Kun netissä on koirapalstoja pilvin pimein, niin kiinnostaisi tietää että miksi ihmeessä koiranomistajat haluavat joka palstalla estää monipuolisen keskustelun ja kieltää kaikki omien näkemysten vastaisten asioiden kertomisen.
Tälläkin palstalla yhtenään nuo palsta-Stalinit valittavat sitä että tällä palstalla voi kirjoittaa ilman rekisteröitymistä ja se häiritseee heitä kovasti. Harva heistä on kysyttäessä kertonut, että miksi he eivät pysy sellaisilla saiteilla missä rekisteröinti vaaditaan, vaan ihan väkisin tulevat tänne itkemään. Selityksenä olen kyllä nähnyt mm. sellaisen, että heillä oikeus kirjoittaa täällä - mutta samalla he kuitenkin haluaisvat estää sen niiltä jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Muiden oikeuksillaa ei ole niin väliä.
Myös sheriffin puutetta he valittavat, ilmeisesti siksi että ylläpito sallii julkaistavan myös muita kuin heidän näkemyksiään. Miksi heistä ei joku ala sheriffiksi itse, vai eikö S24 huoli heitä?
Ja sitten vielä porukalla he täällä suunnittelevat ja ehdottelevat erinäisten kirjoitusten dissaamista ja sensurointia, ikään kuin niissä kerrotut ikävät asiat sillä maailmasta poistuisivat.
Omasta puolestani koiranomistajat voivat kirjiotella tällä palstalla niin paljon kuin haluavat, mutta totta tosiaan nämä ihmis- ja eläinrääkkääyksen hyväksyvät palsta-Stalinit voisivat vähetnää sitä parkumista ainakin siitä rekkautumispakosta. Se kun on täysin valintakysymys minkälaisille palstoille menee kirjoittelemaan, täällä ei ole pakko käydä jos vastakkaisen näkemysten lukeminen aiheuttaa niin kauheita traumoja kuin mitä palsta-Stalinien ruikutuksesta voi päätellä.
Pakkohan täällä on tietysti sitten käydä jos on kaikilta muilta palstoilta bannissa. Syyllinen tilanteeseen läytyy silloin peilistä.
Tälläkin palstalla yhtenään nuo palsta-Stalinit valittavat sitä että tällä palstalla voi kirjoittaa ilman rekisteröitymistä ja se häiritseee heitä kovasti. Harva heistä on kysyttäessä kertonut, että miksi he eivät pysy sellaisilla saiteilla missä rekisteröinti vaaditaan, vaan ihan väkisin tulevat tänne itkemään. Selityksenä olen kyllä nähnyt mm. sellaisen, että heillä oikeus kirjoittaa täällä - mutta samalla he kuitenkin haluaisvat estää sen niiltä jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan. Muiden oikeuksillaa ei ole niin väliä.
Myös sheriffin puutetta he valittavat, ilmeisesti siksi että ylläpito sallii julkaistavan myös muita kuin heidän näkemyksiään. Miksi heistä ei joku ala sheriffiksi itse, vai eikö S24 huoli heitä?
Ja sitten vielä porukalla he täällä suunnittelevat ja ehdottelevat erinäisten kirjoitusten dissaamista ja sensurointia, ikään kuin niissä kerrotut ikävät asiat sillä maailmasta poistuisivat.
Omasta puolestani koiranomistajat voivat kirjiotella tällä palstalla niin paljon kuin haluavat, mutta totta tosiaan nämä ihmis- ja eläinrääkkääyksen hyväksyvät palsta-Stalinit voisivat vähetnää sitä parkumista ainakin siitä rekkautumispakosta. Se kun on täysin valintakysymys minkälaisille palstoille menee kirjoittelemaan, täällä ei ole pakko käydä jos vastakkaisen näkemysten lukeminen aiheuttaa niin kauheita traumoja kuin mitä palsta-Stalinien ruikutuksesta voi päätellä.
Pakkohan täällä on tietysti sitten käydä jos on kaikilta muilta palstoilta bannissa. Syyllinen tilanteeseen läytyy silloin peilistä.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minulla ei ole mitään monipuolista keskustelua vastaan, en vain jaksa hedelmätöntä tappelua ja haukkumista mitä monessa ketjussa harrastetaan. Mielipiteitä ei kunnioiteta puolin tai toisin, mielipiteitä esitetään tyynesti faktoina virheellisesti ja monessa aloituksessa paistaa ettei aloittaja halua keskustella vaan vain päästä haukkumaan koiria tai omistajia.
Rakentava keskustelu on hyvästä mutta on ilmeisesti niin jalo taito että tälläkin palstalla ollaan menty ihan puihin keskusteluissa.
Siksi en itse viitsi osallistua "keskusteluihin" jossa aloittajalla on mielipide ihan faktana jo ja kaikki eriävät kommentit lytätään. Yleistys on toinen mihin moni täällä syyllistyy. Esimerkkejä on pilvin pimein, "pikkukoirat ovat kaikki kouluttamattomia räksyttäjiä", "kaikki koiranomistajat ovat epäsosiaalisia koska elävät vain koiralleen", "isoja koiria hankitaan egon jatkeeksi", rotukoirat ovat kaikki sairaita", "sekarotuiset ovat huonompia kuin puhdasrotuiset", "kiusattu koira saa siis provosoitua koska ihminenhän koiranomistajan mukaan toimi väärin" ja listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Mihin hävisi toisten kunnioittaminen? Koiranomistajana olen niin onnellinen ettei kanssaihmisten asenne koiria kohtaan ole sellainen kuten tällä palstalla usein on, ehkä anonyymisti on helpompi haukkua ja kritisoida.
Minusta on hyvin tärkeää että koira on yhtiskuntakelvollinen. Kanssaihmisiä pitää ottaa huomioon, vastaantuleva voi olla koiria pelkäävä joten omistajan vastuulla on varmistaa ettei koira lähesty ketään luvatta. Toisaalta muiden ihmisten pitäisi myös kunnioittaa koiriani ja kysyä lupaa jos haluavat sitä lähestyä tai koskea. Omasta mielstäni koiran ei kuulu purra ketään ellei suojellakseen omistajaansa vaaratilanteessa. Laumanjohtajaa kun kuuluu auttaa sen ollessa pulassa. Minäkin pelastaisin koirani sen ollessa vaarassa joten on vain oikein että se saa toimia samoin. Tottakai koiran kuuluu taas rauhoittua kun omistajalla ei enää ole hätää, puolustusta ei enää silloin tarvita. Teen varmuuden vuoksi vertauksen jottei tule väärinkäsitystä: Jos minua yrittäisi mies raiskta ja minulla olisi pesismaila, en empisi lyödä hyökkääjää jotta saisin sen kimpustani. En minä jahtaisi hyökkääjää enää mailalla jos lähtisi lätkimään. Samoin koirani saisi purra hyökkääjää nilkkaan pelastaakseen minut muttei enää jahdata hyökkääjää sen juostessa karkuun.
Koiran jätökset kuuluu kerätä jos ne näkyvät ja niihin pääsee käsiksi. Koiran ei tulisi sallia virtsaavan toisten omaisuudelle kuten postilaatikolle, autolla jne. Koira kulkee vapaana ainoastaan jos se on lain mukaan VÄLITTÖMÄSTI kytkettävissä. Aggressiviset koirat kuuluisi minusta ulkoiluttaa kuonokopan kanssa, turhaa riskiä ulkoiluttaa ilman kun koira voi päästä irti ja saada aikaan vahinkoa.
Koiranomistajia löytyy kaikenlaisia, älkää niputtako meitä yhteen!
Suomi 24 on vapaa media sellaistahan se sitten tuottaa. Olen monesti ajatellut kuin tapaisi kasvokkain kirjoittajia. Et ei kai ne todella niin tyhmiä ole mitä kirjoituksilla antavat ymmärtää.
erinomainen asia jos noille häiriköille, jotka eivät muille koira-aiheisille palstoille enää pääse, saataisiin banni päälle tännekin. Rekisteröitymistä en minäkään kannata, mutta tosiaan nuo iltalehdistä bongatut "koira hyökkäsi"-uutiset ja linkit voisi laittaa banniin hyvinkin.
Iltapäivälehdillä on molemmilla hyvät(is.fi:llä suorastaan erinomainen) ja rekisteröitymisvapaat keskustelualueet. Siis miksi he eivät osallistu keskusteluun siellä? Miksi pitää tänne tulla päätään aukomaan?
Niille, jotka eivät halua keskustella kuin pelkästään niiden kanssa joilla on tismalleen samat mielipiteet kuin itsellä, suosittelen oman blogin perustamista. Sieltä voi poistaa minkä tahansa ei-miellyttävän kirjoituksen.
"Koirani hyökkäsi", "rodunjalostaminen aiheuttaa kärsimystä", "pentukauppa kukoistaa" yms. koiranystävät toivovat laajasti bannatuksi täältä. Ei saisi kirjiottaa kuin sitä miten lutunen se oma hauva on ja miten sen kanssa harjoitellaan jäljittämistä, agilityä yms. Miksi siis he eivät perusta omaa blogia jossa puhutaan vain näistä kun kerran hyvin tietävät että tällä palstalla on myös ei-heidän-mieleisiään kirjoituksia. Ja miksi he kirjoittava söpö-lutunen-vauva-hauva-kirjoituksia kun kerran on niitäkin jotka eivät moisista lässytyksistä pidä.
Millä perusteella ajattelet etteivät nämä samat henkilöt ole iltapäivälehtien palstoilla kirjoittelemassa? Kenties siellä ei ole häirikkö-koiranomistajia vaan siellä voi keskustella asiallisesti.
ei ole sama asia kuin keskustelupalstalle kirjoittaminen. Yksin keskustelu kun on vähän hankalaa. Siksi eivät perustamassa sellaista, huolimatta ilmiselvästä edusta jonka oivallista kyllä oivalsit. Oivaltasisitpa myös että ne iltapäivälehtien keskustelupalstat ovat juuri sitä varten että asianomaisista asioista kiinnostuneet voisivat keskustella siellä vapaasti eikä heidän tarvitsisi referoida pyhää vihaansa, pelkoansa, kammoansa tällaisille palstoille jossa vaikuttaa myös normaaleja ihmisiä. Tämä palsta on alunperin tarkoitettu ENNENKAIKKEA yleiseen koirakeskusteluun, ei niinkään mielisairaalan avo-osaston terapiapalstaksi, jollaiseksi tämä nyt on valitettavasti muuntunut.
"Millä perusteella ajattelet etteivät nämä samat henkilöt ole iltapäivälehtien palstoilla kirjoittelemassa? Kenties siellä ei ole häirikkö-koiranomistajia vaan siellä voi keskustella asiallisesti."
En millään perusteella ajattele etteivät olisi siellä, mutta toivon nimenomaan, kuten varmaan useimmat, että pysyisivät siellä.
Miksi näille mieleltään sairaille ei mikään riitä?
Blogiin voivat lukijat jättää kommenttejaan ja niihin voi blogin pitäjä vastata. ne toimivat riittävän pitkälti samalla tavalla kuin tämäkin palsta vaikkei ihan sama asia olekaan. Mutta sieltä voisi bannata pois kaiken mikä ei miellytä, ja sehän tällä palstalla tuntuu olevan koiranimistajien suurin murhe.
Ne mieleltään sairaat, jotka inhimillistävät koiran ja pitävät sitä ihmisen kaltaisena olentona (se nyt varmasti on sairasta), haluavat ilmeisesti provosoida ja riidellä. Juuri sitä olen kysynyt: miksi he hilluvat täällä eivätkä perusta sitä omaa blogiaan tai mene rekkautumispakollisille palstoille.
Siksi täällä keskustellaan koska koirilla tehdään häiriötä ja vahinkoa ihmisille. Olet varmaan kuullut asiasta. Koirilla tehty pahoinpitely ja terrori ei ole yhtä kovasti rangaistua toimintaa kuin ihmisen esim. pihalla ulina ja ihmisen pureminen ja ihmisen suorittama uhkaava käytös. Koirilta siedetään kaikenlaista ikävää. Tuntuu usein siltä, että sitä varten monet ovat koiran hankkineet. Tekemään källejä ja vittuilemaan ihmisille. Kun itse ei uskalleta tai se olisi lainvastaista, tai siitä saisi ihmisen tekemänä kovemmat sakot.
Menepä pihalle ulisemaan, pasko jalkakäytävälle ja uhkaile murinalla ihmisiä, saat sakot. Jos koira sen tekee, se saa makupalan. Sellaisia te koiraihmiset valitettavasti kaikki olette, koska muutama ao tyyppi on maineenne pilannut.
Sitten on otsaa sanoa kaikenlaista paskaa että miten koirattomat:
1) eivät ymmärrä koiria
2) eivät ole omistaneet koiraa
3) ovat väärässä kun heitä koira uhkaa, tehneet jonkin väärän liikkeen esimerkiksi, omalla pihallaan, jumalauta. Pihallani minä olen päällikkö ja minä päätän kuka elää ja kuka kuolee. Luvattomien liikkujíen elämänlanka on minun pihalla todella ohut.
On minullakin koira ollut, emme jaksaneet pitää joten haimme ja löysimme hyvän kodin, jossa on kuulemma viihtynyt ja hyvä niin.
Toivottavasti naapurikin löytää koiralleen hyvän uuden kodin, koska hän ei jaksa eikä pysty huolehtimaan elukastaan. Minulla on jätesäkki varattu sitä koiraa varten.
Miksi haluat koirien maksavan omistajiensa virheistä? Koira ei tiedä että kyseessä on sinun pihasi, ellei sille ole opetettu oman pihansa rajoja niin kaikki on sen mielessä sallittua. Eikä koira päätä itse pääseekö liikkumaan vapaana, vaan omistaja.
Minun neuvoni irtokoirista, ellei omistaja ymmärrä että sen vastuulla on varmistaa että koira pysyy joko hihnassa tai omassa pihassa eikä saa muiden pihoilla temmeltää vaikka varoittaa että tulee seurauksia ellei ongelmaan puututa, ota koira kiinni ja vie löytöeläintaloon. Sinne irtokoirat kuuluukin.
Olen pariin otteeseen joutunut itsekin varoittamaan koiranomistajia että sinne päätyy koira seuraavan kerran kun huhuilee yksinään jossain. Joutuvat näes korvaamaan löytöeläintaloa hoidosta jos hakevat koiran. Älä vihaa koiraa, vihaa omistajaa. Älä kosta koiralle, kosta omistajalle :)
Kerran naapurini antoi koiransa paskantaa meidän pihaan, eipä rouva tiennyt että satuin näkemään ikkunasta. Poimin kakat pussiin ja vein rouvan rappusille pussin jossa luki "unohditte jotain, t. naapuri talosta (meidän numero)". Outoa kyllä rouva kipittää nykyään nopeasti koirineen talomme ohi ;)
En itsekään anna koirieni mennä toisten pihoihin ilman vierailulupaa enkä todellakaan jätä jätöksiä korjaamatta!
"Sellaisia te koiraihmiset valitettavasti kaikki olette koska muutama ao tyyppi on maineenne pilannut"
Aika ahdasmielinen ajattelutapa entiseltä koiranomistajalta...
Koiraihmisten mielestä jokainen sellainen on koiravihaaja, joka ei puolustele aiheettomasti aggressiivisesti käyttäytyvää koiraa. Jos koira puree pientä lasta vapaana ollessaan, koiraihmiset eivät salli sen koira syyttelyä, vaikka koiralta on todella raukkamaista purra pientä pentua (lasta) ja vielä vapaana ollessaan, jolloin ne voivat yhtä hyvin siirtyä muualle kuin purra. Jos koira on liian puruherkkä, sitä ei saa syyttää tai tuomita koiraihmisten mielestä. En tarkoita kaikkia koiraihmisiä, vaan niitä, joiden mielestä koira saa vaistojensa vuoksi tehdä mitä tahansa. Kumminkin normaali koira ei piittaa melkein mistään ihmisten ilmeistä ja katseista, mutta koirat jotkut reagoivat aggressiivisesti pelkkään ihmisen hämmentyneeseen ilmeeseen. Sellainen koira on minun mielestäni liian puruherkkä. Tällaisten viestien kirjoittajia monet syyttelevät heti koiravihaajiksi. Anteeksi että ajattelen ihmisten parasta, enkä suvaitse koirilta aiheetonta aggressiota.
