Kuinka masentunut ja sekaisin pitää olla ennen kuin voi jäädä sairaslomalle töistä? Mitä oireita pitää olla? Masentunuthan usein sinnittelee viimeisillä voimillaan töissä eikä välttämättä ota sairaslomaa, vaikka olisi sen tarpeessa, kunnes tilanne on jo todella paha. Vai onko näin? Missä vaiheessa olette itse saaneet sairaslomaa?
Olen uupunut, mutta en ole kehdannut mennä työterkkarin juttusille asian vuoksi. Olen miettinyt, jos hakisi vain palkatonta vapaata, kun en tänä kesänä saanut pitää kesälomaakaan. En tiedä, kuinka kauan enää kestän tätä. Tänään oli taas vähällä, etten ruvennut itkemään. Olen pari kertaa jo salaa itkenyt töissä. Mutta kun on toimistotyö, eikä esim. asiakaspalvelutyö, niin tätä pystyy tehdä huonommassakin jamassa. Tosin työhön keskittymisestä ei tule silloin mitään.
Voisinkohan päästä työkykykartoitukseen? Netissä olen jonkun itsearviotestin tehnyt ja sen mukaan työkykyni oli heikko. Olen huomannut, että ajatteluni on todella hidasta ja yksinkertaiset asiat tuntuvat välillä ylivoimaisilta, jolloin tekisi mieli luovuttaa. En ole oikeasti tyhmä, mutta en vaan tajua. Työkaveritkin pitävät varmaan idioottina ja puhuvat pahaa selän takana, mikä vain pahentaa oloani.
Töiden tekemiseen menee luultavasti paljon enemmän aikaa kuin muilla, mikä on johtanut ylityökierteeseen, jolloin olen entistä väsyneempi ja tehottomampi. Välillä on niin kiire, ettei ehdi käydä syömässä tai pitää kunnon taukoja. Toisaalta kykenen suoritumaan töistäni jotenkuten. Olen parempi kuin ei mitään. Saan kuitenkin asioita aikaiseksi, koska on pakko. Mutta uskon, että työkykyni voisi olla parempi, jos saisin pitää muutaman kuukauden vapaata ja tervehtyä masennuksestani, olla vain hiljaa ilman vaatimuksia eikä koko ajan suorittaa.
Pelkään, että jos joudun vielä pitkään potemaan tätä stressiä, mielenterveyteni on pysyvästi vaarassa. En vaan pysty ottamaan sairaslomaa, potisin kauheita syyllisyyden tunteita ja jättäisin työkaverit pulaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
muistaa se, että kukaan ei ole työpaikalla korvaamaton. Eiköhän ne saa siellä hommat tehtyä ja jolleivat, on työnantajan homma hankkia sinulle sijainen loman ajaksi. Toki on töitä, joissa työt sitten jäävät kasaantumaan yhdelle ihmiselle, silloinhan on todella kurjaa olla saikulla, jos tietää, että ne hommat tulevat eteen entistä pahempana ryöppynä:/
Vaikka olisi tuo jälkimmäinenkin tosi kettumainen tilanne, niin silti on hyvä olla näissä asioissa terveen "itsekäs", järkevä siis ja hankkia apua. Asiat töissä kyllä järjestyvät tavalla tai toisella aikanaan. Tiedän itse kantapään kokemusten kautta, että kun vain pakolla "sinnittelee" vuosikaudet ja jopa kymmenet, ei tule tervettä ei, vaan ongelmat sen kun lisääntyvät ja pahenevat. Masennus kun uusii varsinkin hoitamattomana, enemmän sääntö kuin poikkeus.
Eräs työkaverini oli ennen vähän kuin sinä. Sitten yhtenä aamuna hän ei enää voinut nousta autosta ulos, koska itki niin paljon. Hän vain romahti aivan täysin. 7 kk sairaslomaa loppuunkulumisesta työssä. Tapauskohtaista, mutta ihan oikeasti, tuo aika voi pidentyä mitä kauemmin olet ikävässä tilanteessa työssäsi.