteen uskoon yhdellä lauseella.
    (tuskin useampaa osaisit kirjoittaakaan)
    Oletko todella sitä mieltä että näin ei ole tapahtunut?
    Miten voit olla noin varma siitä mitä minun kotini ruokailutilassa on keskusteltu?
    Miten voit sanoa asiavirheitä olevan niin paljon, vaikka et todennäköisesti ole koskaan käynyt kotonani tai tiedä minusta tai tunne liiketoimintaani?
    Ellet ollut toinen noista harhutuneista veljistäsi.
    Toki voit olla idiootti ihan itseksesi, mutta asiavirheitä et tarinastani löydä, ellet halua sitä muille uskotella.
    Minä en ollut kiinnostunut yhtiönne nimestä tai sen palveluiden tai unelmien terminologiasta, joten sanalla sijoitus voi toki olla teidän kielitaidottomien joukossa jokin toinen muoto.
    Vaikka investementti.
    Ehdotankin siis kunnon investementtiä yliskamariisi, jos olet vielä unelmoimassa työttömän ylösnousemuksesta nettipelien taivaaseen.
    Voit odottaa tapahtuvaksi, mutta sitä ei tapahdu. Se on yhtä varmaa kuin köyhän kuolema.

    Äänestä

sitten lopetan ton touhun. Otan kaikki rahani ulos sieltä. Voittonikin yli 1000 euroa. Joo näin mä teen.

Äänestä
  • ottaa kaikki ne 10000 euroa ulos ja lopettaa koko touhu. Osakepelikään ei ole tuottanut vasta kuin 50 eurosta tuli yli 10000 euroa parissa vuodessa. Ja onhan se laitontakin, kaikki wgi:n jäsenet laitetaan vankilaan viimeistään vuonna 2005 jne... Ei ole muuten pitkään aikaan ollut lehdissä juttua että KRP tutkii laitonta uhkapelipyramidinettihuijaus bisnestä, miksiköhän????? Olikohan se sittenkin laillista??

    Äänestä

  • niin kirjoitti:

    ottaa kaikki ne 10000 euroa ulos ja lopettaa koko touhu. Osakepelikään ei ole tuottanut vasta kuin 50 eurosta tuli yli 10000 euroa parissa vuodessa. Ja onhan se laitontakin, kaikki wgi:n jäsenet laitetaan vankilaan viimeistään vuonna 2005 jne... Ei ole muuten pitkään aikaan ollut lehdissä juttua että KRP tutkii laitonta uhkapelipyramidinettihuijaus bisnestä, miksiköhän????? Olikohan se sittenkin laillista??

    Jos olet saanut 10 000 2 v:ssa, elätkö sillä?
    Varsinkin kun ne ovat "sisällä " jossakin.
    Mikä se sellainen bisnes on jossa tienattua rahaa ei ole itsellä?
    Mielestäni sinun olisi tienattava ainakin 40000/v, jotta joltinenkin toimeentulo olisi turvattu.
    Mutta ei muuta kuin jatkat pelaamista: Pane kaikki pennisi erilaisiin systeemeihin, matriiseihin ja verkostoihin.
    Käy myös raveissa.
    Kerro myös ystävillesi että ansaitset tärkeätä peliverkostoa luoden ja rahasi ovat yhtiöllä ja odotat vain oikeaa hetkeä nostaaksesi ne.
    Opeta ammattisi myös lapsillesi.

    Tästä on kysymys:
    Et edes ymmärrä mistä on kysymys.

    Tyhmille on helppoa selittää miten bisnes toimii.
    He kun eivät milloinkaan näe niitä oikeita riskipaikkoja ja ymmärrä pelissä toimijoiden vaikuttimia.
    Häviökin on tyhmälle ja pelimiehelle kuin häviötä pokerissa: Menetettävänä on vain rahaa.
    No, mitä se peluria liikauttaa.
    Unohtuuhan siinä helposti vuosien työ ja kymmenet, sadat rekrytoinnit, jotka olisi voinut tehdä kerralla oikeaan yhtiöön jolla on ihan oikeata liiketoimintaakin.
    MUtta sehän kuulostaa työltä.
    Usko mieluummin ilmaisiin lounaisiin ja rikkauteen tekemättä työtä.
    Siihen tuo touhusi perustuu.

    Bisnes, liiketoiminta, liike-elämä, miten vain, toimii toisin:
    Joskus on varottava ja joskus on satsattava.
    Minä en satsannut, koska kavereiden siltyksessä oli ihan liikaa liikkuvia osia.
    Nämä osat ovat ennenkin vetäneet rahat liiviinsä ja lähteneet viettämään laatuaikaa uima-alataillaan, kunnes on taas uuden jutun vuoro.
    Haluaisitko olla siinäkin mukana?
    No, todennäköisesti olet, pelimies!

    Otapa rahasi nyt heti ulos.
    Kokeile saatko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikki mukaan? kirjoitti:

Tapahtui 3 vuotta sitten:
Asiakkaani soitti minulle ja pyysi saada lupaa tulla esittelemään verkostoideansa, joka oli kuulemma vertaansa vailla:
Hän tiesi, että olimme olleet jo 6 vuotta mukana verkostossa joka toi puolet leivästämme neljän tunnin päivittäisellä työllä.
Vastustin, mutta annoin kuitenkin luvan tulla, sanoen,että he voivat harjoitella rekrytointia, mutta en kuitenkaan lähtisi mukaan.
Kaverit tulivat ja asiakas ajoi samaa autoa jolla oli ajanut myös kaksi vuotta aiemmin, eikä se ollut kummoinen: Vanha Sierra.
Sponsorinsa kantoi salkkumikroa ja kummatkin vaikuttivat niin myyntimiehiltä, että meinasin sittenkin panna oven säppiin.
Avasin kuitenkin.
Vaatteet olivat siistimmät asiakkallani kuin sponsorillaan ja sponsorin maailmassa myyntimiehet olivat ilmeisen lipeviä ja halukkaita miellyttämään.
Istuimme keittiön pöytään ja sponsorin ilmeestä näin, että nyt oli tultu huusholliin, jossa rahan päälle ymmärretään muutenkin kuin pajatsoon pantavaksi.
Vaimoni ei edes viitsinyt tulla ulos työhuoneesta tuijottamaan tylsää nettiruutua.
Seurasin esittelyn ja olivathan ne verkostot mahtavia.
Varsinkin tulot, jotka kuuluani vain lojaalisuus entiseen asiakkaaseeni esti minua kysymästä, miksi auto ei ollut vaihtunut ja miksi talo oli edelleen kesken, miksi sponsorin t-paita oli likainen ja halpahallista ostettu, vaikka tulot olivat olleet monta kuukautta jo 30.000mk/kk. Tämän sijasta kerroin, että minusta olisi mukava, jos voisin ansaita rahani terveys- ja hyvinvointibisneksessä kuten ennenkin, koska se oli tärkeätä työtä eikä asiakkaillemme ollut siitä muuta kuin etua.
Nämä kaverit eivät ymmärtäneet lainkaan näkökantaani vaan selittivät että pelitoiminta kasvaa, koska peliorjia tulee koko ajan lisää.
Samalla siihen liitettäsiiin mahdollisuuksia erilaisiin sijoitustoimintoihin, joilla ei oliskaan mitään todellista tuottavaa pohjaa jne.
Kerroin, että minä ja kymmenet kollegani olimme kymmenen vuotta aiemmin uskoneet sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ei enää tehtäisi työtä vaan sijoiteltaisiin rahaa - parhaassa tapauksessa rahaa, jota ei edes itsellä ollut - ja pianhan yhteiskuntamme oli kuin olikin muuttunut kuvitelmiemme kaltaiseksi.
- Ainoastaan siinä mielessä, että töitä ei tarvinnut tehdä eikä rahaakaan tarvinnut sijoituksiinsa omistaa, koska kumpaakaan ei ollut.
Kuvasin siis nuorille miehille vuoden -92 -96 lamaa.
Kaverit katsoivat minua kuin H. Moilaset ja jatkoivat, koska uskoivat minun kuitenkin olevan vain ahne, olinhan myyntialalla.
Päätin neuvottelun kertomukseen, että en missään tapauksessa haluaisi lapseni sanovan koulussa minun olevan peliverkoston tekijä tai ymmärtävän minun jopa hyötyvän tyhmän ihmisen huonoista tavoista.
Halusin kouluttaa lapseni ja olla heille esimerkiksi.
Näillä kevereilla ei ollut tuollaisia huolia.
Heille oli selvää ainoastaan raha.
Kun tuo ei selkeästi mennyt perille, selitin, että yritin kohteliaasti sanoa, että minusta olisi mukavaa tehdä työtä, jossa asiakkaani kiittävät minua terveydestään ostamalla tuotteitani uudelleen ja uudelleen ja lasteni tietävän tämän.
Kun tuokin selitys ei mennyt perille, oli pakko sanoa asia kuten se todellisuudessa oli:
En haluaisi lasteni tietävän minun olevan naimisissa hyvin ansaitsevan huoran kanssa, oman ammattini ollessa huumekauppias ja asikkaitteni läheisen yläasteen oppilaita.
Tämän verran arvostan tuota verkostoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu