Yli kymmenen vuotta kylmän sodan jälkeen maailmassa on yhä kaksi dominanttia supervaltaa. Tai oikeastan kolme, mutta toistaiseksi Venäjä on tyytynyt vain nuolemaan haavojaan.
Kiinan ja Yhdysvaltain vastakkainasettelu on sitävastoin sitäkin merkityksellisempää. Taustalla on se, että päinvastoin kuin esim Yhdysvallat ja Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat iskevät vastakkain liki toinen toistensa kylkeen tyynellä merellä. Tietenkin USA nimellisesti on tuhansien kilometrien päässä, mutta käytännössä USA:n etupiirin kuuluvan sekä Etelä-Korea, Taiwan että Filippiinit.
Korean kriisi on tyypillinen esimerkki tästä yhä jatkuvasta vastakkainasettelusta. Vaikka kylmä sota on päättynyt jo aikoja sitten ja kommunismikin käytännössä luhistunut kaikkialla, Pohjois-Korea pysyy yhä pystyssä. Ja niin kauan se myös pysyy pystyssä kuin Kiina sen sallii. Tämä ei todellakaan olisi ensimmäinen kerta, kun Kiina luo itselleen sateliitti ja puskurivaltioita. Niin on tapahtunut jo kauan kauan ennenkuin yksikään valkoinen mies jalallansakkaan astui ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan mantereelle.
Kiinan kannalta Pohjois-Korean pitäminen hengisssä on ymmärrettävää. Vaihtoehtona olisi voimakas, agressiivinen ja käytännössä USA:n tukema yhdistynyt Korea Kiinan naapurissa. Aseistamalla Pohjois-Korean itsestään täysin riippuvaisen nukkehallituksen ydinaseilla Kiina tekee itsestään käytännössä täysin korvaamattoman niinsanotussa Korean kysymyksessä;Kiinaa ei voida näin sivuutta Korean tulevaisuudesta käytävissä neuvotteluissa.
Filippiinien suhteen tilanne on jokseenkin sama. Tämäkin maa on ollut USA:n nukkevaltio käytännössä itsenäistymisensä jälkeen(ilman USA:n tukea se kerta kaikkiaan hajoaisi omaan mahdottomuuteensa) Kiinan agressio kuitenkin uhkaa myös tätä USA:n vasallia;Kiina on jo nyt miehittänyt useita Filippiineille kuuluvaa rajasaarta silkalla brutaalilla voimalla, ja pieni, etnisesti ja poliittisesti hajanainen saarivaltioiden liito on vain joutunut nielemään kiukkunsa Kiinan laajentaessa mm häikäilemättömästi kalastusalueidensa laajuutta.
Taiwanin suhteen tilanne on paljon monimutkaisempi. Honkongin ja Macaon saatuaan uusi Kiinan käytännössä kapitalistinen ja Imperilialistinen hallitus havittelee nyt Taiwanin omistusta. Taiwan on eräänlainen status symboli;sen saaminen vahvistaisi lopullisesti Kiinan suurvalta-aseman alueella, sekä olisi käytännössä valtava arvovaltatappio Yhdysvalloille.
Mutta kyse on myös paljon enemmästä kuin vain Taiwanista. Kyse on siitä, että tyynellä merellä on käytännössä kolme suurvaltaa(ja Japani)joista kahdella tuntuu nyt olevan sapelit vastakkain. Venäjä keskittyy nyt muihin asioihin, eli kamppailuun Aasian öljyputkista sekä Kaukasian separtisti ongelmaan. Se voi mahdollisesti toimia välittäjänä, tai yksinkertaisesti pyrkiä hyötymään kiistasta niin paljon kuin mahdollista. Ovathan sekä Kiina että Yhdysvallat sille kumpikin potentiaalisia vihollisia. Jos joku valtio hyötyisi näiden kahden välisestä sodasta se epäilemättä olisi Venäjä;Venäjän kärsimät mahdolliset ympäristövauriot ydinsodasta olisivat siedettäviä ja modernein joukkotuhoasein voitaisiin nyt maan etelä ja itäosia uhkaava Aasialainen muuttotulva ratkaista ilman Kiinan tai Yhdysvaltain väliintuloa. Yhdysvallat taas kärsisi niin pahoja tappioita että on epävarmaa, kestäisikö sisäisesti yhä ristiriitaisempi ja slummiutuva maa sellaista voimakoetusta, vai ajautuisiko ulkopoliittinen voimainkoetus pian pahaksi sisäiseksi käsikähmäksi. Vaikka niin ei kävisikään, Venäjä vahvistaisi entisestään asemiaan Keski-Aasiassa, josta sen jälkeen sekä USA että Kiina joutuisivat käytännössä vetäytymään.
Toinen kysymysmerkki on Japani. Ei ole mitään taetta meneekö se sen enempää Kiinan kuin USA:nkaan puolelle. Hyvin paljon on kiinni Japanista itsestään ja sen sisäisistä jännitteistä ja kultuurista. Onko Japani jo nyt niin länsimaistunut, että se kykenee täysin kääntämään selkänsä Aasialaiselle kulttuurille ja liittyy länsileiriin, vai valitseeko se toisen vaihtoehdon ja asettuu Kiinan puolelle? Tämä on tärkeämpää kuin mitä voisi luulla, sillä USA ei käytännössä voi hyökätä Kiinaan ilman Japanilaisia tukikohtiaan. Tosin se voisi siirtää taas joukkonsa Taiwanille, mutta Kiinalle se sananmukaisesti olisi sodanjulistus(Kiinalaiset pitävät Taiwania omana kapinoivana provinssinaan. Suomalaisittain se olisi sama, jos Venäjä jostain oikusta päättisi alkaa siirtämään joukkojaan Ahvenanmaalle)
Kiina pelaa käytännössä uhkapeliä. Manipuloimalla maan(Taiwanin)sisäistä kehitystä se yrittää saada maassa aikaan levottomuuksia, jonka jälkeen se yksinkertaisesti tekisi maahan intervention, ja odottaa, etteivät sen enempää Taiwanilaiset kuin USAkaan uskaltaisi vastustaa. Japanin voisi odottaa taipuvan Kiinan tahtoon;se välttyisi näin ydiniskuilta omiin sotilaskohteisiinsa, ja saisi lisää liikkumavaraa USA:n suhteen(perustaa oman armeijan jne jne) Toisaalta tuntuu, että Japanissa ovat käytännössä nyt toiset äänet kellossa(maa osallistuu innokkaasti mm Iraqin sotaan, ja syö muutenkin USA:n kädestä sekä poliittisesti että kulttuurillisesti)Yhtenä vaihtoehtona on, että "länsiliitto" ryhtyy voimakkaisiin toimiin Kiinaa vastaan. Kiinalla on kuitenkin niin voimakas paikallinen ylivoima, että tämä käytännössä pakottaa turvautumaan ydinaseisiin. Toisaalta tämän voi ajatella olevan myös taloudellisesti kannattavaa;suurin osa kadonneista Japanilaisista ja Amerikkalaisista työpaikoistahan on nimen omaan päätynyt Kiinaan. On mahdollista, että myös lännessä toivotaan sotaa, jolla Kiina halutaan palauttaa takaisin agraariseksi kehitysmaavaltioksi, jolloin siitä ei olisi sen enempää taloudellista kuin sotilaallistakaan uhkaa.
Eniten tässä kaikessa ihmetyttää Kiinan uho ja itseppäisyys;vuosien sisällis-sotien ja ulkovaltojen interventioiden jälkeen on todellinen ihme, että maa on siinä missä se nyt on. Olisi loogista ajatella että Kiina haluaisi vahvistaa ja uudistaa itseään vielä vuosikymmeniä, ennenkuin se olisi valmis uuteen kamppailuun ulkovaltojen kanssa. Herääkin kysymys, mikä on tämän sodan logiikka. Kiina ei sen enempää teknisesti kuin sotilaallisestikkaan vedä vertoja Yhdysvalloille. Maan sisäinen yhtenäisyyskään ei käytännössä kestäisi sotaa, vaan sensuuria, pakkovaltaa ja taloudellista sortoa vastaan nousisi hyvin pian maassa todella vakavia kapinoita. Kiina pelaa outoa ja salamyhkäistä uhkapeliä johon ehkä osittain on vaikuttanut Irakin sota;oletetaan, ettei USA voi tehokkaasti toimia samaan aikaan sekä Lähi-idässä että tyynellä merellä. Tämä on kuitenkin voimakasta USA:n aliarvioimista, koska Iraqissa USA ei poliittisista syistä johtuen ole halunnut käyttää kovia otteita. Kiinaa vastaan sen olisi käytännössä pakko, riippumatta yleisestä mielipiteestä. Hyvin epätodennäköisenä vaihtoehtona tietenkin olisi antaa Kiinan vallan kasvaa Aasiassa ja Tyynellä merellä. Se olisi erittäin epäviisasta. Taiwanin jälkeen luultavasti mm Filippiinit joutuisivat vasallisuhteeseen Kiinaan nähden, ja sitten vuorossa olisivat Japani ja Korea. On selvää, ettei USA:n kaltainen supervalta voi sallia tällaista uhkaa itselleen. Herääkin kysymys, miksi Kiina pyrkii sinnikkäästi ajamaan itseään tuhon partaalle:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/ulkomaat.shtml?2004/07/307695
Kiinan ja Yhdysvaltain vastakkainasettelu on sitävastoin sitäkin merkityksellisempää. Taustalla on se, että päinvastoin kuin esim Yhdysvallat ja Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat iskevät vastakkain liki toinen toistensa kylkeen tyynellä merellä. Tietenkin USA nimellisesti on tuhansien kilometrien päässä, mutta käytännössä USA:n etupiirin kuuluvan sekä Etelä-Korea, Taiwan että Filippiinit.
Korean kriisi on tyypillinen esimerkki tästä yhä jatkuvasta vastakkainasettelusta. Vaikka kylmä sota on päättynyt jo aikoja sitten ja kommunismikin käytännössä luhistunut kaikkialla, Pohjois-Korea pysyy yhä pystyssä. Ja niin kauan se myös pysyy pystyssä kuin Kiina sen sallii. Tämä ei todellakaan olisi ensimmäinen kerta, kun Kiina luo itselleen sateliitti ja puskurivaltioita. Niin on tapahtunut jo kauan kauan ennenkuin yksikään valkoinen mies jalallansakkaan astui ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan mantereelle.
Kiinan kannalta Pohjois-Korean pitäminen hengisssä on ymmärrettävää. Vaihtoehtona olisi voimakas, agressiivinen ja käytännössä USA:n tukema yhdistynyt Korea Kiinan naapurissa. Aseistamalla Pohjois-Korean itsestään täysin riippuvaisen nukkehallituksen ydinaseilla Kiina tekee itsestään käytännössä täysin korvaamattoman niinsanotussa Korean kysymyksessä;Kiinaa ei voida näin sivuutta Korean tulevaisuudesta käytävissä neuvotteluissa.
Filippiinien suhteen tilanne on jokseenkin sama. Tämäkin maa on ollut USA:n nukkevaltio käytännössä itsenäistymisensä jälkeen(ilman USA:n tukea se kerta kaikkiaan hajoaisi omaan mahdottomuuteensa) Kiinan agressio kuitenkin uhkaa myös tätä USA:n vasallia;Kiina on jo nyt miehittänyt useita Filippiineille kuuluvaa rajasaarta silkalla brutaalilla voimalla, ja pieni, etnisesti ja poliittisesti hajanainen saarivaltioiden liito on vain joutunut nielemään kiukkunsa Kiinan laajentaessa mm häikäilemättömästi kalastusalueidensa laajuutta.
Taiwanin suhteen tilanne on paljon monimutkaisempi. Honkongin ja Macaon saatuaan uusi Kiinan käytännössä kapitalistinen ja Imperilialistinen hallitus havittelee nyt Taiwanin omistusta. Taiwan on eräänlainen status symboli;sen saaminen vahvistaisi lopullisesti Kiinan suurvalta-aseman alueella, sekä olisi käytännössä valtava arvovaltatappio Yhdysvalloille.
Mutta kyse on myös paljon enemmästä kuin vain Taiwanista. Kyse on siitä, että tyynellä merellä on käytännössä kolme suurvaltaa(ja Japani)joista kahdella tuntuu nyt olevan sapelit vastakkain. Venäjä keskittyy nyt muihin asioihin, eli kamppailuun Aasian öljyputkista sekä Kaukasian separtisti ongelmaan. Se voi mahdollisesti toimia välittäjänä, tai yksinkertaisesti pyrkiä hyötymään kiistasta niin paljon kuin mahdollista. Ovathan sekä Kiina että Yhdysvallat sille kumpikin potentiaalisia vihollisia. Jos joku valtio hyötyisi näiden kahden välisestä sodasta se epäilemättä olisi Venäjä;Venäjän kärsimät mahdolliset ympäristövauriot ydinsodasta olisivat siedettäviä ja modernein joukkotuhoasein voitaisiin nyt maan etelä ja itäosia uhkaava Aasialainen muuttotulva ratkaista ilman Kiinan tai Yhdysvaltain väliintuloa. Yhdysvallat taas kärsisi niin pahoja tappioita että on epävarmaa, kestäisikö sisäisesti yhä ristiriitaisempi ja slummiutuva maa sellaista voimakoetusta, vai ajautuisiko ulkopoliittinen voimainkoetus pian pahaksi sisäiseksi käsikähmäksi. Vaikka niin ei kävisikään, Venäjä vahvistaisi entisestään asemiaan Keski-Aasiassa, josta sen jälkeen sekä USA että Kiina joutuisivat käytännössä vetäytymään.
Toinen kysymysmerkki on Japani. Ei ole mitään taetta meneekö se sen enempää Kiinan kuin USA:nkaan puolelle. Hyvin paljon on kiinni Japanista itsestään ja sen sisäisistä jännitteistä ja kultuurista. Onko Japani jo nyt niin länsimaistunut, että se kykenee täysin kääntämään selkänsä Aasialaiselle kulttuurille ja liittyy länsileiriin, vai valitseeko se toisen vaihtoehdon ja asettuu Kiinan puolelle? Tämä on tärkeämpää kuin mitä voisi luulla, sillä USA ei käytännössä voi hyökätä Kiinaan ilman Japanilaisia tukikohtiaan. Tosin se voisi siirtää taas joukkonsa Taiwanille, mutta Kiinalle se sananmukaisesti olisi sodanjulistus(Kiinalaiset pitävät Taiwania omana kapinoivana provinssinaan. Suomalaisittain se olisi sama, jos Venäjä jostain oikusta päättisi alkaa siirtämään joukkojaan Ahvenanmaalle)
Kiina pelaa käytännössä uhkapeliä. Manipuloimalla maan(Taiwanin)sisäistä kehitystä se yrittää saada maassa aikaan levottomuuksia, jonka jälkeen se yksinkertaisesti tekisi maahan intervention, ja odottaa, etteivät sen enempää Taiwanilaiset kuin USAkaan uskaltaisi vastustaa. Japanin voisi odottaa taipuvan Kiinan tahtoon;se välttyisi näin ydiniskuilta omiin sotilaskohteisiinsa, ja saisi lisää liikkumavaraa USA:n suhteen(perustaa oman armeijan jne jne) Toisaalta tuntuu, että Japanissa ovat käytännössä nyt toiset äänet kellossa(maa osallistuu innokkaasti mm Iraqin sotaan, ja syö muutenkin USA:n kädestä sekä poliittisesti että kulttuurillisesti)Yhtenä vaihtoehtona on, että "länsiliitto" ryhtyy voimakkaisiin toimiin Kiinaa vastaan. Kiinalla on kuitenkin niin voimakas paikallinen ylivoima, että tämä käytännössä pakottaa turvautumaan ydinaseisiin. Toisaalta tämän voi ajatella olevan myös taloudellisesti kannattavaa;suurin osa kadonneista Japanilaisista ja Amerikkalaisista työpaikoistahan on nimen omaan päätynyt Kiinaan. On mahdollista, että myös lännessä toivotaan sotaa, jolla Kiina halutaan palauttaa takaisin agraariseksi kehitysmaavaltioksi, jolloin siitä ei olisi sen enempää taloudellista kuin sotilaallistakaan uhkaa.
Eniten tässä kaikessa ihmetyttää Kiinan uho ja itseppäisyys;vuosien sisällis-sotien ja ulkovaltojen interventioiden jälkeen on todellinen ihme, että maa on siinä missä se nyt on. Olisi loogista ajatella että Kiina haluaisi vahvistaa ja uudistaa itseään vielä vuosikymmeniä, ennenkuin se olisi valmis uuteen kamppailuun ulkovaltojen kanssa. Herääkin kysymys, mikä on tämän sodan logiikka. Kiina ei sen enempää teknisesti kuin sotilaallisestikkaan vedä vertoja Yhdysvalloille. Maan sisäinen yhtenäisyyskään ei käytännössä kestäisi sotaa, vaan sensuuria, pakkovaltaa ja taloudellista sortoa vastaan nousisi hyvin pian maassa todella vakavia kapinoita. Kiina pelaa outoa ja salamyhkäistä uhkapeliä johon ehkä osittain on vaikuttanut Irakin sota;oletetaan, ettei USA voi tehokkaasti toimia samaan aikaan sekä Lähi-idässä että tyynellä merellä. Tämä on kuitenkin voimakasta USA:n aliarvioimista, koska Iraqissa USA ei poliittisista syistä johtuen ole halunnut käyttää kovia otteita. Kiinaa vastaan sen olisi käytännössä pakko, riippumatta yleisestä mielipiteestä. Hyvin epätodennäköisenä vaihtoehtona tietenkin olisi antaa Kiinan vallan kasvaa Aasiassa ja Tyynellä merellä. Se olisi erittäin epäviisasta. Taiwanin jälkeen luultavasti mm Filippiinit joutuisivat vasallisuhteeseen Kiinaan nähden, ja sitten vuorossa olisivat Japani ja Korea. On selvää, ettei USA:n kaltainen supervalta voi sallia tällaista uhkaa itselleen. Herääkin kysymys, miksi Kiina pyrkii sinnikkäästi ajamaan itseään tuhon partaalle:
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat/ulkomaat.shtml?2004/07/307695
Vastaukset 1
Vanhimmat
kun olen vähemmän juopunut
tarinasi on niin pitkä Antiwar
me too
against the war
by which means?