Mitä kaikkea tekemistä mammalomalla?

Mammanen

Hei! Olen itse nyt 25. raskausviikolla, en ole vielä varsinaisesti kelan äitiyslomalla, mutta periaatteessa siis työttömänä.. Välillä aikani käy pitkäksi ja vauvan odottelu tuntuu pitkältä ajalta (laskettu aika tammikuussa). En toki tietenkään toivo, että vauva syntyisi maailmaan paljolti ennen laskettua aikaa.

Miten muut olette saaneet aikanne kulumaan mammalomalla tms.? Haluaisin vinkkejä, mitä kaikkea ajankulua keksisi?

Minulla ei ole ennestään lapsia, mutta yksi koira on. Ystäviä minulla ei hirveästi asu tällä paikkakunnalla.

104

6638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tylsääontämä

      Itse pohdin ihan samaa. Olen rv 27 ja sairaslomalla äitiysloman alkuun saakka. Työni on sellaista etten pysty sitä tekemään näin pitkällä raskaudessa. Aika tuntuu mahottoman pitkältä ja telkkarisarjat kyllästyttää. Kaikki kaapitkin on kohta siivottu.

    • adhögiokjl

      No tehkää kaikkea, mitä ei normaalisti ehdi tehdä! Jos osaatte tehdä käsitöitä, niin neulokaa vauvalle kaikenlaista, leipokaa jos tykkäätte leipomisesta, sienestäkää yms. (nyt on paras suppilovahveroaika käsillä!). Kyllähän sitä on kaikenlaista kivaa tekemistä olemassa, lukekaa kirjoja sen sijaan, että töllötätte telkkua! :)

    • ---

      NUKKUKAA HYVÄT IHMISET, NUKKUKAA :)

      Ottakaa päikkärit, ulkoilkaa, siivoilkaa, lukekaa, katsokaa elokuvia ja hömppäsarjoja, leipokaa, tehkää käsitöitä, ihan mitä vain rentouttavaa ja mieluisaa puuhaa.

      Minun mammalomani ennen lapsen syntymää menee 2-vuotiaiden kaksosten perässä juostessa, ei tarvitse mietiskellä että mitähän sitä tekisi... :D

    • aoe

      Hei, mä olin työttömänä raskausviikolta 6 asti! Nyt laskettuun alle viikko ja saa kohta tekemistä :) Valtavan kasan olen neulonut ja ommellut vauvalle vaatteita kesän aikana.

    • elämä on

      eiköhän se vauva valvota ja muutenkin aiheuta työtä, vai luuletteko te että vauvan kanssa kotona oleminen on jotain lomaa??? HAHHAHAHAHAA

      • .............

        Niin tässähän oli kyse äitiyslomasta ENNEN vauvan syntymää.


    • raskaus on ihanaa

      Moikka, mulla oli kans aikoinaan sama ongelma. Onneks mulla oli salarakastaja niin päivät menivät ihanasti. Raskaana ollessa himotti koko ajan. Kaikkein ihaninta on kun ei tarvitse käyttää ehkäisyä :) Hyvin riitti himoja vielä omalle kullalle illalla. Nauti elämästä :) T.Johanna

      • herraasiallinen

        "Whore of the highest caliber".
        Onneksi tuollaiset hirveät ihmiset saavat joskus ansionsa mukaan, on maailmassa sen verran oikeutta.


      • Saa ehkä, ja sai jo
        herraasiallinen kirjoitti:

        "Whore of the highest caliber".
        Onneksi tuollaiset hirveät ihmiset saavat joskus ansionsa mukaan, on maailmassa sen verran oikeutta.

        Päivällä sai salarakasta ja illalla sai lapsen isää.

        En lisää moraalista kantaa tuohon, mutta kyseessä on tyypillinen "kaikki mulle" henkilö.

        Tosin taitaa olla provo.


      • Odottava1

        Hyi oksennus.


    • jussin mamma

      ryhdy tekemään himmeliä, tai kirjoittamaan romaania. Siinä kaksi ajansyöppöä. Niin ja sen koiran kanssa voi kyllä tehdä kaikenlaista muutakin kuin vain kävellä ja harjata.Miten olisi jonkun uuden asian opettaminen koiralle?

    • veemainen_snobi

      Hemmetin pösilöt! Äitiysloma alkaa muutaman viikon ennen laskettua aikaa, sitä ennen ollaan sairauslomalla - tai jos ei olla töissä niin työttömänä. Äitiyden kanssa tylsyydelä ei ole mitään tekemistä.

    • Normaalia elämää

      Normaaleja maalaistalontöitä tein,siinä sivussa kannoin muurarille tiiliä katolle
      kuokin perunat ,nostelin maitotonkkia ym,ym.
      Hyvin pysyi tyttö "matkassa" kaikissa töissä,meni vielä yliajallekkin. Kyllä liikkua pitää ,jos ei ole mitään
      ongelmia raskausaikana.

      • Turru

        Ai,ai että taimi hikoilee.Hai, ja oppii tekemään työtä jo ennen syntymäänsä.


      • Jotenkin itse ajattelisin myös näin.. Minulla ei ole vielä itsellä lapsia tai miestä, mutta sehän on totuus että lapsen odotusaika on odotusaikaa eikä sairauslomaa. :D Kaikkea pitää tehdä mitä pystyy ja mikä ei vahingoita vatsassa olevaa jälkikasvua. Täytyyhän pitää huolta myös omasta pääkopasta ja kunnosta =) Tylsyys on tekosyy laiskuudelle, mikäli ei ole jotain rajoitetta liikkumiselle.


      • mirja.alm kirjoitti:

        Jotenkin itse ajattelisin myös näin.. Minulla ei ole vielä itsellä lapsia tai miestä, mutta sehän on totuus että lapsen odotusaika on odotusaikaa eikä sairauslomaa. :D Kaikkea pitää tehdä mitä pystyy ja mikä ei vahingoita vatsassa olevaa jälkikasvua. Täytyyhän pitää huolta myös omasta pääkopasta ja kunnosta =) Tylsyys on tekosyy laiskuudelle, mikäli ei ole jotain rajoitetta liikkumiselle.

        piti lisätä vielä että tekosyy mielikuvituksen puutteelle. Aina tässä maailmassa tekemistä riittää, myös lasta odottaville. :)


      • työtuttusanajossain
        Turru kirjoitti:

        Ai,ai että taimi hikoilee.Hai, ja oppii tekemään työtä jo ennen syntymäänsä.

        Ei ole kaikilla varaa/halua maata ja päivitellä raskausaikanakaan..
        Hai tyypit nyt ei hikoile milloinkaan ,paitsi kun näkee painajaista "Hai mie näin kauhiaa painajaista,toivat kunnasta puut pitkinä"


    • Mummo vm-1950

      Kudo lapselle vaatteita ja samalla itsellesikin. Ulkoile,ulkoile lapsesi ja itsesi parhaaksi ja nuku riittävästi. Nyt on myös säilöntäaika, siinäkin riittää puuhaa.

    • Maru maalta

      Lähde ihmisten pariin. Käy elokuvissa, taidenäyttelyissä, uimahallissa, kävelyllä, kahvilla jne. Kutsu naapurista joku mukavanoloinen ihminen luoksesi kahville, esim. kotiäiti tai eläkeläinen. Valokuvaa ympäristöäsi, luontoa, koiraa, itseäsi...
      Opettele tekemään jotain uutta esim. virkkaamaan, piirtämään, huovuttamaan. Kiertele kirpputoreja ja tuunaa löytämiäsi aarteita!

    • entiseen malliin

      Mitä teit ennen vahinkoasi? Tuskin ainakaan töitä. Jatka samaa rataa.

      • Keskustelun aloittaj

        Kyseessä ei ole vahinko, vaan paljon toivottu pikkuinen! Olin opiskelijana, kun tulin raskaaksi ja valmistuin viime keväänä.


    • Käytä mielikuvitustasi. En halua olla ilkeä, mutta ihan tosissaanko täällä kyselet mitä tekisit tai miten saisit aikasi kulumaan??

      • keskustelun aloittaj

        juu, ihan tosissani kyselin, koska päiväni tuntuivat välillä tylsiltä.


    • 50-luvun äiti

      Laita huusholli kuntoon , ulkoile , lepää ja säilö kuten on ehdotettukin ja tee kaikkea valmisteluja. Jos on pakastin niin laita ruokia ja leivo ym. koska sitten aikasi kuluu lapsen ja perheen arkiaskareissa. Kun vauva tulee, et ehdi yhtään ylimääräistä hommailla , etkä liioin lepäillä. Olin parikymppinen kun ensimmäinen lapsi syntyi, eikä ollut ketään sukulaista lähelläkään , joten kokemuksen äänellä puhun. Toivon kaikkea hyvää !

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos! Kaikkea hyvää sinullekin!


    • ÄLLITÄLLI

      Voi jessus sentään!!! No kyllä elämä (siis lapsi) opettaa, mutta sen voin sanoa että nauti nyt siitä makoilemisesta täysin rinnoin ja vatsoin. Mutta pakko heittää vastakysymys: Et varmaankaan ole tosissasi?

      • keskutelun aloittaja

        Juu, kyllä olin tosissani.


    • tekemään..

      Just näitä uusavuttomia, mitä tehdä... apua, voiko olla totta ettei ole mitään tekemistä, aivan kuin alle 10-vuotiaan suusta kuultua. Nyt käteen lapsenhoito-opas, miten sitä lasta hoidetaan, sitähän sinä seuraavaksi kysyt. Opettele nyt asiat hyvin, ettet taas palaa sivulle kysymään miten lasta hoidetaan. Sitten olet käyttänyt aikasi hyödyllisesti.
      Siis tekemistä on vaikka kuinka kun vaan jaksaisit miettiä mitä. ... !!!!

    • toukka

      Siivoa, ulkoile, NUKU, lue kirjoja ja lehtiä, LAISKOTTELE.. Ja kannattaa myös tehdä esim. parin viikon ruuat valmiiksi pakastimeen, sitten kun vauva on syntynyt, ei tarvitse kokkailla itselleen, vaan voi pakkasesta kaivaa valmiit ruuat ja lämittää, helpottaa kummasti alkuun pääsyä vauva-arjessa!

    • Toisenkin haluaisin

      Ihan uskomatonta minkälaista sontaa täällä tulee aina ihan ystävälliseen kysymykseen vastaukseks! On näköjään ihmisiä joiden päivä kuluu toisille v****essa.

      Mut siihen alkuperäiseen juttuun ,niin huomasin niinkuin monet muutkin ,että vauvan syntymän jälkeen ne unet on vähissä ,eli lepää ja nuku niin paljon kuin voit, uiminen on kanssa kivaa varsinki loppuvaiheessa kun on jo iso masu. Ja kirpparit on kiva idea.Ja komppaan kyllä sitä et ihan loppuvaihees laita pakkaseen ruokaa ja leivonnaisia valmiiks, siitä on paljon hyötyä sitten kun tuut laitokselta, ja vieraita pakkaa kuitenkin käymään eikä aika eikä voimat riitä ruoanlaittoon.
      Onnellista odotusta sinulle !

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos viestistäsi, tykkäsin kirjoituksestasi! Ihmettelin itsekin miksi sain niin paljon myös negatiivisia vastauksia, kun en mitään pahaa tarkoittanut viestilläni.

        Hyvää syksyä!


    • PolyAm

      Jos vaikka ottaisit työkeikkaa... puhelinmyyntiin pääsee helposti eikä tarvitse fyysisesti rehkiä.. :-D

    • Laula!

    • t

      Ala harrastaan liikuntaa niin ei kerry niitä raskauskiloja!

    • Susan1967

      Hmmm...miten se nyt menikään...lastenhoitoa =) =) =)

      • Dsvld

        Edelleen: alkuperäinen kysyjä utelee, mitä tekisi äitiyslomalla ENNEN vauvan syntymää. Kannattaa lukea se kysymys, ennen kuin vastaa.


      • N

        Nyt yksi asia vaivaa.


    • Tilliviili

      Ihanaa... voi kun olisi itsellänikin vastaavaa aikaa! Nauti...jos lapsi on ns.helppo sinulla ei ole ensimmäisinä kuukausina sen enempää tekemistä kuin nytkään, mutta et pääse vessaa kauemmaksi ilman vauvaa ( ja tehovarustelua... rattaita, vaippoja yms.) etkä
      voi olla missään kovin pitkää aikaa. Jo maitotölkin haku kaupasta saatta olla työn takana. Ja yllätys jonka itse koin ol, että normaalit vaattet eivät sopineet vielä kuukausiin synnytyksen jälkeen.

    • syö

      Tee niinkuin suurin osa suomalaisnaisista - syö itsesi lihavaksi äläkä vaan liiku. Voit sitten aina syyttää raskautta kiloista.

    • Jos sinulla ei ole ystäviä paikkakunnalla niin nythän olisi aikaa niitä hankkia, uusia harrastuksia tai jotain perhekerhoja kannattaa jo käydä tutustumassa, ja kaikki käsityöt ja kotiaskareetkin vie aikaa, niinkuin täällä jo on sanottukin. Tee tavoite, vaikka lokakuun lopussa osaat tehdä täydellisen kolmen ruokalajin yllätykseksi miehellesi tms.

    • 5vk äitinä

      Minulla raskausaika meni työttömänä.. Lenkkeilin 1-2tunnin lenkkejä melkein päivittäin, kävin uimassa 2kertaa viikossa, reissasin ympäri suomea sukulaisissa ja kavereiden luona, nukuin ja rentouduin, kävin kuuntelemassa bändejä (täällä on 2 baarissa bändit joka ke, to, pe ja la ilta), laitoin vauvaa varten kaiken valmiiksi hyvissä ajoin jnejnene..
      Aika kulu hyvin ja kiitos hyvän kunnon selvisin synnytyksestä ilman leikkaus-salia (minne olisin huonokuntosempana joutunu kätilön mukaa) ja palauduin yllättävän rankasta synnytyksestä vajaassa viikossa!

      Eli suosittelen raskausajalle ajanvietteeksi paljon liikuntaa (vaikka vaa reippaita kävelylenkkejä) ja tehkää kaikkea sitä mikä on vaikeampaa lapsen kanssa (matkustelu ja illanvietot), nukkukaa kunnolla ja tehkää/syökää terveellisesti ja monoipuolisesti :)

      Lapsen kanssa aikaa kyläilyyn ja illanviettoihin ei ole samanlailla kun raskaus aikana, eikä lähteminen varsinkaan kauemmaksi ole yhtä helppoa!

    • 2-vuotiaan äiti

      Jätä ilkeät kommentit omaan lukuunsa.
      Nuo uusien harrastusten kokeilemiset on mainio idea, käy vaikka MLL:n perhekahvilassa tutustumassa tuleviin kolleegoihisi. Älä välitä vaikka saatkin ehkä oudoksuvia katseita, rohkeesti vaan juttelemaan.
      Pakasteen täyttämistä todellakin kannatan, saat sitten levätä hyvällä mielin samoihin aikoihin kun vauvva nukkuu. Toivottavasti kaikki menee hienosti.

    • 3-kert äiti

      Jos olit tosissasi kysymyksinesi, niin olet todellinen uusavuton - mitenhän mahdat pärjäilä tulevan vauvan kanssa, se ei nimittäin ole nukke - tai kenties silloinkin kyselet "apua mitä mä teen nyt" keskustelupalstoilta..

    • jatka samaa rataa

      Seuraavana onkin "olen saamassa vauvan-mitä teen?"
      Sen jälkeen "olen saanut vauvan-mitä teen?"
      Seuraavana "lapsen isä jätti-mitä teen?"
      Sitten ehkä "vauvani itkee-mitä teen?"

      Aikaisemmista kysymyksistä varmaan löytyy:
      "mies on ehkä kiinnostunut minusta-mitä teen?"
      "mies ehdottaa seksiä-mitä teen?"
      "epäilen olevani raskaana-mitä teen?"
      "lapsen isä ehdottaa aborttia-mitä teen?"
      "en tiedä mitä teen-mitä teen?"

    • Kokemusta löytyy

      No sinähän hoidat sitä lasta äippälomalla. Vaihdat pascavaippaa, imetät, peset sitä jne. Tyhmäkö olet?
      Et sinä ainakaan lomalla ole :)

      • groaahhh

        No lukekaa nyt HYVÄNEN AIKA se aloitusviesti ennen kuin vastaatte!!! Tässä puhutaan ajasta ENNEN vauvan syntymää. Miten huono sisälukutaito joillakin oikein on?


    • mene töihin!

      Onko sulla varaa elättää lapsesi, kun olet työtön? Vai ajatteletko, että yhteiskunta elättää ja sinä saat rauhassa puuhata päivät pitkät mitä mieleen tulee? Olen huomannut, että nimenomaan työtä vieroksuvat sikiää...Mistäköhän niitä syrjäytyneitä lapsia ja nuoria tulee?

      • keskustelun aloittaj

        Hei! perheellämme on varaa elättää lapsi! Mieheni on töissä, ja tässä elämänvaiheessa minun on vaikea löytää töitä. Kauhean moni työnantaja ei kai ota raskaana olevaa töihin, kun vatsanikin näkyy ulospäin aika hyvin.


      • edelleen samaa rataa
        keskustelun aloittaj kirjoitti:

        Hei! perheellämme on varaa elättää lapsi! Mieheni on töissä, ja tässä elämänvaiheessa minun on vaikea löytää töitä. Kauhean moni työnantaja ei kai ota raskaana olevaa töihin, kun vatsanikin näkyy ulospäin aika hyvin.

        Työelämään siirtyminen ei varmaan käynyt mielessä ENNEN ku oli maha pystyssä. Nyt on hyvä syy olla menemättä töihin ku on vahinko sattunut. Sitten on hyvä syy olla tekemättä töitä kun pitää hoitaa lapsi. Ja kun ei enää mistään saa mitään extraa, pitääkin varmaan jo hoitaa uusi tenava alulle...


      • keskustelun aloittaj
        edelleen samaa rataa kirjoitti:

        Työelämään siirtyminen ei varmaan käynyt mielessä ENNEN ku oli maha pystyssä. Nyt on hyvä syy olla menemättä töihin ku on vahinko sattunut. Sitten on hyvä syy olla tekemättä töitä kun pitää hoitaa lapsi. Ja kun ei enää mistään saa mitään extraa, pitääkin varmaan jo hoitaa uusi tenava alulle...

        Eri ihmiset suunnittelevat elämänsä eri tavalla. Joillekin ihmisille lapset ovat elämän tärkeimpiä asioita, ja töissä luultavasti kerkeää olemaan senkin jälkeen kun lapsi/lapset on hankittu.

        Ja edelleen kirjoitan, että lapsi ei ollut vahinko, vaan paljon toivottu pikkuinen!


    • kolmenpojankotiäiti

      Itse ollessani raskaana meni päivät nopeasti. Nukuin paljon, tein erilaisia ruokia ajan kanssa ja siivosin hulluna. Meillä oli myös yksi koira ja sen kanssa viihdyin parin tunnin lenkeillä riehuen, leikkien ja opettaen kaikkea uutta enemmän ja vähemmän järkevää. Lisäksi opettelin soittamaan kitaraa taas uudestaan, kävin keskustassa vain kävelemässä aikani kuluksi ja illat sitten viihdyin miehen kainalossa, kun kotiutui töistä. Oli niin ihanaa aikaa ja käytin kyllä juuri oikein. Loppuraskaudesta sain täyden liikuntakiellon, jota kesti kuusi viikkoa ennen kuin vauva syntyi keskosena. SE oli tylsää. Sain nousta vain vessaan ja suihkuun, joten aamulla mies heitti aamupalan eteeni ja illalla teki ruuan, kävi koiran kanssa kaksin lenkit joita niin rakastin ja itse vain makasin lukien, kirjoittaen, katsoen teeveetä ja elokuvia. Kaikkea varjosti pelko tulevasta ja pienikin supistus sai melkein paniikkiin. Vauva oli kaksi viikkoa keskolassa ja sitten alkoi vauva-arki. Olen onnellinen, että todella tein paljon kaikkea raskauden alkuvaiheessa, enkä vain maannut. Lapsemme on nyt viisivuotias ja autistinen, hänen kanssaan todella on vuorokausi täynnä tekemistä. Pojalla on myös kaksi nuorempaa sisarusta, joiden raskausajat meni esikoista hoitaessa (vaikka myös toisen lapsen loppuraskaudesta sain liikuntakiellon ja mies joutui pitämään isyysvapaansa turhan aikasin).

      Nauttikaa tästä ajasta! Koskaan ei tiedä mitä yllätyksiä elämä tuo, raskausajan muistaa aina, kun siitä tekee muistamisen arvoisen :)

    • huuuuooh

      Eikö ihmiset osaa lukea?? Kysyjä on siis raskaana!!!!! Itse olet tyhmä kun et osaa lukea.

    • tulis9

      Käy tutustumassa www.myaloevera.fi/460000592877/kotisivu
      Odotin ensimmäistäni vajaa kuusi vuotta sitten ja siksi lähdin mukaan koska loistavaa ja puhdasta ravintoa sekä äidille että lapselle!:) Ja sillä voi myös tehdä lisätienestiä jos haluaa..

    • Äiti myös

      Moikka. Olen kolmekymppinen kahden lapsen (4v ja 9kk) äiti. Mietin tuota aivan samaa esikoisen syntyessä ja vielä synnyttyäänkin. Ensimmäinen vuosi oli haastava, kun sosiaaliset kontaktit muuttuivat, työ loppui ja kaikki oli uutta. Mutta toisen kanssa jo paljon helpompaa kun kaikki oli tuttua eikä arki enää tuntunut niin erilaiselta kuin ekan kanssa.

      Kun olin kotona, odotin esikoista askartelin (thank God!!) joulukortit ja ristiäiskutsut valmiiksi. Kuulostaa hoopolta, mutta sano mun sanoneen. Kun vauvat syntyneet hommaa piisaa muutoinkin. Hommasin etukäteen valokuvaalbumit joihin sitten vauvan kuvia laittelisin (=ei tartte lähteä etsimään kun sitä hommaa on sittenkin tarpeeksi). Laittelin vaatteita kaappiinsa (=järjestelin sen tulokkaalle valmiiksi, ostin joitain isompiakin kokoja odottamaan) ja tein kaikkea älytöntä ja ihanaa, joita ei tässä nykyarjessa todellakaan kerkeäisi. Ostin askartelukaupasta valmiiksi piirrettyjä kanvaaseja (kuva valmiina) jotka sai maalata (öljy- tms väreillä) mieleisekseni ja laitoin ne lastenhuoneeseen; vetää vertoja Ikean julisteille ja helppoja "itsetehtyjä" tauluja. Lähempänä ajankohtaa tein itselleni ja miehelleni ruokia pakkaseen (perus makaronilootat, keitot, lihapullia jne) koska vauvan tultua kotiin ei tod tehnyt mieli alkaa käristää jotain jauhelihoja ensitöikseni. Vauvan katsojia piisaa tulokkaan synnyttyä joten jos leipurin vikaa on, ei tule menemään pakkaseen leivotut pullat ja piirakat hukkaan.

      Kuulostaa että olisin joku supertouhumamma, mutta näin ei todellakaan ole. Ihan perus laiskiainen ja mukavuudenhaluinen maatuska, mutta jälkeenpäin ajateltuna oli ihan kivoja juttuja arkea piristämään.

      Vauvan synnyttyä menee pari kk kun ei ole oikein mitään, ei pienen kanssa vielä tee mieli lähteä mihinkään, pakkasiin etenkään. Katso kevätkaudelle esim. työväenopiston vauva/äitijumppia, muskareita (alkavat n. 3kk--), seurakunnan vastaavia (=ei kannata säikähtää sanaa srk koska en itse ollut missään tekemisissä ennen vauvan syntymää eivätkä ole siis mitään uskonnontuputtamista vaan seurakuntalaisille tarkoitettuja palveluita, käytiin muskarissa 3v!!). LÄhes joka kaupungissa on ns. avoin päiväkoti joka tarkoittaa sitä, että sinne saa mennä kuka tahansa lapsensa kanssa tapaamaan muita samassa elämäntilanteessa olevia äitejä ja miksei isejäkin, siellä askarrellaan ja lauletaan jne. Äkkiä pääset mukaan näihin vauvatoimintoihin, et ole siis yksin.

      Noi edellämainitut kerhot ovat loistavia uusien kavereiden saamispaikkoja. Vaihdatte vaan samanhenkisen kaverin kanssa nroita ja alatte järkätä vauvakutsuja kotosalla. Näin mekin teimme. Olen siis edelleen vauvani kanssa kotosalla, en vielä töissä.

      Lisäksi on babykinoja; vauvan kanssa saa mennä leffaan jossa valot, hoitosysteemit vauvoille jne. Saa siis itku ja nauru raikaa äänekkäästi.

      Kun lapsi kasvaa, keksii hän tekemistä sinulle. Sitten ei tarvitse enää miettiä, "mitähän tekisi". Puistoilut, päiväunet, ruokailut jne rytmittävät päivää ja kohta olet jo ihan PRO. Ihanaa odotusta ja kaikkea hyvää sulle.

      Voit halutessasi laittaa tähän meiliosoitteesi ja otan suhun yhteyttä, jos haluat kysellä jotain vauvan syntymään, hoitoon tms liittyen.

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos mukavasta viestistäsi!


    • Äiti myös

      ps. Äläkä välitä muiden ilkeistä kommenteista täällä palstalla. Ai että ihmiset osaavat olla raivostuttavia. Kysyit fiksuun sävyyn kysymyksesi; toisin kuin nämä jotkut vastaukset täällä!

    • vielä odotellaan....

      Suunnaton kiitos edelliselle kirjoittajalle (Äiti myös) !! Tämän ketjun aihe on itsellenikin ajankohtainen, mutta suurin osa vastauksista oli epäasiallisia. Itselläni on vielä pari viikkoa jäljellä virallisen äippäloman alkuun, mutta vailla kokopäiväistä duunia tässä on oltu jo alkukesästä. Ja kyllä on ollut odottavan aika pitkää!

      Kaikki tässä ketjussa mainitut ajankulut ei tämän mahan kanssa enää tunnu mukavilta, siksikin asia ajankohtainen.

      Mutta kiitos, nyt suunnittelemaan ensi kevättä, tippa linssissä kirjoituksestasi ;)

      P.S. Eiköhän jokaisella joka eksyy tälle palstalle, ole vähän tekemisenpuutetta...

    • 2 x mommy

      Omia tekemisiäni esikoista odottaessa:

      - kävin sukulaisissa ja kavereilla, koska oli kerrankin aikaa. Ne, jotka oli töissä, niin niitä tapasin iltaisin

      - otin selvää, mitä toimintaa on vauvalle tarjolla sitten, kun hän syntyy. Selvittelin etukäteen vauvauinnin, muskarin yms. hintoja netistä. Kun tietää vaihtoehdot, niin voi sitten katsoa, että mihin rahkeet riittää (taloudellisesti ja väsymyksen puolesta) vai osallistuuko yhtään mihinkään

      - lainasin kirjastosta lastenlaulukirjoja, joissa oli CD mukana, joten opettelin lastenlauluja. Yksin kotona niitä oli mukava lauleskella ja kirjasta oppi ne sanat

      - lainasin lasten lorukirjoja ja kirjoitin minusta mukavimpia ylös vihkoon. Jos on taitava piirtämään tai haluaa koristella vihkoa tarroilla, niin sitä voi sitten isommankin lapsen kanssa myöhemmin tulevina vuosina katsella ja loruilla

      - tein ruokaa pakastimeen ja opettelin muutenkin vähän monipuolisemman ruoan laittamista. Opettelin erityisesti halvempien ruokien tekoa, koska tiedossa oli, että tulot putoaa vauvan synnyttyä

      - etsin tietoa synnytyksestä, imetyksestä ja pienen lapsen hoitamisesta. Lainasin kirjastosta kirjoja ja etsin netistä asiallista tietoa

      - kiertelin kirppiksiä ja ostin neutraalin värisiä vauvanvaatteita. Yritin kysellä pienten lasten vanhemmilta hyviä vaatemerkkejä ja mitä vaatteita kannattaa ostaa (bodyt, puolipotkarit) ja mitä ei kannata ostaa (esim. tuttipullon lämmitin)

      - lastenvaunuja emme raaskineet ostaa uutena, joten sopivien etsiminen huutonetistä kesti myös jonkin aikaa. Samoin pinnasänkyä, syöttötuolia ja tulevia hankintoja katselin, kun oli aikaa

      - siivosin kotia siihen kuntoon, että suursiivoukset on tehtynä ennen vauvan syntymistä

      - mietin vauvalle nimiä ja vähän ristiäisiäkin, että ketä kutsun ja mitä tarjoaisin

      - selvittelin hoitovapaaseen liityviä asioita ja sitä, missä vaiheessa kannattaisi mennä töihin ja viedä lapsi tarhaan (elokuun alku tai tammikuun alku).

      - jos sinulla on omaan työuraasi liittyviä juttuja, niin nyt ehtisit mainiosti osallistumaan vielä vaikkapa aikuislukioon tai työväenopistoon ja parantamaan vaikka kielitaitoa. Ainakin meillä on myös ns. eläkeläisryhmiä tai vuorotyöntekijöille tarkoitettuja kieliryhmiä työväenopistossa. Työväenopistossa on myös raskaanaoleville/synnyttäneille tarkoitettuja jumppia. Usein työttömät saavat kunnalta jonkinlaisen palvelusetelin, jolla voi maksaa näitä kursseja.

      - itse kävin ennen synnytystä esim. ensiapukurssin ihan varmuuden vuoksi, koska siitä olisi työssä hyötyä, mutta varmuuden vuoksi nekin taidot hyvä olla ihan omaa elämääkin ajatellen

      - palautin mieleeni, että miten neulotaan lapasia ja sukkia. Etsin netistä ohjeita (kirjastosta löytyy myös) ja opettelin uudestaan neulomaan. Etsin edullisia lankoja halpahalleista ja vertailin hintoja. Neuloin myös valmiiksi kummilapsille joululahjaksi sukkia.

      - rentoudu ja lepää aina kun voit. Älä kuitenkaan heittäydy totaalilaiskaksi, vaan harrasta liikuntaa sopivassa määrin esim. kävely on hyvä ja uiminen myös (paitsi jos kohdunsuu on auki). Jos jaksaa jumpata tai edes venytellä, niin hyvä kunto auttaa synnytyksessä ja siitä palautumisessa.

      - lainaa kirjastosta esim. vauvalehtiä, aikakauslehtiä jne. Itse kävelin kerran viikossa kirjaston lehtilukusaliin lukemaan lehtiä.

      - sinulla on mahtava tilaisuus tehdä nyt sellaisia asioita, mitä et ehkä muuten ole tehnyt. Jos et harrasta metsässä liikkumista, niin yllätä itsesi ja kävele lähellä olevaan metsikköön ja poimi vaikka vähän puolukoita. Niistä saa herkullista vispipuuroa, jos ei puolukkasurvos maistu. Tähän aikaan myös lintubongaus on mukavaa seurattavaa isovatsaisenakin.

      Onnea loppuraskauteen ja pidä itsestäsi huolta!

      • ...

        Niin, ja voit pyrkiä vahvistamaan turvaverkkoasi ja sopimaan jo nyt, miten usein vauvan voi alkuaikoina viedä hoitoon, että saa itse levätä, varsinkin jos on koliikkivauva.


      • keskustelun aloittaj

        Kiitos mukavasta viestistäsi! Siinä oli paljon erilaisia vinkkejä!


    • Muuta tekemistä

      Ei kellekkään ole tullut mieleen et voisi olla kuvattavana ja ottattaa raskaustilassa kuvia itsestään ja vartalostaan. Jos olisi kiinnostusta niin voi laittaa s-postia osoitteeseen [email protected]

    • Odottajalle.

      Sopii hyvin parisuhteen hoitaminen ,ettei tarvitse herätä vuoden kuluttua todellisuuteen ja huomata olevansa yh.

      • Lapsiaiheista myös

    • Äiti x 2

      Äitiysloma alkaa kylläkin 30 päivää ennen la tai sitten sitä voi aikaistaa hieman mutta en muista kuinka paljon aikaisemmin mutta automaattisesti se alkaa 30 päivää ennen.

      Toiseksi. Tee ruokaa pakkaseen valmiiksi. Kahden lapsen äitinä voin kertoa että on kiva pakkasesta sulattaa ja lämmittää ruokaa kun kotiutuu ja ensimmäiseksi ei tartte miettiä mitä suuhun laittaa.

      Onko sinulla sairaalakassi jo pakattu, onko vauvalle tarvikkeet kaikki valmiina. Jos ei niin sitä voit alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan.

      Siivoa koko huushollisi katosta lattiaan etkä vain pelkästään kaappeja ;D

      Onko vauvantarvikkeet kaikki hankittu,onko vauvalla turvakaukaloa jossa tuotte vauvan kotiin. Onko sänky ostettu ja siihen vermeet?

      NAUTI RASKAUDESTASI, tee vaahtokylpyjä jos mahdollista, NUKU, NUKU , NUKU.

      Ala nyt jo pitämään säännöllistä rytmiä niin se helpottaa vauva rytmittämistä. Aikaisin illalla nukkumaan ja aamusti reippaasti ylös. Keskity syömiseesi ja rytmitä vauvan rytmiin jo. Meillä tämä autto ja molemmat lapset ovat menneet samaan rytmiin mitä tein raskauden aikana ja meillä lapset nukkuu hyvin. tosin koliikkiin ja sairauksiin ei auta, mutta muuten kyllä näkisin että hyvin auttaa vauvan rytmin pitäiseen myös vauvan synnyttyä)

      Neulo, ompele vauvalle.

      Lue kirjaa, tee ristikoita , ULKOILE, leivo, käy uimassa, hamstraa päivittäin tarvittavia tuotteita vessapaperia, kuiva-aineita, JA VAUVALLE VALMIIKSI KORVIKETTA jos vaikka maito ei nousekaan.

      LUE VAUVAN hoitokirjoja,lehtiä ja tietoa netistä. OPISKELE vauvanhoitoa siis (vaikka ei se elämä mene kirjojen mukaan koska lapset on erilaisia mutta antaa kuitenki osviittaa siittä miten vauvaa käsitellään ja hoidetaan)

      NUKU NUKU NUKU.

      Tossa nyt ainakin alkuun ja eiköhän tuossakin tarpeeksi ja aika menee siivillä ja huomaat että kas lapsi onkin jo kolme =D

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos viestistäsi!


    • 13+14

      Miten kummassa voi käydä aika pitkäksi vauvaa odottaessa? Siinähän on tekemistä vaikka kuinka! Harva äiti on lukenut yhtäkään opusta lasten kasvatuksesta ja kehityspsykologiasta, nyt olisi korkea aika. Tietenkään mikään kirja ei anna tyhjentäviä vastauksia siihen miten toimia lapsen kanssa, mutta on erittäin hyödyllistä tietää miten lapsen mieli toimii. Netissä on paljon huuhaatietoakin, joten perusteet kannattaa ensin opetella vaikka kirjaston kirjoista.

      Terveelliseen ravitsemukseenkin voisi perehtyä, ja opetella vaikka uusia terveellisiä reseptejä koko perheen hyödyksi. Liikuntaakin pystyy harrastamaan rennolla tahdilla, jos lähistöllä ei ole paikaa missä olisi esim. ohjattuja mammajoogatunteja, niin liikkeitä voi opetella netistä ja kirjoista, kunhan etenee rauhallisesti.

    • Kaikkea mitä jaksaa tehdä ja on halunnut vapaallaan tehdä. Vaikka herkkuja pakkaseen, kun ei sitten välttämättä synnytyksen jälkeen ole kaikista tehokkaimmillaan.

    • Äiti x 2 vielä

      Niin ja vielä jos sinulla mies, keskustelkaa teidän kasvatusmenetelmät. Pohtikaa ja miettikää miten kasvatatte, onko teillä samat arvot ja menetelmät. Jos eri niin keskustelkaa miten aiotte toimia, sopikaa yhteiset pelisäännöt ja pitäytykää niissä. Vaikka oisitte eri mieltä sopikaa että toinen tukee toista, samaa mieltä ei tartte olla mutta kun vanhemmat vetää yhtäköyttä, lapsen kasvatus on paljon helpompaa.

      JOs yksin , mieti jo valmiiksi miten aiot kasvattaa ja mitkä on sun arvos ja mitä haluat korostaa.

      Jos mies käykää niissä perheneuvola kerroilla jos siellä alueella missä asut sellaisia järjestetään.

      Jos mies olemassa niin viettäkää laatuaikaa, panostakaa suhteeseen koska alkuun se suhde jää vähemmälle, mutta aika pian kotiutumisen jälkeen muistakaa pitää huolta myös parisuhteestanne. Liian moni unohtaa äidiksi tulon jälkeen että vanhemmuus on muutakin kuin olla 24/7 ÄITI tai äiti olet koko ajan mutta olet myös puoliso,vaimo ja ennen kaikkea NAINEN.

    • j k

      ulkoiua

    • Naisen Älykkyys 101%

      kaikesta ne naiset jaksaa valittaa


      no nosta vaikka pylly pystyyn, ja harjoittele sokerin lainaamista, jos se nyt on niin kauheeta, kun on vähän aikaa jouten :-)


      uskon, että sitten kun pikkunen paskamaisteri on pöllähtänyt ulos, ja se huutaa ja se paskantaa, silloin raskaana olo oli "ihan hauskaa" tähän verrattuna.

      Sitten kun paskamaisteri on oppinut kontrolloimaan sulkijalihastaan ettei vaipoja enään tarvita, niin muistellaan, että olihan sekin kjauheeta, mute i niin kauheeta kun tää, kun se nyt juoksee joka paikassa ja huutaa ja sotkee ja kaikkien pitää pelä'tä ewt se lkoukkaa itsensä....

      sit ku tää bvaihe on menny ohi, niin taas nainen muistaa, miten se olikaa kauheetA, MUT nyt tarviiki taas olla niin vaikeeta...

      uudestaan
      ja uudestaan
      ja uudestaan...


      sitten kun nämä asiat käsitellään AKKApiireissä siellä HIEKKALAATIKOLLA niin kaikki ovat lopulta sitä mieltä, että miehet on laiskoja paskoja :-)=

      näin toimii naisen aivo

    • :|

      neulo villasukkia, paitoja ym. Netistä saat ohjeita.

      Pelaa netissä. Jos tietokone-/pleikkapelit eivät innosta, niin joku lautapeli kuten go vaikka.

      Nuku.

      Käy sukuloimassa.

      Mene seurakuntaan kuulemaan onko Jeesus noussut kuolleista vaiko eikö. Ja kyllä on ;)

    • Valmentaja.

      leinkkeily, kevyttä jumppaa,uintia,kevyt salireeni, terveelliset reseptit ja niitten valmistaminen,lukeminen,elokuvat, vauvahuoneen valmistus, kannattaa hankkia ystäviä samassa tilanteessa olevista.. musta tuntuu vain että on aina hyvä selitys että on raskaana niin ollaan vaan laiskoja silloin ja kasvatetaav persettä himassa sohvalla. Sitten tulee väsy, turvotus, masennus ym ym..
      eli niskasta kiinni ja pihalle raittiiseen ilmaan varsinkin sen koiran kanssa!
      Terveys alalla olen tässä nähnyt millaisia nämä tulevat äidit ovat, loppujen lopuksi se on valintakysymys mitä on valmis tekemään!

    • Yetska

      Mattopyykille mars! Ihan sopivaa ylävartaloliikuntaa, kun paikallaan saa siinä olla. Lisäksi sosiaalista! Saa jutskata asioista kaikenlaisten mummojen ja pappojen kaa. Kannattaa mennä aamulla ajoissa, jotta saa paikan! =)

      Pieni miinus tietty on nämä viilenevät syyskelit. Kädet tahtoo alkaan jäätyyn alle 10 asteisessa vedessä, kun sitä koko päivän siinä lutraa ...:/

    • Vieras mies

      Tee samaa miten vauva sai alkunsa :) Jos oma ukko töissä, etsi "tuuraaja"... Pyörität kolmea neljää "vierasta", eiköhän siinä aika kulu mukavasti itsellä ja vieraalla :)

    • .....

      Runkkaa ?

      • Kolmen äiti

        Raskaana runkkaus on ärsyttävää, kokoajan sellainen tunne että vauva tietää ja paheksuu, tein sitä silti joka kerta kun olin raskaana (pakko kun oli tylsää).

        Vielä syntymän jälkeenkin vauvat katsoi vähän sillä silmällä että "joo moro" niinkuin sanonta kuuluu.


    • 69,90

      Tuo on hyvä pointti, jonka joku tuossa aikaisemmin sanoikin, että hoida miehesi kanssa parisuhdetta. Jutelkaa siitä, miten jaatte kotityöt, kun vauva syntyy ja millaiset arvot on teille tärkeitä.

      Jos ette ole pariskuntana olleet mitään kovin aktiivisia ihmisiä, niin turha kuvitella, että äitiys tai varsinkaan isyys jalostaa teistä supervanhempia. Jos et ole vieläkään leiponut pullaa ja ommellut vaatteita, niin tuskinpa olet sitä jatkossakaan, vaikka oma äitisi olisi sellainen ollutkin. Ei siis kannata olla ylioptimistinen.

      Huomionarvoinen seikka on sekin, että jos et nyt jaksa kovin tehdä mitään, niin vielä vähemmän jaksat tehdä sitten, kun vauva syntyy varsinkin, jos vauva on kovin itkuinen. Jotkut vauvat nukkuvat jopa 20 tuntia vuorokaudessa, mutta omat lapseni ovat aina olleen aika vähäunisia. Siihen kun lisää koliikin, niin vauva-aika oli erittäin raskasta. Senkin takia voi olla hyvä jutella miehen kanssa, että se vauva saattaa olla itkuinen, mikä rasittaa aina parisuhdettakin.

    • leivo/ laita ruokaa

      Minä siivosin talon vauva/ taaperoystävälliseksi, kiertelin kirpputoriella ja tein käsitöitä ruokaa pakasteeseen. Ja kannatti. vauva olikin yllättäen tosi pitkään uskomaton tissitakiainen. Eikä sen jälkeen kun mies palasi 3 viikon isyysloman jälkeen töihin olisi oikein mitään pitkään aikaan ehtinyt tehdä.

    • kaks lasta...

      Hei!
      Kovasti onnea.

      Jäin miettimään kysymystä, ei ennen edes tullut mieleeni mitä tekisin.
      Leivoin pakkaseen herkkuja, tein kotiruuat valmiiksi kun mieheni saapui töistä, järjestelin, pyykkäsin, silitin, valmistelin kaikkea kivaa jouluksi, tein kortteja ja koristeita. Lueskelin ja nautin. Ulkoilin.
      Kaikkihan ollaan yksilöitä tekemisieni kanssakkin, niin se vaan on.
      Keksivälle tekemistä löytyy. .....

    • äiti myös

      Ei pahalla, mutta missä se lapsen isä on? Jos kuvioissa, niin kyllä hänen töistätuloa odotellessa aika käy kiiruusti, jos laitat ruuan ja siivoilet. Ei se arki vauvan kanssa ole pelkkää shoppailua, leffoja ja mitä-mulle-tänään-kivaa-keksitte.

      Liiku nyt niissä rajoissa, joissa kulloinenkin raskausvaihe antaa myöten. Syö vauvan ja itsesi kannalta terveellisesti. Lue vauvan kanssa elämistä koskevaa kirjallisuutta ja hoidata itseäsi siten, että saat valmiudet aktiiviseen arkeen.
      Unohda netit ja muut sälät vuosiksi. Meilit voi laittaa tutuilleen ihan yksinkertaisesti sähköpostitse ilman muita klumeruuleja. Opettele arkielämää ilman koneita ihan oikeasti. Älä tuhlaa päiviäsi keksimällä pitkästymistäsi. Siitä on lyhyt matka syrjäytymiseen ja paineitten sietokyvyn menettämiseen , jos vauva on itkuinen. Äläkä istu kaiket ajat.

      Laita itsesi kuosiin joka ainut aamu ja nauti raskaudestasi,se ei varoja vaadi, jos kerran kaikki on hyvin.

      • keskustelun aloittaj

        Hei! Vauvan isä on arkipäivisin töissä ja käy toki välillä myös omissa menoissaan, mikä on varmasti hänelle hyväksi. Toki on mukava viettää miehen kanssa yhteistä aikaa.


      • Vauvan isä=miehesi!
        keskustelun aloittaj kirjoitti:

        Hei! Vauvan isä on arkipäivisin töissä ja käy toki välillä myös omissa menoissaan, mikä on varmasti hänelle hyväksi. Toki on mukava viettää miehen kanssa yhteistä aikaa.

        Pidä huolta siitä "vauvan isästä", että jaksaa vauva-arjen yöheräilyineen. Hänen kun täytyy aamuisin lähteä töihin, toisin kuin sinun. Monet naiset näin näännyttää miehensä, jonka ovat hankkineet nimenomaan "vauvan isäksi" ja itsensä elättäjäksi.


    • mama8666

      -Käyn kauneushoidoissa, piristää kummasti varsinkin silloin kun on oikein norsu-olo
      -Liikun paljon
      -Teen hyvää ja terveellistä ruokaa kotona, kokeilen uusia reseptejä
      -Shoppailen
      -Luen kirjoja, hömppää ja asiaa hyvässä suhteessa :)
      -Lepään
      -Tapaan ystäviä esim. kahvittelun merkeissä
      -(roikun netissä keskustelupalstoilla :D)

    • Äitiliini2

      Omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa...

      - leipoa ja laittaa ruokaa pakkaseen ennen synnytystä, sillä meillä ainakin kävi paljon vieraita vauvaa katsomassa ja ruokaa en paljon ehtinyt laittamaan, kun vauva oli vaativa ja huono nukkumaan
      - kuntoilla, jos vaan pystyy ja syödä terveellisesti, sillä vauva-aika ottaa monille voimille
      - laittaa mahdollisimman valmiiksi kaikki mahdollinen vauvalle
      - suunnitella 1.vuotissynttäritarjottavat valmiiksi (nämä tulee yllättävän nopeasti)
      - selvittää mitä voitte vauvan kanssa tehdä yhdessä esim. äiti-vauvajumpat, vauvamuskarit yms.
      - nuku, nuku, nuku! (tätä herkkua ei välttämättä ole kunnolla sitten vuoteen vauvan synnyttyä)
      Pahinta mitä voi raskausaikana tehdä on antaa itsensä velvostua ja tylsistyä, koska loppuraskaudesta pitää kerätä voimia tuleviin koitoksiin. Raskausajan hankaluudet voi olla pientä siihen verrattuna mitä on ehkä tulossa! En halua säikytellä, mutta vauva-aika voi olla rankkaa :)

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos viestistäsi!


    • äiti minäkin

      Jos sinulla ei ole mitään sairautta, niin kaikkeahan voi tehdä mitä ennenkin. Raskaus ei ole sairaus. Tietenkin tekemisistä kannattaa karsia pois vaaraliset urheilulajit, joissa on vaara saada keskenmeno. Esim ratsastus, syöksylasku, kilpajuoksu... Alkoholiahan ei myöskään tietenkään kannata nauttia.

      Voit käydä elokuvissa, tansseissa (jos vatsa ei ole kovin suuri vielä), harrastaa piirtämistä, maalaamista, kieliä, huonekalujen entisöintiä, kutomista, virkkaamista, lukemista, television katselua, opiskella, pitsinnypläystä, atk-kursseja, valokuvausta, jne. Katso kansalaisopiston tiedotteet, löyttykö niistä jotain.

      Kun vauva on syntynyt, vie se aluksi niin paljon aikaasi, että ei silloin aluksi välttämästtä ehdi harrastaa. Muuta heti kun vauva alkaa olla 3-4 kk, voi aloittaa lenkkeilyn. Voit myös kysellä neuvolasta tai seurakunnasta onko mamma tai äititoimintaa paikakunnalla. Siellä tutustuu muihinkin äiteihin.

    • mami

      Harrasta liikuntaa! Odotusaikanakin on terveellistä liikkua rauhallisesti. Esimerkiksi kävelyä, kevyttä kuntosalitreeniä, uintia tai vaikkapa joogaa. :)

    • sairas paska__

      ANAALISEKSI

    • lapsentekolupa

      Abortti.

    • solsken19

      Mene odotushuoneeseen odottamaan :)

    • Munaa mekkoon

      Ryhdy jakamaan piIIua. Ei tarvitse pelätä, että tulisi raskaaksi ;)

      • hohohoho_

        Tekis mieli mutku voi tulla tauteja!


    • täs yks.

      Riipase kunnon kännit.

    • en tajua

      "Muuta heti kun vauva alkaa olla 3-4 kk, voi aloittaa lenkkeilyn."

      Siis täh? Miten niin ei vois aikasemmin käydä kävelyllä? Minä ainakin lähdin kävelylle vauvan ollessa 4 päivän ikäinen ja vaunuissa hän hyvin kulki mukana... Ymmärrän jos on pakkasta, niin sittenhän on ne pakkasrajat yms, mut eikös sillonkin jo 2vko ikäisen kanssa voi kävellä..

    • .................

      Ala kirjoittaa päiväkirjaa. Kirjoita joka päivä tai vaikka kerran viikossa päivän tapahtumia, tuntemuksiasi ja vaikka säätilasta, ajankohtaisista uutisista tai mistä vaan.

    • fartmaster

      Piereskele siten, että yrität aina uutta ennätystä pierujen määrässä/päivä. Siinä touhussa aika kuluu rattoisasti. Muista toki syödä paljon hernerokkaa ja raakaa sipulia. Ja jos podet pierutautia, juo laktoosillista maitoa runsain määrin. Helpottaa piereskelyä nääs.

    • dormin

      mulla oli esikoista odottaessa liikkumiskielto vastaavilla viikoilla, mä toopeilin näillä palstoilla, opetettelin koodaamaan paria erikieltä ja pelasin Sims2sta.

    • Vanhempi mieshenkilö

      Nyt sinulla on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä tai oppia jokin sellainen juttu, jota olet aina halunnut, mutta siihen ei ole ollut aikaa, vaikkapa soittamaan pianoa. Halpoja sähköpianoja kuulokkeineen saa aika halvalla. Aikanaan voit sitten laulaa lapsellesi ja säestää lauluasi pianolla. Upeaa! Ohessa voit lueskella musiikkikirjallisuutta ja saada paljon uutta tietoa. Kirjoja saa kirjastosta. Muista, että seuraava mahdollisuus tehdä jotain uutta ja pitkäjänteistä saattaa olla vasta sitten joskus, kun ikää on kertynyt ja pääset eläkkeelle, noin 40 vuoden päästä. Kirjastossa käydessäsi pistäydy lastenosastolla ja lainaa sieltä nippu satukirjoja. Niihin on hyvä tutustua ajoissa; tiedät sitten, mitä luet lapsellesi, kun se aika tulee. Lapselle kannattaa lukea ääneen hyvin varhain, paljon ennen kuin hän oppii ymmärtämään tarinoiden sisällöt. Ääneen lukeminen auttaa lasta puhumisen oppimisessa ja kuullun ymmärtämisessä.

      • keskustelun aloittaj

        Kiitos vastauksestasi!


      • odottavan aika on pi
        keskustelun aloittaj kirjoitti:

        Kiitos vastauksestasi!

        Olin ensinmäistäni odottaessani niin taika uskoinen (29-vuotta sitten) etten uskaltanut laittaa lapselle mitään odotusaikana,jotten sitten pettyisi. Kulutin aikaa lukemalla,opiskelemalla ja utelemalla ,kaikkea lapsen hoidosta,mukaan lukien sen ,jos vaikka ei olisi terve..yritin luoda uskoa kaikkeen mahdolliseen.Kaikki meni hyvin ja turhaan olin huolissani.Vasta lapsen synnyttyä aloin laittaa kaikkea vimmatusti,ikään kuin toi energiaa ..zemppiä kaikillle odottaville ja saaneille:)


      • Keskustelun aloittaj
        odottavan aika on pi kirjoitti:

        Olin ensinmäistäni odottaessani niin taika uskoinen (29-vuotta sitten) etten uskaltanut laittaa lapselle mitään odotusaikana,jotten sitten pettyisi. Kulutin aikaa lukemalla,opiskelemalla ja utelemalla ,kaikkea lapsen hoidosta,mukaan lukien sen ,jos vaikka ei olisi terve..yritin luoda uskoa kaikkeen mahdolliseen.Kaikki meni hyvin ja turhaan olin huolissani.Vasta lapsen synnyttyä aloin laittaa kaikkea vimmatusti,ikään kuin toi energiaa ..zemppiä kaikillle odottaville ja saaneille:)

        Kiitos vastauksestasi!


    • ettäsilleensemenee

      Siis mä en ainakaan äitiyslomalla ehtinyt tehdä muuta kuin hoitaa sitä vauvaa, mulla tosin oli täysin omilla harteilla vastuu kaikista lapsenhoitohommista ja kotitöistä. Jos jättää jotain tärkeitä kotihommia tekemättä ja antaa niitten kasaantua, voi ehtiä käymään esim. leikkipuistossa vauvan kanssa. Tosin leikkipuistosta ei ystävyyssuhteita synny, vaikka tervehtisi ja yrittäisi jutella. Toiset äidit seisoskelee siellä nenät pystyssä omissa juoruringeissään, niihin ei sisälle pääse, vaan olet kuin ilmaa muille äideille, vaikka sanoisit nenän edessä moi ja hymyilisit, tai juttelisit ystävällisiä heidän lapsistaan. Eli sosiaaliset kontaktit ei synny ainakaan siellä. Mitään luppoaikaa siinä äitiyslomalla ei mun kohdalla kyllä ollut. Etukäteen olin myös miettinyt että miten ajan saa menemään, mutta sitten huomaa lapsen synnyttyä ettei vuorokausi riitä mihinkään, etenkään ilman apuja ja tukiverkkoa.

      • trskymh

        Voisko vaikka lukea kysymtyksen, ennen kuin vastaa? Yllättävän monella tuntuu olevan sen kanssa vaikeuksia. Aloittaja kun kaipaili vinkkejä tekemiseen äitiyslomalla ENNEN vauva syntymää.


    • pornostar

      Olen äiti ja minulla on 17 lasta. olen leiponut ja pannut miestäni!!!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe