Auttokoi merkkailuun? Minkäikäisenä toimenpide tehtiin? Millainen oli toipumisaika?
Meillä 1v2kk ikäinen Havannan koira, uros. Oppi sisäsiistiksi 6kk iässä, mutta nyt jo parin kuukauden ajan merkkailu aivan älytöntä. Merkkailee yksin ollessaan pöydän jalat, tuolin jalat, joskus jopa sohvan. Aina kun tullaan kotiin on 2-3 paikkaa merkattu. Aamusin käydään puolen tunnin lenkki ja yksin on kyllä alusta asti opetettu olemaan. Koiran tila on rajattu keittiö, olohuone akselille, kun se oli ainoa vaihtoehto rajaukseen meidän asunnossa.
Ulkona mennään nenä maassa kiinni ja merkkaillaan kaikki lyhtypylväät ja ruohonkorret.
Voiko tämän ikäisen jo leikkauttaa ja onko siitä oikeasti apua kovinkaan usein?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisko ollut puolitoista vuotias meilläkin tuo uros. Helppo leikkaus mutta töttöröä joutuu pitämään niiden tikkien aikana, jotka oli muistaakseni pari viikkoa.
Meillä ei merkkaillut mutta oli ihan järkyttävä nylkyttäjä, ei tullut leikeistä minun kanssa eikä leikeistä kaverikoirien kanssa mitään kun piti joko lelua tai koirakaveria alkaa heti "astumaan". Aina kun oli hereillä yritti vähän väliä nylkyttää sohvatyynyjä yms. mistä vain sai otteen. Ja kun kissojakin alettiin katsomaan sillä silmällä niin mulla meni hermot.
Yritettiin kyllä kieltää sinnikkäästi eikä onneksi ihmisiä ikinä yrittänyt mutta ei kieltäminen auttanut mitään. Koira oli vielä sellainen että tarpeeksi kauan aikaa pylsittyään koira kusi alleen! Aina kotiin tullessa piti pestä kusisia vilttejä ja tyynyjä!
Tämän kusemisen, kissojen ahdistelun ja koirakavereiden nylkytyksen takia päädyttiin leikkaamaan koira, enkä ole katunut hetkeäkään. Ongelma loppui heti.
Joten jos ei ole näyttelyura suunnitteilla niin suosittelen, siitä ei ole kuin hyötyä!
Kiitos sinulle vastauksestasi. Ostimme nyt poikapöksyt testiin ja seuraavaksi on kyllä sitten tuo leikkaus jos ei tähän tule mitään tolkkua.
Naapurissamme asuu kaksi ihanaa tyttökoiraa, joiden juoksujen aikana elämämme meni aina ihan sekaisin, joten päädyimme leikkaukseen. Koira oli juuri tuon 1v 2kk. Leikkaus meni hyvin ja toipui kokonaan viikossa.
Muuta haittaa ei tullut kuin kyltymätön ruoan himo. Harrastamme agilityä, joten siellä siitä on iso hyöty, kun vietit eivät häiritse.