"Köyhän" mahdollisuudet muuttamiseen

Hei! Olen tässä hetken aikaa yrittänyt hakea asuntoa, eikä ole tärpännyt. Onkohan minulla mitään realistisia mahdollisuuksia saada asuntoa vuokralta? Alla detaileja, joita vuokrahakemuksessa yleisimmin on kysytty.

Haen asuntoja lähinnä pääkaupunkiseudulta (Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen)

Ammattina rahoitusassistentti / (opiskelija). Teen töitä 1-2 päivää viikossa, nettotulona vähintään vain 400e jos teen kuussa 4 työpäivää. En voi tehdä viikonloppuisin enkä iltaisin, koska toimisto on kiinni silloin. Ansiot riippuu tietenkin siitä, miten olen töissä. Yleensä kuitenkin sen 800 kuussa. Ollut vuoden töissä täällä, syyskuuta ennen kokoaikaisena. Työsuhde määräaikainen vuoden loppuun. Saattaa jatkua senkin jälkeen, riippuu lähinnä omasta tilanteestani.
Opiskelen avoimessa AMK:ssa, joten olen virallisesti sivutoiminen opiskelija, vaikkakin ajallisesti olen päätoiminen. En siis saa opintotukea. Perusopinnot suoritettuani pääsen tutkintoon johtavaan koulutukseen, jolloin olen virallisesti opiskelija.
Ansaitsen muualta vähän lisää rahaa, mutta se ei ole "virallista". Autan isoäitiäni arkiaskareissa, jonka takia hän haluaa avustaa minua kuukausittain vähän. Säästöjä on hieman.

Asun siskoni kanssa omistusasunnossa. Asunto on jakamaton kuolinpesä, jonka omistamme yhdessä. Asunnon myyminen ei tule vielä kysymykseen, koska sisko asuu tässä vielä hetken, vaikka muuttaisinkin pois. Asunnon arvo on noin 200 000 €. Emme ole suunnitelleet tätä myytäväksi, mutta vuokralle kyllä kun molemmat on tästä häipyneet.

Nämä tiedot yleensä mainitsen hakemuksissa (näitä kysytään):
23v naisihminen
Ansiot alk. 400€ kuussa, opiskelu: avoin AMK
Luottotiedot kunnossa.
Vuokran takaajana isä.
Lemmikkinä keskikokoinen koira.
En tupakoi.
Olen muuttamassa yksin.
Syy muuttoon: kiristyneet välit nykyisen kämppäkaverin kanssa.

Olen hakenut yksityisiltä, Vuokraturvasta, ja kaupungilta. Mistään ei tärpännyt.

Jos saisin mitä haluaisin, niin haluaisin (1-)2h p -osaomistusasunnon jostain suht OK paikasta julkisten kulkuneuvojen suhteen. Ei pidä todellakaan olla keskustaa lähellä, vaan joku paikka että sieltä pääsisi julkisilla keskustaan suht hyvin. Lainaahan en saa noilla tuloilla. Opintolainaakaan en saa koska en käytännössä ole opiskelija.

Hain kouluun myös Turkuun. Oisko sieltä helpompi saada asuntoa? Siellä mulla ei kyllä olisi noitakaan tuloja, mutta olisin opiskelija.
6269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja vielä lisätäkseni: asunnot, mitä olen hakenut, on hintaluokaltaan n. 600-750 €/kk. PK-seudulta ei ole montaa alle 600 € hintaista löytynyt.

Äänestä
  • Vuokranantaja laskee 1-2 eli eihän tulosi siitä edes vuokraan! Ei kukaan vuokraa asuntoaan, jos näyttää jo alussa siltä ettei vuokraan ole varaa. Saati siihen, jos vaikka koira tekisi tuhoa.

    Äänestä

Edellinen vastaaja on aivan oikeassa, joten ainoa järkevä vaihtoehto on myydä tuo peritty asunto ja ostaa oma pienempi asunto. Noin 100.000 eurolla saat kyllä pk-seudulta kivan yksiön kohtuullisen hyvästä yhtiöstä. Tällaisia alueitea löytyy mm. radanvarsialueilla Vantaalla, sekä Keravalta ja Järvenpäästä.

Sinun tulosi ovat niin pienet, että vain pieni ja velaton omistusasunto jättää sinulle rahaa elämiseen.

Jos siskosi pistää hanttiin, niin kannattaa huomauttaa hänelle että hänen saama vuokratuotto on 100.000 euron kämpässä parempi kuin puolikas 200.000 euron kämpän vuokratuotosta. Ja jos tilanne menee hankalaksi, niin voit aina hakea käräjäoikeudessa yhteisomistuksen purkua. Tällöin sisaresi joko lunastaa sinun osuutesi markkinahintaan, tai asunto laitetaan pakkomyyntiin markkinahinnalla.

Äänestä

> Syy muuttoon: kiristyneet välit nykyisen kämppäkaverin kanssa.


Jätä yllä oleva pois. Sano rehellisesti, että haluat asumaan yksin tai pois siskon luota.
Ensimmäisenä muutoin tulee mieleen, että olet hankala asukas.

Koiran mukana olo voi vaikuttaa asunnon saantiin.

Opiskelija-asunnot, yhdistysten vuokraamat, jne.

Kuulostaa huonolta idealta lähteä halvasta asumisratkaisusta pois, vai maksaako siskosi sinulle osavuokraa?

Äänestä

pAINUKAA KÖYHÄT VTTUUN pÄÄKAUPUNKISEUDULTA.

tEIDÄNLAISIANNE EI TÄÄLLÄ TTARVITA

Äänestä

Ihan pikkuinen sivuhuomautus: jos opiskelija omistaa (pk-seudulla?) velattoman asunnon vaikka yhdessä toisen kanssakin, hän on kaikkea muuta kuin köyhä. Et noilla perusteilla edes saisi mitään ns. sosiaalista asuntoa, ainoa toivo on vuokra-asunto vapailta markkinoilta. Siinä taas ei ole järkeä, koska sinulla on jo asunto, tai puolet siitä, mikä on rahanarvoista omaisuutta. Välittäjä_LKV antoi hyvän neuvon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stuck with sister kirjoitti:

Hei! Olen tässä hetken aikaa yrittänyt hakea asuntoa, eikä ole tärpännyt. Onkohan minulla mitään realistisia mahdollisuuksia saada asuntoa vuokralta? Alla detaileja, joita vuokrahakemuksessa yleisimmin on kysytty.

Haen asuntoja lähinnä pääkaupunkiseudulta (Espoo, Helsinki, Vantaa, Kauniainen)

Ammattina rahoitusassistentti / (opiskelija). Teen töitä 1-2 päivää viikossa, nettotulona vähintään vain 400e jos teen kuussa 4 työpäivää. En voi tehdä viikonloppuisin enkä iltaisin, koska toimisto on kiinni silloin. Ansiot riippuu tietenkin siitä, miten olen töissä. Yleensä kuitenkin sen 800 kuussa. Ollut vuoden töissä täällä, syyskuuta ennen kokoaikaisena. Työsuhde määräaikainen vuoden loppuun. Saattaa jatkua senkin jälkeen, riippuu lähinnä omasta tilanteestani.
Opiskelen avoimessa AMK:ssa, joten olen virallisesti sivutoiminen opiskelija, vaikkakin ajallisesti olen päätoiminen. En siis saa opintotukea. Perusopinnot suoritettuani pääsen tutkintoon johtavaan koulutukseen, jolloin olen virallisesti opiskelija.
Ansaitsen muualta vähän lisää rahaa, mutta se ei ole "virallista". Autan isoäitiäni arkiaskareissa, jonka takia hän haluaa avustaa minua kuukausittain vähän. Säästöjä on hieman.

Asun siskoni kanssa omistusasunnossa. Asunto on jakamaton kuolinpesä, jonka omistamme yhdessä. Asunnon myyminen ei tule vielä kysymykseen, koska sisko asuu tässä vielä hetken, vaikka muuttaisinkin pois. Asunnon arvo on noin 200 000 €. Emme ole suunnitelleet tätä myytäväksi, mutta vuokralle kyllä kun molemmat on tästä häipyneet.

Nämä tiedot yleensä mainitsen hakemuksissa (näitä kysytään):
23v naisihminen
Ansiot alk. 400€ kuussa, opiskelu: avoin AMK
Luottotiedot kunnossa.
Vuokran takaajana isä.
Lemmikkinä keskikokoinen koira.
En tupakoi.
Olen muuttamassa yksin.
Syy muuttoon: kiristyneet välit nykyisen kämppäkaverin kanssa.

Olen hakenut yksityisiltä, Vuokraturvasta, ja kaupungilta. Mistään ei tärpännyt.

Jos saisin mitä haluaisin, niin haluaisin (1-)2h p -osaomistusasunnon jostain suht OK paikasta julkisten kulkuneuvojen suhteen. Ei pidä todellakaan olla keskustaa lähellä, vaan joku paikka että sieltä pääsisi julkisilla keskustaan suht hyvin. Lainaahan en saa noilla tuloilla. Opintolainaakaan en saa koska en käytännössä ole opiskelija.

Hain kouluun myös Turkuun. Oisko sieltä helpompi saada asuntoa? Siellä mulla ei kyllä olisi noitakaan tuloja, mutta olisin opiskelija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu