Ettekö koskaan isovanhemmat tunne epäröintiä,
pelkoa omasta pärjäämisestä, siitä hyväksytäänkö teidät
sellaisina kuin olette?
Syntyykö aito kiintymyssuhde lapsen ja isovanhemman välille...
Olen aina ollut vähän arka, miten muut tuntevat?
Vai olenko ainoa epävarma mummu?
Hyvä itsetunto?
2
137
Vastaukset
- mummonelämää
Minä olen jo eläkkeellä oleva mummo ja elinpiirini ja 'seurapiirini' on pienentynyt aika tavalla jäätyäni työelämästä. Kas, kun minulla oli myös työkavereiden joukossa paljon ystäviä, mutta monet ikätovereistani ovat myös samanlailla hieman erakoituneet. Toki minulla on pari 'sydänystävää' ja tapaamme aina silloin tällöin entisten työkavereidenkin kesken, muutama serkku ja tietenkin oma perheeni, johon kuuluu lapseni perheineen. Ja tietenkin harrastustoiminnassa olen saanut muutaman 'ystävän' - joku on pysynyt ihan vuosien kuluessakin harrastusten merkeissä. Ja on minulla rientoja ja menoja - olen itsellinen ja pärjään, joten näissä merkeissä minulla on hyvä itsetunto.
Olen tyytyväinen elämääni ja voin hyvin, koska pärjään tällaisena ja hyväksyn sen, etten ole enää jaksa ihan kaikkea 'nuoren innolla ja reippain mielin'.
Mutta mummona tiedän, että lastenlapseni tykkäävät minusta ja viihtyvät esim mummolassa tai ovat iloisia, jos menen heille kylään tai vaikka pitämään huolta vanhempien menojen takia. Omat lapsenikin arvostavat minua, haluavat silloin tällöin tavata - samoin kuin minäkin haluan mielelläni heitä nähdä.
Kyllä minä voin sanoa, että meillä kiintymyssuhteet lapsiin on kunnossa edelleen ja sama 'tykkääminen' on myös lastenlasten kanssa. - Ole vaan arka, jos se on luonteenominaisuutesi, mutta osoita lapsillesi ja lastenlapsillesi että 'tykkäät' heistä aidosti - parempi on olla oma itsensä ja mikäs se on ollessa läheistensä kanssa, ei tässä iässä enää tarvitse teeskennellä tai mielistellä.
Tsemppiä sinulle mummu - älä erakoidu. Tapaa ystäviäsi ja liiku, harrasta jotakin mieluista ja ole onnellinen mummo lapsestasi/lapsistasi ja lapsenlapsestasi/lastenlapsistasi.
Ps pidä huolta terveydestäsi ja tee asioita vointisi mukaan. - mummonlainen
Kyllä me vanhat arvon ansaitsemme. Meillä on jo elämää senverran takana, että jokaisesta tulevasta päivästä kannattaa nauttia. Jos on väsynyt ja masentunut, kannattaa käydä lääkärillä, ei kannata jäädä itsekseen suremaan.
Minä olen isoäiti ja tiedän, että olen joissakin asioissa vanhanaikainen ja jo hidaskin lasteni mielestä, mutta ei se itsetuntoani nakerra (olen suht'koht' terve). - Esim kuuntelen mielelläni tyttäreni uudenaikaisia niksejä kodinhoidossa, ruuanlaitossa ja otan mielelläni esim. tyttäreni kauppaan makutuomariksi jotain vaatetta ostaessa jne.
Lastenhoidossa silloin tällöin minä mummo 'tunnen olevani erikoisexpertti' - tiedän, että olen rakastettu ja rakastava mummo ihan tällaisenaan. Ja se on kiva tunne ja tyttäreni luottavat täysin apuuni - eivät arvostele eikä määräile. (Ja tuo lastenlasten hoitoapu silloin tällöin on vain ilo ja onni sekä vanhemmille että vanhuksille).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360