Olin muutama vuosi sitten neljä viikkoa päihdehoidossa laitoksessa. Siellä aloitettiin silloin melko uutena ja "hyväksi havaittuna" lääkityksenä TOPIRAMAATTI. Korkki pysyi kiinni kotiin päästyäni, mutta kahden viikon kuluttua löysin itseni suljetulta, koskapa kuvittelin pystyväni lentämään. Asun kerrostalossa.
Muutaman viikon kuluttua samat sosiaalityöntekijät jotka hommasivat sen päihdehuoltopaikan, veivät lapseni. Koska olen kerta niin mielenvikainen. Revi siitä.
Päihdehoidosta ikävät seuraukset
koekaniinitar
1
198
Vastaukset
- koekaniinitar
Lisään äskeiseen, että tietty lopetin heti ko. lääkkeen käytön, Tilanne normalisoitui, olen pystynyt käymään töissä ja opiskelemaan. Lapsi pysyi kuitenkin huostassa 18-vuotiaaksi saakka. Meillä on ihanat välit, eikä kukaan maallikko tajua, miksi meidät piti silloin erottaa. Lastensuojeluviranomaisille kai kenen tahansa lääkärin lausunnot ovat kuin Jumalan sanaa.
Minulle tuli tämä asia mieleen, kun luin jonkun henkilön kokemuksia kannabiksesta tai jostain huumeesta. Että näköjään voi laillinen lääkekin aiheuttaa jotain yhtä karmivaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41614Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51402- 261246
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47876Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70852Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35832Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4747