Dieselpolttoaineen seassa olevan veden jäätymisen estäminen

Vesi jäätyy

Bensiiniautossa ei ole polttoaineen sekaan joutuneen veden jäätymistä tapahtunut kertaakaan sen jälkeen kun polttoaineeseen on alettu lisäämään alkoholia useamman prosentin verran.

Dieseleissä veden jäätymistä tapahtuu, jos ei lisää erikseen jäätymisenestoainetta. "Vesihuolto" vedenpoistoineen ja putsarin vaihtoineen vaikuttaa vain hetken ja jäätymistä alkaa tapahtumaan jo muutaman viikon ajon jälkeen. Kaiken lisäksi putsareiden jatkuva vaihto vie runsaasti aikaa ja tulee kalliiksi.

Helppo ja erittäin halpa ratkaisu on käyttää dieseliin sopivaa veden jäätymisen estävää ja vettä jakauttavaa jäätymisenestoainetta.

Miksi talvilaatuiseen dieselpolttoaineeseen ei valmistusvaiheessa lisätä vettä jakauttavaa ja veden jäätymistä estävää lisäainetta? Lisäaine pitää myös polttainejärjestelmän puhtaana ja estää vesiliman muodostumisen polttoainejärjestelmään. Vuosia olen käyttänyt dieselpolttoainen jäänestoa ja ainuttakaan kertaa polttoaineen seassa olleva vesi ei ole aiheuttanut ongelmia. Myös kesäaikana käytän dieselin jäänestoainetta muutaman kerran vedensyöjänä silloin kun vedentunnistin näyttää järjestelmässä olevan vapaata vettä.

18

2349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • CRD

      Onko ollut ongelmia dieselin veden kanssa? Itse en ole käyttänyt koskaan dieselin jäänestoja ja ei ole ongelmia ollut. Minkä merkkinen auto mahtaa olla kyseessä? Olisi kiva tietää ja kuulla onko vastaavanlaisia ongelmia muillakin?

      Täytyykö varmuudeksi ostaa diesel 100 -purkki takakonttiin.

      • Pisaravesivaara

        Jos ajat tankillisen viikossa tai enemmän, niin silloin ei veden jäätymisongelmaakaan pitäisi olla. Dieselpolttoaine sitoo itseensä myös hiukan vettä ja vie sen mennessään. Mutta silloin kun vettä alkaa kertymään vedenilmaisimeen/vedenerottimeen, niin silloin jäätymisvaarakin on ilmeinen. Kun jäätymisenestoainetta käyttää, niin vedenerottimeenkaan ei kerry vettä edes hien vertaa vaan kaikki vesi sitoutuu polttoaineeseen tasaisesti jakautenaana ja kulkee polttoaineen mukana turvallisesti ja pakoputkesta ulos.


    • 8yy98ykugighu

      Ei minulla ole koskaan ollut ongelmaa jäätymisen kanssa. En ole koskaan lisännyt mitään aineita. Ajan tankillisen kuukaudessa, joskus kahdessakin.

      • .....

        Sama juttu, yli miljoona kilometriä takana, eikä ainuttakaan purkkia ole lisätty dieselin ja bensan sekaan tankkiin, eikä koskaan jäätymisongelmaa.

        Jos tankissa olisi vettä, se jäätyisi tankin pohjalle talvella, eikä liikkuisi sieltä mihinkään ja kesällä poistuisi pieninä pisaroina moottoriin polttoaineen joukossa.

        Markkinamiesten luoma tuo tarve lisäillä aineita. Se sallittakoon, voi vahingoniloisena katsoa, kun eräät nostavat autoilun kustannuksia. Haittapuoli on ympäristön tuhoaminen, näitä muovitörppöjä tulee vuositasolla kokonainen vuori roska-astioihin ja kaatopaikalle kuskattaviksi.


    • 87k
    • Vesiliikenne

      Moottorialuksissa ja purjeveneissä estetään polttoainejärjestelmissä veden limamuodostumista erikoisaineillaan. Ovatko nämä aineet sellaisia että niitä voisi käyttää myös autoissa. Aluksissa tankit voivat olla vajaita pitkiäkin aikoja, joten kondensiovettä muodostuu runsaasti. Ja vesi muuttuu ajan mittaan limamaiseksi ja ei kulje kunnolla polttoainesuodattimien läpi.

      Toimiiko vesiliikennealuksiin tarkoitettu limanestoaine myös autojen tankeissa.

      • retg

        Kyllä se toimii. Ei tule näkkiä pohjaan


      • Väärään kurkkuun
        retg kirjoitti:

        Kyllä se toimii. Ei tule näkkiä pohjaan

        Nyt sulta meni aineet väärään kurkkuun.


    • Hinurikuski

      Suurin osa tielle hyytyneistä dieseleistä jatkaa matkaa, kun tankkiin lorauttaa dieselin jäätymisenestoainetta. Vuosia sitten bensiiniautoissa oli usein kysymys myös polttoaineen seassa olevan veden jäätymisestä, mutta silloin kun bensiiniin alettiin lisäämään alkoholia, niin veden jäätymisiä bensiiniautoissa ei ole kohdalle enää sattunut.

      Polttoaineen loppuminen on edelleenkin yleisin matkan keskeytymisen syy. Osa turhaa riskinottoa ja osa mittarivikoja.

      • Kammoksutaan

        Yleensä hinataan, niin silloin saa yleensä omat pois. Voisi ne matkaankin saattaa, mutta silloin ansiot kärsii. Sitä parinsadan laskua moni kammoo, mutta hinauksesta voi hyvin laskuttaa 600-1000E, ja kukaan ei valita.


    • nönnönnnöönnnööönnnn

      Kokeile seuraavaa: Ota tyhjä lasipullo ja laita sinne puolet vettä ja puolet polttoainetta. Saat valita itse mitä polttoainetta käytät. Viinalla, viinabensalla ja öljyllä on eroja!

      Kertokaapa kokeidenne tuloksia.

      • Ja vettä perään

        Kisalitku tehtiin 200 litran tynnyriin joskus ammoin niin että runsas puolet alkoholia ja vajaa puolet bensiiniä ja sangollinen vettä.

        Käyntiinkin lähti hyvin, mutta joskus joutui lorauttamaan pensaa suoraan kaasuttimen kurkkuun.

        Sai huimasti tehoa lisää kun puristussuhteen voi nostaa seiskasta kahteentoista.


    • Mie ja Ferkku

      Mie oon rattorimies ja sehän on lähellä tiisseliä. 1 kertaa on raktori jäänyt tielle
      suodattimen jäätymisen vuoksi. Eka kerran, kun olin nöössipoika. Toisen kerran
      toissatalvena, kun en ollut laiskuuttai vaihtanut p-suodatinta pitempäänaikaan.
      Enkä kyllä jäänyt tielle, sillä pudotin kierrokset minimiin. Moottorihan saa
      polttoainetta hiukan suodattimen läpi kuitenki ja pääsin kotiin.

      Nyt sitte olen miettinyt, voisko tälläsiä jääestoaineita lorauttaa tankkii, kun tuota
      kondenssi vettä pikkasen tuppaa kerääntymään .
      Halvemmaksi tulee kyllä puhdistaa järjestelmä melkein joka syksy.

      • Kriittisetolosuhteet

        Maastossa olen työskennellyt dieseleiden kanssa kolmisenkymmentä vuotta. Tankkaukset "maastotankeista". Aika hankalaa olisi ollut jos jäätymisenestoaineita ei olisi ollut käytössä.


      • e4567uf

        Ainakin omassa traktorissa on tankinpohjalla venttiili, josta voi päästää desin pois, siinä tulee mahdolliset vedetkin pois. Turhaan mitään jäänestoja kaatelet tankkiin, laitat vaan talvilaatua tankkiin talvella.

        Näillä polttoaineisiin sekoitettavilla aineilla niitä myyvät tekevät ison tilin talvessa, nyt pelottelevat täälläkin kaikkein herkimpiä ja plussaavat omia juttujaan, asioista oikeasti tietäviä miinustelevat.


      • Ylimääräistä huoltoa
        e4567uf kirjoitti:

        Ainakin omassa traktorissa on tankinpohjalla venttiili, josta voi päästää desin pois, siinä tulee mahdolliset vedetkin pois. Turhaan mitään jäänestoja kaatelet tankkiin, laitat vaan talvilaatua tankkiin talvella.

        Näillä polttoaineisiin sekoitettavilla aineilla niitä myyvät tekevät ison tilin talvessa, nyt pelottelevat täälläkin kaikkein herkimpiä ja plussaavat omia juttujaan, asioista oikeasti tietäviä miinustelevat.

        Ja jäänestoaineita vastustavat tekee ison tilin ylimääräisillä suodattimenvaihdoilla ja huolloilla. Nämä kun voisi välttää kokonaan lisäämällä vedenpoistajaa/jäätymisenestäjää polttoaineeseen. Jo pienikin seisokki maksaa enemmän kuin koko vuoden vedenpoistoaine/jäätymisenestoaine.


    • hiukan opiskellut

      //vedentunnistin näyttää järjestelmässä olevan vapaata vettä//

      -Mikä on polttoainejärjestelmän vedentunnisin?

      • Se on vedentunnistin

        Se on polttoainejärjestelmän vedentunnistin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      53
      2371
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      95
      2085
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      96
      2054
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1947
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1805
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      529
      1681
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      10
      1595
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      50
      1407
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1363
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      75
      1329
    Aihe