Sairastuin kuvittelutautiin. Olin kuvitellut kaiken. Kuvitteluni alkoi kai siitä, kun aina luulin meillä olevan treffit, mutta ei niitä ollutkaan. Laittauduin, odotin, ei hän tullut koska kuvittelin hänen luvanneen. Kuvittelin että hän lupasi minulle lukemattomia muitakin asioita, joita ei tietysti tapahtunutkaan. Taudin oireita nekin. Kuvittelin jopa että hän halusi mennä kanssani juuri tietyssä kirkossa tietyn papin edessä vihille tietyn musiikin soidessa, eikä hän sittenkään tahtonut edes tavata minua joten kuvitteluahan sekin oli.
Kuvittelin että hän sanoi rakastavansa minua ja minun olevan juuri Se Oikea. Kuvittelin että hän ymmärsi minua ja välitti siitä, miten minulle tässä elämässä käy. Kuvittelin, että välillämme oli jotakin. Kuvittelin ettei hän kaksi vuotta häntä rakastettuani ja kuviteltuani jotakin hänenkin puoleltaan em. esimerkkien valossa sanoisi rakastaneensa toista jo ennen kuin aloin kuvitella hänen piirittävän minua.
Kuvittelin senkin että hän pyysi minua ajamaan lumisateessa pitkän matkan hänen luokseen koska kun tulin perille, hän ei ollutkaan vastassa. Kuvittelin hänen ilahtuvan kun liittoni lopulta loppui myös teoriassa, siitä kuvittelin hänen haaveilevan koska kuvittelin hänen puhuneen usein meidän loppuelämästämme yhdessä. Kuvittelin kun muutin yksinäni asumaan että hän tulisi käymään edes kerran kun kerran olen vapaa. Kuvittelin että hän ei jättäisi minua yksin siihen asuntoon kun hän lupasi aina käydä.
Kuvittelin että hän haaveili minusta koska kuvittelin hänen aina puhuvan sellaista. Kuvittelin ettei yhtäkkiä hänen luomaan asuisi toinen nainen. Kuvittelin että jos niin kävisi että hän rakastuisi, hän olisi kertonut minulle. Kuvittelin että juttelimme joka ilta ja kuvittelin että hän on luotettava. Kuvittelin että kun sairastuin myöhemmin vakavasti, hän olisi edes kerran käynyt minua katsomassa.
Näin hirveä tauti on tuo kuvittelutauti! Todella suuria tuskallisia oireita aiheuttava ja lähes kuolettava traumaattinen sydänsairaus. Onneksi avioliittoni oli oikeasti loppumassa muista syistä, niin rankkaa kuin sekin oli... Tappaisin itseni jos olisin eronnut tämän kuvittelutaudin vuoksi.
Kuvittelin että hän sanoi rakastavansa minua ja minun olevan juuri Se Oikea. Kuvittelin että hän ymmärsi minua ja välitti siitä, miten minulle tässä elämässä käy. Kuvittelin, että välillämme oli jotakin. Kuvittelin ettei hän kaksi vuotta häntä rakastettuani ja kuviteltuani jotakin hänenkin puoleltaan em. esimerkkien valossa sanoisi rakastaneensa toista jo ennen kuin aloin kuvitella hänen piirittävän minua.
Kuvittelin senkin että hän pyysi minua ajamaan lumisateessa pitkän matkan hänen luokseen koska kun tulin perille, hän ei ollutkaan vastassa. Kuvittelin hänen ilahtuvan kun liittoni lopulta loppui myös teoriassa, siitä kuvittelin hänen haaveilevan koska kuvittelin hänen puhuneen usein meidän loppuelämästämme yhdessä. Kuvittelin kun muutin yksinäni asumaan että hän tulisi käymään edes kerran kun kerran olen vapaa. Kuvittelin että hän ei jättäisi minua yksin siihen asuntoon kun hän lupasi aina käydä.
Kuvittelin että hän haaveili minusta koska kuvittelin hänen aina puhuvan sellaista. Kuvittelin ettei yhtäkkiä hänen luomaan asuisi toinen nainen. Kuvittelin että jos niin kävisi että hän rakastuisi, hän olisi kertonut minulle. Kuvittelin että juttelimme joka ilta ja kuvittelin että hän on luotettava. Kuvittelin että kun sairastuin myöhemmin vakavasti, hän olisi edes kerran käynyt minua katsomassa.
Näin hirveä tauti on tuo kuvittelutauti! Todella suuria tuskallisia oireita aiheuttava ja lähes kuolettava traumaattinen sydänsairaus. Onneksi avioliittoni oli oikeasti loppumassa muista syistä, niin rankkaa kuin sekin oli... Tappaisin itseni jos olisin eronnut tämän kuvittelutaudin vuoksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.