Hämäränkaupan ilta

Pimiä ilta lähestyy, perjantai-illaksi säätiedotus povaa ainakin nyt pilvistä mutta sateetonta keliä....vieläkö illan suosio jaksaa kantaa ?
28747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tänäaamuna MTV 3 säätiedotus lupasi torstaille ja perjantaille jopa runsaita sateita?

Äänestä

Kohta tähän ketjuun tulee kehuja kehumaan.

Äänestä

Vähän on mennyt maku koko tapahtumasta. Kun se pysyisikin hämäränKAUPAN iltana, mutta pakkaa olemaan hämärien lahjusten ilta. Suuret yritykset jakavat ilmaiseksi keskiverto ravintolan menun verran sapuskaa ja nyt on vielä kunnallisvaaliehdokkaat kaiken muun lisäksi liikkeellä. Ei siinä pienen leipurin kaakkuset paljon omistajaa vaihda, kun kansa velloo napa rutisten ilmaisjakelusta toiseen. Toivoisinkin tapahtuman päättäjiltä vähän suitsia tähän toimintaan. Pidetään hämäränkaupan ilta nimensä veroisena, ilmaisjakelua voi harjoittaa vaikka vuoden kaikkina muina päivinä, ken sitä haluaa harrastaa.

Äänestä

Eiköhän sitä parit polkupyörät vaihda omistajaa kun illan hämärtyy

Äänestä

Käykää katsomassa illan ohjelma kvin suurta shouta ei ole luvassa vaan mielestäni on oikein hyvä että paikalliset eri tahot tekevät tuon mainion illan.

Puolueiden kohtaamispaikka on kesätorilla ja jos asiat kiinnostaa niin siellä on mahdollisuus myös piipahtaa.

Mutta erittäin tärkeätä on käydä eri osatoilla jotka todella ovat Lieksan kehitystä ja elinkeinoa tukevaa toimintaa eri muodoissa.
Nyt jälleen kohtaamme ja näemme, että meillä on Lieksa ja Lieksalaiset ja vieraat ovat tervetulleet kutsua jopa noudattavat eri tahot markku

Äänestä

Pääesintymislava S marketin edustalla
klo 16.00 Pielisen pelimannit
klo16.05 Kaupunginjohtajan tervehdys
klo 16.15 Avaus PK yrittäjien pj Kai Iiskola
klo16.30 kaupunkikeskusyhdistys Taisto Lehikoinen
klo16.35 Pielisen pelimannit
17.00 Perusturva johtajat
17.30 Karaokelubi
18.00 Maatuskat laulukuoro
19.00 Steel pannu-orkesteri
19.30 karaokelubi
20.00 Kreivin perjantai yhtye
Valintatalon luona klo 17.00 maahanmuuttajataiteilijoita
klo 17,45 Pielisen pelimannit
19.00 Ville Pyykönen
20.00 Pielisen pelimannit
Kirjato avoinna klo 21.00 saakka klo 16.00 lukion lauluryhmä muskarin sellistit ja kotiseutukirjailijat Raija Lakio Martti Väisänen ja Mauri Mönkkönen.
Kultuurikeskus klo 20.00 Viihdeveijarit

KESÄTORILLA PUOLUEET ESITTÄYTYVÄT klo 17.00 keskustan ehdokkaat ja kansanedustaja Eero Reijonen arvontaa keskusta maksaa viulut eli lampaanviulutuotepaketit arvotaan kävijöiden kesken.

Myös Lieksn muiden puolueiden ehdokkaita omat osastot ja ehdokkaita tarjoilua.katso Lieksan lehti

Kerää leimoja palauta kuponki kaupunkikeskusyhdistyksen pisteelle

ps puolueen edustajat sovitaan pelisäännöistä illasta ettei tule kilpalaulantaa jokaiselle mahdollisuus esittäytyä ? tulen paikalle MK

Äänestä
  • ps puolueen edustajat sovitaan pelisäännöistä illasta ettei tule kilpalaulantaa jokaiselle mahdollisuus esittäytyä ? tulen paikalle MK

    MK jatkaa tai yrittää olla luomassa sopupeliä.

    Laittakaa kuulkaa kunnon aksöniä niihin kuntavaalikampanjoihinne, niin mustat pilvet lisääntyy tuonne kePujen teltan päälle.

    Äänestä

  • hätä käessä on kirjoitti:

    ps puolueen edustajat sovitaan pelisäännöistä illasta ettei tule kilpalaulantaa jokaiselle mahdollisuus esittäytyä ? tulen paikalle MK

    MK jatkaa tai yrittää olla luomassa sopupeliä.

    Laittakaa kuulkaa kunnon aksöniä niihin kuntavaalikampanjoihinne, niin mustat pilvet lisääntyy tuonne kePujen teltan päälle.

    Hei ystävällisesti koitin asian tehdä, eli kun voinen tuoda paikalle vahvistinlaitteet niin tarjous on kohdaltani olemassa. eli tahoille siitä halusin todeta ja olen kysynyt tuleeko kansanedustajia paikalle eri puolueista? viime vuonna hoidin asian tasapuolisesti

    On aivan selvää ,että asioista voidaan puhua ja keskustella mutta jokin järjestys olla pitää vaikka sitten tuota äksöniä olisi kyllä sitä ääntä lähtee minultakin ilman vahvistinlaitteita kun on tuo laulutekniikka hallussa niin myös puhetta.

    KUITENKIN TEHDÄÄN ASIAT SIVISTYNEESTI

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Kuten vaalirahat tai Nuorisosäätiö.

    Eiköhän muuten tuon Hämäränkaupan illan vastuullinen järjestäjä ole joku muu kuin Markku Korpinen.
    Nyt tuosta korpisen kehuista saa sen kuvan, että olisit vastuussa koko Hämäränkaupan järjestelyistä.
    On varsin sivistynyttä kehua joo ja joo

    Äänestä

  • suutari lestissään kirjoitti:

    .

    .... Hämärän kaupan illan järjestäjä on Lehikoisen Taisto, jo viidettä kertaa!

    Näytteilleasettajia on Lieksan Lehden kertoman mukaan yli 160.

    Päivi Putkosellakin on ohjelmaa samaan aikaan rautatieasemalla.

    Porukkaahan sinne tulee satoi tai paistoi, on se senverran hyvän suosion saanut, että sitä odotetaan joka syksy, tietysti jos on kuivempi keli, se on positiivinen asia kaikkien kannalta katsottuna.

    Mennään taas kerran joukolla kiertämään kylää, ja tapaamaan tuttuja!

    .

    Äänestä

  • KESÄTORILLA PUOLUEET ESITTÄYTYVÄT klo 17.00 keskustan ehdokkaat ja kansanedustaja Eero Reijonen arvontaa keskusta maksaa viulut eli lampaanviulutuotepaketit arvotaan kävijöiden kesken MK.

    En tajua. Siis ketä siellä arvotaan. KePun ehokkaita vai Reijosta. Ja millä tavoin arvotaan.
    Mikäli saan ehdottaa niin laitetaan kaikki KePut ison pressun alle ja kansalaiset saa huitoa koivuhalolla kohoumiin. Äänestä voisi sitten arvuutella kehen osui. Kun väärin arvaa saa uudelleen yrittää. Voisi olla tunkua yrittämässä ja miksei usiammalla halolla kerrallaan.
    Idea on vapaasti käytettävissä.

    Äänestä

  • suutari lestissään kirjoitti:

    Kuten vaalirahat tai Nuorisosäätiö.

    Eiköhän muuten tuon Hämäränkaupan illan vastuullinen järjestäjä ole joku muu kuin Markku Korpinen.
    Nyt tuosta korpisen kehuista saa sen kuvan, että olisit vastuussa koko Hämäränkaupan järjestelyistä.
    On varsin sivistynyttä kehua joo ja joo

    Tahallista vääristelyä olen informoinut ainoastaan ohjelmaa ja todella oeln myös useanpana vuoten ollut eri tapahtumissa mukana ja yhteistyössä Taiston kanssa jo Kolin asuntomessuilla olin järjestyksenvalvojana kuten näissä illoissa ja nytkin

    Oikein sopuisaa jatkoa MK

    Äänestä

  • hamärtyy varmasti kirjoitti:

    KESÄTORILLA PUOLUEET ESITTÄYTYVÄT klo 17.00 keskustan ehdokkaat ja kansanedustaja Eero Reijonen arvontaa keskusta maksaa viulut eli lampaanviulutuotepaketit arvotaan kävijöiden kesken MK.

    En tajua. Siis ketä siellä arvotaan. KePun ehokkaita vai Reijosta. Ja millä tavoin arvotaan.
    Mikäli saan ehdottaa niin laitetaan kaikki KePut ison pressun alle ja kansalaiset saa huitoa koivuhalolla kohoumiin. Äänestä voisi sitten arvuutella kehen osui. Kun väärin arvaa saa uudelleen yrittää. Voisi olla tunkua yrittämässä ja miksei usiammalla halolla kerrallaan.
    Idea on vapaasti käytettävissä.

    Joka ymmärtää ruuasta on puhe ja tuotepaketista myös toisilla puolueilla on tuotepaketti esim ks lehti

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tahallista vääristelyä olen informoinut ainoastaan ohjelmaa ja todella oeln myös useanpana vuoten ollut eri tapahtumissa mukana ja yhteistyössä Taiston kanssa jo Kolin asuntomessuilla olin järjestyksenvalvojana kuten näissä illoissa ja nytkin

    Oikein sopuisaa jatkoa MK

    Kohta tähän ketjuun tulee kehuja kehumaan.

    keltanen liivi
    25.9.2012 10:38

    Äänestä

  • karaokeklubi nyt repes niin että vedet valuu silmistä! arvotaan lampaanviulukin.
    huh huu. Kerää leimoja voita matka sivistykseen.

    Äänestä

Kohta tähän ketjuun tulee kehuja kehumaan.

keltanen liivi
25.9.2012 10:38

Äänestä

Ja siitä teknisenliikken päin on lisää myynitelttoja kuulema hyviä tuotteita. TERVETULOA.

Äänestä

Huolehtikaa sateenvarjot mukaan, kumisaappaat jalkaan ja myyntikojuihin ehjät katot.
6 metriä sekunnissa kaakon tuulta ja vettä tulee koko päivän iltaa kohden vielä voimistuen.

Äänestä

niskaan ja sadeasuja päälle jos vettä vihmoo, mutta kaikki vaan joukolla Pielisentietä tallaamaan. Kesän Waskiviikon aikaan oli raitilla kovin hiljaista, josko nyt lieksalaiset lähtisivät ulkoilemaan ?

Äänestä

Joo ja kannattaa käydä kuuntelee maatuskoi. Tulee hyvälle mielelle.

Äänestä

ei mitään järkeä koko hämärässä illassa,nimikin jo niin alentava että joutaisi lopettaa koko höpinä.ihmiset tyrkyttää kojuissa krääsää.

Äänestä
  • Jos suosio on tätä luokkaa lopettaminen olisi täysin järjetöntä. Osallistuminen on kokonaan vapaaehtoista, joten valittaminen on aika älytöntä.

    Äänestä

Seuraava hämärän kaupan iltaan poikki auto liikenne kokonaa siksi illaksi.Kävelykaduksi kokonaan laittaa ja kauppa paikat vaihtoon jotta muutkin saa tienata ruoka ja matka rahaa. Järjestöt puolueet ja muut kauppamiehet paikkavaihtoon ens kerralla. Ja lapsille ei myydä paukkupusseja niitä oli jopa alakoululaisilla,eikö ne ole alaikäisiltä kieletty?

Äänestä
  • Joskus aikoinaan...Lieksan markkinat....siellä oli elämää ja vilskettä.Taisi olla 1970 -80luku.
    No,ihan sama.
    Aikansa kutakin.

    Äänestä

Kävekykatu on varmaan hyvä mutta meidän käynnit loppuu siihen, huonojalkaisten ei kannata lähteä sitten kuntturoimaan kun ei voi kävellä 50 metriä pitempää matkaa!
Toisaalta eipä tuon niin väliä, saahan tuota kaupastakin minkä tarvitsee!

Äänestä
  • Joo juuri niin mutta meidän on huolehdittava myös siitä, että tuolla kävelykadulla, että myös pysäköintiduuruissa on mahdollisuus meidän olessa todella sanojesi mukaan" kuntturoita" ,että asiat huomioidaan. että meillä silloin on tilaa pysäköidä ja siitä olemme kohteliaasti inva yhdistyksessa koittanee jopa ystävällisesti asiaa ajaa.
    Mitä tulee sitten liikuntaesteisiin niiten poistamiseksi tulee todella tehdä työtä ja sitä työtä olen todella tehnyt ihan sydämen palolla.
    Valitettavasti vaan on niin oma arviop että virkamiehet valitut edustajat loistavat poissaolollaan vammaisneuvoston kokuksista jainakin aikaisemmin ja muutenkin toiminta oli sielun parantamista mitään konkreetista elinolojen parantamiseksi esityksin ei tehty, joten mielestäni jotkut keskustelukerhot on asia erikseen ja runopiirit, siksi aloin toimia hyvinkin itsenäisesti aloitteita tehden. ja niitä valvoen ja tuloksia tuli MK

    Äänestä

Lukekaa ja ihmetelkää ehdokkaan kirjoitustaitoja. Into on kovenpi kuin osaaminen. Siitähän se hyvä tulee.

Äänestä
  • Kuitaan solvauksen vastaanotetuksi "Höhelöön" MK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

business as usual kirjoitti:

Pimiä ilta lähestyy, perjantai-illaksi säätiedotus povaa ainakin nyt pilvistä mutta sateetonta keliä....vieläkö illan suosio jaksaa kantaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu