Eilisessä vaalikeskustelussa Soini oli yksityistämisestä Kokoomuksen Kataisen kanssa samaa mieltä. Tämä hämmensi vähän minun mielipidettäni Perussuomalaiseen ajattelutapaan miten kuntien ylläpitämiä laitoksia pitäisi hoitaa jatkossa.
En tiennyt että Soini on yksityistämisen kannattaja
Rahako sanelee
862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Seuraa Soinin työskentelyä Espoon valtuustossa. Siellä on kohta yksityistetty lähes kaikki kunnalle ennen kuuluva toiminta. Soini painanut nappia JAA.
Soini testamenttasi äänensäkin Niinistölle julkisesti pressanvaaleissa.
Ensin sanoi, että ilmoittaa ehkä vaalien jälkeen ketä äänesti, muttta jostain syystä kiirehtikin ilmoittamaan jo ennen vaaleja.
Soinikin puheet ja teot ovat ristiriidasa keskenään hyvinkin usein, kuten koko persuporukan.
Muitanette varmaankin, kun suut vaahdossa muka vastustivat edustajien palkankorotuksia, vai oliko se puoluetukea, ja kun piti asiaa vastustaa äänestyksessä, niin jopa olikin paperi muka väärinpäin pöydällä.
Jos tuollainenkin asia muka olisi pitänyt papereista lukea, niin johan ovat kummaa sakkia.
Soini on pelkä populisti, joka huseeraa politiikassa vain ihan huvikseen, rohmutakseen mahdollisimman paljon omalle "hyväketkupeliporukalleen".
Esim. kansaedustajien avustahommeleista huomaa asian oikean laidan.
Miksi kaikki kansanedustajat ovat käsi syvällä yhteisessä rahapussissaamme heti kun tilaisuus vähänkin tulee?
Oisko se ostanu osakkeita?
Läpimätä porvarihan se Soini on, konsultin kakara, maisterin retale.
Parempi kai ostaa palveluja yksityisiltä kuin jäädä nistä kokonaan ilman.
Parempi on tuottaa palvelut kunnallisesti, eikä lapioida rahaa veroparatiisikoijareille. Tunnetustihan Soini rakastaa näitä katolilaisia rahaimureita, jotka rahastavat ihmisten sairauksilla.
Olisiko sillä mitään tekemistä yksityistämisen puolestapuhujana että oma vaimo on yksityislääkäri?
Kerro mitä tiedät? Ei pitkä lista. Mitään et tunnu tajuavan. Oleko se palstan riesa, tollodemu, tyhmeliini?