Luettuani Vieraan olen jäänyt miettimään sen henkilöhahmoja. Teksti kiertyy paljossa päähenkilön, Maria-papin syömishäiriön ympärille. Jossakin vaiheessa hän vain parani. Jotakin tapahtui. Hän oli sairaalassa letkuissa, mutta nyt hän syö croissanttia ja bagelia. Mikä on se voima, joka sai anorektikon paranemaan? Syömishäiriö tuntuu jollakin tavalla irtonaiselta, se ei nivoudu muuhun tarinaan. Kirjaa lukiessa tuntuu, että siihen on kasattu eri tyyppisiä aiheita, jotka eivät oikeastaan liity toisiinsa.
Papin suhtautuminen tilanteessa, jossa hän kuulee pieneen tyttöön kohdistuvasta vaarasta, on epäuskottava. Miksi hän puhuisi asiasta kirkkoherralle, ja kiertäisi talosta taloon puhumassa asiasta: hän asuu Helsingissä. Pienessä kylässä pappi voisi toimia toisin, koska hän tuntee kaikki nuoret rippikoulun kautta. Hän voisi myös periaatteessa osata arvioida sitä, missäpäin kannattaa kiertää.
Tietysti pappi ottaisi heti yhteyttä vanhempiin. Vanhempien kanssa yhdessä he voisivat ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijöihin. Kirkolla on lapsityöntekijöitä, jotka voisivat myös olla avuksi. Diagonissat auttavat hädässä olevia perheitä. Joo, olisiko kannattanut selvitellä tosiasioita.
Mervi Kantokorpi kirjoitti Hesarissa, että kyseessä on aikalaisromaani. Niinkö? Uskonnollisuutta on tietysti niin monenlaista kuin on uskovia, mutta aika lailla marginaalisilta Maria-papin ajatukset tuntuvat. Hyvä niin, saahan sitä kirjoittaja käyttää mielikuvitustaan, mutta aikalaisromaanissa kirjoitettaisiin jostakin olemassaolevasta uskontokunnasta. Oulusta puheenollen tulee mieleen (vanhoillis)lestadiolaisuus. Uutta olisi kirjoittaa uskonnosta moniarvoisesti: kuvata toisaalta äärimmäinen tuska, jonka hyväksikäyttö on aiheuttanut ja toisaalta äärimmäinen valo, jonka esimerkiksi anoreksiasta paraneva tyttö voi saada uskostaan: Jeesus voi jollekin olla se voima, joka tekee terveeksi. Jollekin toiselle tosiaan se, joka riuduttaa. Joku toinen ei voi vähempää välittää. Yksiulotteisesti uskonnosta on kirjoitettu ennnenkin, eikä kirja tarjoa siis siinä suhteessa mitään uutta.
Tämä kirja päättyy siihen, että Maria-pappi ottaa vain hengen, hän irtautuu papin roolista siinä määrin, ettei hän piittaa enää vanhan miehen tunteista, vaan julistaa tälle omaa uskoaan. Jollakin toisella olisi mennyt aikaa uuden roolin omaksumiseen: papin rooli on vahva, siitä voi olla vaikea irtautua, mutta tässä muutos nyt tapahtuu yhtäkkisesti.
Päähenkilön mielentilojen muutosten syyt eivät löydy tekstistä. Päähenkilö on kuitenkin onnistunein hahmo koko kirjassa. Muut henkilöt ovat vain lyhyitä välähdyksiä, tunnelmakuvia. Heidän muutoksiaan ei edes yritetä syväluodata.
Mitä mieltä te muut olette? Onko Vieras teidän mielestänne uskottava?
Ovatko henkilöhahmot todentuntuisia?
Riikka Pulkkinen: Vieras
Mie