Stuck on you

Farrellyn (Sekaisin Marista) veljesten uutukainen on sympaattinen draamakomedia siam... anteeksi yhteenkasvaneista kaksosista. Homma toimii, ja pääparin Matt Damon ja Greg Kinnear vakuuttavat rooleissaan.

Ohjaajakaksikon aiemmat tuotokset, kuten erinomaiset komediat Mari ja Me kaksi ja Irene antoivat aihetta odottaa varsinaista naurupläjäytystä. Kreisikomedia on tällä kertaa varsin niukassa, ja nyt draamalle annetaan enemmän sijaa. Ovatkohan veljekset seestyneet, mutta joka tapauksessa jäin kaipaamaan lisää ja eritoten roisimpaa huumoria. Nyt tarinaa kantavat aiemmistakin elokuvista tutut perisympaattiset ja herkät teemat. Liikuttavuuttakin löytyy. Kehitysvammaisia - pahoittelut, mutten tiedä poliittisesti korrektimpaa ilmausta - on rooleissa jälleen, ja he antavat vain lisäpotkua leffan symppikselle ilmeelle.

Damon & Kinnear vetävät tosiaan mainiot roolit maksan jakavina veljeksinä. Heidän yhteiset riemastuttavat kokkauskohtauksensa tuovat mieleen Chaplinin fyysisen komedian. Muista näyttelijöistä voi mainita Cherin mukiinmenevästä suorituksestaan itseironisessa diivan roolissa omana itsenään.

Kaiken kaikkiaan lievän väljähtänyt maku pätkästä kuitenkin jäi, ehkä töksähtävän ja laimeahkonkin lopun takia. Kelpo viihdettä kuitenkin: hyvän mielen leffa, joita aina tarvitaan. Ylimääräinen ½ tähteä lopputekstien vetoavan karmeasta kiitospuheesta. ***½ / *****
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


teme kirjoitti:

Farrellyn (Sekaisin Marista) veljesten uutukainen on sympaattinen draamakomedia siam... anteeksi yhteenkasvaneista kaksosista. Homma toimii, ja pääparin Matt Damon ja Greg Kinnear vakuuttavat rooleissaan.

Ohjaajakaksikon aiemmat tuotokset, kuten erinomaiset komediat Mari ja Me kaksi ja Irene antoivat aihetta odottaa varsinaista naurupläjäytystä. Kreisikomedia on tällä kertaa varsin niukassa, ja nyt draamalle annetaan enemmän sijaa. Ovatkohan veljekset seestyneet, mutta joka tapauksessa jäin kaipaamaan lisää ja eritoten roisimpaa huumoria. Nyt tarinaa kantavat aiemmistakin elokuvista tutut perisympaattiset ja herkät teemat. Liikuttavuuttakin löytyy. Kehitysvammaisia - pahoittelut, mutten tiedä poliittisesti korrektimpaa ilmausta - on rooleissa jälleen, ja he antavat vain lisäpotkua leffan symppikselle ilmeelle.

Damon & Kinnear vetävät tosiaan mainiot roolit maksan jakavina veljeksinä. Heidän yhteiset riemastuttavat kokkauskohtauksensa tuovat mieleen Chaplinin fyysisen komedian. Muista näyttelijöistä voi mainita Cherin mukiinmenevästä suorituksestaan itseironisessa diivan roolissa omana itsenään.

Kaiken kaikkiaan lievän väljähtänyt maku pätkästä kuitenkin jäi, ehkä töksähtävän ja laimeahkonkin lopun takia. Kelpo viihdettä kuitenkin: hyvän mielen leffa, joita aina tarvitaan. Ylimääräinen ½ tähteä lopputekstien vetoavan karmeasta kiitospuheesta. ***½ / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu