Hei, en tiedä enää mitä tehdä tai kenen puoleen kääntyä. Kaikki alkoi viime toukokuussa kun tapasin mieheni oltuani ensin sairaalajaksolla pitkä-aikaisen masennukseni takia. Yhtenä viikonloppulomalla sitten tapasin tämän selkärankaisen, huumorintajuisen ja ymmärtäväisen herrasmiehen ja olin äärettömän onnellinen. Hänessä oli kaikki mitä olin toivonut viime syksyisen viisivuotisen suhteen eron jälkeen. Meni viikko ja lähdin oma-alotteisesti pois sairaalasta ja samana viikonloppuna mieheni ilmoitti että on kirjoittanut vuokrasopimukset toiseen päähän Suomea ennen kuin tapasi minut. Ilmoitin hetkeäkään miettimättä, että lähden mukaan, vaikka pelotti suunnattoman paljon. Eihän minulla olisi uudella paikkakunnalla mitään muuta kuin tämä mies jota en edes tunne. Muutto tapahtui muutaman viikon jälkeen ja siskoni tuli ensimmäiseksi viikoksi mukaan tarkoituksena käydä siskon kanssa kauppoja kiertelemässä ja muuta. Silloin tuli ensimmäinen raivokohtaus. Hän syytti minua alistamisesta (edellisenä iltana pyysin häntä tuomaan minulle vesi lasin kun hän oli muutenkin menossa keittiöön) ja ties mistä muusta täysin järjettömistä asioista. Oltiin molemmat siskon kanssa ihan ymmällään ja hetken päästä selitettyäni miehelleni että tuossa ei ole mitään järkeä hän tajusi asian itsekkin ja pyysi anteeksi. Tilanne paheni entisestään kun sain vuokra-asuntoni kotikunnasta purettua ja tavarat hänen asuntoonsa muutettua. Sain kuulla raivokohtauksia ja syyttelyä, lukemattoman paljon. Ja tietysti vastapainoksi ymmärtäväisen ja rakavaisen miehen. Minulla on masennuksen lisäksi epävakaa personaallisuushäiriö, joka tarkoittaa myös voimakasta hylätyksitulemisen pelkoa ja normaalia voimakkaampia tuskan tunteita. Viikko sitten tilanne kärjistyi niin pahaksi että otin rauhottavia yliannostuksen. En kerralla, enkä oikein tajunnut ottaneeni niitä niin paljon vasta kun havahduin purkin olleen tyhjä. Olo oli niin paha että vähän väliä kävin purkilla, toivoen edes hetkellistä helpotusta tuskaan. Yliannosteksen otettua uskalsin soittaa äitille ja muistan sanoneeni vain että "äiti, en enää jaksa", jonka jälkeen äiti sanoi että hyppää junaan ja tule tänne. Myöhästyin jokaisesta junasta johon minun piti hypätä, en oikein edes muista tuosta päivästä sen tarkemmin. No tilanteen rauhoituttua jäin sitten mieheni luokse yöksi ja hän kävi vielä kaupasta ostamassa lempi herkkujani ja itkikin sinä iltana hetken oltuamme sohvalla. Mutta kun en enää tiedä mikä on näytelmää, mikä on totta, saati edes tiedä kuka tuo mies todellisuudessa on? Minulla on käytössä todella vahva masennuslääkitys, jonka johdosta en saisi juoda, koska se muuttaa minua niin radikaalisti että katsekkin on täysin "vajaa" ja teen asioita mitä en koskaan tekisi jos olisin järjissäni. Join kuitenkin ystäväni kanssa joskus suhteen alkupuolella ja silloin suutelin jonkun tuntemattoman miehen kanssa. Tästä olen saannut kuulla todella paljon. Nyt olin ystävieni kanssa juhlimassa täällä ollessa ja menin baariin ja ystävän mukana hänen haluttuaan jatkoille tuntemattomien miesten mukaan. Yksi miehistä ennen baarista lähtöä tarjosi minulle juoman ja ajattelin että no miksi en sitä joisi, eihän minulla ollut lompakkoa mukana jotta olisin voinut tilata mitään.. Seuraavat muistikuvat ovat todella hatarat ja muistan nähneeni "hallusinaatioita". Eli minut huumattiin. Ja nyt jälkikäteen tiedän että kyseisellä miehellä on mielenterveysongelmia. Tästä syystä hän jätti minut toissapäivänä. Hän kuitenkin antoi asian hetken kuluttua anteeksi ja kaikki oli taas hyvin ja olin jo menossa takaisin hänen luokseen. Kunnes tänään taas hän soitti ja sanoi että olen kuulema flirttaillut kyseisenä iltana kaikille, niinkuin kuulema teen aina. Eli taas hän jätti minut. Havahduin siihen että mieheni on narsisti, edellisenä iltana ennen muuttoani. Soitin miehelleni että voisiko hän tulla tänne ennen kun muuttokuorma lähtee liikkeelle, sen enempiä selittämättä että hän ei matkalla keksisi selityksiä käytökselleen. Noh, hän ei kuulema saanut lentoja joten minun täytyi puhelimessa kysyä asiasta. Hän rupesi itkemään ja sanoi huomanneensa olevansa narsisti tai psykopaatti ennen minua. Mutta ei ollut hakenut hoitoa koska pelkäsi sitä. Lupasin auttaa häntä ja menin muuttokuorman kanssa hänen luokseen. Hän täytti pyynnöstäni listan narsistien ominaisuuksista ja vain muutama kohta jäi täyttämättä. Pyysin häntä myös kirjoittamaan listan mahdollisesti päivittäin ajatuksista ja tunteista vihkoon ja että sitä ei tarvitsisi näyttää muille kun lääkärille. Ja kyllähän sinne tekstiä syntyi muutaman sivun verran. Hän mm. kuvittelee että ei ole olemassa parempia ihmisiä kuin hän yms.. Ei siis ole epäilystäkään että hän ei olisi narsisti. Mutta tämä parisuhde on syönyt minut ihan tyhjiin. Rakastan miestäni ja haluaisin saada hänet parantumaan, mutta onko se täysin mahdotonta? Vaikka hän tiedostaa olevansa narsisti, ja kertoi että itsekkin kärsii siitä ja että se on raskasta ja vaikka haluaa muuttua?
Onko mitään tehtävissä?
Onko toivoa?
7242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Hei, en tiedä enää mitä tehdä tai kenen puoleen kääntyä."
Noh, minä neuvoisin sinua ensi tilassa ottamaan yhteyttä mielenterveystoimistoon...ja kertomaan elämäntilanteestasi siellä...
Kuule, sinun olisi varmasti parempi keskittyä nyt omaan elämääsi ja omaan paranemiseesi. Tarvitse kaiken energiasi itsesi kokoamiseen, ja anna toisen ihmisen kantaa vastuu omasta itsestään.
Sain käsityksen, että miehesi ei ole narsisti, vaan vain stressaantunut ja väsähtänyt suhteeseenne.
Eihän kukaan voi sanoa kenestäkään ja kenenkään suhteesta miten siinä tulee käymään. Sinulla itselläsi on voimakas riippuvuuden tarve ja tämä mies huomasi sen ja osasi käyttää tilaisuutta ja sinua hyväkseen. Ehkä tuollainen suhde ei ole paras mahdollinen sinun mielenterveydellesi ja saattaa jopa jossain vaiheessa viedä sinut todella alas. En usko, että miehelläsi riittää ymmärtämystä sinua kohtaan ja oma käytöksesi vain lisää hänen epäluottamustaan sinuun ja elämä tulee ehkä pakostakin olemaan kuluttavaa vuoristorataa.
Sanot että haluat saada miehen parantumaan ja kysyt onko se täysin mahdotonta. Ensinnäkin, sinulla itselläsi on mielenterveysongelma, joten et ole mitenkään valmis ottamaan kenenkään sairautta tai luonnehäiriötä oman sairautesi lisä taakaksi. Toiseksi, halusi miehesi paranemiseen liittynee sinun omaan voimakkaaseen hylätyksi tulemisen pelkoon ja olet valmis tekemään vaikka mitä, että et jäisi yksin. Lisäksi narsimista ei noin vain hoidollakaan parannuta.
Olet tyypillisesti läheisriippuvaisena ottanut itsellesi hoidokin ja olet antanut kaiken energiasi ja itsesi kokonaan narsistille. Hänen tarpeensa ovat kaikkein tärkeimmät ja hän tulee olemaan etusijalla aina kaikessa. Sinä saat tänään sitä ja huomenna tätä, mutta koskaan et voi olla varma miten hän sinuun tänään tai huomenna suhtautuu ja saatko itse haluamaasi huomiota ja tuoko hän sinulle sen vesilasin jatkossa vai ei. Kaikki on epävarmaa ja turvatonta, eikä varmasti sinun kannaltasi kovinkaan auvoinen näkymä.
Jo nyt näytät voivan tosi huonosti suhteessa vaikka suhteen pitäisi päinvastoin antaa voimaa ja siinä pitäisi tuntea olevansa turvassa ja voida tulla ymmärretyksi. Nyt olet narsistin hoitaja ja hoivaaja et kumppani, joka uskaltaa luottaa toiseen ja levätä suhteessa.
Sinä itse välillä käyttäydyt holtittomasti ja narsistisesti mikä on lisäämään suhteen epävakautta ja ruokkii epävarmuutta ja epäluottamusta kumppanissasi.
Aina on toivoa, mutta toden sanoakseni ei paras mahdollinen ratkaisu ottaa itselleen mieleltään sairasta tai luonnehäiriöistä kumppania, jos itse jo kärsii samaisista ongelmista.
En tiedä, riippuu siitä miten paljon jaksat laittaa itseäsi ja omaa elämääsi likoon vain auttaaksesi ja ymmärtääksesi joka päivä toisen vaikeaa luonnetta oman sairautesi lisäksi. Voit saada joka asiaan hyviä selityksiä ja silmät vedessä katuvaa käyttäytymistä, jossa toinen lupaa ja vannoo muuttuvansa, haluavansa muuttua ja tekevänsä sinun vuoksesi sitä ja tätä, joka tietenkin vetoaa sinuun. Totuus on kuitenkin se, että nämä ovat vain lupauksia jotka unhohtuvat yleensä yhtä nopeasti kuin tuli luvattuakin.
Luultavasti sinulla itselläsikin on kumppaniisi jotenkin alistava tai ylimielinen suhtautuminen, ehkä hän ei pidä siitä tavasta miten käsket ja komentelet ja passautat itseäsi ja haluat kaiken huomion vetoamalla sairauteesi?
Voi olla, että miehesi ei ole narsisti eikä psykopaatti vaan olet manipuloimalla saanut hänet uskomaan sinun selityksiäsi siitä, että hänellä on tämä häiriö. Ehkä sinä itse olet narsisti, joka haluaa pitää ja sitoa kumppanisi itseesi antamalla hänen ymmärtää, että sinä olet kykenevä auttamaan häntä ja olet jopa laittanut hänet tekemään testejä omasta luonteestaan kertomaan monta sivullista tarinaa itsestään sinulle, mikä minusta on kovin outoa ja merkki siitä, että haluat hallita kumppaniasi ja antaa hänen ymmärtää, että hän on sinusta ja sinun avustasi riippuvainen.
Kaiken kaikkiaan minusta ongelma taitaa olla enemmänkin sinun päässäsi. Teet ja ajattelet asioita nopeassa tahdissa ja teet omia johtopäätöksiä, jotka välttämättä eivät lainkaan johdu kumppanistasi vaan sinusta.
Minusta sinun tapauksessasi olisi keskityttävä omaan elämäsi tasapainottamiseen. Sinun pitää nyt huolehtia itsestäsi! Älä ala huolehtimaan toisesta mielenterveysongelmista kärsivää ihmistä omien mielenterveysongelmien lisäksi.. Vaikutat nuorelta. Nauti elämästäsi ja ole ystäviesi kanssa!
Itse seurustelin osan nuoruudestani narsistin kanssa ja monien vuosien jälkeen haavat eivät ole vieläkään parantuneet.. Älä tee samaa virhettä! Pyydän!
Älä hyvä ihminen... Jotta voit auttaa toista on sinun itsesikin oltava vahva ja varma.. Kaksi heikkoa keppiä tukee toisiaan hetken mutta kovempi tuulahdus kaataa koko pakan saman tein. Ota aikaa itsellesi ja vietä läheistesi kanssa aikaa.
Itse olen narsistin kasvattama ja exä. Yritin molempia auttaa monet vuodet turhaan. Hetken meni hyvin, mutta sitten kun kaaduttiin niin tultiin rytinällä alas.. Olen vasta 2v. työstänyt tätä asiaa ja koittanut hyväksyä itseni ihmisenä. Olen yksilö, minulla on omia haluja ja mielipiteitä.. Usko tai älä vieläkin joudun jankuttamaan tätä itselleni koska minut saatiin vakuuttuneeksi siitä että elän muita varten en itseäni..
Ne monet illat kun autoin exääni ylös hänen vaikeasta masennuksesta, kuuntelin haukut, kyyneleet... Entäs sitten kun oli mun vuoro? Kuunteli hetken ja käänsi asian taas häneen ja omaan pahoinvointiinsa... Ei siitä mitään tullut kuin kaksi ihmistä voivottelemassa toisen surua..
Omille tunteille ei ollut tilaa.. Hänkin myönsi ongelmansa aivan kuten äitinikin.. Vaan auttoiko se? Näkyikö se? No viikon ehkä mutta sitten taas jatkettiin samaa rataa..
Usko tai älä olet kaunis, ihana ja ainutlaatuinen NAINEN! Sinulla on oikeus hymyillä, nauttia, nauraa, itkeä sekä huutaa..Sen kun tajuaa niin kokee aivan mielettömän olotilan sisällään siinä jää lääkkeet ja seksi jopa toiseksi. Voit seotakin siitä tunteesta hetkellisesti mutta se on sallittua :)
Terv. 22v. äidin varjossa ja 5v. exän varjossa elänyt haparoivia askelia ottava nuori neiti.
Ps. Itse kärsin edelleen vakavasta syömishöiriöstä jolla turrutan pahimpia pelko ja paniikkikohtauksia.
Kannattaa näitä selailla huvikseen vaikka, ja listata myös plussat itsestään. Vaikeaa aluksi tiedän mutta käytä aikaa :)
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/5-askelta-parempaan-itsetuntoon/
http://www.fit.fi/elamanhallinta/10-tapaa-saada-parempi-itsetunto/1731
So misery
Minun vanhemmat olivat molemmat läheisriippuvaisia ja se oli huono ratkaisu, kaksi ongelmaista, jotka molemmat olivat reppanoita. Minulla se oli äiti, joka otti "vallan" ja sairastui vahvuuteen (ilmeisesti aina toinen päätyy siihen kun tasapainoinen suhde ei toim läheisriippuvaisten keskeni).
LR kulkee tosiaan suvussa ja siinä missä vanhemmat elivät rajatonta elämäänsä ja auttoivat "tuttaviaan" jotka tarvitsivat "apua" minustakin tuli LR.
Vasta tunnistettuani oman sairauden ja saatuani siihen apua olen pystynyt ymmärtämään vanhempiani ja antamaan heille anteeksi.
Ensimmäinen puolisoni oli kanssa LR (normaalit ihmiset aika nopeasti ottivat etäisyyttä kun huomasivat "rajattomuuden" ja sairaalloisen miellyttämishalun) ensimmäinen liittoni oli täysi katastroffi ja päättyi siihen kun tapasin narsistin. Hän osasi vaatia ja pienen hetken kuluttua olin ottamassa eroa, hankkimassa lasta ja menossa naimisiin.
Se oli todellinen painajainen, joka kesti todella pitkään. Kun ero tuli niin minusta ei ollut kuin kuoret jäljellä, siinä samassa meni myös rahat ja terveys (piti tehdä ympäripyöreätä päivää, että sai kustannettua hänen menonsa ja vuosien jatkuva puurtaminen söi terveyden) Vasta eron jälkeen sain oikeanlaista apua ja tunnistin ongelmani. Vasta nyt voin sanoa eläväni (aikaisempi "elämä" tuntuu unelta, pahalta unelta.)
Olin suhteessa täysin sokea ja vietävissä, ehkä osittain siitä syystä kun vanhempani eivät olleet narsisteja.
Olen oppinut aika raadollisessti sen, että kahden "sairaan" ei pitäisi olla yhdessä oli kyse sitten mistä mielenterveysongelmasta tahansa.
Omassa vaivassani on tosin se hyvä puoli, että nyt kun olen terapiassa, niin ennuste on todella hyvä ja tulen pääsemään tämän yli ja elämään kohtuu normaalia elämää. Entinen puolisoni elää loppuelämänsä omassa helvetissään... eli kait minä olen se onnekkaampi?
Keskity yksinkertaisesti elämään itsellesi ja olemaan oman elämäsi herra , opettele nauttimaan elämästä ja tutustu itseesi, arvosta itseäsi ja tee itse elämästäsi sen näköinen kuin haluat sen olevan....ja sen jälkeen voit tarkkailla löytyykö tästä maailmasta ihmistä jonka SINÄ hyväksyt osaksi elämääsi : D.