Antakaamme veljellemme anteeksi, olkaamme armolliset

Perussuomalaisten kotkalainen kunnallisvaaliehdokas Amon Rautiainen herättää hämmennystä Facebook-kommentoinnillaan. Rautiaisen kirjoitukset ovat kiinnittäneet huomion myös perussuomalaisten Kymen piirin johdossa.

Kommentit levisivät julkisuuteen ehdokkaiden äärioikeistolaisiksi luokiteltavia kommentteja listaavan blogin kautta.

Rautiaisen mukaan hän kuitenkin kirjoittaa Facebook-seinällään kavereilleen, ei äänestäjille.

- Olen pahoillani tekstien aiheuttamasta mielipahasta, siellä on pahoja ylilyöntejä, mutta ei niitä ole tarkoitettu miksikään kadunmiehen agitoinniksi, Rautiainen sanoo.

Rautiainen kertoo jo siivonneensa Facebook-sivuaan.

Rautiaisen kommenteissa vastustetaan hyvin värikkäästi esimerkiksi ääri-islamia. Rautiainen muun muassa kirjoittaa, että maailman diktaattorina hän ”keittäisi elävältä” tietyn uskontokunnan edustajat. Tiettyjen suomalaispoliitikkojen ampumista hän kuvaa ”isänmaalliseksi teoksi”.

- En tarkoita sitä, suutuspäissäni kirjoitin niin, Rautiainen sanoo.

Rautiaisen mukaan päivitykset on kirjoitettu pienelle piirille, joka tuntee hänen huumorintajunsa, eikä niitä ole tarkoitettu otettaviksi kirjaimellisesti. Rautiainen kertoo olevansa huolissaan islamin leviämisestä Euroopassa. Se ei kuitenkaan ole hänen kuntavaaliteemansa.

Puolueesta on Rautiaisen mukaan oltu häneen yhteydessä
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Musliminkeittäjä kirjoitti:

Perussuomalaisten kotkalainen kunnallisvaaliehdokas Amon Rautiainen herättää hämmennystä Facebook-kommentoinnillaan. Rautiaisen kirjoitukset ovat kiinnittäneet huomion myös perussuomalaisten Kymen piirin johdossa.

Kommentit levisivät julkisuuteen ehdokkaiden äärioikeistolaisiksi luokiteltavia kommentteja listaavan blogin kautta.

Rautiaisen mukaan hän kuitenkin kirjoittaa Facebook-seinällään kavereilleen, ei äänestäjille.

- Olen pahoillani tekstien aiheuttamasta mielipahasta, siellä on pahoja ylilyöntejä, mutta ei niitä ole tarkoitettu miksikään kadunmiehen agitoinniksi, Rautiainen sanoo.

Rautiainen kertoo jo siivonneensa Facebook-sivuaan.

Rautiaisen kommenteissa vastustetaan hyvin värikkäästi esimerkiksi ääri-islamia. Rautiainen muun muassa kirjoittaa, että maailman diktaattorina hän ”keittäisi elävältä” tietyn uskontokunnan edustajat. Tiettyjen suomalaispoliitikkojen ampumista hän kuvaa ”isänmaalliseksi teoksi”.

- En tarkoita sitä, suutuspäissäni kirjoitin niin, Rautiainen sanoo.

Rautiaisen mukaan päivitykset on kirjoitettu pienelle piirille, joka tuntee hänen huumorintajunsa, eikä niitä ole tarkoitettu otettaviksi kirjaimellisesti. Rautiainen kertoo olevansa huolissaan islamin leviämisestä Euroopassa. Se ei kuitenkaan ole hänen kuntavaaliteemansa.

Puolueesta on Rautiaisen mukaan oltu häneen yhteydessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu