Itsemurha ongelmien ratkaisijana

J Mengele

Ehdotukseni epätavallisuuden vuoksi se sopinee Anarkistisiin aiheisiin.

On olemassa ihmisiä joita taannoin lehdistössäkin Tampereen Keskustorin ongelmien yhteydessä kutsuttiin roskaihmisiksi (roskaihmisen määritelmää voisi hyvinkin laajentaa kattamaan myös muita ihmisryhmiä kuin päihteiden väärinkäyttäjät). On olemassa ihmisiä jotka ovat parantumattomasti sairaita ja on olemassa ihmisiä jotka syystä tai toisesta eivät halua elää. On siis olemassa tarve ja kysyntä palvelulle elämän ennenaikaiseen lopettamiseen.

Inhimillisistä syistä palvelun tulisi olla vapaaehtoista vähän samaan tapaan kuin on vapaaehtoista mennä terveyskeskukseen ja pyytää lääkettä vaikkapa ripuliin. Samoin lääkärintarkastusten ja viranomaisten taholta tulisi osalle asiakkaista aktiivisesti markkinoida turhan ja haitallisen elämän lopettamismahdollisuutta.

Aivan perusteettomasti elämän lopettamisesta on tehty jokin tabu jota ei saa rikkoa. Yhteiskunnan resurssien säästö olisi huomattavan suuri kun vaikkapa 10% siivottaisiin pois.

8

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pohdin

      Olet valtion lisko miesten palkaama kätyri, he yrittävät tukahduttaa

    • Jotakin sen tapaista

      Jotakin tämän suuntaista tullaan joskus tekemään. Tai parempi vaihtoehto on rajoittaa syntyvyyttä vaikkapa Kiinan malliin, eli yhteen perheeseen max kaksi jälkeläistä. Sillä opilla väestömäärä alkaa nopeasti hupenemaan ja taas riittää kaikille töitä ja maapallon hupenevia resursseja.

      • Nimenomaan poikalasten syntyvyyttä pitäisi rajoittaa.

        Kiinassa ne hullut tekevät päinvastoin. Abortoivat tyttöjä, vaikka nimenomaan poikia pitäisi abortoida.


    • VeVennamo

      Nimimerkki "JMengele" voinee sitten toimia esimerkkinä näissä siivoustalkoissa? Mielestäni olet roskaa koska kirjoitatkin tänne täyttä pskaa. Luulisin, että jos aloittaisit siivoamisen itsestäsi olisi lopputulos enemmän kuin mainitsemasi 10%. Kyllä niitä peesaajia tulisi eiks niin?

    • stoa

      Tuota samaa on jauhettu jo antiikin ajoista lähtien:http://juhani-sarsila.blogspot.fi/2007/06/stoa-perustelee-itsemurhan.html

      Stoalaisuuteen kannattaa tutustua edes pintapuolisesti ja verrata sitä nykypäivän ismeihin, uskontoon sekä nykyaikaisten filosofien "oivalluksiin".
      Usein nimittäin tulee mieleen että kenenkähän oppeja nämä "nykypäivän gurut" puhuvat omina viisauksinaan...http://fi.wikipedia.org/wiki/Stoalaisuus kökköpediasta on hyvä aloittaa, mutta ei kannata jäädä pelkästään sen varaan.

    • Tuskin olisi kovin kummoinen kysyntä. Lääkkeitä on vähän hankalampi alkaa kotona askartelemaan, mutta itsemurha on suhteessa helppo toteuttaa jos halua löytyy.

      Onhan se jännä ajatus (Ja Leena Krohnin Unelmakuolema hyvä kirja) mutta erittäin toteuttamiskelvoton.

    • TimppaTT

      No JUUUST! No entäpäs NE ihmiset, jotka masentuvat ja vain TILAPÄISESTI juuri sillä hetkellä haluavat päättää elämänsä?! ... Ja marssivat sitten sun ehdottamalle klinikalle tekemään sen! ... Ja kun tietää, että suurin osa suomalaisista kärsii jossain vaiheessa elämäänsä masennuksesta, niin EIHÄN TÄNNE PERKELE JÄÄ KETÄÄN!!!! :D ... stn Tampio? :/ ... muita "hyviä" ideoita?

    • VeVennamo

      Hyvä "TimppaTT". Kyllä aloittajan visio itsareista voi alkaa tulevaisuudessa toteutumaan, mutta aivan eri syistä kuin hän luulee ja mainitsee. Ja ne syyt tulevat ilmenemään jotenkin näin:
      1. Liikakansoittuminen tekee elämisestä pikku hiljaa mahdotonta. Suomikin on ajanut perusasioitaan sen verran tiukalla tahdilla alas etteivät tulevat sukupolvet enää tule pärjäämään tilanteessa jossa primitiiviset taidot tulevat olemaan tärkeät.
      2. Länsimaisen kulttuurin rappio ja mahdottomuus saavuttaa tiensä pään. Riistoporvarit ja muut ksipäät ajavat maailman talouden ja siksi myös kaikki ihmisten elinkeinomahdollisuudet alas. Ahneet pskiaiset ampuvat siis omaan polveensa. Se on tavallaan ironsesti heille jopa oikein. Ja tämä rappiotila on vain ja ainoastaan länsimaisen kapitalismin itsensä aihettamaa. Ei minkään uskonnoksi mainitun ismin. Vain kapitaLISMIN itsensä.
      3. Tämä on lähinnä arvoitus: Idästä tulevat suuret kansat ovat oma lukunsa tulevaisuudessa. Miten heidän omat alueensa tulevat varsinkin Intiassa kestämään kaiken sen ihmismassan yhtäaikaa sen kanssa ettei kaikille riitä kaikkea?
      4. Ihminen elää jo nyt yli luonnonvarojen. Miten voisikaan olla mahdollista että sitä voisi jatkua kovinkaan pitkään? Pudotuspeli tulee olemaan kova kun kaikki hinnat nousevat sellaisiin lukemiin ettei ihmisen olemassolosta ole enää alkuperäistä ajatusta jäljella ollenkaan. Siis vielä vähemmän kuin nykyisin on! Tänne synnytään vain ylläpitämään markkinatalouden mahdottomia ja yhä suurenevia rattaita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3833
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3465
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3255
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3078
    5. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      52
      2744
    6. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2743
    7. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2551
    8. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      25
      2251
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      21
      2037
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1634
    Aihe