Piti siten tulla provoilemaan tännekkin...
Kaikki Suomessa tapahtuneet koiravahingot ovat omistajan huolimattomuuden, välinpitämättömyyden tai tyhmyyden tulos.
Jokaisen koiranomistajan kuuluu tietää minkälaisen otuksen omistaa, sekä toimia sen mukaan.
Apuvälineitä kyllä löytyy kaikille ongelmatapauksille koirakoulusta ja kuonokopasta aina lopetuspiikkin asti, kaikki on vain omistajasta kiinni.
Näiden "ihmisten parasta" ajattelijoiden ja muiden koirienvihaajien logiikalla esimerkiksi ampuma-aseen "piippuun" jääneen panoksen aiheuttama vahinko on asen vika, josta ase täytyy saada vastuuseen.
Miksi monet koiraihmiset ovat puolustuskannalla kun puhutaan negatiivisista asioista koskien koiria? Veikkaisimpa että syy löytyy siitä tavasta miten niistä asioista kirjoitetaan! Tottakai täällä saa kirjoitella kaikenlaisista koiriin liittyvistä asioista mutta jos aloittaa keskustelun jollain "koira puri" linkillä ja siihen alle kirjoittaa "kaikki koirat pitäisi viedä piikille" niin tottakai ihmiset ovat puolustuskannalla! Missä maailmassa he eivät olisi?? Jos aloittaa hyökkäyksellä saa varmasti vastahyökkäyksen takaisin! Niinkuin tähänkin piti laittaa otsikoksi "koiranomistajien jyrkkä suvaitsemattomuus" josta heti on varmasti moni puolustuskannalla koska onhan tuo aika paha yleistys.
Ja monilla ei ehkä ole ideana puolustella koiran tekoja vaan selittää niitä.. Jos aloituksessa kertoo olevansa sitä mieltä että jokainen koira on vaarallinen niin tottakai tulee tarve paremmin tietävällä valistaa että ei tämä ole totta.
Harvemmin koira puree ilman mitään syytä eikä koira tietenkään saisi ikinä purra mutta yllätys yllätys, joskus koirat purevat! Minä tiesin sen jo lapsena ja tiesin myös mitä itse voi tehdä välttyäkseen koiran puremalta! Minä tiesin sen jo alle kouluikäisenä ja minua jaksaa kummastuttaa se miten ihmiset aina jaksavat siitä yllättyä!
Koiran puremiseen on aina syy ja sitä voi juurikin näillä keskustelupalstoilla spekuloida, vai miksi muuten joku tänne linkittää nuita puremis-uutisia? Eikö idea ole juuri herättää keskustelua ja minkälaista keskustelua siitä tulee jos kaikki ovat samaa mieltä asiasta? Aina kun keskustellaan pelkästään kirjoittelemalla jää suuri osa kommunikaatiosta pois eli eleet ja ilmeet. Tottakai tulee väärinymmärryksiä kun ei nähdä millä mielellä mikäkin asia sanotaan. Olen huomannut myös että todella moni täällä lukee rivienvälistä ja olettaa kirjoituksista asioita mitä niissä ei sanota ja se turhauttaa sitten kaikkia kun pitää toistella samoja asioita ja tähdentää ja tähdentää.
Keskustellaan avoimella mielellä ja asiallisella kielellä niin varmasti saadaan pidettyä tämä koko palsta asiallisena! Jos vihaat koiria voit varmasti sanoa sen asiallisestikin ilman haukkumista ja ne jotka rakastavat koiria voivat varmasti antaa koiriavihaaville oikeuden heidän mielipiteeseensä. Itse ainakin olen oppinut täällä sen että koiravihaajia tosiaan on eikä se ole päivänselvyys että kaikki niitä rakastavat, joten en enää automaattisesti oleta kaikista ihmistä jotka meilläkin vierailevat että heille on ok että koirani kerjää heiltä hellyyttä.
Se mitä minä tältä palstalta kaipaisin olisi juurikin se asiallinen keskustelu, ilman haukkumista, vähättelyä, henkilökohtaisuuksiin menoa ja solvaamista.
Täällä nyt yksi koiraihminen koettaa huudella väliin. Mielipiteiden vaihtoa on mukavakin lukea, on kiinnostavaa tietää mm mitkä asiat koirissa ärsyttävät heitä jotka eivät koirista pidä tai pelkäävät koiria. Mutta on eriasia kuinka tuot itsesi julki
: Pelkään koiria siksi koska......
vai
: Kaikki koirat pitää tappaa ja omistajat laittaa vankilaan ja kaikki on hulluja... jne
Ymmärrät siis pointtini, hyvä. Mielipiteiden vaihto olisi mielenkiintoista jos ihmiset eivät ottaisi sitä henkilökohtaisesti ja lähtisi sen jälkeen "sinä" tasolle, eli henkilökohtaistaisi asiaa ja aloittaisi hirveää mollaamista ja haukkumista.
Ps. kirjoittelen niilläkin saiteilla joilla rekisteröityminen vaaditaan.
ongelman ydinhan on se asia että tänne palstalle tullaan syyttämään kaikkia koiranomistajia siitä että joku pitbulli siellä on purrut joku kädestä ja joku sakemanni täällä on purrut kymmenen lasta ja vieläkin joku koira on raadellut ihmisen kävelykadulla tai tönäissyt vanha ihminen pankin ulkopuolelle jne jne jne...
Ne asiat eivät ole mitenkään tavallisten koiranomistajien vastuulla. Miksi tulla ihan tahallaan ja ihan hemmetin turhaan haastamaan riitaa??Se ei ole enää keskustelua vaan suoraa vi**uilua.
Mutta täss oli joku jossain toisessa ketjussa joka sanoi että paras "lääke" on että jättää ihan vaan vastaamatta noihin ketjuihin missä käsitellään joku raatelutapaus tai syytetään koiria siitä ja toisesta asiasta tai kymmenestä asiasta.
Teillä koiranomistajilla on se ongelma, että te luulette, että tämä on teidän palstanne. Ei tämä ole. Täällä on tarkoitus keskustella koirista, eikä missään ole sanotuu, että koiravihaajat eivät saisi täällä keskustella koirista. Teidän koiranomistajien olisi parempi pysyä poissa palstalta, jos ette kestä keskustelua. Ei teitä täällä kaivata.
"Koiranvihaaja" on näiden koiranrakastajien itse keksimä termi eikä sillä todellakaan ole mitään tekemistä sen kanssa ketä tällä palstalla saa kertoa näkemyksensä.
Inhotermi toi "koiranvihaaja", eikö siitä vois jo luopua?
Koiranomistajana rakastan omaa koiraani, josta huolehdin hyvin myös niin, että ei ole kellekään ulkopuoliselle siitä haittaa. Jos puutun joidenkin koiriensa ulkoiluttajien tai naapurien ikävään toimintaan, kuten irtipitäminen, ulosteiden jättäminen kulkuväylille, jatkuva räksyttäminen(koiran), tai vastaavat tapaukset, olen heti koiranvihaaja. loogista?
Jos huomautan pihalleni ilmestyneistä kakkakasoista (varmat havainnot, todistajat ja oma näköhavainto kyseisistä naapureista useammalta kerralta on) saan vastaukseksi, että "metsissä on lasinsiruja". Niinhän siellä on, mutta sekö oikeuttaa paskottamaan koiran meidän pihaan?. Voisiko edes keksiä paremman tekosyyn omalle laiskuudelle ja viitsimättömyydelle? Kiitos! Auttais varmaan, jos lenkittäis kauemmaksi, kuin piha-alueelle? Ja ehkä pidempään, kuin sen 5minuuttia?
No tietysti koiranomistajatkin puhuu noista asioista kuten että miten jotkut antaa koiransa olla irti missä vaan ja jättää paskat keskelle jalkakäytävää, mutta kyllä sen koiravihaajan kuitenkin tunnistaa. Sen huomaa tekstistä, koska koiravihaajienne asenne paistaa niin selvästi läpi. Koiranomistajat- ja koirista pitävät yleensä mainitsevat että heillä on koira tai että he pitävät koirista - varsinkin jos joku tulee syyttämään koiravihaajaksi. Sanoisin että tällä palstalla ihmisistä on tullut liian kyynisiä (itseni myös mukaan lukien) että jos joku puhuu aiheista joista koiranvihaajat yleensä puhuvat niin ajatellaan että tyypin pitää vihata koiria.
Miksi koiria ei saisi vihata?
Palsta-Stalin tässä hei. Ainaki pari kertaa sanonut että rekisteröintipakko pitäisi tulla tänne palstalle, mutta koskaan ei ole kukaan minulta kyllä kysynyt että miksi en ole sellaisilla sivuilla joissa on rekisteröinti pakko. Suomi24 palsta on siinä mielessä hyvä että tätä käyttävät monet koiraihmiset, joten siksi tällä palstalla olen. Lisäksi olen myös Petsiessä jonne pitää rekisteröityä. Muut koirapalstat ovat liian hiljaisia tai jo kuolleet.
Mikä teitä itseänne sitten niin paljon kiukuttaa jos teidän pitäisi rekisteröityä tänne että pääsette kirjoittelemaan? Ei rekisteröinti siltikään teitä estäisi kirjoittamasta ja linkkaamassa noita koira-raateli-uutisianne. Vai onko se liian vaikee käyttää pari minuuttia rekisteröintiin?
En usko että koirat ovat pelkkiä enkeleitä. Koiraihmiset jos ketkä tietävät koirien hyvät ja huonot puolet. Liian vahvan vartioimisvietin, heikot hermot jne.
Mutta teitä koiravihaajia ei voi ottaa tosissaan. Kukaan ei teitä usko, koska teillä ei ole kokemusta koirista ja teillä on todisteenanne joku iltapäivälehden lööppi. Te vain kerrotte omia mielikuvianne koirista ja koiranomistajista totuuksina. Teiltä ei tule muita kommentteja kuin ”tappakaa kaikki koirat", ”koiranomistajat ei ikinä siivoa koiran kakkoja pois" ja että miten me koiranomistajat olemme ylimielistä väkeä ja muutekin kerta kaikkiaan ihan paskoja, ja ainoat aiheet joita te tänne postaatte on nämä: koira-tappoi.
Joten tästä tulee juuri sellainen kuva että te pidätte kaikkia koiria vain tappajina ja kaikkia omistajia täysin ajattelemattomina. Miten yksikään koiraihminen voisi ottaa teidän juttujanne tai neuvojanne vakavasti kun oletatte että asiat ovat näin mustavalkoisia, ja että kaikki menevät samaan kategoriaan? Teidän asenteenne näkyy ja kuuluu kauas, ja me siirrymme puolustus kannalle vaistomaisesti ja toisin päin.
Se että teiltä kysyttäisiin neuvoa koira-asioissa olisi sama kuin pyytäisi ateistia auttamaan vahvistamaan uskoaan Jumalaan. Ymmärrätkö? Teitä ei pidetä vakuuttavina tietolähteinä kun puhutaan koirista.
Ja emme ole suunnitelleet mitään porukalla sensurointia. Miten voisimme edes tehdä sen, koska emme valvo tätä palstaa. Se että jätämme teidän kommenttinne kokonaan huomioimatta ei ole mitään sensurointia, koska kaikki voivat silti nähdä kommenttinne ja voivat tykätä tai olla tykkäämättä siitä. Enkä ole palstaseriffin paikkaa hakenut, koska tasa-arvon nimessä sen pitäisi olla joku puolueeton. Ja se ei nyt ainakaan teidän nillitystänne vähentäisi, jos joku meistä koiraihmisistä toimisi palstaseriffinä. Alkaisitte vain entistäkin enemmän kirjoitella noita ”viisauksianne” tänne ja vihanne vain kasvaisi kun ajattelisitte että nyt kaikki palstan koiraihmiset seriffiä myöten ovat salajuonessa teitä vastaan, eivätkä anna teidän kirjoitella tänne mitään.
Ja ihanko oikeasti sinusta on hyväksyttävää nämä jutut että eläinrääkkäys on ihan okei? Palstan etusivullakin sanotaan että eläinrääkkäykseen yllyttävät viestit on kielletty. Tällä palstalla käy myös lapsia ja nuorta väkeä joita varmasti järkyttää lukea, siinä missä meitä aikuisiakin, kun jotkut koiravihaajat sanovat että on oikein hakata tai pahoin pidellä koiraa. Sellainen on sairasta. Enkä sano että ainoastaan koiran pahoinpitely on sairasta vaan pahoinpitely ja väkivallan hyväksyminen noin yleensäkin oli kyseessä sitten koira tai ihminen.
Vikaa on molemissa puolissa ja tämä on jatkuva taistelu jolle ei loppua ikinä tule joten viisainta olisi olla vain vastaamatta teille mitään koska tappelu ja väittelyt eivät kuitenkaan johda mihinkään. Vannotin itseäni etten enää vastaile tämmöisiin viesteihin (vielä harjoiteltavaa on), mutta ainakin sain sanottua asiani niin asiallisesti kuin vain pystyin.
Vannotin itselleni etten mene enää provoiluihin mukaan tai vastaile teidän kaltaisille tyypeille ja vielä näköjään harjoittelua vaatii, mutta yritin kirjoittaa viestini mahdollisimman asiallisesti edes.
Jotkut koiranomistajat haluaisivat tänne rekisteröitymispakon ja sitten kävisi niin kuin noille muille mainitsemillesi koirapalstoille: palsta kuolee. Tosiasia on se että tekään ette jaksa itsekään sitä omaa sokerista koiralässytystänne lukea pitkiä aikoja jos ei muuta ole tarjolla.
Väistämätön tosiasia on sekin että moni ei halua rekkautua vaikka käytännössä sen voi hoitaa täysin nimettömänä senkin. Palstalle ei jäisi kuin muutama kirjoittelija eikä edes välttämättä ne jotka rekkautumispakkon perään on itkenyt.
Rekkautumispakko ei minua kiukuta vaan se älytön asenne joka näillä vaatijoilla on. He käytännössä tappaisivat palstan ( tämä on nähty ) ja sen jälkeen hakeutuisivat jälleen jonnekin yleiselle palstalle ja jälleen vaatisivat seillä rekkautumispakkoa. Ja syynä on pelkästään kyvyttömyys käsitellä omasta mielestä ikäviä asioita tai kenties narsismi joka ei salli muita näkemyksiä kuin omansa.
Dissaamista ja sensurointia tekisitte mielelläne, mutta ette siihen pysty. Eräistä avauksista tällainen hlalu on selkeästi nähtävissä.
En ole nähnyt palstalla eläinrääkkäykseen yllyttäviä viestejä jos ei oteta lukuun epäsuoria yllytyksiä eli rotukoirien kehumista ja ehdotuksia niiden ottamiseksi. Rotukoirabisnes jos joku on eläinrääkkäystä.
Tappeluille tulee loppu kunhan esittää perustellut väitteet ja vastaväiiteet. Kukaan ei viitsi tapella jos jatkuvasti tulee omaan pataan. Saatta se loppua siiläkin että pataas saava joukko ei kommentoi mihinkään ei-oman-näkemyksen-mukaiseen viestiin, kuten teikäläiset jo yrittävät tehdä.
Hyvinpä on tuo yksinkertainen ratkaisu toiminut, heh heh. Motako koiranvihaajaa palstalta on lähtenyt?
Ei tuo ole pelkästään palstan ilmiö. Idiootteja häirikkö koiraihmisiä on tavattu monta tosielämässä. Terveiset vaan naapurilleni. Tiedät kuka olet. Tervetuloa sesse kylään, täällä odottaa yllätysten yllätys.
lauseen "koiralta raukkamaista purra pientä lasta" kohdalla .. ei jeesus.
Tässä näette elävän esimerkin ihmisestä, joka aiheuttaa koiralle ongelman. Ja sitten kehtaa vielä valittaa siitä.
INHIMILLISTÄMINEN.
Ei muuta. Jatkakaa.
Juuri näin. Koiran äly vastaa n. 2-vuotiasta lasta, palstalla monesti tähän viitattu.
Eli ts. raukkamaista 2-vuotiaalta lapselta purra...