Vanhemmat olivat käymässä tamperelaisessa Prismassa yhdessä 9-vuotiaan lapsensa ja kahden kuukauden ikäisen vauvansa kanssa. Ostoksia kertyi paljon, sillä perhe osteli tavaraa seuraavana päivänä olevaa vauvan ristiäisjuhlaa varten.
Perhe sai ostokset maksettua ja he olivat suuntaamassa autolleen, kun yllättäen vartija pysäytti heidät. Vartija osoitti Redbull-tölkkiä, joka oli jäänyt vauvan turvakaukalon ja ostoskärryn väliin. Vartija ohjasi miehen takahuoneeseen selvittämään tilannetta ja odottamaan poliisin tuloa.
Perheen äiti jäi lasten kanssa hämmästyneenä odottelemaan tilanteen etenemistä. Lopulta äiti meni lasten kanssa autoon odottamaan.
- Autossa alkoi lopulta tulla kylmä, joten juoksin takaisin kauppaan kyselemään, missä mieheni viipyy. Kukaan ei vastannut mitään, sillä asia ei kuulemma kuulunut heille, perheen äiti kirjoittaa Aamulehden yleisönosastokirjoituksessa.
Nainen kävi kyselemässä miestään uudelleen vielä myöhemmin, mutta tulos oli sama. Lopulta nainen soitti äidilleen, jonka luokse hän lapsineen lähti.
Perheen isä joutui lopulta selvittelemään tapausta kaksi tuntia. Hän oli yrittänyt äidin mukaan selittää vartijalle, että kyse oli inhimillisestä erehdyksestä ja tarjoutunut myös maksamaan tuotteen. Tämä oli kuitenkin jo myöhäistä. Mies tiedusteli vartijalta, kuinka olisi menetelty, jos lapset olisivat olleet yksin autossa. Äiti kirjoittaa, että vartijan mukaan menettelytapa olisi ollut sama. Hätäkeskuksesta olisi tarvittaessa voitu pyytää lapsille apua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Toi Prisma on kyllä pimee paikka...
Uskallatteko enää mokomaan kauppaan mennä?
Mulla tuli olo, en voi, koska siellä voidaan ehkä ihan mistä vain asiasta epäillä varkaaksi.
Ikinä en oo varastanut enkä varasta, olisi hirveetä joutua varkaudesta epäillyksi tai syytetyksi.
No huhhuhh kun on paksua tekstiä. Joskus on syytä pohtia tota median juttujen perää. Kuka ikinä ootkaan tän jutun kirjottanu nii tässä on kyllä enemmän omaa värikynää, vaimon värikynää ja lehden värikynää kun mitään totuuteen pohjautuvaa. Oli redbullin jääminen kärryyn vahinko tai ei, niin voi voi, vahinkoja sattuu ja niistä otetaan seuraukset vastaan, ei ole vartijan vika, saatikka koko Osuuskaupan. Ei tiedä pitäiskö itkee vai nauraa ku näitä juttuja täältä lukee. Itselläni on tapana maksaa ostokset nii ehkä tämä sen takia kuulostaa hullulta omaan korvaani!
Ei media tarkista tietoja eikä sitä millainen narkkari kiinnijäänyt on. Niille vain tärkeää myyvät otsikot. Lehdet ovat niin tiukoilla netin puristuksessa.