Lapsi viety vaikka ei ole kirjoilla Suomessa

Mita ihmetta tassa pitaa tehda? Lapsi (teini oikeastaan) on ollut Suomessa vain pari kuukautta opiskelemassa. Nyt soitti etta lastensuojelu oli kaynyt hakemassa hanet kesken koulupaivan ja vienyt perhekotiin. Onko tama edes laillistakaan, mina joka olen lapsen yksinhuoltaja, seka lapsi emme ole kumpikaan nykyaan kirjoilla Suomessa (kotipaikkakuntamme on itse asiassa ihan toisella mantereella, Euroopan ulkopuolella). Mita ihmetta voisin tehda etta lapsi paasee takaisin kouluun? Minulla ei ole varaa kalliisiin lakimiehiin.
26281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Suomessa lastensuojelun mielivalta on jotain aivan käsittämätöntä.
Laillista on Suomessa sellainen, joka ei muualla olisi.
Lapsesi yritetetään todennäköisesti hyödyntää rahallisesti, eli hänen avullaan saadaan tuet valtiolta. Lapset on pelkkää materiaa lapsikauppabisneksessä joka voi hyvin Suomessa.
Lapsen ihmisoikeudet on lastensuojelijoille ja muille lapsikauppiaille pelkkä vitsi.
Jos kerran tästä maasta pois pääsee, niin palata ei kannata.

Äänestä

Sain kirjoituksesta käsityksen, että et itse asu Suomessa tai asut ihan eri paikkakunnalla eli olet jättänyt lapsen opiskelupaikkakunnalleen ihan ilman tukeasi ja siksi vastaan näin:
Kysymys on siitä, että olet vaarantanut nuoren kehityksen jättämällä hänet vaille turvallista kasvuympäristöä, et ole huolehtimassa alaikäisestä lapsestasi, et ole turvaamassa hänen kehitystään, jolloin kysymyksessä on toiselta nimeltä lapsen heitteillejättö.

Vanhempien vastuulla on lasten asioista huolehtiminen ja jos vanhemmat eivät siihen kykene, on yhteiskunnan puututtava asiaan ja vastattava lapsen turvallisesta kehityksestä. Siksi hänet on sijoitettu perhekotiin. Sinulla ei ole montakaan mahdollisuutta. Ehkä ainoa, mitä voit tehdä, on tulla huolehtimaan lapsestasi. Eli ilmoitat ls-työntekijöille, että tulet huolehtimaan alaikäisestä lapsestasi, tarjoat kodin ja turvallisen kasvuympäristön hänelle, kunnes hän on täysikäinen. Joudut tietysti esittämään dokumentit toiminnastasi.

Toisaalta voi olla täysi provokirjoituskin, tiedä näitä.

Äänestä
  • Tästä vastauksestako minulle nyt on kohistu?

    Onhan tämä ehkä aika kylmäkiskoinen vastaus äidin hätähuutoon, mutta tässä mielestäni toisaalta kerrotaan aika selkeästi todennäköisin peruste, millä lapsi on huostaanotettu:

    "Sain kirjoituksesta käsityksen, että et itse asu Suomessa tai asut ihan eri paikkakunnalla eli olet jättänyt lapsen opiskelupaikkakunnalleen ihan ilman tukeasi ja siksi vastaan näin:
    Kysymys on siitä, että olet vaarantanut nuoren kehityksen jättämällä hänet vaille turvallista kasvuympäristöä, et ole huolehtimassa alaikäisestä lapsestasi, et ole turvaamassa hänen kehitystään, jolloin kysymyksessä on toiselta nimeltä lapsen heitteillejättö. "

    Äitihän itse tuossa ihmettelee syytä tähän. Äiti ei myöskään ole maininnut, edes osapuilleen ls:n antamia perusteita huostaanotolle saati sitä, kenen luona lapsi on Suomessa ollessaan majaillut, ts. onko lapsella riittävää tukiverkkoa, jotta tämä voisi asua yksin kaukana kotimaastaan. Äiti myös kysyy, miten voisi lapsensa saada takaisin, ja tuossa on hänelle vastattu myös siihen, mielestäni hyvin asiallisesti, vaikkakin melko kylmäkiskoisesti.

