Vihdoinkin olen päässyt tasapainoon ja voin sanoa olevani vapaa. Olin narsistin syntipukkina todella kauan, enkä irti päässyt. Nyt hän on kuollut ja minä voin vihdoin alkaa elää.
Olen nyt vapaa!
uhrina
44977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Tuo kuulosti tosi ihanalta!
Oma painajaiseni jatkuu, mutta olisi ihanaa tajuta joskus, että nyt se on loppu, tuo ihminen ei pysty enää ikinä satuttamaan minua. Voin vain kateellisena ajatella sitä vapauden tunnetta.
Olen eronnut, mutta meillä on yhteisiä lapsia ja tästä syystä tarjoan hänelle edelleen "narsistisen lähteen" eli en pääse irti. Hän yrittää edelleen dominoida elämääni ja pitää itseään luonnonvoimana. Kun ei saa tahtoaan läpi jossain, niin helvetti repeää, uudestaan ja uudestaan...
Kiitos sinulle! Ajattelin sitä tunnetta ja minulle tuli tipat silmään, mutta hyvä mieli.
hei oleniloinenpuolestasi! Älä anna hänen pompottaa. Jos vaatii esim tekstarilla vastausta "heti" niin jos jostain syystä vastaat, tee se juuri silloin, kuin sinulle sopii. Itse pyrin välttelemään kaikenlaista yhteydenpitoa, ettei tulisi mitään riitaa. Riidat narsistin kanssa ovat mahdottomia, kun väittää tiettyjä asioita ja seuraavassa lauseessa kieltää samat asiat. Hermoja se vaatii, olla vastaamatta, kun toinen loukkaa. Minua on ajatuttanut, mitä liikkuu uuden naisensa päässä, kun ei tunnu tajuavan eksäni olevan narsisti. Olenkin joskus laittanut hänelle viestiä, että onko mielestäsi erikoista, että minä en koe mitään tarvetta yhteydenpitoon, mutta hänen miehensä lähettelee minulle viestejä, vaikka olen ilmaissut, että niitä en kaipaile...
hyvä että olet päässyt irti.. itse kestin entistä persoonallisuushäiriöistä kumppaniani noin kaksi vuotta.. tiedostin jo noin vuoden seurustelun jälkeen entisen kumppanin olevan jollain lailla "sairas".. kolikon kääntöpuolelta paljastuikin askel "askeleelta" persoonallisuushäiriöinen: empatiakyvytön, rajaton, kaikkivoipainen, mystisesti ajatteleva, kaksoissidosviestintää harjoittava, suuruudenhaluinen, seksiriippuvainen, ylimustasukkainen ihminen.. narsisti ei ole "normaali" ihminen, vaan kaikkien asioiden tulisi vaihdellen tilanteesta riippuen pyöriä hänen itsensä "ympärillä." Narsistit eivät myöskään osaa tuntea emptiaa, vaan he voivat tehokkaasti jopa näytellä tuntevansa empatiaa jos siitä on heille itselleen hyötyä.
Narsisti ei kykene normaaliin vastavuoroiseen ihmissuhteeseen. Hänelle ihmiset ovat vain "välineitä" joita hän käyttää vain omiin tarkoitusperiinsä.
Narsistit ovat tunnekylmiä, välinpitämättömiä ja osaavat sanoa asiat tarvittaessa töykeästi, niin että satuttavat muita ihmisiä. Kaikille jotka olette suhteessa tällaisen kuvaamani persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa,lähtekää suhteesta, vaikka menettäisitte lapsenne tai pahimmassa tapauksessa entisen kotinne (oli se omistus-tai vuokra-asunto) lähtekää pois suhteesta. Se on itselleni parempi vaihtoehto. Ja älkää palatko suhteeseen narsistin kanssa. Älkääkä vastatko viesteihin/puheluihin mitä voi tulla. Tiedostakaa se että takaisin ei ole paluuta.
"vaikka menettäisitte lapsenne tai pahimmassa tapauksessa entisen kotinne (oli se omistus-tai vuokra-asunto) lähtekää pois suhteesta."
Lapsiani en jättäisi, en millään! asunto ei voi olla lapsia tärkeämpi..
Hän ei välttämättä tarkoittanut asunnon olevan tärkeämpi vaikka kirjoitti noin!
Pointti oli se, että jos olet narsistin kanssa, niin sinun on pakko lähteä maksoi mitä maksoi, se on ainoa vaihtoehto selvitä. Jäämällä suhteeseen lasten takia teet karhunpalveluksen kaikille (paitsi narsistille).
1. Lähdet suhteesta
2. Hoidat itsesi kuntoon
3. Yrität minimoida narsistin tuhon lapsia kohtaan
4. hoidat lapset terapiaan ja terapiasuhteeseen heti kun pystyt
tämä on ainoa oikea etenemisjärjestys!
Edellinen viesti oli hyvä. Älkää ihmeessä palatko suhteeseen persoonallisuushäiriöisen narsistin kanssa tai kuluttako omaa aikaanne miettimällä ex-kumppania joka ei ole terve.
Vaikka tämä tuntuu uskomattomalta, niin narsisti löytää kyllä uuden uhrin ja kehen vähitellen tekee ns."tunnekoukun" nimimerkillä. entinen naisystäväni aloitti uuden suhteen alle kuukauden päästä erostamme ja olen itseasiassa iloinen tästä, koska en itse ole enää hänen "näköpiirissään".
Olimme jo kihloissakin entisen naisen kanssa ja lapsia tämän exän piti päästä saamaan ja lopullinen erotilanne syntyi kun itse vastustin lasten hankkimista jyrkästi.
Siitä hän suoraansanottuna kilahti täysin, pahemmin kuin ikinä ennen siinä suhteessa ja silmät avautui sille kaikelle ******* mitä kestin eroamme ennen ja erotilanteessa hänen puolelta siinä hänen dominoivassa suhteessaan.
"Lähtekää suhteesta vaikka menettäisitte jopa lapsenne siinä erotilanteessa."
Itselläni nykyisin uusi nainen jolla ei tosiaankaan mitään persoonallisuushäiriötä ole ja olemme onnellisia yhdessä. On helppo olla hänen kanssaan, kun hän ei kilahda jatkuvasti ja saa sanoa oman mielipiteensä ilman että siitä tulee kauhee sotku ja huuto.
Vaihdoin jopa liittymäni narsisti-kumppanin ja mun eroni jälkeen ettei hän saisi yhteyttä minuun puhelimitse. Olo tuntuu paljon paremmalta kun ei tarvitse kestää sitä ********* mitä se välillä pahimmillaan oli. Elämä oli suhteessa yhtä "vuoristorataa" ja omat fiilikset tuli ex-suhteen aikana dumpata täysin sillä siitä tuli vain lisää sotkua jos osoitti negatiivisia tunteita tai kertoi mielipiteensä rehellisesti.
Nykyisen naisen kanssa olen onnellinen, ja hän auttaa minua ja autan häntä tarvittaessa, ja suhde on molemminpuolinen rakkaussuhde. Parempaa en osaisi enkä halua toivoa.
Älkää jääkö vangiksi vaan lähtekää persoonallisuushäiriöisen exänne luota, jotta oma elämänne voi "hyvin" tai paremmin ja voitte jatkaa eteenpäin suht "järjissänne".
narsisti ei muutu! Älkää haaskatko elämäänne, älkää antako rikkoa kaunista itseänne. Lähtekää pois narsistin lähettyviltä kokonaan.
Vaikka se pois lähteminen on suuri ja raskas päätös, se kannattaa.
Sairastut uhrina muuten itse, lapsesi sairastuvat- kukaan ei voi pysyä terveenä narsistin lähellä!
Sinun tunteillasi ei ole koskaan ollut, eikä koskaan tule olemaan hänelle väliä.
Niin paljon kuin se sattuisikin, tiedosta että kumppanisi ei ole terve, eikä kykene vastavuoroiseen suhteeseen kanssasi.
Kun uhrille ei ole enää "käyttöä" tai uhri menee rikki - tulee uhrista "roska".
Oikeastaan uhri on ollut sitä koko suhteen ajan, mutta ero-tilanteessa uhri on tallattu roska.
Niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, niin karkuun pääseminen hinnalla millä hyvänsä on se mihin pitää tähtädä! Oli lapsia tai ei, niin sinun on pakko itsesi ja oman mielenterveytesi takia päästä irti.
Jos selviät siitä vain rahat menettämällä, niin olet onnekas!
Jos teillä on lapsia, niin unohda saman tien ajatus, että "minun täytyy jäädä tähän lapsien takia". Sinä et näe sitä, koska narsisti ei anna sinun nähdä sitä, mutta lapsesi ovat totaalisen rikki ja eläneet helvetissä koko elämänsä. Sinun suhteeseen jäämisesi ei auta lapsia yhtään.
Autat paremmin lapsiasi olemalla vaikka sitten se viikonloppuisä/äiti kuin hajoitettuna ihmisrauniona kotona. Kyllä, hän yrittää saada yksinhuoltajuuden ja tekee kaikkensa ettet näkisi lapsiasi, siksi sinun on tärkeä saada oikeudessa sovittua tapaamiset ja rohkeasti nousta (VIRANOMAISTEN AVULLA, EI ILMAN) häntä vastaan kun hän kuitenkin yrittää estää tapaamiset.
Viikonlopputapaamisillakin on suuri merkitys lapsille ja se on heille se ainoa mahdollisuus kokea rakkautta vanhemman puolelta. Narsistiltahan heidän on pakko ostaa se huomio.
Irti päässeenä, pystyt myös vaikuttamaan lapsiesi hoitoon, kun he tulevat täysi ikäiseksi. Olet hiukan eheytynyt, säästänyt rahaa ja sitten pystyt käynnistämään terapian, jolla saadaan katkaistua alistussuhde lapsiin.
Hän tulee menettämään mielenkiintonsa totaalisesti lapsiinne siinä vaiheessa, kun he pystyvät näkemään hänen lävitseen, eivätkä tarjoa enää narsistista lähdettä.
Narsistipuolisoni löysi henkilön, jolla ei ollut ollenkaan omaa tahtoa, tarrasi kiinni häneen ja aloitti lypsämään. Katsoin puoli vuotta asiaa vierestä ja yritin voittaa hänet takaisin. Hän kilpailutti meitä surutta, ostatti lahjoja...
Kun lopulta aloin kapinoida vastaan, niin meidän suhde loppui sillä sekunnilla ja olin hänelle vain henkilö, jolle piti kostaa.
Kuljin pitkään sumussa ja yritin ymmärtää missä mennään, mitä on tapahtunut. Kaikki tuntui täysin järjettömältä ja ristiriitaiselta. Terapiassa vasta palikat alkoivat loksahtaa kasaan ja aloin pikkuhiljaa tajuamaan, mitä oli tapahtunut. Tuli pitkä masennusjakso itsesyytöksineen, mutta sieltä se nousu alkoi.
Alussa se tuntui maailmanlopulta kun hän dumppasi minut, mutta nyt tajuan (siis kaikesta kostamisesta, mustaamaalaukseta ja muusta huolimatta), että hän ei olisi voinnut antaa minulle suurempaa lahjaa kuin vapauden.
Ei muuta kuin erittäin hyvää syksyä siten vaan sullekin! Kateeksi käy, mutta vähemmästäkin!
Itsellä menossa yhä vääntö narsistista työnantajaa kohtaan, eikä apua tunnu saavan sitten mistään.
Kukaan ei usko kun osaa olla niin makea muille ja manipuloi muut työntekijät puhumalla näille täyttä ******.
Mitätöi ja on mieletön kaikessa. Tietää kaiken. Näyttää ja sanoo kaikesta kaiken. Ensi ja vikasanat.
Altistaa kaikki alaiset myrkyille. Psykopaattiakin ripaus?
Kehuu omia lapsiaan jatkuvasti. Myös itseään. On äärimmäisen kateellinen kun en ole retkahtanut huumeisiin, toisin kuin kaikki tämän lapset. Itse myös entinen narkki kuulopuheiden mukaan.
Nälvii kun muut eivät ole paikalla. Joskus kuitenkin myös muidenkin kuullen. Nauttii harrastaa julkista nöyryytystä asiakkaiden kuullen jne.
Rikkoo kaikkia mahdollisia työturvallisuuteen liittyviä pykäliä. Uhkailee joskus jos vain löytää hyvän uhkailun aiheen, eli siihen soveltuvan heikon kohdan.
Mieliala voi muuttua "mukavasta" pahimpaan hirviöön, sekunneissa.
Käyttää kaikkea, mitä kokee heikkouksiksini lyömäaseena.
Osaa miellyttää erityisen makeasti kaikkia naisia, mutta kyllä miehetkin näyttävät siihen kelpaavan.
Tarkkailee alituisesti ja on äärimmäisen tarkkasilmäinen. Huomio siis vain kaikki töiden rosot ja epäkohdat, eikä näe muuten täydellistä kokonaisuutta.
Millimetrin kokoinen virhe ja sanomista tulee.
Haluaa olla kaikessa mukana komentamassa alaisiaan, vaikka mitään tarvetta moiseen ei olisi.
Tärkeilee ja pätee melkein kaikessa. Wc:ssä virtsaa lattialle ja sotkee pöntönreunat ulosteella ja jollakin lialla. "Kiitos kun taas ajattelit meitä muitakin wc:n käyttäjiä."
Puhuu vain panemisesta, kun kyseessä on naiset. Pimppivitsit ja sadistisen sairaat puujalkavitsit tuntuvat olevan miehelle jonkinasteinen obsessio.
Hädän hetkellä, eli kun työssa koittaa jokin raskas vaihe, kiroiluttaa ja hiki valuu, tulee tämä mielellään viereen laulamaan jollain sadistisella tavalla asiaan liittyvää laulua. Oikein pontevasti ja tyytyväisenä loilottaa.
Palkat maksetaan aivan miten huvittaa. Ja työkalujakin, jos niitä nyt niiksi voi edes kutsua, pitäisi pitää kädessä juuri tämän haluamallaan tavalla. Mielipuolista. Salaa rikkaudet, esittämällä köyhää, vaikka todellisuudessa yrityksellä menee oikein mainiosti.
Maksaa plepsijöilleen ja henkilöille, jotka nöyristelevät ja miellyttävät tätä aina paremmin.
Mikään ei tunnu riittävän tälle, tai olevan kyllin hyvää. Aina löytyy jotakin valittamisen aihetta.
Neuvoo joskus tahallisesti väärin ja syyttää sitten tekijää. Eihän hänessä mitään vikaa ole.
Saattaa yrittää johdattaa ansaan, niin, että koettaa saada käyttämään jo jonkun muun valmiiksi särkemää laitetta, että voisi siirtää syyn haluamansa henkilön niskoille.
Että todella onnellinen olen puolestasi, vaikka itsellä asiat eivät nyt hyvin olekaan! On varmasti vapaa olo!
No hittoako oikeasti siellä vielä olet töissä? ei kuulosta tuo kovin järkevältä, että kärsit, mutta pysyt siellä. eikö oma terveytesi ole sinulle lainkaan tärkeää? Kun kerran repäisee itsensä kaikesta irti, se helpottaa päivä päivältä. Tiedän, koska olen kokenut tämän kaiken. Tsemppiä!
Kiitos vastauksistanne ja kannustuksesta!
Omalla kohdallani narsisti ei ollut puolisoni ja vaikka jo vuosikymmeniä asuin hänestä erillään, hänen minuun iskostamansa syyllisyys säilyi minussa joka hetki. Se oli kerta kaikkiaan uuvuttavaa, kun siitä ei päässyt eroon missään terapioissakaan.
Nyt se on tunne on poissa. Olen vapaa. Tämä tunne on erikoinen. Ehkä tältä olisi tuntunut elämä ilman narsistia.
Tuota tunnetta moni kaipaa. Onneksi olkoon
Olen nimennyt narsistin alaisen olotilan lasivankilaksi. Minä olen myös yksi niistä, jotka kaipaavat sitä vapautta, joka ehkä joskus koittaa :). 40 vuotta lasivankilassa on pitkä aika.
40 vuotta vankilassa - voisiko asialle vihdoinkin tehdä jotain?
Joskus voi käydä niin että ihminen itse pitää kiinni vankilastaan. Kyse voi olla loppujenlopuksi irtipäästämisen vaikeudesta.
Ja usein se vankila on vain mielikuva, joka irtipäästämisen jälkeen katoaa..
yxex
Miksi päättelet että asialle olisi jotain tehtävissä?
Itse synnyin narsistin lapseksi, hän kasvatti minusta sen jota tarvitsi. Olin vankilassa josta ei paeta niin kauan kuin vahti elää.
Hän mitätöi minua monella eri tavalla. En ikinä ollut mitään enkä koskaan minkään arvoinen.
Muistan tapauksen, jolloin olin vielä alle kouluikäinen ja minulle oli tulossa synttärit, odotin niitä kuin vain pieni lapsi voi odottaa. Sain hienot uudet valkoiset kengät ja mekon, josta kovasti pidin. Kysyin jonakin päivänä saisinko laittaa kengät sisällä jalkaani - ja sain. Istuin nätisti sänkyni laidalla ja ihailin kauniita kenkiäni. Pian hän tuli ja kysyi halusinko pukea myös mekon - tietysti halusin. Pukiessa hän kysyi halusinko mennä ulos uusissa vaatteissani ja kengissäni, vastasin tietysti myöntävästi. Se ei ollut hyvä ajatus, sillä ulkona pian unohdin, että ne olivat uudet ja niitä olisi pitänyt varoa. Kohta oli mekon helma rikki ja kengät kurassa. Selkäsauna odotti - siihenhän se koko juttu tähtäsikin. Vastaavia tapauksia oli paljon erilaisia kaikissa kuitenkin minä sain selkäsaunan ja olin paha.
Nykyisin puhutaan paljon kiusaamisesta ja erityisesti koulukiusaamisesta, tuliko minusta kiusaaja? Ei tullut kiusaajaa eikä kiusattua. Tuli vain itseään loputtomasti vihaava lapsi.
Hän nautti paitsi tällaisesta manipuloinnista myös esimerkiksi sellaisten ruokien syöttämisestä minulle, josta sain joko allergisen reaktion tai joista en pitänyt. Niitä mahakipuja ja oksennuksia on vaikea unohtaa. Mutta kuka rakastava vanhempi tekisi mitään tuollaista omalle lapselleen? Ei taatusti kukaan.
Kun tulin vanhemmaksi hän mitätöi sukupuolenikin. Hän sanoi, ettei kukaan poika koskaan pidä noin miehisestä tytöstä. Opin näin häpeämään itseäni ja naiseuttani. Vaikka olin (ja olen) pieni ja siro naisellinen nainen, pidin itseäni maskuliinisena rohjakkeena - aivan kuten hän minulle sanoi. Hänestä se kai oli kivaa koska tätä hän harrasti todella paljon.
Kun sitten vihdoin joku poika minusta kiinnostui ja avioiduimme hän piti huolen siitä että suhteeni mieheeni epäonnistui. Hän teki meistä turhia lastensuojeluilmoituksia (kun olimme saaneet esikoisemme) ja uskotteli miehelleni että asiaan oli todellinen syy; minä. Aluksi mieheni ei uskonut, mutta taipui lopulta hänen puolelleen ja minä jäin taas yksin ja ainoaksi syylliseksi. Lopulta (eromme jälkeen) lapsi otetiin huostaan. Mieheni sanoi minulle silloin, että olen varmasti todella kauhea lapsi ollut kun vanhempani minua noin vihaa. Ai niinkö? Miksi ei vanhemmassa voinut olla vikaa?
Aloitin terapian tuon tapauksen jälkeen sillä tuntui etten enää kestä. Mikään terapia ei kuitenkaan pystynyt kitkemään sitä syyllisyyttä, jonka vanhempani oli minun sisimpääni rakentanut. Se oli todellinen vankila. Yksinäinen ja kolkko. Ja vankeus kesti niin kauan kuin vanhempani eli.
Jos miettii tuota mustamaalaamista, jota hän harrasti se tuli koko ajan näkyvämmäksi, minusta tuli aina vain suuremman joukon silmissä syyllinen ja paha. Ei näitä muihin huolella istutettuja asenteita niin vaan kitketä pois. Ei tämä ole uhrin päässä syntynyt "vankila", joka katoaa kun siihen puhaltaa. Se on hänen ympärilleen rakennettu lavaste, joka todistaa sen, mitä narsisti haluaa.
Kun laskimme hänet hautaansa, ei tuntunut juuri miltään. Siellä hän oli, kuolleena ja kyvyttömänä enää satuttamaan. Tämä irtaantumisen ja vapauden tunne on ollut käsittämätön. Eikä sitä varmasti ymmärrä kuin toinen samanlaisessa vankilassa elänyt ja kuoleman kautta vapauden saanut.
Kuitenkin muutaman kyyneleen haudalla vieritin. En tiedä tarkkaan miksi - ehkä siksi, etten ollut saanut koskaan olla lapsi, ehkä siksi, että nyt kaikki olisi vihdoin ohi.
Irtipäästämisestä sanon sen verran, että narsisti ei koskaan päästä irti siitä, minkä tuntee omistavansa. Eikä se valitettavasti ole mielikuva, eikä siihen auta, että itse päästää irti, kun toinen kuitenkin pitää kiinni tiukasti ja pitää huolen, ettei kukaan muu auta uhria pakoon ja ota suojiinsa.
Nämä kokemukseni ovat siis narsistin lapsena. Ei puolisona, joka ehkä on sitten jo erilainen tilanne, joskin varmasti yhtä helvettiä sekin.
Aikuisena mahdollisuuksia on kuitenkin enemmän kuin lapsena, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan.
Narsistin lapsi on yksinäinen ja syyllinen.
"Aikuisena mahdollisuuksia on kuitenkin enemmän kuin lapsena, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan."
Täsmälleen. Lapsen asema tai sellaisen, joka on todellisessa riippuvaisuussuhteessa (vammautunut, sairas, holhouksen alaiset) huoltajaan tai vastaavaan onkin heikompi. Silloin voi verrata lasivankilaolotilaan; ei ole mitään mahdollisuuksia päästä tilanteesta pois, ellei sitä omaa pientä ääntä kukaan kuuntele (ja tässä tapauksessa ulkopuolinen toimi "pelastajana"). Aikuisella on taas useammin suurempi mahdollisuus katkaista napanuora poikki, vaikka sekin vaatii oman osansa. Moni lapsuudessa kaltoinkohtelua kokenut vain jää edelleen jonkinlaiseen riippuvaisuusushteeseen huoltajaan nähden. Ehkä se on joidenkin olosuhteiden synnyttämä tilanne, entisellä huoltajalla on jokin "ote", joka aiheuttaa riippuvuutta tai lapsen/nyt jo aikuisen puhdasta kyvyttömyyttä päästää irti. Silloin lasivankilassa olotilaa on vain jatkettu; ehkä saatu hieman liikkumavapautta, mutta yhtäkaikki, edelleen palaa selliinsä (joka on kauheudessaan tuttu ja turvallinen olotila, painotan tätä) toistuvasti.
Toisenlaisen lasivankilan ihminen on perustanut silloin, kun ei pääse syyllisyydestä, häpeästä ja vihasta (itsen, toisen) irti. Hän on jatkaa emotionaalista ja ahdistunutta vuoristorataansa huolimatta, onko kaltoinkohtelijaa enää olemassakaan. Usko minua, kaltoinkohtelijasi ei ole se, joka pitää sinusta kiinni. Ei ole mitenkään realistista kuvitella, että kukaan haudan tai minkään muukaan takaa pitää pihdeissään. Se olet sinä itse, joka olet rakentanut oman lasivankilasi, suojamuurin ja läpipääsemättömän panssariesteen, ettei sinun tarvitsisi luopua. Kysy itseltäsi, miksi et halua luopua?
Tiedän mitä viha on. Tiedän millaista pelkoa sen taakse kätkeytyy. Elämä on paljon helpompaa kärsiä kituuttaen marttyyrina ja uhrina kuin yrittää ponnistella siitä ahdistuneisuuden verkosta ylös ja eteenpäin. Koska lapsena jo opimme olemaan ottamaan tietyllä tavalla vastuuta itsestä (koska oli saneltu ettei sinusta mihinkään ole) niin aikuisena tuudittaudumme puhdasta itsekkyyttämme (johon liittyy kognitiivisen oppimisen malli) samaan olotilaan (en minä itse pysty, kyllä se jonkin muun tehtävä on). Ei se kaltoinkohtelija muuta tilannetta sieltä haudan takaa, kuten harvemmin elinaikanaankaan.
Eniten minua koski tekstissäsi tuo mitä sanoit itsevihastasi. Miksi annat jonkun kasvattamiseen kyvyttömän sanojen vaikuttaa itseään toteutuneena ennusteena? Sinulla ei ole siihen velvollisuutta. Eikä tarvetta. Kaikkein vähiten sinulla on oikeutta. Älä sulje lasivankilaan sitä hyvyyttä ja kauneutta minkä omaat. Anna niiden itsesi hyvän ominaisuudet vapauttaa sinut ja hyväksymään. Kokeile olemaan myös lapsi. Ihan puhtaasti harjoitella lapsena olemista. Usko tai älä, sen parantavaa vaikutusta ei pidä ollenkaan vähätellä. Anna anteeksi itsellesi. Niinkuin me jokainen joudumme anteeksi antamaan itsellemme, jotta meillä olisi eheämpi ja kevyempi tie edessämme kulkea ja oppia elämään todellisessa vapaudessa.
Lapsi ei ole syyllinen. Mutta vastuuta kantava aikuinen on. On jokaisen omien ponnistelujen tulosta, kuinka sen vastuun ottaa kannettavakseen.
elisakettu
Kyllä sinä nyt ymmärsit minut totaalisen väärin. Painotan omassa kirjoituksessani tätä kohtaa: Jos miettii tuota mustamaalaamista, jota hän harrasti se tuli koko ajan näkyvämmäksi, minusta tuli aina vain suuremman joukon silmissä syyllinen ja paha. Ei näitä muihin huolella istutettuja asenteita niin vaan kitketä pois. Ei tämä ole uhrin päässä syntynyt "vankila", joka katoaa kun siihen puhaltaa. Se on hänen ympärilleen rakennettu lavaste, joka todistaa sen, mitä narsisti haluaa.
Olen joutunut noiden "lavasteiden" ympäröimänä elämään. Ne eivät ole osa minua, enkä voi niitä siksi hävittääkään. Ne ovat narsistin luoma todellisuus, jolla hän osoittaa muille, mitä haluaa minusta ajateltavan.
Olen nyt vapaa. Lavasteet himmenevät ja lopulta kaatuvat, sillä niiden luoja ja ylläpitäjä on poistunut keskuudestamme.
Pahoittelen. En tosiaankaan oivaltanut. Ja vilpittömästi olen pahoillani puolestasi.
Kysymys, joka väistämättä tulee mieleeni: kuinka olet selvinnyt näiden muiden tai ulkopäin tulevien ajatusten tai asenteiden kohteena?
elisakettu
Eipä se helppoa ollutkaan vaan mitään en sille voinut. Alkujaan lapsena en tuota edes tiedostanutkaan.
Jos narsisti teki minusta ilmoituksen alaikäisenä alkoholistina (kuten tekikin) puhutteluunhan minä siitä kouluaikana jouduin. Kyllähän sen itse tajusin etten alkoholisti ollut, mutta ei se vastapuoli sitä uskonut, koska läheinen henkilö oli ilmoituksen takana ja muka "syvästi huolissaan" tilastani.
Kun hän teki ilmoituksen lapseni pahoinpitelystä (niitä hän tehtaili vuosia) jouduin joka kerta tarkkailtavaksi erilaisten viranomaisten taholta. Koskaan mitään aivan selvää ei löytynyt, mutta vuosia jatkunut kiusaaminen uuvutti minut ja lapseni - ja siksi huostaanotto lopulta tehtiin. Tosin se ei kestänyt kuin pari vuotta, mutta kuitenkin.
Kyllä narsisti osaa. Ajattelen, että tämä on tyypillinen tapa narsistin toimia. Kai tuota voisi manipuloinniksi kutsua, silloin kun kyse on syyllisenä olosta. Voisin kuvitella, että narsistin lellikin kulissit todistavat hänen eriomaisuuttaa muille, vaikka ei sellainen olisikaan.
Jonkin verran luin tätä palstaa enkä vastaavaa ajatusta täältä löytänyt mutta erittäin paljon ihan vastaavaa toimintaa kuin mitä itse olen kokenut.
Meilläkin erittäin tuttuja nämä perättömät ilmiannot. Mutta koskaan ei ole löytynyt mitään ja aina on soskun väki oivaltanut, mistä on kysymys. Onneksi.
"Aikuisena mahdollisuuksia on kuitenkin enemmän kuin lapsena, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan."
Niin sinulle narsistin lapsi jolla ei ole ollut mahdollisuutta valita vanhempiaan...
Minkä neuvon antaisit heille, joilla on lapsia ja kokevat että heidän kumppaninsa (lapsen toinen vanhempi) on narsisti...
Moni kertoo kaikesta kaltoinkohtelusta ja kiusanteosta huolimatta rakastavansa kumppaniaan...harvemmin tulee tätä lapsen näkökulmaa esille/ei osata pohdiskella lapsen kannalta, jatkaako vai ei suhteessa...mitä se "kaikki" lapseen vaikuttaa...
uhrina/aloittaja
Kirjoituksesi oli niin sydäntä särkevää että minä halusin sanoa ainoastaan että jos on ,tai siis on uskominen näkymättömiin energioihin ja voimiin niin paljon rakkautta polullesi.Emme ymmärrä kaiken tarkoitusta mutta sen tiedän että ketään ei ole tarkoitettu loppujen lopuksi lannistettaven.Täytyy käyttää päätään ja sydäntään niinkuin sinä olet tehnytkin. Itse olen rukoillut paljon varsinkin silloin kun oli todella vaikeaa.Uskomaton voima nosti minut ahdistuneisuudesta.Olen kirkosta eronnut mutta vahvasti Jumalaan luottava ja minulla on paljon ihania ystäviä.Lämpöä ja Uskoa kaikille.Elämä kantaa,kaikesta hulluudesta huolimatta.
narsisti tuhoaa kumppaninsa/ alaisensa usein pitkän kaavan kautta.
Narsistit imevät kaiken energian, hyvän työilmapiirin ja positiivisuuden työyhteisöstä tai kumppanistaan. Narsistit latistavat tunnelman ja haluavat aina olla huomion "keskipisteenä" perheessään, työelämässä ja parisuhteessaan.Tämä on sairasta, koska kukaan ei voi saada ns. "rajatonta huomiota" etenkään kun narsisti ei itse edes ansaitse muiden kehuja omalla empatiakyvyttömällä ja tunnekylmällä käytöksellään.Pahinta on, etteivät nämä persoonallisuushäiriöiset tajua omaa "sairauttaan" eivätkä hakeudu ryhmiin tai terapiaan jossa voisivat käsitellä häiriökäyttäytymistään ja sen seurauksia. Näin ollen heidän "latistamiskierteensä" jatkuu, ja he voivat kerta toisen jälkeen saada jonkun henkilön lähtemään virasta suht helpoin keinoin..eihän tuo tarvitse kuin vähän valehtelua ja toisen mustamaalausta, niin homma on jo suhteellisen selvä.Narsistit osaavat tarvittaessa näytellä tunteet tai eri tunnetilat, he ovat älykkäitä. He toimivat omien tarpeidensa ja omien tuntemuksiensa/äkillisten mielihalujen mukaan. Älä aliarvioi narsistia esimerkiksi työpaikalla, saattaa olla lähtö lähellä jos näin teet .
Voiko narsisti manipuloida myös puolisonsa, meillä oli tytär hän meni yhteen tälläisen miehen kanssa. Sealkoi pikku hiljaa ensin uskonto,sitten puoluekanta, vähinerin entiset ystävät ,harrastukset ,sukulaiset,pukeutuminen. Kaikki mitä oli entisestä elämästä,kaikki pois .Se on tuhonnut koko hänen elämän. Poispääsyä ei näytä olevan.Meillä ei ole enää tytärtä.
No kyllä! Hänhän on siinä lähimpänä manipuloitavana. Minullekin kävi melkein noin, kunnes aloin miettimään, mitä minulle on tapahtunut, kaikki ilo on kadonnut elämästä. Sain pelastettua itseni. tosin tajusin vasta vuosien päästä erosta, että hän oli narsisti. Se, mikä harmittaa, on totuus siitä, ettei narsisti koskaan päätä päiviään, koska rakastaa itseään niin paljon :( säästyisi moni elämä, kun ymmärtäisivät päästää irti elämästä.
Missä väiheessa manipuloitu havahtuu, vai käykö nii ettei huomaa ollenkaan.Kun alkaa huomata miten tutusta ihmisestä tulee ihan ventovieras. Koko ajan oli kehuminen päällä. Setekee sitä ja tätä ja tuota,mutta todellisuudessa ei mitään tapahtunut.Rakennettiin vain mitä ihmeelisimpiä pilvilinnoja jotka sitten romahtelee.Elämä on yhtä kaaosta.Kyllä tässäkin moni huokasis helpotuksesta kun sitä ukkoo ei olis.
Itse tosiaan tajusin vasta, kun erosta oli kulunut monta vuotta. Tai kyllähän tajusin aiemmin, että jokin oli pahasti pielessä, koska voin niin pahoin. Vasta sen jälkeen, kun satuin katsomaan ohjelman narsistien uhreista, tämä "ilmiö" sai nimen ja sitä oli helpompi alkaa purkamaan ammattiauttajan kanssa. Kun on siinä narsistin piirtämän "kuplan" sisällä, useimmat normaalilta vaikuttavat asiat jotenkin vääristyvät. itse aloin tulla vainoharhaiseksi sen suhteen, mitä muut minusta puhuivat ja ajattelivat. narsisti oli toisaalta kehunut minut pilviin ja toisaalta haukkunut sellaisilla kamalilla nimillä (huora, maksullinen nainen, ilotyttö, saasta jne) niin monta kertaa, että aloin pikku hiljaa uskomaan hänen juttujansa.
miten löytää hyvän ammattiauttajan?
minkä hintaista apu on?
Itse seurustelin exäni kanssa vain reilun vuoden ja jo tässä ajassa hän imi voimat minusta.Suhde eteni hyvin nopeaan(narsisti haluaa sinun jäävän "omistukseensa" todellisen luonteen paljastuttua,hankitaan pikavauhtia lapset ja asunnot ym.niin on vaikeampi toisen suhteesta poistua,kun helvetti on valloillaan) ja oli vaikeaa tajuta mikä hän oli miehiään vaikka alusta asti tapahtui yhtä ja toista,hän oli taitava kieputtelemaan minua tahtonsa mukaan.Nyt erosta on vuosi ja olen onnellisempi kuin koskaan.Vapaus on ihanaa!!!!!
Suhde oli alusta asti hyvin sekavaa, mutta jotenkaan usvan keskeltä ei nähnyt todellisuutta selkeästi.Ja kun hän oli ilkeä,seuraavassa käänteessä hän oli hyvittelevä, mitä ihanin,sopua hierova,rakastava ja lahjoja tuova prinssi.Hän osasi tehdä tempauksia (eikä niin positiivisia..)mitä ei edes uskonut todeksi,ajan myötä toisenkin pää menee siinä vauhdissa todella pyörälle.
Narsisti on kaikkea muuta kuin tasapainoinen.Hän syyllistää omista virheistään muita ja saa ajan kanssa toisenkin epäilemään itseään.Hän jopa peilaa huonon käytöksensä/tekemisensä toisen teoiksi.Hänessä harvoin on virheitä.
Nämä ihmiset ovat taitavia..he tietävät miten tulisi käyttäytyä,mutta ainakin exästäni osasi jo myöhemmin katsoa,miten hänellä oli esitys päällä tilanteissa,tunteet eivät olleet aitoja vaan yhtä teeskentelyä.Jopa itkeminen.Ja se puoli on pelottava havaita puolisossaan,mutta siitä alkaa oma tervehtyminen.
Jos olet suhteessa narsistiin,ota ja lähde,älä pelkää yksinoloa,selviät niin paremmin kuin siinä suhteessa.He lupaavat muuttua,muuttaa tapansa ja päläpälä,älä mene siihen lankaan,tuhlaat vain aikaasi.Älä pidä yhteyksiä,millään tapaa.
Kostoa nämä ihmiset vannovat ja tekevätkin kaikkensa jotta sinulla ei olisi hyvä olla ja saisi elämäsi pirstottua.Taistele vastaan niin vapaus koittaa.Narsisti kyllästyy ajan myötä,etsii uuden uhrin.Tarvittaessa hanki ulkopuolista apua,hoida itsesi kuntoon ja puolla oikeuksiasi!
Onnea ketjun aloittajalle! Olen onnellinen puolestasi. Minä olen ollut avoliitossa narsistin kanssa n.4 vuotta, enkä tunnu pääsevän irti sitten millään.
Luulisi lähtemisen olevan helppoa, kun meillä ei ole lapsia (luojan kiitos), mutta en pysty jättämään häntä heitteille. Tilanne olisi toinen, jos hän pärjäisi omillaan.
Hän on työtön, masentunut, alkoholisoitunut rassukka, joka kiusaa, kontrolloi, manipuloi. Tyypillinen pelokas lapsena hylätty iso vauva, joka hallitsee minua haukkumalla ja uhkailemalla.
Olen hänen kanssaan puoliksi rakkaudesta, puoliksi säälistä. Eihän ketään voi katuojaan heittää, eihän? Varsinkin kun jostain omista kieroutumistani johtuen pelissä on vahvoja tunteita. Yritän selitellä itselleni ja muille, että hänessä on valtavasti hyvää. Eläinrakas, älykäs, tunteellinen, luova, romanttinen ihminen parhaimmillaan. On hyviä kausia, jolloin meillä on todella hauskaa yhdessä, olen suorastaan riippuvainen hänen huumoristaan ja hänen kanssaan voin heittäytyä hulluttelemaan, kuin lapsi. Myös seksi on molempia tyydyttävää.
Pahimmillan hän on juovuksissa. Olen joutunut pakenemaan häntä kymmeniä kertoja keskellä yötä yleensä hotelliin, koska yritän pitää kulisseja yllä. Poliisit olen soittanut n. viisi kertaa, yleensä siinä tapauksessa, jos vaikka käsilaukku on jäänyt sisälle, enkä uskalla sitä hakea. Ei hän minua ole koskaan hakannut, vaan väkivalta on sellaistaista kuristamista, hiuksista repimistä, tuuppimista ym.
Joskus pelkään henkeni edestä.
Selvinpäinkin on vaikea ihminen omasta ahdistustasostaan riipuen. Kaikki nämä peruspiirteet; mustasukkaisuus, vainoharhaisuus, kontrolloivuus.
Karua sanoa, mutta kun hänellä maksa viheltää ym, joskus toivon, että hän kuolee. Että se on ainoa tie ulos. Useimmiten kuitenkin pelkään sitä.
katja....
Tuota noin, oletko koskaan miettinyt, että voisit tuota hoivaviettiäsi toteuttaa rakentavammalla tavalla? Sellaisella tai heille, jotka osaavat avun ottaa vastaan ja jotka myös hyötyisivät siitä?
Ihmiset ikääntyvät, kodit, palvelutalot ja laitokset ovat täynnä ikääntyneitä ihmisiä, jotka tarvitsevat seuraa, hoivaa ja huolenpitoa. Pieni matka ihmisen elämässä - saada joskus vaikka keskusteluseuraa tai ulkoiluapua. Samoin on nuorten laita. Kaupungeissa ja kylissä hilluu lapsia ja nuoria, jotka rajattomuudessaan vahingoittavat itseään. Tarvitaan aikuisia hieman katsomaan heidän peräänsä.
Miksi haluat kantaa ihmistä, jolta saat turpaasi henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti? Onko suhde mielestäsi rakentavalla pohjalla, sellaisella, joka tyydyttää sinua? Haluatko olla auttaja, joka palkkioksi kontrolloi minuuttasi ja ihmisyyttäsi? Haukkumista saa tuolla kadullakin, jos sitä etsii, mutta nämä haukkujat eivät makaa lakanoissasi yötäpäivää puristellen kurkkuasi, jos vellilusikka sattuu menemään huti.
Jos suhteen tilanne ei tyydytä, on sinun kehoitteva puolisoasi lähtemään muutoksen tielle. Jos hän ei näe siihen tarvetta, niin sitten sinulle jää kaksi vaihtoehtoa: joko jatkat lupaavasti alkanutta asemaasi alistettuna kynnysmattona, tai otat kimpusi ja katselet maailmaa hieman toisesta näkökulmasta.
Moni pitkälle alkoholisoituneen henkilön häiriöpiirteet muistuttavat narsistista ph:ta. Oli kyse mistä tahansa, sinun tehtäväsi ei ole parantaa häntä. Et edes kykene siihen puolison ominaisuudessa.
Tarvitset myös luottohenkilön, jolle puhua asioistasi ja joka voi olla tukenasi vaikeiden asioiden noustessa pintaan. Väkivaltaan e i p i d ä alistua, älä vähättele sitä oli väkivaltaan syyllistynyt selvinpäin tai juovuksissa. Hanki turvaa ajoissa, jos pelkäät tilanteita, missä väkivaltaa esiintyy.
Onhan se tietysti trendikästä kutsua toista narsistiksi...
Kuvailemasi henkilö ei mitenkään voi olla narsisti!
Henkisesti sairas, riippuvainen, kenties vaarallinenkin... mutta ei narsisti.
Miksi kaikki ongelmaiset pitää yrittää aina leimata narsisteiksi?
"Miksi haluat kantaa ihmistä, jolta saat turpaasi henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti? Onko suhde mielestäsi rakentavalla pohjalla, sellaisella, joka tyydyttää sinua? Haluatko olla auttaja, joka palkkioksi kontrolloi minuuttasi ja ihmisyyttäsi? Haukkumista saa tuolla kadullakin, jos sitä etsii, mutta nämä haukkujat eivät makaa lakanoissasi yötäpäivää puristellen kurkkuasi, jos vellilusikka sattuu menemään huti"
Niin tuo kysymys miksi on tärkeä, ja vastaus ei ehkä löydy kovin helposti...käsittääkseni kaikilta ei koskaan...syystä että on helpompaa katsoa itsensä ulkopuolelle, miettiä toisen ongelmia kuin kohdata itsensä...
"Kiinnittämällä huomiomme ongelmaihmisiin tai kaoottisiin, epävarmoihin tai emotionaalisesti tuskallisiin tilanteisiin, me vältämme itsemme kohtaamista ja vastuun ottamista itsestämme: toteuttaa kaikki ne mahdollisuudet jotka meille on annettu!"
Monesti miettinyt itsekin tätäkin kohtaa...miksi on näin...
"Ihmiset jotka ovat ystävällisiä, stabiileja, luotettavia ja meistä kiinnostuneita, eivät houkuttele meitä. "Mukavat" ihmiset ovat meistä pitkästyttäviä tai epämiellyttäviä."
Vaikka olen tiedostanut omat itseeni liittyvät ongelmat niin kyllä se tuo "ongelmaihmisten" viehätys ja heihin liittyvä jännitys vieläkin minulla taustalla on vaikuttamassa...oikeesti se joskus veetuttaakin kun huomaa että vaikkapa viihteellä syyttä suotta yrittää tehdä tuttavuutta heidän kaltaisensa kanssa...
Minulla on nykyään tuollainen mukava kumppani jolle olen kertonut, että en tiedä, osaanko minä edes elää ns. normaalia suhde elämää, sellaista missä ei ole vaikeuksia/ongelmia märehdittäväksi...kun en ole koskaan sellaista elänyt...
tietyllä lailla olen oppinut ajattelemaan niinkin että se LR:n monesti kaipaama jännitys, epävarmuus ja joskus kaaoottisuuskin elämään voi tulla ns. mukavienkin asioiden seurauksena...
Aikas monet festarit, kansanjuhlat, uudet paikat, uudet ihmiset, uudenlainen tekeminen/tutustuminen itselle vieraisiin/uusiin asioihin ovat tuoneet elämään sitä aksonia...vaikka niihin ei ole liittynytkään mitään "kauheaa", eikä ole tarvinnut murehtia toisen olemisesta ja tekemisiä...
Taas se linkki kopioduista kohdista unohtui...
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/Cofam.html
Joo, tajusin heti kirjoituksen lähetettyäni, ettei olisi pitänyt leimata avomiestäni suoraan narsistiksi. En todellakaan ole pätevä tekemään moista diagnoosia, yleensäkin ajattelen, että hänellä on paljon narsistisia piirteitä. Ja hyvä oli tuo elisaketun huomio alkoholismin vaikutuksesta käytökseen. Olen sitä paljon miettinyt, että kuinka sekaisin hänen aivokemiat on juomisen seurauksena. Kun se käytöshän ei korjaannu "normaaliksi" välttämättä edes kuukauksissa, vaan vaatii pidemmän selvän jakson.
Ehkä tilanne olisi toinen jos hän pääsisi yli alkoholismista ja masennuksesta, kuka tietää.
Kiitos kommenteista ja hyvän linkin joku laittoi tuohon. Tavallaan raskaalta tuntuu paneutua näihin syihin ja seurauksiin, kun on niin helppoa jatkaa laput silmillä ja päivä kerrallaan samaa kaavaa. Tunnen helposti syyllisyyttä ja muutos pelottaa.
Kiitos ja tsemppiä
T.Katja
"..kun on niin helppoa jatkaa laput silmillä ja päivä kerrallaan samaa kaavaa. Tunnen helposti syyllisyyttä ja muutos pelottaa. "
Helppoa niin ja nyt ja vaikeammaksi muutoshalukkuus menee mitä kauemmin silmät sulkee. Mitä sanoit syyllisyydestä ja peloista; se ei sinua juuri nyt auta mutta samanlaisessa tilanteessa moni palstalaisista (syystä ja toisesta) on ollut. Silloin kun jotain olisi pitänyt tehdä - mieluummin vain painuu peiton alle piiloon, jottei totuutta tarvitse kohdata.
Syyllisyydellä et korjaa asioita. Se mahdollisesti jopa lamaa sinua olemaan toimimatta. Ja samaan aikaan jotenkin tekstistäsi tulee mieleeni hyvin kiltt tyttö, joka on valmis tekemään hieman enemmän kuin on tarviskaan. Toisen hyväksi, jättäen itsensä toiselle sijalle.
Sinulla on paljon asioita taakkanasi. Vaikka et aivan välittömästi saisi puolisoasi sellaiselle muutoksen tielle, joka helpottaisi elämäänne, niin tee itsellesi ainakin sellainen palvelus että puhut asioistasi jollekulle? Yksinään ajatukset sekoittuvat, ei näe kokonaiskuvaa tarkasti ja tunteet tietyllä tavalla hämärtävät todellisuutta.
Puolison alkoholin käytöstä: moni ongelma on yleensä syy-seurausta: alkoholi-masennus-pahan olon ulkoistaminen-aggressiot-taustalla käsittelemättömiä tunteita. Jne. Tässä ilmapiirissä eläminen on tavattoman raskasta, kuten muissakin kaltoinkohtelusuhteissa. En näe tilannetta toivottomalle parantaa - hyvän ammattiavun avulla - mutta edellytys siihen on puolison halu tarttua siihen. Sinä et sitä voi päättää, mutta voit kehoittaa. Kävi kuinka kävi, pyri saamaan itsellesi tukea. Älä myöskään enää salaa mahdollista väkivaltaa, vaan tee silloin selväksi, ettei sen jatkuminen ole sallittua millään muotoa.
Monet ymmärtävät, ettei se ole niin yksinkertaista. Sinun on kovetettava itseäsi - se ei tarkoita tunteettomuutta, vaikka niin voisi luulla - vaan sitä, ettei tunteiden anna kantaa itseä. Oltava vahva, osoitettava ettei anna periksi- nyt on tullut se hetki, jolloin ei minkään tai kenenkään anna peloitella enää itseään ja osoitettava, ettei aio kääntyä jos asia on todella tärkeä. Kunnioita itseäsi - niin sinuakin kunnioitetaan. Sinun vaatimuksiisi ei tarvitse suostua - se on vapaaehtoista - mutta ei sinunkaan tarvitse suostua enää toisten vaatimuksiin.
"Sinun on kovetettava itseäsi - se ei tarkoita tunteettomuutta, vaikka niin voisi luulla - vaan sitä, ettei tunteiden anna kantaa itseä. Oltava vahva, osoitettava ettei anna periksi- nyt on tullut se hetki, jolloin ei minkään tai kenenkään anna peloitella enää itseään ja osoitettava, ettei aio kääntyä jos asia on todella tärkeä."
Tähän kohtaan liittyen tekee mieli kertoa kappale omasta elämästäni
Aikoinaan avioliittoni loppu oli sellaista soutamista ja huopaamista. Jo kahdesti olin lähtenyt ja palannut takaisin uskoen kaiken muuttuvan...
viimeinen kerta oli sellainen, että kun lähdin, puolisoni ensin joi rahansa ja työpaikkansa ja hakeutui sitten useiden viikkojen jälkeen hoitoon...
Olimme virallisesti naimisissa silloin ja perhekin otettiin mukaan toipumis prosessiin...mutta kävi ilmi että päihdeongelmien ongelmien laajuus oli kummankin näkökulmasta erilainen...puolisoni oli mm. puolittanut katkaisuhoito/rattijuopumus kertojensa määrät...
Sitten tuli hoitojakson viimeinen kokous...jossa läsnä olimme koko perhe,myös lapset, päihdeterapeutti, puolisoni yksi ystävä, kotipaikkakunnan sosiaalityöntekijä ja katkaisuhoidoista tuttu psyk. sairaanhoitaja, puhelimen välityksellä läsnä oli mieheni sisar...
Tuli se kohta jolloin minulta kysyttiin, että palaanko minä nyt kotiin, kun puolisoni on päättänyt raitistua...se oli elämäni kauhein hetki, siltikin vaikka olin vastaukseni jo etukäteen miettinyt ja lasten kanssakin asiasta keskustellut...
Sen jälkeen kun olin vastannut etten aio ainakaan vielä tässä vaiheessa palata...tuli hiiren hiljaista...olisi voinut kuulla sen neulan tippuvan lattialle, kaikki olivat vaivaantuneita, kukaan ei hetkeen tiennyt mitä sanoa...miten jatkaa keskustelua...
Tunsinhan minä itseni maailman kauheimmaksi ihmiseksi...joka kehtasi asettaa kotiinpaluun ehdoksi ainakin vuoden raittiuden...
Noh...tuon hoitojakson jälkeen raittiutta kesti kolmisen viikkoa...jona aikana kävimme kaksi kertaa sovitusti perheneuvolassa, jonka puolisoni päätti sanoen, ettei kokenut olevan siitä mitään hyötyä...ja syy retkahtamiseen oli puolisoni mielestä tietenkin minun, kun en palannut kotiin,vaikka hänellä oli kaikki asiat rempallaan...
Tuo hetki taisi olla ensimmäinen kerta elämässäni...kun minä visusti pidin kiinni omista vaatimuksistani...olihan se hirveää...mutta selvisin...toki se maksoi minulle avioliittoni, mutta olinhan jo tavallaan menettänyt puolisoni alkoholismille...
Mutta tiedän, on toisenlaisiakin tarinoita tästäkin aiheesta, joissa on ns. onnellisia loppuja, raitistuminenkin on mahdollista...jos sen asettaa itselleen tärkeimmäksi asiaksi...
"Luulisi lähtemisen olevan helppoa, kun meillä ei ole lapsia (luojan kiitos), mutta en pysty jättämään häntä heitteille. Tilanne olisi toinen, jos hän pärjäisi omillaan"
Niin kerroin tuossa osan omasta tarinastasi...myös minun mieheni oli työtön, rahaton alkoholisoitunut rassukka...kun jätin hänet...
Hän on kaikkea tuota vielä nykyäänkin...normimittapuun mukaan...mutta hän on pärjännyt omillaan jo vuosia...ilmen minuakin
rahat tulee kelasta/sossusta ja hän elää sitä omannäköistään elämää ja vaikuttaa että on hyväksynyt sellaisen elämäntavan omakseen...ei enää syyllistä siitä ketään...
me emme voi tietää miten kukin tulee pärjäämään ilman meitä...mutta on se jokinlaista suuruusharhaa jos kuvittelee itse olevansa toiselle niin merkittävä, että hänen koko elämänsä lepää sen varassa...
Pelot, uhkakuvat eivät aina toteudu ja vaikka itse kuolisimme tähän paikkaan...maailma jatkaisi pyörimistään...ja toisten elämä jatkuisi...
Olen joskus miettinyt lapsianikin ahdistuneena kun he olivat pienempiä, että miten he tulevat pärjäämään...jos minun käy huonosti...mutta olen karkoittanut asian mielestäni ajatellen että he pärjäävät kyllä...tavalla tai toisella...
Katja.
Olen itse juuri eronnut alkoholin suurkäyttäjästä ja kyllä: narsistisesta puolisosta. Jostakin syystä se irtaantuminen on ihan valtavan vaikeaa. Itselläni se oli lähinnä lapset, halusin pitää perheen ehjänä lapsilleni... Ja toivoin koko ajan että se juominen loppuisi. Ja että se tulisi järkiinsä. Ja että sitä. Ja että tätä. Kun aikanaan uskalsin alkaa pitää oman pääni asioissa, alkoikin sitten totaalihelvetti. Ja minä yritin puhua nätisti ja vaikka miten ja siitähän se sai sitä narsistista voimaa, kun näki että minä häneen taas niin kovasti keskityin. Ja helvetti paheni.
Erosta kaksi viikkoa. Ja nyt tajuan, että se ei olisi muuttunut IKINÄ. Tiedän, että saatat tuntea mahdottomaksi elää ilman häntä. Jotenkin ne saavat sellaisenkin asenteen sinne päähän kylvettyä. En tiedä mikä sokeus siinä oli. Kun nyt tuntuu, että yritin kaikkeni lasten takia, kun minun olisi itseasiassa pitänyt erota lasten takia jo aikapäiviä sitten.
Tiedän, että tämä tuntuu sinusta pahalta, mutta totuus taitaa olla se, että mitä pidempään olet tuossa parisuhteessa, sitä enemmän hän imee sinusta itseensä. Mitään et saa takaisin. Vaikka olisi "pelkkä" alkoholisti vailla narsismia, et tuossa suhteessa taida aitoa läheisyyttä saada.
En halua olla pessimisti tai viedä sinulta toivoa. Mutta tiedän, että tuossa tilanteessa ei oikein enää näe asioita selkeästi.
Sinun tehtäväsi ei ole kantaa vastuuta hänestä. Sinun tehtäväsi ei ole kantaa syyllisyyttä hänen puolestaan. Sinun tehtäväsi ei ole olla hänen egonsa pönkittäjä. Sinulle tehdään väärin koko ajan ja sinusta tehdään siihen syntipukki. Jostakin syystä siinä hullunmyllyssä sitä ei näe.
Mieti, miltä tuntuisi olla vapaa. Ei tarvitsisi pelätä, ei varoa, ei olisi vastuussa toisen tunnetiloista.
Maksan vinkuminen ei ole ainoa ulospääsy, ei suinkaan. Sinun ulospääsysi on vain ja ainoastaan sinusta kiinni. Vaatii kamalasti voimia, mutta sinä pystyt siihen!
ABC20
Kiitos tuhannesti kirjoituksestasi, joka onkin ajankohtaisempi minulle, kuin koskaan.
Kävin eilen asuntoesittelyssä ja kirjoitan vuokrasopimuksen huomenna. Olen paniikissa ja samalla helpottunut. Epäuskoinen; tein viimeinkin päätöksen ja ratkaisevan liikkeen. Tein sen ihan itse, kun tajusin, ettei kukaan tule ovelle koputtelemaan ja sano: tule, mennään, olen järjestänyt kaiken puolestasi!
No, mies on tietenkin aivan vauhkona. Syyllistää, uhkailee, kiristää, itkee sydäntäsärkevästi. Kauhulla odotan mitä tässä tulee vielä tapahtumaan, kun uusi asunto vapautuu vasta kahden kuukauden päästä. Siihen asti olen äidilläni.
Soitin tänään kaupungin sosiaali-ja kriisipuhelimeen ja kysyin miten tätä miestä voisi auttaa, kun tuntuu, ettei hänelle mikään apu kelpaa, eikä toisaalta kenenkään pitäisi kodittomaksi joutua. Minulle kerrottiin, että jokainen, joka apua haluaa, sitä kyllä saa. Tuntui, että tämä kultainen naishenkilö oli enemmän minusta huolissaan, mikä yllätti minut täysin. Itkin, vaikkei pitänyt. Kerroin enemmän, kuin piti. Vaikka minua on useampi läheinenkin kehoittanut lähtemään suhteesta, tuntui jotenkin erilaiselta, kun ammatti-ihminen sanoi, että teit oikean päätöksen, sinä et ole hänen omaishoitaja ja hän joutuu nyt kohtaamaan todellisuuden.
Olen liikuttunut myös teidän, ihmisten auttavista tarinoista ja välittämisestä. Enpä olisi uskonut, että tästä on näin paljon apua. Kyllä vertaistuki tuntuu olevan kultaakin kalliimpaa, kun tuntuu, että ystäviäkin haluaa jotenkin säästää näiltä vuosia jatkuneilta ongelmilta ja häpeää itseään, kun tietää, ettei kukaan oikeasti ymmärrä, miksi olen aina vaan jatkanut tuota sairasta suhdetta.
Ehkä tämä tästä vielä...
"Olen paniikissa ja samalla helpottunut. Epäuskoinen; tein viimeinkin päätöksen ja ratkaisevan liikkeen. Tein sen ihan itse, kun tajusin, ettei kukaan tule ovelle koputtelemaan ja sano: tule, mennään, olen järjestänyt kaiken puolestasi!"
Niin kohtasit itse OMAN todellisuutesi...oivalsit, että olet itse vastuussa OMASTA elämästäsi...ja toivon mukaan ymmärrät myös, että samoin kumppanisi on vastuussa omasta elämästään...
"On erittäin tärkeä elementti ihmisen hyvinvoinnin kannalta, kokeeko voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä vai tunteeko olevansa pahan olonsa, menneisyyden tai muiden käytöksen uhri", valottaa psykologi Kati Raikamo
"Minulle kerrottiin, että jokainen, joka apua haluaa, sitä kyllä saa. Tuntui, että tämä kultainen naishenkilö oli enemmän minusta huolissaan, mikä yllätti minut täysin. Itkin, vaikkei pitänyt. Kerroin enemmän, kuin piti. Vaikka minua on useampi läheinenkin kehoittanut lähtemään suhteesta, tuntui jotenkin erilaiselta, kun ammatti-ihminen sanoi, että teit oikean päätöksen, sinä et ole hänen omaishoitaja ja hän joutuu nyt kohtaamaan todellisuuden."
Niin tuo kultainen ihminen...kiinnitti huomionsa sinuun, ihmiseen, jonka itse olet sivuuttanut...huolehtimalla, ajattelemalla miten voisit kumppaniasi auttaa...
Nyt kun ajattelet itseäsi, elämääsi...millaista se on ollut/nyt on...niin tuntuuko sinusta vieläkin, että sinulla on itselläsi kaikki niin hyvin, että voisit ns. antaa itsestäsi lopuuttomiin...kuten aiemmin olet luullut...
"Jos ihminen on tyytymätön elämäänsä, hän voi pysähtyä tutkimaan sitä", neuvoo Hoikkala-Holm.
"Mitä minä haluan ja millä keinoilla olen yrittänyt sitä saada? Mitä kaikkea tämä uhrius on palvellut ja pyrkii palvelemaan elämässäni?"
Hoikkala-Holmin mukaan ihmisen on vaikea muuttua, jos hän ei tiedosta ongelmiaan.
Niin kovin usein me ihmiset mieluusti muuttaisimme vain sitä toista, ilman että meidän itsemme tarvitsisi mitenkään muuttua...kun emme huomaa omia ongelmiamme/tekemisiämme ...kun ne toisen ongelmat/tekemiset täyttävät ajatuksemme...
http://www.city.fi/artikkeli/Oman+el%E4m%E4ns%E4+uhrit/4623/
Kyllä se siitä...
jos keskityt itseesi, omaan elämääsi, tiedostat mitä itse haluat...miten haluat itseäsi kohdeltavan, millaista kohtelua et salli...opettelet pitämään omaa hyvinvointiasi tärkeimpänä...rakastat itseäsi suomalla itsellesi hyviä asioita...
Onnea matkalle...
juuri niin.He ovat mielisairaita.
Olen ilonen sinun puolestasi elä nauti elämästäsi nyt !!!!
Olen todella harmissani siitä että vasta nyt pystyt elää vapaasti mutta erittäin onnellinen... Tiedän mitä narsistisen ihmisen kanssa on elää.. Elin monta vuotta sellasen ihmisen kanssa mutta sain taistelut itseni irti ja nyt nautin elämästä ilman kaikkee sitä p...tä... Ja elämä on elämisen arvoista !!!
Miksi toisen ihmisen kuolema vapautti sinut elämään?