Kun täällä on nyt vähän kurjan oloisia viestejä ja onhan tietenkin paha olla ikävän kanssa itse kullakin niin kuitenkin sanonpa silti että:
Jos lähelle pääsisin, olisi todella helpottunut olo sillä kaipaan suuresti erästä, hän voisi minut rauhoittaa, ja tietenkin myös kiihdyttää, sydämestä meinaan mutta hyvällä tavalla. Katseesikin tuntuu jo niin kotoisalta vaikken ole sitä toviin nähnytkään siis kauan aikaa sitten. Saat aikaan hymyn ja suuren latauksen todellisen tunteen, kauniin sellaisen. Haluaisin tietenkin sanoa ja viestittää jo olemuksellani jotain mukavaa hänelle jos hän edessäni olisi.
Piti nyt tällä hetkellä pistäytyä täällä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
rauhoittaa niin. Ei ole paha olo ikävästä. Oppii elämään ikävän kanssa ja aikuisiahan tässä ollaan..
Se on hyvä ettei ole pahaa oloa ikävästä, kun joskus tuntuu että joskus joillakin on täällä aika paha olo ikävästä en tiedä vaikea sanoa, kaipa se on kausittaista.
Ihanasti kirjoitettu. Oikein sydäntä lämmitti, että joku tässä rumassa maailmassa ajattelee vielä noinkin kauniisti.
No, mene lähemmäksi häntä. Laita sitä ennen hänet vaikka hymyilemään. Pyydä kahville. Tee tikusta asiaa. Pyydä katsomaan jotain nurkan taakse ja pussaa.
Kerro että kaverisi on ihastunut johonkin naiseen (tai mieheen) ja miettii miten lähestyisi tätä ja kysy miten häntä vois lähestyä siinä tilanteessa. Odota jonkin aikaa ja lähesty sitten häntä juuri siten.
Huomioi häntä. Ole lähellä - jos hän ei lähde pois tai etäänny, se on hyvä merkki siitä, että voit edetä.
Ap:n teksti lämmitti mieltä. Toivoisin todella, että kaipaamani henkilö ajattelisi minusta samalla tavalla kuin ap kaipaamastaan ihmisestä.
Ikävä painaa, viime näkemisestä on jo liian pitkä aika ja vieläkin maltan odottaa (en tosin tiedä kuinka kauan vielä) erään tietyn yhteydenottoa.
On niin kaunista tekstiä, että olisi harmi, jos se ei tavoita oikeaa ihmistä.
Minä nainen, ilahduin lukiessani - voimakkaan lämpimät tunteet sisälläni viipyvät ja odottavat tilaisuutta niiden osoittamiseen omalle, rakkauteni kohteelle. . .
Kiitos kirjoituksesta!