    En voi kuitenkaan vaatia keneltäkään erityistä sydämellisyyttä toisia kohtaan, vaadin ainoastaan asiallisuutta.

    Ainoa syy, miksi tulevaisuudessa tulen poistamaan tämän kaltaiset viestit, on tämä:

    "Toisaalta voi olla täysi provokirjoituskin, tiedä näitä."

    Tällä palstalla ei enää syytellä muita provoiksi, valehtelijoiksi tai miksikään muuksikaan. Lisäselvennystä henkilön tilanteeseen voidaan pyytää, mikäli vastausta on vaikea antaa, kuten tässäkin tapauksessa.

    Itse katson, että aloittajan tilanteessa voi ALOITUSVIESTIN PERUSTEELLA hyvinkin olla kyse laillisesta TAI laittomasta huostaanotosta - lapsi voi aivan mahdollisesti voida pahoin äidin siitä tietämättä - lapsihan on hyvin kaukana kotoa ja äidistä! Mikäli lapsella ei ole riittävää turvaverkkoa vieraassa maassa, ymmärrän hyvin, että hänen tilanteestaan on huolestuttu. Toisaalta huostaanotto voi olla laitonkin, ja hyvinkin mahdollisesti sitä on, mikäli lapsi asuu Suomessa vaikkapa isänsä tai isovanhempiensa luona, eikä vika ole kotioloissa vaan aivan jossain muualla.

    Tilannetta ei voida kuitenkaan tietää ilman tarkennuksia. Aloittajahan ei itsekään tiedä, onko kyse laillisesta vai laittomasta huostaanotosta, joten vaikea sitä on meidän muidenkaan mennä sanomaan, ellei aloittaja tule itse vapaaehtoisesti kertomaan, minkä hän on nyt myöhemmin tehnytkin. Tätä viestiä kirjoitettaessa on kuitenkin tilanne ollut vielä monilta osin epäselvä.

    Äänestä

  • sherppa kirjoitti:

    Tästä vastauksestako minulle nyt on kohistu?

    En siis tätä poista, vaan jätän tämän malliksi - provovalituksia ja syyttelyitä en tästä eteenpäin salli.

    Äänestä

Kannatan, että aloittaja tulet katsomaan lastasi. Näet osa sijaishuoltopaikoista on todella ala-arvoisia. Onneksi nyt on alettu valvontaa tehostaa ja sitä tehostetaan koko ajan. kaikkein huonoimpien toimintaan aletaan puuttua pikku hiljaa. Luojan kiitos.

Mutta tässä siis yksi syy lisää tulla huolehtimaan lapsesta. Tule tsekkaamaan paikka.

Äänestä
  • Lastensuojelun toiminta on herättänyt viimeaikoina keskustelua.

    Ota selvää onko paikkakunnallasi Kunnallinen oieusaputoimisto, heiltä saa ilmaista, tai erittäin edullista palvelua.
    Käytin itse kerran palvelua ja olin tyytyväinen, lakimies ja tuomarit rahastavat.

    Sosiaali- ja Terveysalan tietopalvelu on käsittääkseni tarkoitettu alan työntekijöiden toiminnan kehittämiseen ja antaa

    Tässä löytyy muutama aihe Sosiaali- ja terveysalan tietopalvelusta.

    https://www.sosiaalialantietopalvelu.fi/ajankohtaista/5064.html
    -----------

    Äänestä

  • huonolaatuisuus, Mita hyotya on tulla tarkistamaan paikan tasoa, jos ei sielta lasta pois saa? Ei kai vanhemmalla ole valtuuksia paattaa siita missa lasta pidetaan?
    ap

    Äänestä

  • Tiedoksi. kirjoitti:

    Lastensuojelun toiminta on herättänyt viimeaikoina keskustelua.

    Ota selvää onko paikkakunnallasi Kunnallinen oieusaputoimisto, heiltä saa ilmaista, tai erittäin edullista palvelua.
    Käytin itse kerran palvelua ja olin tyytyväinen, lakimies ja tuomarit rahastavat.

    Sosiaali- ja Terveysalan tietopalvelu on käsittääkseni tarkoitettu alan työntekijöiden toiminnan kehittämiseen ja antaa

    Tässä löytyy muutama aihe Sosiaali- ja terveysalan tietopalvelusta.

    https://www.sosiaalialantietopalvelu.fi/ajankohtaista/5064.html
    -----------

    Juu, vaikka tässä oli linkki ja tämä oli jo jotain kautta poistettu, niin minusta alun ohje oikeusaputoimistoon yhteydenottamisesta on ihan asiallinen, joten palautin tämän takaisin tänne.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    huonolaatuisuus, Mita hyotya on tulla tarkistamaan paikan tasoa, jos ei sielta lasta pois saa? Ei kai vanhemmalla ole valtuuksia paattaa siita missa lasta pidetaan?
    ap

    No ainakin vanhemmalla on mahdollisuus valittaa huonolaatuisesta toiminnasta.

    Äänestä

Peruskoulun suorittaneita, ala-ikäisiä teinejä/ lapsia asuu paljon eri paikkakunnilla kuin omat vanhempansa, ihan siis opintojen takia (esim. ammattikoulut jne.)

Ala-ikäiset lapset voivat opintojen takia asua eri paikkakunnilla ja yhteydenpito sekä huolenpito lapsiin onnistuu hyvin.

Otetaanko eri paikkunnilla asuvat lapset huostaan kun eivät asu vanhempien kanssa samassa osoitteessa ? Tässä uusi tulonlähde sijaishuollolle.

Lapsesta saadaan rahaa perhekodille.

Äänestä
  • Itse veikkaisin, että on katsottu, että lapsi on ajautunut huonoille teille, eikä tällä ole riittävää turvaverkkoa Suomessa. Voin tietysti olla väärässäkin. Suomessa toki asuu lapsia eri paikkakunnalla kuin vanhempansa, mutta heillä turvaverkko on silti useimmiten vain kymmenien tai satojen kilometrien päässä.

    Kuten aloittaja itsekin sanoi, kaukaa toisesta maasta on vaikeampi lähteä lastaan pelastamaan pulasta. Mikäli lapsella on kuitenkin sukulaisista ja ystävistä koostuva riittävä turvaverkko Suomessa ja lapsen asiat ovat kaikin puolin hyvin (ei huumeita, alkoholia, pikkurikoksia, tms.) katsoisin itsekin tämän "laittomaksi huostaanotoksi" ainakin moraalisessa mielessä. Lain tarkkoja koukeroita en tämän asian tiimoilta minäkään tunne.

    Äänestä

Kannatan, että aloittaja tulet katsomaan lastasi. Näet osa sijaishuoltopaikoista on todella ala-arvoisia. Onneksi nyt on alettu valvontaa tehostaa ja sitä tehostetaan koko ajan. kaikkein huonoimpien toimintaan aletaan puuttua pikku hiljaa. Luojan kiitos.

Mutta tässä siis yksi syy lisää tulla huolehtimaan lapsesta. Tule tsekkaamaan paikka.

Äänestä

ap taalla. tuo lapsen luona kayminen olisi helppoa jos olisi miljonaari, koska asumme kaukana, Euroopan ulkopuolella. Lapsi Tuli Suomeen opiskelemaan, yli 16-vuotiaat saavat asua itsenaisesti, eika koulullakaan ollut mitaan sita vastaan. Lapselle oli perhekodissa sanottu etta han on "koditon", eika meilla Suomessa mitaan kotia ole koska asuinpaikkamme on ulkomailla. On myos tullut sahkopostissa tieto etta olivat tehneet kiireellisen sijoituksen, perusteluita en saanut. Sen mita olen pystynyt selvittamaan, on etta jos perhe asuu ulkomilla, Suomen viranomaisilla ei ole edes oikeutta hoitaa asiaamme tai ainakaan tehda lastensuojelulle kuuluvia selvityksia. Haagin sopimuksen nojallahan Suomen viranomaiset lahettivat Camboyn pojatkin mahdollisesti vakivaltaiselle isalle. Tuon saman sopimuksen kuuluisi suojella lastani mutta onko se keskiverto sosiaaliviranomaisille ehka tuntematonta aluetta, paikkakunta jossa lapsi siepattiin ei on vahan kauempana maaseudulla.

Äänestä
  • ap jatkaa. Sen verran viela selvennysta tuohon edelliseen etta ei ole kysymys mistaan huoltajuuskiistasta, lapsi on aina ollut minun huollettavanani, siita ei koskaan ole ollut vanhempien kesken minkaannakoista erimielisyytta. Olemme yksinkertaisesti muuttaneet toiseen maahan vuosia sitten, koko perhe, lapsi tuli Suomeen koska halusi opiskella taalla.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    ap jatkaa. Sen verran viela selvennysta tuohon edelliseen etta ei ole kysymys mistaan huoltajuuskiistasta, lapsi on aina ollut minun huollettavanani, siita ei koskaan ole ollut vanhempien kesken minkaannakoista erimielisyytta. Olemme yksinkertaisesti muuttaneet toiseen maahan vuosia sitten, koko perhe, lapsi tuli Suomeen koska halusi opiskella taalla.

    ap. Niin miten tuo asia etenee, mihin minulla on oikeus valittaa ja saada lapsi pois sielta? Tuleeko minun laittaa jonkinlainen valituskirjelma lapsen opiskelupaikkakunnan sisiaahuoltoon vai johonkin oikeuslaitokseen? Kun postin kulussa menee monta paivaa niin pitaisi toimia heti.

    En yleensä koe tarpeelliseksi palautella jonkun muun jo asiattomiksi katsomia viestejä takaisin tänne, mutta viestissä ollutta selkeää mainosta ja muiden kirjoittajien lievää mollausta lukuunottamatta nimimerkki "Aloittajalle" vastasi sinulle näin kivasti ja kauniisti:

    "Netistä löydät varmaan sen kunnan viranomaisten yhteystietoja, jossa lapsesi huostaanotettiin. Ota yhteys sossuihin ja pyydä kaikki asiapaperit nähtäväksesi. Sossujen velvollisuus on kertoa sinulle huostaanoton syy! Mutta toisaalta ei ole hirveän erikoista sekään, jos ei kerrota, ei sitä aina kerrota edes Suomessa oleville vanhemmille. Mutta lain mukaan sinunulla on oikeus tietää syy, sekä saada KAIKKI lapsesi asiaa koskevat paperit itsellesi.

    Sen kyseisen kunnan yhteystiedoista löytyy myös sosiaaliasiamiehen puhelinnumero. Hän varmaan voisi olla ensimmäinen ja ehkä paras vaihtoehto nyt ensi hätään neuvojen antajaksi. Hänen tehtävänsä on valvoa ja puolustaa asiakkaan oikeuksia sosiaalitoimessa. Tuli myös mieleen Lilli Autti, hän oli minun lapseni huostaanoton aikaan sosiaaliasiamiesliiton pj, ja hän auttoi minua valtavasti. Nykyään hän on Valvirassa ylitarkastajan virkanimikkeellä. Googleta hänen nimensä ja sana 'yhteystiedot'. En tiedä, miten hänen nykyisessä virassaan onnistuu tällaisen avun antaminen, mutta hän on ihmisenä valtavan mielyttävä ja auttamishaluinen, että uskoisin hänen kokemuksellaan ja tiedollaan jotain apua (ainakin neuvoja) löytyvän.

    Sitä kyllä ihmettelen, onko suomalaisviranomaisilla valtuuksia toimia tässä (siis lastensuojelu), koska ei ole kyse Suomen kansalaisesta.

    Oletko saanut yhteyden lapseen? Sinulla on oikeus keskustella hänen kanssaan puhelimessa. Ei sossuilla ole mitään oikeutta estää lapsen opiskelua, sen takia hän juuri Suomessa onkin! Toivotaan, että hän on hyvässä paikassa, eivät kaikki perhekoditkaan huonoja ole.

    Voi hyvänen aika, miten monesti on tv:ssäkin haastateltu täällä opiskelemassa olevia alaikäisiä ulkomaalaisia, pitäisikö heidät nyt kaikki huostaanottaa joidenkin sossujen mielestä...

    Jos opiskelu oli kerran noin alkuvaiheessa, niin olisiko mahdollista, että lapsi haluaisi keskeyttää sen ja palata kotiin luoksenne? Eikö huostaanotosta voisi päästä eroon sillä, että viranomaiset saattavat lapsen täällä lentokoneeseen ja olette häntä vastaanottamassa kotikentällä? On tänne maahanmuuttajina tulleita virolaisperheitäkin lähtenyt suomalaista lastensuojelua karkuun takaisin kotimaahansa. Erästäkin sellaista tapausta käsiteltiin laajasti virolais-mediassa taannoin, suurella ihmetyksellä ja järkytyksellä.

    Kaikki sympatiani ovat teidän puolella, toivottavasti asiat järjestyvät!
    Jaksamista sinulle, voin vain kuvitella huolesi tällä hetkellä..."

    Alun olen siis tästä viestistä poistanut, muutoksia en ole tehnyt.

    Samaa toivon minäkin Sinulle, aloittaja, jaksamista.

    Sherppa.

    Äänestä

Suurimmassa osassa huostaanottoja ei ole mitään merkitystä sillä, millaisia lapsen vanhemmat ovat. Varsinkin pikkukunnissa paljon merkittävämpi tekijä on vaikkapa se, että sen alueella sijaitsevasta lastensuojelulaitoksesta on juuri vapautunut paikkoja. Vauvoja viedään nuorilta äideiltä, jos lapsettomat sijaisvanhemmat jaksavat riittävän ponnekkaasti painostaa sosiaalityöntekijöitä jne.

Äänestä
  • Tässä nyt olikin fiksusti heti alkuun mainittu, että "suurimmassa osassa". Itse olisin ehkä sanonut että osassa. Tämä on siis varmasti tilanne joissakin kunnissa, ei kaikissa. Nimimerkiltä "ap:lle" kysyisin, että tunnetko henk. koht. tällaisia tapauksia joissa pikkuvauva viety nuorelta äidiltä tai tunnetko tuollaiset lapsettomat sijaisvanhemmat, joiden olet itse nähnyt painostaneen sosiaalityöntekijöitä? Vai tunnetko kenties sosiaalityöntekijän, joka on kertonut tulleensa painostetuksi?

    Uskon sinua kyllä, tiedän, että tuollaista tapahtuu. Minua kiinnostaa lähinnä kuulla, millainen juuri sinun henkilökohtainen kokemuksesi asiaan liittyen on? Onko sinulla omakohtaista kokemusta aiheesta?

    Kaipaan tänne palstalle enemmän omakohtaisia kertomuksia kirjoittajilta - toki nimettöminä ja tarvittaessa vaikkapa pieniä yksityiskohtia muunnellen, jottei kenenkään henkilöllisyys paljastu.

    Äänestä

En vielakaan tajua kuinka takapajuista ja raakaa tama viranomaisten toiminta on Suomessa, kuinka avoimesti tuon kaiken takana oleva liiketoimintakoneisto pyorii, sita ei edes yriteta salailla. Ruotsissahan taisi olla samanlainen noitavainojen aika lastensuojelussa noin 10-15 vuotta sitten mutta ei siella touhu mielestani mennyt koskaan tamantapaisiin fanaattisiin mittasuhteisiin ja suurteollisuudeksi niinkuin kuin miten Suomessa on nyt tapahtunut.

Äänestä
  • Oli sielläkin omat ylilyöntinsä, esim. vapautuvia VANKEJA asetettiin sijaisvanhemmiksi ym. vastaavaa. Siis vankeja! Ja lapset lähtivät huostaanottoon yhtä sattumanvaraisesti kuin Suomessa viime vuosina on tapahtunut.

    Ruotsin tilanteeseen päästiin puuttumaan vain sillä, että ulkomaalaiset toimittajat alkoivat enemmän kirjoitella tilanteesta. Se onnistui sitten, kun suomalaissyntyinen toimittaja Eva Aminoffin poika huostattiin ja sijoitettiin ihan hirveisiin oloihin.

    Tarvittiin siis ensin YKSI toimittaja, joka OMIN SILMIN näki mielivallan ja järkyttävyydet. Ja hän alkoi yhteydenpidon asiasta ulkomaalaisten toimittajatuttaviensa kanssa.

    Jotain tällaista tarvittaisiin Suomessakin, ei oman maan sisällä löydy halukkuutta lasten oikeuksien parantamiseen näissä asioissa.

    Äänestä

  • Sen verran tiedän ihan henkilökohtaisen kokemukseni perusteella sinunkin kotimaasi (yhdysvallat) tilannetta, ettei taida kehumista olla sielläkään. Sijaisvanhemmat ovat siellä käsittääkseni huomattavastikin huonompaa tasoa kuin meillä täällä suomessa, sijaisperheiden koot suuria, koneisto nielee lapsia kokonaan (niin, että lapsia siis kirjaimellisesti katoaa, eikä sosiaaliviranomaisetkaan tiedä, missä yksittäinen lapsi on?

    Suomenkin tilanteessa on parantamisen varaa, samoin Ruotsin, Venäjän. Itse asiassa, maailmasta ei taida kovinkaan montaa maata löytyä, jossa tilannetta voitaisiin pitää hyvänä. Itse en puhuisi välttämättä "suurteollisuudesta" ja "fanaattisista mittasuhteista" vaikka tilanne vaikea onkin. Noitavainoista puhuminenkin on mielestäni aika kärjistettyä.

    Äänestä

Kyllä itsenäisesti asuvan alaikäisenkin vanhemmat ovat velvollisia tarvittaessa huolehtimaan jälkeläisensä asioista ja kontrolloimaan tätä. Se ei onnistu vieraasta maasta käsin. Mikään ei estäne lastasi opiskelemasta perhekodissa. Syynä huostaanottoon ei liene itsenäinen asuminen, itsekin asuin 16-vuotiaana omillani, vaan se, että lapsen on havaittu olevan kyvytön huolehtimaan itsestään ilman aikuisen valvontaa. Hän on saattanut esim. käyttää päihteitä. Sossujen on tällaisessa tilanteessa yksinkertaisesti pakko huostaanottaa, jos ei ole vanhempaa, joka huolehtisi, että tapahtunut ei toistu.

Minä aloittajan asemassa pyrkisin nyt huolehtimaan, että lapsi tulee sijoitetuksi opiskelupaikkansa läheisyyteen, että sijaiskodissa huolehditaan opiskelun etenemisestä ja kontrolloidaan nuoren elämää ja olisin tyytyväinen, että Suomen yhteiskunta tekee näin ison satsauksen lapseen, jonka vanhemmat eivät itse viitsi jälkikasvustaan huolehtia. Ja jos et tosiaan jaksa edes tulla lastasi tänne katsomaan, niin etpä taida hänestä tippaakaan välittää. Ei tarvitse olla miljonääri lentääkseen Suomeen.

Äänestä

Lapsi voi asua itsenäisesti ja opiskella vieraalla paikkakunnalla. Kontrollointi ja yhteydenpito onnistuu hyvin 2000-luvulla, kun on netit, skypet, puhelimet jne. Lapsella voi olla sukulaisia suomessakin.

Lapsi on kenties käyttänyt päihteitä ja tämän takia on lähdetty tähän mielettömään lapsen oikeusturvaa loukkaavaan hysteriaan. Huostaaanotto on uskomaton rangaistus lapselle. EIKO ESIM. TUKIHENKILÖ OLISI RITTÄNYT ? Vaikka kerran tai kaksi viikossa joku olisi käynyt nuoren luona jos tilanne aiheuttaa lastensuojeluhysteriaa. Olisiko maksanut liikaa sosiaalihuollolle?

Nuoret alle 18-v, , jotka reissaavat ulkomailla useita kuukausia ihan yksin (esim aupair yms) ja jopa käyttävät alkoholia olisivat Suomessa huostauhan alla. Kun äiti ei pääse mukaan aupair-reissulle !

Nuoruuteen kuuluu osana teot, joissa ei aina ole järkeä kun nuori etsii paikkaansa yhteiskunnassa. Suomessa pääsee huostaan ja lastensuojeluisnes pyörii. ! Perhekodit tarvitsevat asiakkaita.

Ja todellakin ! Lentomatka pienituloiselle äidille maksaa kuukausien palkan. Hänelle tulee sen lisäksinyt hirvittävät puhelinkulut. Yhteyttä on aivan varmasti pitänyt lapseensa.

Mutta Suomessa ei lapselle löydy esim tukihenkilöä siihen saakka kun äiti saa asiat selvitettyä lapsen kanssa. Suomessa laitetaan lapset huostaan.

Suomessa otetaan vuodessa yli 1000 lasta huostaan. Ruotsissa n. 100 lasta.Suomi johtaa Eiroopan huostatilastoja, huostassa yli 18 000 lasta ja
määrä kavaa koko ajan.

Huostassa jo kokonainen sukupolvi lapsia !

Äänestä
  • ap taalla. Nuori ei asunut yksikseen vaan valvotuissa olosuhteissa, siella oli henkilokuntaa huolehtimassa asukkaiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, lisaksi he pitivat yhteytta vanhempiin lasta koskevissa asioissa niinkuin asiaan kuuluukin kun nuori opiskelee toisella paikkakunnalla. Nuorella ei ollut minkaanlaista valitonta vaaraa eika muutenkaan. ongelmia. Sen vuoksi tuo menettely vaikuttaa ihan kasittomalta, ei tuollaista vapaudenriistoa saisi tehda vain sen vuoksi etta lastensuojelulla olisi laitoksessa vapaita paikkoja. Olettivat ehka etta kaukana asuvan huoltajan lapsi on helpompi siepata .

    Äänestä

Onko tapahtunut edistystä?
Saitko yhteyttä asianajajaan, sosiaaliasiamieheen tai keneenkään, josta olisi apua?

Anna pientä välivinkkiä, miten asiat edistyvät.
Jaksamista sinulle!

Äänestä

Varmaan puolet tämänkin ketjun viesteistä sain taas poistaa. Osa Ammattikasvattajan vale-vale-provo-provo -vietejä, osa muiden keskustelijoiden taholta tulevaa ammattikasvattajan mollausta, muutama linkittäjän linkki. Valtaosa poistetuista viesteistä täysin off-topic riitelyä siitä kenellä on oikeus olla täällä ja kenellä on velvollisuus todistella kenelle ja mitä.

Huh huh. Ei se Ammattikasvattaja nyt ihan ainoa huonosti käyttäytyvä tässä keskustelussa ollut, mutta kyllä hänelläkin taitaa olla peiliin katsomisen paikka.

Ammattikasvattajalle kuitenkin propsit siitä että hän yhtä viestiä lukuunottamatta taisi kirjoittaa jälleen samalla nimimerkillä kuin ennenkin. Muuthan kirjoittelivat taas iloisesti vaihtuvilla multinikeillä, joista ei taas saanut tolkkua, kuka on kuka...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_10091184 kirjoitti:

Mita ihmetta tassa pitaa tehda? Lapsi (teini oikeastaan) on ollut Suomessa vain pari kuukautta opiskelemassa. Nyt soitti etta lastensuojelu oli kaynyt hakemassa hanet kesken koulupaivan ja vienyt perhekotiin. Onko tama edes laillistakaan, mina joka olen lapsen yksinhuoltaja, seka lapsi emme ole kumpikaan nykyaan kirjoilla Suomessa (kotipaikkakuntamme on itse asiassa ihan toisella mantereella, Euroopan ulkopuolella). Mita ihmetta voisin tehda etta lapsi paasee takaisin kouluun? Minulla ei ole varaa kalliisiin lakimiehiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu